Moyoco Annon kahdeksanosainen Sugar Sugar Rune kertoo kahdesta nuoresta noitatytöstä, jotka kokevat kulttuurishokkeja päädyttyään meidän maailmaamme. Tarinan motiivina on rakkaus, ja piirtojälki on totta vie tukahduttavan sokerista. Ja siihen yhtäläisyydet massashoujoon loppuvatkin.

Voisin tavanomaiseen tapaan kuluttaa kolmasosan tästä tekstistä suomalaisen laitoksen ongelmakohtien ruotimiseen, mutta tällä kertaa en taida tehdä niin. Ei siksi etteikö puutteita ja vikoja löytyisi (samanlaiset ranskankielisiä loitsuja selittävät loppuliitteet kuin Del Reyllä olisivat olleet kiva lisä, ja eikös Duke ole punamusta eikä punavalkea?) vaan koska – toisin kuin Yotsuba&!n tapauksessa – minulla tulee olemaan muutenkin tarpeeksi työtä teidän vakuuttamisessanne siitä, että kyseessä on yksi parhaista koskaan lukemistani ja ehkä jopa paras toistaiseksi suomeksi julkaistu manga.

Lue lisää »

Avainsanat: Del Rey, markettimanga, Moyoco Anno, Sangatsu Manga, Studio Pierrot, Sugar Sugar Rune

Hirohiko Araki on tarkka mies. Huolimatta siitä että hänen toistaiseksi 95-osainen sarjansa JoJo’s Bizarre Adventure on yksi Shueishan pisimpään (vuodesta 1987) jatkuneita mangoja hän on ollut mahdollisen animeadaptaation laadun suhteen niin huolissaan, että on antanut tehdä siitä vain kaksi OVAa; ensimmäisen 1993 ja toisen 2001. Ehkä osittain tästä johtuen tällä metroseksuaalisia Tom of Finlandeja pursuavalla mättöshounenien skitsahtaneella isoveljellä on länsimaissa ainoastaan kulttiasema ja Viz on julkaisemassa vain sen kolmatta ja suosituinta juonikaarta, Stardust Crusadersia – mutta Jason Thompsonin ansiosta englanninkielinen versio sentään on.

Arakin tarkkuudella on kuitenkin näemmä myös haittapuolensa. Muuan toisen OVAn tuotannossa mukana ollut animaattori ehdotti aikoinaan, että kuudennen jakson kohtaukseen jossa pääpahis Dio Brando lukee kirjaa ja käskee jouduttamaan päähenkilö Jotaron tappamista olisi hyvä lisätä siansaksan sijaan oikeaa arabiankielistä tekstiä vahvistamaan kuvaa siitä, että kohtaus tapahtuu Egyptissä – joten hän meni kirjastoon, lainasi arabiankielisen teoksen ja kopioi siitä aukeaman Dion pitelemän kirjan sivuille. Kuka tahansa englantia osaava tietää että tämä on animessa normikäytöntö – esimerkiksi Gundam Wingiä katsoessa pääsee lukemaan Photoshopin käyttöohjeita.

Japanilaisten kirjastojen sisältämän arabiankielisen materiaalin huomattavan laajuuden huomioon ottaen kyseinen kirja sattui kuitenkin tietysti olemaan Koraani.

Lue lisää »

Avainsanat: Jason Thompson, JoJo's Bizarre Adventure, Shueisha

Sillä välin kun tulin pitäneeksi tämän blogin historian pisimmän päivitystauon (97 tuntia – hävettää…) on tapahtunut yhtä sun toista. Suomeen on mm. rantautunut uusi mangakustantamo, Editorial Ivrea; täysin tutkan alla, jos ei oteta huomioon Anime-lehden mainosta.

Tämä saattaa tietysti tuoda äkkiseltään mieleen eräitä vähemmän mairittelevia vertailukohteita, mutta vaikuttaa siltä että mistään paunailusta ei ole kyse: niin jo kauppoihin iskeytynyttä Takehiko Inouen Vagabondia kuin mitään kustantamon tulevien sarjojen listalla killuvista nimistäkään ei voi haukkua huonoksi. Itse asiassa ne ovat harvinaisen nimekkäitä teoksia; monet sellaisia, joiden suomeksi saamista ei olisi voinut vielä osata toivoakaan. Kunnioitus vain nousee, kun vilkaisee mitä Ivrean katalogista löytyy Argentiinan ja Espanjan puolelta – Vagabondin sisältämän hurmeen ja seksin määrän perusteella kyseessä on kustantamo, jota tämän maan historialliset kukkahattuongelmat eivät huoleta.

