Ei ole kenellekään yllätys, että juuri kukaan ei ollut tyytyväinen siihen tapaan jolla Tsugumi Ohba päätti ratkaista Death Noten seitsemännessä tankobonissa kehkeytyneen umpikujan (josta ei tietenkään edelleenkään saa puhua, koska omfg spoilers for chapter 58).

Joten itse asiassa sekään ei ollut mikään yllätys, että elokuvasovituksissa kyseinen lukko ratkaistiin täysin toisella tavalla. Lopullista lopputulosta tämä ei muuttanut – ne jotka kuolevat mangassa kuolevat myös elokuvissa – mutta se kimmotti tarinan täysin toiseen suuntaan ja mahdollisti sen etenemisen ilman tarvetta loppujen lopuksi etäisen tuntuisiksi jääneiden uusien henkilöiden esittelemiselle. Ainakin minun mielipiteeni mukaan se oli fatalistisella tavalla varsin tyylikäs ratkaisu; millainenkohan mangan lopusta olisi muotoutunut, jos Ohba olisi päätynyt samaan ratkaisuun?

Lisäksi tämä lopetus jätti avoimeksi sen, mitä L teki niiden 23 päivän aikana [spoiler]jotka hänellä Kiran voittamisen jälkeen oli vielä jäljellä – hän kun oli kirjoittanut nimensä Death Noteen itse estääkseen Kiraa tappamasta itseään.[/spoiler] Tähän väliin sijoittuu L – change the WorLd, jonka toinen traileri julkaistiin joulukuussa.


Muita kirjoituksia:

Avainsanat: ,

2 kommenttia kirjoitukseen “UmbreLLa-virus?”
  1. yukito says:

    Tässä kommentissa on nyt sitten SPOILEREITA. Nähtävästi.

    Ymmärrän sen, että suositun hahmon kuolema suututtaa ihmisiä, mutta minusta tässä tapauksessa se oli oikeastaan rohkea ratkaisu joka sopi sarjan luonteeseen. Minulle tuli Death Notea lukiessani jo alkumetreillä _hyvin harvinainen_ epävarmuuden tunne, eli “helvetti tässähän voi kuolla kuka tahansa”. Jo alusta asti luotiin tunnelmaa, että tässä sarjassa ihmiselämä on hauras ja juuri esiteltykin hahmo saattaa kuolla, vaikka sitä ei odottaisikaan. Vielä kun tähän sekoitetaan se, että lukija on siinä vaiheessa jo samaistunut päähenkilöön, joka murhaa kylmäverisesti massoittain ihmisiä. Sitten heitetäänkin kasvoille sarjan suosituimman hahmon kuolema. Mikä olisi parempi tapa herättää lukija ajattelemaan uudestaan suhtautumistaan päähenkilöön ja aikaisemmin olankohautuksella ohitettuihin kuolemiin?

  2. Tsubasa says:

    Tottahan tuo on, eittämättä… mutta siitä huolimatta sarjan perusasetelman muuttaminen sen puolivälissä on eittämätön tyylirikko sen kokonaisuuden kannalta. Jos sarjaan kuuluu alusta asti olennaisena osana poukkoileva asetelmanvaihto – niin kuin vaikka From Eroica with Lovessa – tällainen ei tietenkään haittaisi ketään, mutta tällaisessa tapauksessa…

    Tietysti sarjan asetelma on muutenkin monen muun sarjan asetelmaa dynaamisempi ja käänteikkäämpi, mutta lukija perustaa siitäkin huolimatta asennoitumisensa sarjaan sille että siinä on edes jotain pysyvää – tässä tapauksessa ykkösen ja kakkosen välinen kaksintaistelu, vaikka kulissit, aseet ja lojaaliudet välillä vaihtuisivatkin. Nuo mainitsemasi syyt huomioon ottaenkin kyseessä on silti sellainen päätös, että ainakin minä olisin jättänyt sen tekemättä; se kun jakoi sarjan aivan liian rumasti kahteen osaan ja todistetusti myös karkotti monia aiempia faneja.

    Kenties kyseessä oli pakotettu ratkaisu. Ken tietää.

  3.  
Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>