Olette todennäköisesti nähneet pätkiä tästä kelluskelemassa ympäriinsä, mutta nyt sen tekijä sai sen lopultakin valmiiksi. Hän on kuulemma työstänyt sitä marraskuusta asti.
Kuten totuttua alkuperäinen video löytyy korkeammalla laadulla Nicovideosta, jonne tekijä latasi sen 10. kesäkuuta ja jossa se nousi samana päivänä päivän katselluimmaksi videoksi. Eikä ihan syyttä; onhan se hieno. Ja nerokkaasti ohjattu.
Ja vielä sanovat, ettei otakuilla muka nykyään ole halua tehdä animaatiota itse kuten wanhoina hyvinä Daicon-aikoina. Mitä siitä, että työväline on nykyään tietokone eikä 8 millin videokamera? Nörtit ovat aina nörttejä.



Kirjoitukset (RSS)
Ihan pakollinen pikkuhuomautus, vaikkei aiheeseen hirveästi liitykään, mutta ei “8 millin videokamera” vaan 8-millinen kaitafilmikamera :—). “8 mm” videokameroitakin sitten tuli (oikea nimi Video8) ja yleistyivät kovasti, mikä tietysti aiheuttaa sekaannusta. Filmikamera on mahdollistanut yksinkertaisen ja laadukkaan animaationteon ja tarjonnut valtavat mahdollisuudet erikoistehosteisiin, ja siksi animaatiota ei koskaan kannattanut kuvata videolle, ennen kuin koko kuvaamisesta luovuttiin digitaalimaalauksen kautta. Suurin osa tv-animesta ennen vuotta 2001 on kuvattu 16 mm filmille.
Nillin nillin. :) Kyllä minäkin tuon kaitafilmikameran olin jossain kuullut, mutta kun tätä kirjoitettaessa piti virkistää muistia ei jaksanut kaivaa esille tarkkaa suomennosta…