Toistaiseksi liikkeellä tuntuu olevan huolestuttavan paljon reissussa rähjääntyneitä ja liimaisia kappaleita, mutta muuten julkaisulaatu on ensiluokkaista; painolaatu on (ehkä pientä vaaleutta lukuun ottamatta) kunnossa, paperi jämäkkää ja kunnollista, ja värisivutkin löytyvät alkuperäisen kaltaisina. Tämä toki näkyy hieman korkeammissa hinnoissa – 8,90 € on toki vielä karvan verran jenkkijulkaisuja halvempaa, mutta saattaa tuntua turhan suolaiselta suomalaiseen hintatasoon tottuneille. Saa nähdä miten käy.

Käännös ilmeisesti espanjasta ja niin ikään espanjankieliset sivupohjat vastaavine ääniefekteineen tosin vähän nyrpistyttävät, ja “kaikki julkaisumme noudattavat aina alkuperäisteoksia, mitään lisäämättä tai pois jättämättä” näyttäisikin olevan vain kohtelias mutta kömpelö tapa ilmoittaa ettei kustantamo harjoita sensuuria. (Ja parempi niin, sillä muuten vaikkapa Baron Gong Battle ja Ikkitousen saattaisivat olla aika tylsää luettavaa.)

Se lienee kuitenkin selvää, että aiemmin lähinnä vain Argentiinassa ja Espanjassa vaikuttaneen eteläamerikkalaisen kustantamon laajentamisessa Suomen kaltaiselle markkina-alueelle ei ole kyse työntämisestä vaan vetämisestä. Se ketä tästä vetämisestä saadaan kiittää selvinnee varmaan lähiaikoina…

   

Avainsanat: Bokura Ga Ita, Ivrea, Love Celeb, MÄR, markettimanga, Vagabond, Zatch Bell!

Niidel kirjoitti jokin aika sitten siitä miten internetaikana töidensä jakaminen ilmaiseksi voi olla pitemmän päälle kannattavampaa kuin niiden oikeuksien mustasukkainen varjeleminen. Internet on kuitenkin saanut aikaan monia muitakin jänniä asioita tekijänoikeuksille.

Web 2.0 saa ihmiset esimerkiksi tuottamaan jatkuvasti sisältöä toisilleen ilman minkäänlaista korvausta. Vaikkapa motivaattoritaulun väsäävä ja lopputuloksen toisille nimettömille netinkäyttäjille näyttävä Antti Anonyymi ei odota saavansa omasta pienestä työpanoksestaan edes tunnustusta – kaikki toimii käytännössä kuin sanattomasti sovitun Creative Commons -lisenssin varassa. Mutta koska tällainen toiminta ja sivustot joilla sitä harrastetaan ovat Internetin pohjasakkaa ei tätä toimintaa pidetä minkään arvoisena, saati edes merkityksellisenä.

Lue lisää »

Että sellainen con. Paikan rajoittuneesta myyntitilasta johtuen emme saaneet sieltä myyntipöytää, mutta loppujen lopuksi se osoittautui varsin onnekkaaksi sattumaksi – pienellä herrasmiessopimuksella pääsimme jakamaan Turun Animeseuran pöytää emmekä näin ollen joutuneet maksamaan siitä mitään. Onneksi, sillä muussa tapauksessa olisi tullut kohtuullisen ikävästi takkiin… Tässä on pientä ironiaa, sillä sattumoisin ensimmäinen tapahtuma josta Otakua saattoi ostaa oli niin ikään Kirsikankukkacon – emmekä sielläkään maksaneet mitään vaan myimme ns. salkusta, koska sekä kassavirtamme että budjettimme liikkui silloin vasta kymmenissä euroissa. Ja perässä tuli ärtynyttä noottia “kaupallisesta toiminnasta ilman lupaa.”

Kaiken kaikkiaan con oli kohtuullisen mukava, muttei missään mielessä täydellinen. En sanoisi sitä suoranaisesti huonoksi tai epäonnistuneeksi sellaiseksi, mutta siitä lyötyi monia samoja ongelmia joita vähän kaikissa coneissa tuntuu nykyään olevan – kolmannen kerroksen kuvausnurkista ei tiennyt juuri kukaan, järjestäjien ja ulkopuolisten dialogi oli töksähtelevää ja cosplaykisaajat pysyivät lavalla paikallaan keskimäärin yhden sekunnin. Sisätilojen ilmanlaatu sentään oli pahimmillaankin kelvollinen, joskin siitä saadaan ehkä osittain kiittää suhteellisen niukkaa kävijämäärää ja viileää säätä.

