Olen ollut heikko väittämään vastaan avaruusoopperoille siitä lähtien kun sain aikoinaan joululahjaksi Tähtien sota -VHS-boksin; voisi varmaan sanoa sen olevan genre, jonka tunnen kaikkein selkeimmin omakseni. (Seikai-saaga on mahtavuutta, jos asia tulee puheeksi.)
Mutta entäs jos kyse onkin avaruusoopperasta oikean oopperan kera?
9.10. starttaava Tytania vaikuttaa harvinaisen lupaavalta tapaukselta – jo ilmankin sitä tietoa että se perustuu Yoshiki “Legend of Galactic Heroes” Tanakan ranobesarjaan ja on Noboru Ishiguron ohjaama. (Toivottavasti saavat juonen kunnolla loppuun, koska Tanaka on pitänyt sarjaa tauolla vuodesta 1991.) Vanhemmassa trailerissa CG oli ehkä vielä vähän kökön näköistä, mutta tässä viimeviikkoisessa (parempilaatuisena kotisivuilla) hommat näyttävät huomattavasti sulavammalta. Trailerissa kuultava ED-biisikin on aika kiva – mureista designeistä puhumattakaan, nom nom.
Akira Kurosawan syntymän satavuotisjuhlavuoden 2010 kunniaksi ollaan valmistelemassa kahta elokuvaa. Toinen niistä on Hollywood-sovitus Rashomonista (1950), toinen taas Mustan kuoleman naamio – elokuva jonka käsikirjoittamisen Kurosawa aloitti Masato Iden kanssa saatuaan valmiiksi Venäjälle sijoittuvan Dersu Uzalan (1975) ja jonka kuvausten oli ollut tarkoitus alkaa 1998, mutta joka Kurosawan saman vuonna sattuneen kuoleman jälkeen on ollut hyllyllä kymmenen vuotta.
Käsikirjoitus perustuu Edgar Allan Poen novelliin Punaisen kuoleman naamio, allegoriseen kertomukseen ruton saapumisesta siltä suojaan linnoittautuneen ruhtinaan hovin muurien sisään kesken tunnelmaa piristämään järjestettyjen naamiaisten. Kurosawa tosin tuttuun tapaansa sijoitti tarinan kokonaan eri paikkaan ja aikakauteen; ei kuitenkaan feodaaliseen Japaniin vaan Dersu Uzalan tapaan 1900-luvun alun Venäjälle.
Ohjaajasta tai muista yksityiskohdista ei ole vielä tietoakaan lukuunottamatta sitä, että elokuva tuotetaan yhteistyönä japanilaisten Kurosawa Productionsin ja Lotusin, yhdysvaltalaisen Lexicon Film Entertainmentin ja singaporelaisen Upside Down Entertainmentin kesken. Kurosawa-animea… kukapa olisi uskonut että sellainenkin nähdään vielä jonain päivänä?
Uusimman Imagen retroartikkeli tietää kertoa, että Japani (“sushi, manga, rorita-tyyli, Tokion-matkat, J-rock”) oli muotia 2000-luvun alussa – kuten myös t.A.T.u, rannehikinauhat, Pro Sinappi, Krisse, tuunaus ja DJ Esko. Tarkoittaako tämä sitä, että “Japani-buumin” aika on ajanut ohitse?
Kenties ja kenties ei; Japanin harrastaminen on ehkä arkipäiväistynyt (viimeistään edustuksen Salatuissa elämissä ja Idols-karsinnoissa pitäisi kertoa jotain valtavirtaistumisesta, vaikka Big Brother onkin sellaiselta vielä säästynyt – toisin kuin Espanjassa) mutta siitä riittää edelleen jutunaiheeksi jos toiseksikin. Harrastajien oma identiteetti on säilynyt yhtä vahvana kuin kaikkien muidenkin alakulttuurien identiteetit, ja itse asiassa perinteisesti massojen hampaissa riepottelu vain lisää painetta oman imagon ylläpitämiseen ja vahvistamiseen – siihen, että luodaan selkeä ero “meidän” ja “muiden” välille. Parhaimmillaan valtavirtaistuminen siis selkeyttää alakulttuurin identiteettiä ja vahvistaa sen yhtenäisyyttä.
