Ensi alkuun – unohtakaa kaikki mitä sanoin aiemmin. Koska Otakun taival loppuu nimittäin nyt.
Päätös lehden lopettamisesta ei ollut helppo eikä nopea, mutta päädyin siihen tulokseen että se oli ainoa mahdollinen ratkaisu. Syynä eivät olleet con-, ihmissuhde-, työ-, opiskelu- tai muutkaan IRL-kiireet, ei liioin hiljattain päivittynyt siviilisäätyni. Sen sijaan kyse on enemmänkin siitä, että olen viime aikoina tullut huolestuneeksi omasta nörtteydestäni – minulla ei nimittäin tunnu riittävän sille enää juuri lainkaan aikaa. Oma harrastus on otakulle on kaikki kaikessa, ja siinä vaiheessa kun metaharrastaminen alkaa tulla vakavasti kaiken muun edelle on syytä pohtia onko sen jatkaminen enää mielekästä – saati sitten hauskaa. Näin ollen olen päättänyt leikata harrastamisestani sen osan joka tulee muiden tielle – Otakun.
Tobiroja on vielä yksi julkaisematta ja Petit Alicen kohtalo on sen omasta toimituksesta kiinni, mutta Otakun kohdalta tämä kustannusprojekti oli nyt tässä. Kirjoitin pääkirjoituksessa näin:
Muutaman kerran vuodessa ilmestyvä ja jo lähtökohdiltaan pysyvästi epäajankohtaisen fanzinen olisi vaikea saavuttaa otakuskenessä samanlaista merkityksellisyttää kuin vaikkapa Tähtivaeltajalla on scififandomissa pääasiassa siitä syystä, että edellinen on tottunut siihen että harrastus elää ja liikkuu pääasiassa netissä. Viikon ikäinen uutinen on vanha; ilmaisiksi jaellut mielipiteet ja faktat ovat aivan yhtä valideja ja suurimmalle osalle tärkeämpiäkin kuin paperilla julkaistut; vuorovaikutuksellisuus ja yhteisöllisyys ovat jotain, joita ilman kukaan ei voisi skeneä kuvitellakaan.
Se ei tarkoita että lehtiformaatti olisi menneen talven lumia, mutta yksittäiselle harrastajalle se asettaa jatkuvan deadlineja vastaan tappelemisen hyvin epäsuotuisaan asemaan netin välittömyyteen verraten. Nämä ovat pääsyitä siihen miksi englanninkielisen skenen fanijournalismi on pitkän hiljaiselon jälkeen nostanut viime vuosina päätään blogipohjaisena, ja tyytyväisyydekseni voin todeta vaikuttaneeni omalta osaltani vastaavanlaisen ilmiön syntymiseen myös Suomessa. Tästä on hyvä jatkaa.
Tässä vaiheessa lienee siis paras mahdollinen hetki laskea Otaku levolle ja toivoa, että lehti voi vuosien päästä toimia uusille harrastajille ikkunana aikaansa. Nämä kolme ja puoli vuotta ovat olleet kiireisiä mutta hauskoja, ja haluan kiittää jokaista lukijaa lehden tukemisesta ja muistuttaa vielä kerran, että kyseessä ei ole lopun alku vaan alun loppu.
On siis aika siirtyä uusien ja rattoisampien projektien pariin – kuten esimerkiksi tämän blogin rukkaamiseen uuteen uskoon. Mutta sitä ennen voisin tehdä asioita, jotka ovat olleet rästissä jo joitain vuosia – esimerkiksi hommata ajokortin, katsoa parin viime vuoden väliin jääneet animet, jatkaa opiskeluja ja kokeilla tuota olohuoneessa pölyttyvää Wiitä.
Mutta vielä sitäkin ennen lähden Nekoconiin luennoimaan puutaheinää omakustantamisesta ja myymään tätä viimeistä lehteä. Johon ilmestyi koneenvaihdon myötä jostain hitosta taas ne infernaaliset taittovarattomuusmarginaalit, mutta yks hailee – se on silti sisällöltään suurin ja kaunein Otaku ikinä. Hohoho.
Avainsanat:
Meta,
Otaku,
Petit Alice,
Tobira
Loading ...
Kirjoitukset (RSS)