Ja minähän en tunnetusti tiedä tapahtumanjärjestämisestä mitään, mutta jotenkin tuntuu hassulta että järjestäjät eivät nähneet tarpeelliseksi pyytää paikallista animeyhdistystä auttamaan ennen kuin sieltä oli ensin itse otettu yhteyttä. (Tiedä häntä sitten kuinka paljon edes TAS pystyi auttamaan asiaa. Lisää vänkäreitä nimittäin kaipailtiin vielä kolmea viikkoa ennen tapahtumaa – ja tässä vaiheessa järjestäjät päättivät uskaltautua pistämään pystyyn ketjun aiheesta.)

Suurin epäkohta tietysti oli se, että Kempin shoujoluentoa lukeenottamatta ohjelmakartasta ei löytynyt manga- tai animeaiheista ohjelmaa hakemallakaan.

Kyseessä on tavallaan itseään ylläpitävä noidankehä. Sanotaan, että ylivoimaisesti suosituinta ohjelmaa coneissa näyttäisi olevan vapaamuotoinen hengaus – joka tässä tapauksessa manifestoitui Caramelldansen-letkajenkkoina, valtavana nuoleskelurinkinä keskellä käytävää ja YAOI_SHOW’na – mutta voitaisiin miettiä onko kyseessä syy vai seuraus; miten ihmisiä voisi kiinnostaa ohjelma, jos sitä ei ole? Tätä menoa conit degeneroituvat ennen pitkää vain valtaviksi miiteiksi joissa on cosplaykisa, lolitamuotinäytös, jrockpaneeli, Final Fantasy Fighteja ja pullonpyöritystä.

Eihän siinä tietenkään ole mitään pahaa niin kauan kuin ihmiset viihtyvät. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että on hieman kummallista että asia hyväksytään sellaisenaan – aivan kuin tapahtuman järjestäjillä ei olisi mitään sananvaltaa asiaan.

Avainsanat: Janne Kemppi, Meta, Otaku

Japanissa, kuten yleisesti tunnettua, alushousut ovat aivan hiton vakava asia – alusvaatevarkaista uutisoidaan näyttävästi ja kohulla, kenties koska vastaavan mittakaavan huume- tai asekauppatapauksia ei liiemmälti löydy. Tämä hiljattain Okayamassa pidätetyn 46-vuotiaan varkaan kokoelma (1666 kappaletta) ei ole läheskään suurimpia koskaan paljastuneita, mutta nätti todistusaineistomeri siitä silti kertyy.

Ajatus poliiseista laskostamassa tätä kaikkea huolellisesti yksi kerrallaan näytille lehdistötilaisuutta varten on ehkä parasta koko jutussa…

    
Mitä suuremmaksi ja näkyvämmäksi käy japanilaisen kulttuurin virta länsimaiseen kulttuuriympäristöön sitä valtavirtaisempaa siitä tulee, ja sitä nolompaa siihen yhdistämisestä tulee monille nuorille taiteilijoille – kyseessähän on pinnallinen lasten juttu, kuten kaikki tiedämme.

Näin ollen moni taiteilija pyrkii “pääseemään yli” “mangavaiheestaan” ja kehittämään “omaa” ja “vakavasti otettavaa” tyyliä. Näitä yksilöitä löytyy moneen junaan ja monia eri vakavuusasteita (jotkut saattavat osallistua conien taidekujille ja jopa tehdä sarjakuvia alan lehtiin, jotkut taas pitävät mieluummin reilua hajurakoa koko alaan), mutta suuressa osassa heistä on tunnistettavissa samoja yleispiirteitä, jotka tekevät tunnistamisesta varsin helppoa. Harvasta löytyvät kaikki nämä piirteet, mutta usein huomion kiinnittävät ensimmäisinä seuraavat seikat:

Toistaiseksi tunnetaan hyvin harvoja tästä asennevammasta parantuneita yksilöitä, joten tilannetta on syytä pitää lähes parantumattomana. Omahoito on myös lähes mahdotonta, koska oireilija ei luonnollisestikaan yleensä edes suostu myöntämään tilansa ongelmallisuutta. Mikäli havaitset yhden tai useampia näistä oireista jossakin tuntemassasi taiteilijassa, suosittelemme välittömäksi ensiavuksi hyvää seineniä^tm ja mitä tahansa kirjallisuutta joka auttaa laajentamaan käsitystä japanilaisen sarjakuvan kirjosta; Paul Gravettin Manga – 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa on kenttätesteissä osoittautunut ehkä helpoimmin sulavaksi, eikä Mangan mestarit jää kauaksi jälkeen.