Toivon mukaan tämä tulee ennen pitkää myös näkymään skenessä; esimerkiksi pääsymaksullisten tapahtumien yleistyminen saattaa aiheuttaa sen, että kävijöiltä vaaditaan jonkinasteista panostusta ja kiinnostusta muuhunkin kuin tapahtuman sosiaaliseen aspektiin; faniutta. Mikä on tietysti ehdottoman hyvä asia, koska muuten esimerkiksi conit tulisivat ennen pitkää tukehtumaan omaan hengaajapaljouteensa. Surullinen totuushan on, että Animeconin voisi järjestää vaikka isossa varastohallissa, ja sinne tulisi silti 10 000 ihmistä. (Toisaalta… tiettyjen määritelmien mukaan näinhän toisaalta ollaan ensi vuonna tekemässäkin.)
Japanin liberaalidemokraattipuolue valitsi maanantai-iltapäivänä puoluesihteeri Taro Ason puolueen puheenjohtajaksi – hän keräsi yhteensä 527 äänestä ylivoimaiset 351 siinä missä hänen lähin kilpailijansa, talousministeri Kaoru Yosano, vain 66. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hänestä tulee lähes varmasti Japanin seuraava pääministeri kuun alussa eronneen, epäsuositun Yasuo Fukudan tilalle. (Fukuda sanoi turhautuneensa siihen, että hän ei saanut lakiehdotuksia läpi oppositioenemmistöisessä ylähuoneessa.) Hänen virallista nimittämistään pääministeriksi odotetaan keskiviikkona, jolloin liberaalidemokraattienemmistöinen alahuone äänestää asiasta.
Kaikki tuntevat tietysti “ihmistetriksen”; sehän on jo ikivanha juttu. Japanilaisen Tunnels no Minasan no Okage Deshita -ohjelman netissä valtavaksi hitiksi muodostuneessa Brain Wall -osiossa julkkiskisaajat joutuvat asettautumaan sopivaan asentoon mahtuakseen lähestyvän seinän aukosta ja välttääkseen vesialtaaseen tönäistyksi tulemisen. Se käy loistavasta katseluviihteestä; suurin osa epännistumisista syntyy siitä että kisaajat yrittävät vääntäytyä tarpeettomasti aukkojen muotoisiksi vaikka vähempikin riittäisi, ja vahingonilo rehottaa.
Jaa-a, mitäköhän siitä tulee? Eihän tämä tietenkään globaalissa mittakaavassa mitenkään harvinaista ole, mutta vähän tuntuu siltä että on vain nähty netissä jotain suosittua ja päätetty tehdä sama… missä ei tietenkään olisi mitään vikaa sinällään, mutta miten pelkästä ihmistetriksestä riittää matskua kokonaiseen puolituntiseen? Kunnollisella budjetilla ja sopivalla annoksella luovaa hulluutta siitä voi tulla tietysti ihan hyväkin show. Mutta todennäköisesti siitä yritetään tehdä yhtä painostavan tylsä kuin italialaisesta versiosta… ja tietenkin ilman sekä spandex-pukuja että bikinityttöjä. Plääh.
Olen jo pitkään miettinyt missä kaikki Death Noten jäljittelijät ovat. Sitä luulisi että kun yksi vuosikymmenen menestyneimmistä shounensarjoista perustuu niinkin omaperäiselle konseptille syntyisi läjäpäin matkijoita; tässä tapauksessa psykologisen jännityksen genren olisi pitänyt räjähtää. Lasketaanko Code Geass?
