“Näyttääpä kovasti Bleachilta Madhousen animoimana”, ajattelin.

Mutta ei, huhtikuun 7. päivä alkava ja Atsushi Okubon mangaan perustuva Soul Eater on itse asiassa Bonesin sarja. Sillä on kuitenkin paljon yhteistä Bleachin kanssa, eikä vain shinigamiaiheensa vuoksi; minulla on sellainen hytinä, että siitä tulee jos ei nyt ihan seuraava iso shounensarja niin ainakin tämän vuoden suosituin sellainen. T.M.Revolutionin käsialaa oleva OP-biisi, muodonmuutoksia ja tappelusarjaksi miellyttävän tyyliteltyä animaatiota – mikä voisi mennä pieleen?

No joo, myönnettäköön että tällainen optimismi pelkän trailerin perusteella on aika huteraa. Mutta hei, ainakin siinä on pelottavia naamallisia taivaankappaleita – ja toimihan se Zeldassakin, eikös?

(Media Factoryn tekijänoikeusvalvonta iskee! No, OP-video käynee yhtä hyvin.)


Muilta osin kevään tarjonta näyttää aika mielenkiintoa herättämättömältä… Eniten toivoa uskaltanee antaa Golgo 13:e, Kurenaille, Madhousen Allison & Lilialle (Kino’s Journeyn kirjoittajalta) ja tietty kauden noitaminA-sarjalle, Production I.G:n Toshokan Sensoulle. Ja ehkä myös xxxHOLiCin toiselle kaudelle, jos se vain ei ole tuotantoarvoiltaan samaa sontaa kuin viime kerralla.

Mutta makunsa tietysti kullakin.


Muita kirjoituksia:

Avainsanat: , , , , , ,

6 kommenttia kirjoitukseen “Sielunsyöjä”
  1. Niksu says:

    Itse odotan innolla tuota ensi kuussa alkavaa Production I.G/Masamune Shirow-tuotantoa, Real Driveä. Kenties tylsähkön “takuuvarma” veto, mutta lähtökohdiltaan kutkuttaa tsyperpunkkiin tykästyneen makuhermoja.

  2. Futoi yatsu says:

    Minua kutkuttaa näin etukäteen eniten tuo Golgo 13. Tekijäjoukko ei näytä kovin vakuuttavalta, mutta aihe on toivottavasti niin vahva että sitä ei saada pilattua.

  3. Jalmari says:

    Mutta missä Haruhi S2 ?

  4. Tsubasa says:

    Veli; kenties siitä tulee samanlainen kengännauhabudjetin yllättäjä kuin Cromartie High Schoolista. Toivottavasti…

    Jalmari; syksyllä. KyoAni leikkii Clannadin afterstoryn kanssa vielä jonkin aikaa ja pitää sitten ilmeisesti taukoa, mitä se ei olekaan tehnyt sitten Kanonin. Ellei se sitten osoittaudu kokonaisen kauden pituiseksi…

  5. madu says:

    Itse kävin järjestelmällisesti melkein jokaisen sarjan kuvauksen läpi ja jouduin huomaamaan että ihan vaan promokuvan, muutaman mahdollisen genre-heiton ja seiyuuvalintojen perusteella nousi yllättävän paljon sarjoja joita pitää vähintään vilkaista. Ecchihaaremimoepaskan on aikaisemmin voinut ignoorata automaattisesti, mutta tällä kertaa sitä tuntuu olevan aika vähän. Toisaalta sen lokeroa täytteleekin aika tehokkaasi fanitytöille suunnatut sarjat jotka jätän väliin koska olen katsonut Ouranin vasta yhden kerran.

    Ihan lupaavaa, henkilökohtaisesti mielenkiintoni saavat Amatsuki, Code Gayass, Himitsu (previkkakuva tosin näyttää häiritsevän homolta), Library Wars ja Golgo 13. Ja Chi’s Sweet Home, tottakai :3

    Täytyy vilkuilla ykkösjaksoja ja lurkata ahkerasti, katsoa mistä puhutaan.

  6. Kisumi says:

    Olen katsonut tuon sarjan kokonaan ja se on kyllä ihan yli hyvä. Souosittelen!
    Kaikki hahmotkin ovat hauskoja ja anime on hauska sekä… tai siinä on juuri niitä taistelu kohtauksia, ja hyviä isku repliikkejä!

  7.  
Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>