Parhaimmassa tapauksessa oireilija tulee huomanneeksi, että sillä mitä opettajat tai muut harhakuvalaiset sanovat ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä – on turhaa lähteä lätkimään taiteilijoiden tyyleille nimilappuja otsiin vain sen takia, että he ovat ottaneet vaikutteensa enimmäkseen yhdestä visuaalisten konventioiden koulukunnasta. Lampaan silmin kaikki ihmiset näyttävät samanlaisilta.

Muokkaus 11.6: Kappas, en kai vain ole herättänyt keskustelua?

Avainsanat: Jari Lehtinen, Paul Gravett

Se että miekalla voi halkaista pistoolinluoteja on eittämättä epäuskottavan kuuloinen mutta empiirisesti todistettu fakta; oikeassa kulmassa se kestää vaurioitta myös teräksen leikkaamiseen tarkoitetun painevesileikkurin. Mutta kuinka monta .50 kaliiperin konekiväärinammuksen osumaa moderni katana tarvitsee katketakseen?

Seitsemän. Ei sillä kunnon taistelukohtausta vielä saisi, mutta kaikki kunnia perinteisille käsityötaidoille – ne edeltävät kuusi miekka hajotti oikein nätisti.

Muistanette minun maininneen, että Lucky Star ei tulisi saamaan toista kautta johtuen sovitusprosessin työläydestä – Lucky Star kun ei ole maailman laadukkain manga, ja KyoAni joutui rukkaamaan sitä massiivisessa määrin saadakseen animesta toimivan. (Kyllä, tässä vaiheessa saa tulla ynisemään “meh, yliarvostettu” -kommentteja.)

No, KyoAnihan ei asiasta loppujen lopuksi päätä; Kadokawalla on kaikki langanpäät käsissään. Niinpä ei oikeastaan ole mikään yllätys että Lucky Staria saadaan kuin saadaankin lisää, olkoonkin että vain OVAna – huhuja asiasta on liikkunut jo jonkin aikaa. Kuva on Gamersissa jaettavassa From Gamers Cool -mainoslehtisessä olleesta Comptiqin kesäkuun numeron mainoksesta; lisätietoja (julkaisuajankohta, jaksomäärä ja tuottava studio) saadaan kymmenes päivä, kun numero tulee myyntiin. Sen mukana tulee nähtävästi myös kuvassa näkyviä magneetteja, hih.

Tosin jos Kadokawa on sysännyt projektin jollekin muulle kuin KyoAnille käsissä lienee Minami-ke: Okawarin tai Gunslinger Girl ~Il Teatrinon~ kaltainen floppi. Eikä sen tarvitse edes liittyä mitenkään laatuun; meidän KyoAni-fanien lojaalius on ajoittain pelottavaa. (Ja tarvitsevathan korkeaotsaiset “miljoona kärpästä on aina väärässä” -älykötkin jotain jolle tuhahdella.)

Muokkaus 9.5: Jep, alkuperäinen staffihan se siellä. Selittäähän tämä ainakin sen mitä KyoAni aikoo tehdä ennen syksyistä Haruhin toista tulemista (josta saadaan kuulemma lisätietoja seuraavassa Newtypessa).

Avainsanat: Gunslinger Girl, Haruhi Suzumiya, Kadokawa, Lucky Star, Minami-ke

Olen parhaillaan työstämässä Gurren Lagann -juttua seuraavaan Otakuun. En ehkä sanoisi että siitä olisi tulossa yksi parhaita tekstejäni ikinä, mutta loppujen lopuksi minulla on sellainen hytinä että tulen olemaan siihen varsin tyytyväinen. On niin mukavaa voida nähdä itsensä kehittyvän.

Tällä hetkellä olen immersiovaiheessa, jossa pyrin imemään itseeni niin paljon aiheeseen liittyvää materiaalia kuin suinkin saadakseni holistista perspektiiviä koko ilmiöön. Näin ollen saatte katsoa tänään GL-MADeja – katsokaa ja hämmästykää.

Lue lisää »

Avainsanat: Gurren Lagann, One Piece, Ouran High School Host Club, Vocaloid