No, Otoo Sakin ja Tomomi Nakamuran Switchistä ei jäljittelijäksi ole – se kun aloitti ilmestymisensä 2002, vuotta ennen Death Notea. Siitä marraskuun 24. päivä julkaistava OVA lienee kuitenkin ainakin osittain Death Noten suosion ansiota; jollain perusteella ne tuotantopäätöksetkin on tehtävä…
Noh, Gurren Lagann Music Clip Project on ollut päätäraavituttava kokemus pachinkohäröilyineen ja nice boat -pilvineen – melkoinen pettymys, kokonaisuutena ajatellen. Onneksi kahdeksas ja viimeinen video, You Yoshinarin ohjaama ja All You Bastards, Get Fired Up!:iin animoitu sellainen, ei sentään petä odotuksia.
Saamme lopultakin kuulla Lord Genomen koko tarinan, alkaen siitä kun Antispiraalit tuhosivat hänen kansansa ja hän itse rakensi ensimmäiset gunmeninsa pudonneen Antispiraalien sotakoneen pohjalta. (…Vissiin.) Hänestä tuli Cathedral Terran kannella seilaava spiraalisoturi samaan tapaan kuin Simonista tuhat vuotta hänen jälkeensä, mutta toisin kuin Simonilla hänellä ei ollut Kaminan muistoa herättämässä häntä Vaihtoehtotodellisyyslabyrintistä – ja Antispiraali sai hänet uskomaan Spiraalinemesiksen väistämättömyyteen ja ylipuhuttua hänet pettämään muut spiraalit ja kääntymään tovereitaan vastaan.
Hän palasi kotiinsa, loi spiraalienergiattomien turri-ihmisten armeijan ja alisti ihmiset asumaan maan alla, jotta Antispiraalien Cathedral Terrasta muokkaama Ihmistuhojärjestelmä ei käynnistyisi. Vuosisatojen myötä hänen mielensä seniiliytyi vaikka hänen vartalonsa pysyikin ennallaan, ja hän alkoi nimittää itseään Spiraalikuninkaaksi. Bootamainen pikku-Gaume on kiva yksityiskohta.
Tämän pätkän kanonisuus tosin on kyseenalainen – jaksossa 26 Lord Genomehan sanoo tapaavansa Antispiraalin ensimmäistä kertaa. Mutta no jaa, Gainax nyt on Gainax mitä retconiin tulee.
Muokkaus: Niin no joo, Space Dai-Gun taidettiin rakentaa vasta myöhemmin. Ja nehän ovat vissiin suunnilleen samaa kokoluokkaa Dekabutsun kanssa.
Ei liene kenellekään epäselvää, että Japanin animaatioteollisuus on murrostilassa. Economist-lehden viimevuotisen artikkelin mukaan parhaaseen katseluaikaan esitettävän animen ja lastenanimen määrä on viime vuosina vähentynyt, ja enin osa animesta tuotetaan nykyään myöhäisillan ohjelmapaikkoja varten. Samalla anime on siirtynyt pois valtakunnallisilta suurilta kanavilta pienemmille paikallisille sekä satelliittikanaville. Vilkaisu Moon Phasen uusien sarjojen listaukseen tukee tätä toteamusta.
Miksi näin on? Katsotaanpa.
Japanin talous-, kauppa- ja teollisuusministeriö julkaisi vuonna 2003 analyysin (PDF) animeteollisuuden tilasta ja sen suurimmista ongelmista. Sen myyntiluvut ovat vuosia vanhoja, mutta alla oleva kuva on sen ehkä kiintoisin ja aikaa kestänein osa – tuotantodiagrammi, jossa on selkokielisiä numeroita. (Selkeyden vuoksi olen muuttanut ja pyöristänyt kaikki rahamäärät euroiksi.)
