On aina jotenkin hämäävää lähteä tietokoneen ääreltä pitemmälle matkalle – takaraivossa tikittävä laskuri bloggausaikataulusta ei tunnu pysyvän ajassaan lainkaan, kun miljöö vaihtuu. Nytkin tuntuu siltä kuin olisi päivittänyt viimeksi toissapäivänä.

Tilausten lähettelyssä pitää kiirettä, joten täytetään tyhjiö toistaiseksi perinteisellä trailerilla. Ponyon ensimmäisellä sellaisella, tässä tapauksessa. Alkaa olla jo aikakin, kun ensi-iltaan on enää runsas viikko…


Ei aiheeseen liittyviä kirjoituksia.


Avainsanat: , ,

2 kommenttia kirjoitukseen “Postconiittinen oireyhtymä”
  1. Blanchimont says:

    “Ponyo on the Cliff by the Sea” perustuu osaksi yhteen Japanin kuuluisimmista legendoista, “Urashima Taru”:uun (ja osaksi Andersenin “Pienen Merenneitoon”…)
    Vaikkei sillä olekaan ollut samanlaista vaikutusta kuin eräs toinen taru, “Momotaro”, viittauksia siihen löytyy niin Urusei Yatsurasta, Love Hinasta kuin monesta muustakin animesta^^…

    Muuten, ikävää kuulla Otakun lopettamisesta… yksi jo kauan sitten lopettanut nettizine jonka arkistoihin sukellan silloin tällöin on Animefringe. Fanzineksi se oli hyvin ammatillisesti tehty ja luo hyvin läheisen katsauksen 2000-luvun alun (englantilaiseen) animesceneen…
    Nyt kun NewType (USA) on poissa ja PiQ oli katastrofi, toivoisi mielellään jonkun samantyypisen ilmaantuvan tilalle…

  2. Tsubasa says:

    Fyysisillä lehdillä on nykyään entistä vaikeampaa. Otakuharrastus elää ja kukoistaa netissä, ja lehdille jää yhä vähemmän ja vähemmän eksklusiivista alaa jota netistä ei saisi ilmaiseksi…

  3.  
Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>