Kirjamessujen pöly on jo laskeutunut, ja sen cosplayohjelmakin saatiin tällä kertaa suoritettua ilman sen suurempaa draamaa; jos Mira olisi tälläkin kertaa sattunut voittamaan, hän olisi epäilemättä saanut niskaansa jotain pahempaakin kuin uhkailukirjeitä.
Kisoja ja niiden osallistujia katsellessa herää kuitenkin eräitä kysymyksiä, joita yritin varovaisesti herätellä jo numeron 1/2007 cosplayartikkelissani. Cosplayhan ei ole larppaamista, kaukana siitä – mutta tiettyjä kysymyksiä sen harrastamisen lähtökohdista voisi kuitenkin esittää. Tarkennettakoon, että tässä esitettyyn kysymykseen ei ole olemassa oikeita vastauksia.
Otetaan toiseksi esimerkiksemme Coco-kun, Mert Inalli. Hän on käväissyt jo useamman kerran pokaamassa ensimmäisen palkinnon cosplaykisasta jos toisestakin ja on hiljalleen lopettelemassa kisauraansa, joten hän on jo sopivan ikoninen hahmo jotta voin käyttää häntä esimerkkinä häntä loukkaamatta.
Coco on niin sanoakseni luonnonlahjakkuus cosplayn saralla. Muiden harrastusten kuin cosplayn ja konsolipelaamisen puute suo hänelle kosolti vapaa-aikaa, jonka hän pystyy käyttämään miten parhaakseen näkee. Hänellä on designsilmää, mikä auttaa asujen suunnittelussa. Hän on harjoituksen kautta taitonsa saanut taidokas poseeraaja. Hänellä on kunnianhimoa, minkä vuoksi hän pyrkii välttämään kompromisseja. Ja tämän kaiken lisäksi hänen pohjalais-turkkilainen verenperintönsä on suonut hänelle ulkomuodon, jolla hän on päässyt Suomen suurimman mallitoimiston listoille. Tuskin kukaan voi väittää, että yksikään näistä piirteestä olisi suoranaisesti haitaksi cosplayharrastukselle.
Kysyttäessä Cocolta millainen hänen cosplayaamansa hahmo on hän vastaa, ettei tiedä. Hän valitsee hahmonsa vain niiden ulkomuodon ja haasteellisuuden perusteella.
Otetaan toiseksi esimerkiksi satunnainen aulacossaaja #182. Hän on pukeutunut Inuyashaksi, Narutoksi tai Ichigoksi, kuten parikymmentä muutakin conkävijää. Asu on tehty liprattavasta puuvillasta, joka on ilmeisesti viettänyt edellisen elämänsä jonkun vuoteessa. Peruukki on halpa, huonosti istuva, kenties suorastaan ruma. Sävyt ovat vääriä, osa propeista vain jotain sinne päin. Ase on päällystetty ryppyisellä foliolla, kengät ovat vääränlaiset. Jos kyseessä on keskimääräistä haastavampi hahmo, näköisyys on ehkä vain summittainen.
Kysyttäessä tältä cossaajalta hänen hahmostaan saa ehkä noin 80 % todennäköisyydellä kuulla selvityksen, joka on pitempi kuin pari lausetta. On varsin todennäköistä, että selvityksestä kuultaa läpi pitkään jatkunut hahmon sarjan seuranta, hahmon vaiheiden tunteminen ja hänen luonteensa ja persoonansa ymmärtäminen. Cosplaypäätöksen syntyessä hahmon ulkoinen habitus on kenties painanut paljonkin, mutta täysin vailla tunnesidettä hahmoonsa on todella harva.
Kumpi cosplaysuoritus on teistä parempi?
Kirjoitukset (RSS)
Olen tässä viime aikoina pohtinut kovastikin tätä nimenomaista aihetta.
Tietyllä tapaa cosplayn voisi jakaa kahteen alalajiin: pukuiluun ja pukujen tekemiseen. Pukuilu lähentelisi mentaliteetiltaan hieman enemmän larppausta, ja pääpaino olisi hahmon tykättävyydessä ja halussa cosplayata juuri tätä hahmoa. Pukujen tekemisessä taasen olisi kyse nimenomaan, no, pukujen tekemisestä. Halusta cosplayata sitä, miltä hahmo näyttää.
Toisinaan nämä kaksi kohtaavat, ja sitä vain sattuu tykästymään juuri siihen hahmoon, jolla on kolme siipeä ja eeppinen vinyylitakki.
Eri harrastajille ovat eri asiat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Toiset haluavat haastaa itsensä (ja harrastaa ankaraa masokismia), toiset tekevät tätä pitääkseen hauskaa. Ja kaikki moittivat hiljaa toistensa selkien takana toistensa ajatusmaailmoja.
Ihana, pinnallinen harrastus. Kuitenkin. Ah.
Mm, aivan totta – ja muunmuassa tästä syystä ihmiset ovat cosplaykisoissa täysin eriarvoisissa asemissa. Kenties juuri kisaaminen ei olisikaan se tärkein itseisarvo?
Tätä aihetta voisi kehitellä pitemmällekin.
Mutta entäs aulacossaaja/kisaaja #65G12, jonka puku on keskitasoa? Hän on laittanut kaikki säälittävät taitonsa peliin ja väsäillyt edellisenä yönä vielä keskeneräistä pukuaan kello 02:30 asti, kunnes antaa itsensä nukkua kaksi tuntia. Hän tahtoo pukeutua hahmoksi hahmon takia ja hänen perustelunsa on luultavasti yhtä pitkä kuin aulacossaajalla #182. Tuloksena on ‘ihan kiva’ puku mahdollisten pienten virheiden kera tarjoiltuna.
Esittelit cosplayn kaksi ääripäätä: yayt ja nayt. Heihin kiinnitetään huomiota. Entä väliinputoajat?
Olet siis sen kannalla, että yayn ja nayn erottaa toisistaan juuri asun ulkonäkö? Aivan, aivan.
Asujensa toteutukselta keskinkertaiset ovat luonnollisesti pykälän verran huonoja korkeammalla. Mutta tämä olikin kärjistetty esimerkki.
[...] mutta ei vailla pohjaa todellisuudessa. Miten tätä harrastusta sitten pitäisi toteuttaa? En ole ensimmäinen, joka on tätä pohtinut, tuskin viimeinenkään. Itse keskikastin peruskunnianhimoisena pukulijana en voi olla [...]