Kuvaaja on yleisluontoinen ja luvut keskiarvoja – vain prime time -anime esitetään sekä valtakunnallisilla että paikallisilla kanavilla, myöhäisillan anime ainoastaan paikallisilla ja satelliittikanavilla. Rahanuolet eivät kuvaa sitä kuka maksaa kellekin vaan sitä kuinka suuri osa sponsorien rahoista virtaa eteenpäin. Ainoastaan Madhousen ja Production I.G:n kaltaiset suurimmat studiot tekevät lähes kaikki tuotannon osa-alueet itse (eivätkä nekään kaikissa tuotannoissaan); muut kontrahtoivat työn toisille studioille tai (etenkin välianimaation suhteen) ulkomaisille alihankkijoille.
Mutta suurin vetonaula on tietysti Miku-Kagami – voin jo kuulla otakukarjan heristelevän lompakkojaan.
Niin no joo, tuo “yaranaika” oli eittämättä myös aika tipauttava…
Sillä välin Haruhi-rintamalta ei mitään uutta – melankoliaa ei saada tänäkään syksynä. Saisiko sen sijaan olla Youtube-levitykseen päätyvää nettimemeanimea? Lokakuun Newtype ja Moon Phase tietävät kertoa, että Yasuhiro Takemoto ohjaa nekin. Voi sinua, KyoAni…
(Sarjan historiaan liittyen – ANN julkaisi hiljan artikkelin aiheesta. Kiinnostavaa luettavaa suppeahkosta “Gainaxin omien teosten vaikutus Gurren Laganniin” -näkökulmasta huolimatta.)
40 prosenttia
Gurren Lagannista ei tietenkään voi puhua ilman sen ulkoasua, jossa erottuu selkeänä Imaishin hyperkineettinen, perspektiivejä liioitteleva tyyli. Se on kuitenkin myös mieltäylentävän monipuolinen ja hyödyntää Gainaxin kantapään kautta kehittyneitä taitoja vaihtoehtoiseen animaatiotyöskentelyyn. Mitä enemmän spiraalivoimaa kohtauksessa kuohuu, sitä karkeammaksi sen viivatyöskentely muuttuu. Simonin velloessa irvihampaisen surun kourissa värit ovat pestyn näköisiä, lähes pelkkiä harmaan sävyjä. Eyecatcheiksi Imaishi on piirtänyt Dead Leaves -tyylisiä kulmikkaita, kovavarjoisia pin-upeja. Hyytävä Antispiraali on pelkkä välkkyvin valkoisin viivoin animoitu musta siluetti tiilitekstuurilla.
Laadultaan sarja on normaalia TV-animaatiota, mutta naurettavan korkeabudjettista sellaista. Toiminnaltaan väljemmissä kohtauksissa saattaa näkyä koomisten tyylinvaihdosten kuoriin piilotettua liu’utusanimaatiota, niin kaukaa kuvattuja dialogikohtaksia etteivät suun liikkeet näy, liikkumattomia väkijoukkoja ja muuta mutkien oikomista, mutta toimintakohtauksiin on panostettu rutosti. Sarjan molempia huippukohtauksia – jaksoja 15 ja 27 – varten laitettiin syrjään ylimääräinen siivu budjetista; tuotantoblogin mukaan edellisessä oli yli 22 000 avainfreimiä (kaksi kertaa enemmän kuin puolen tunnin TV-jaksoissa yleensä), ja luotettavaksi tiedetyn (=juonisynopsiksia postanneen) 2ch-sisäpiiriläisen mukaan 40 % sarjan budjetista käytettiin viimeiseen viiteen jaksoon. Fanime 2007:n Gainax-paneelissa toimitusjohtaja Yamaga kertoi sarjasta suunnitellun alun perin vuoden pituista, mutta että studio oli päätynyt 27 jakson pituuteen sen laadun säilyttämiseksi.
Gurren-danin muotimaku on häpeilemättömän mauton. Ja jotkut muka yrittävät ottaa tämän sarjan tosissaan…
Akira Kurosawan syntymän satavuotisjuhlavuoden 2010 kunniaksi ollaan valmistelemassa kahta elokuvaa. Toinen niistä on Hollywood-sovitus 
Loading ...
Kirjoitukset (RSS)
