Publishers Weekly haastattelee Svetlana Chmakovaa ja Yen Pressin kustannusjohtajaa Kurt Hassleria edellisen uusimman sarjan Nightschoolin tiimoilta. Ja tällä kertaa kyseessä todella on sarja, sillä se ilmestyy Yen Plus -lehdessä luku kerrallaan monien muiden sarjojen kera. Niin amerikkalaisten, korealaisten kuin japanilaistenkin.

Toisaalta pelottaa miten Chmakovan tyyli sopii tällaiseen sarjaan, mutta ainakaan kukaan ei ole vielä valittanut – ja haastattelusta tulee osaltaan sellainen olo, että hän tietää tällä kertaa vähän paremmin mitä on tekemässä eikä vain paahda eteenpäin niin kuin viime kerralla. Kustannustoimittajan osallistuminen suunnitteluun ja menneisyyden virheiden (useampipokkarisen sarjan antaminen tehtäväksi kerralla ja kylmiltään) tiedostaminen kuulostaa positiiviselta kehityskululta, ja eiköhän Chmakova ole niitä chibeilyjään ja valtavia vänkkyräisiä suitaankin hillinnyt Dramaconin ajoista.

Lisäksi arvostelijat tuntuvat olevan sitä mieltä että tarinan löyhyys ja hidas kehittyminen ovat vain hyvä asia, sillä ne antavat niin tekijälle kuin tarinallekin aikaa kypsyä ja hioutua haluttuun suuntaan – ihan niin kuin…

…ihan niin kuin oikeankin mangan suhteen. Woaah.

Chmakovan hyppääminen Tokyopopin uppoavasta laivasta Yen Pressin kelkkaan on joka tapauksessa ollut varmasti ollut fiksu päätös – ja ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että eräällä pahamaineisella suomalaiskustantajalla ei ole juurikaan toivoa saada sitä kökkökääntäviin näppeihinsä. Kenties Egmont voisi toteuttaa tämänkin toiveeni – ihan niin kuin sen edellisenkin? OEL-sarjoja kun on niin kovin vaikea saada käsiinsä täällä susirajalla…

Kun jopa yaoinkustantajat joutuvat miettimään julkaisupäätöksiään kahdesti tiedät, että jotain on vialla.
(Kuvassa legendan maineen saavuttanut “RED HOT YOWEE” -mies.)

Yhdysvaltain mangamarkkinat törmäsivät lasikattoonsa alkuvuodesta 2005, kuten monet varmasti vielä muistavat – samoihin aikoihin kuin One Piecestä oli tulossa Suomen neljäs markettimanga. Manhwasarjojen julkaisuja lopetettiin kuin seinään, ja suosittujen sarjojen tekijöiden vähemmän suositut teokset jäivät lisensoimatta. Kuluneet kolme flippaamattoman pokkarimangan vuotta olivat olleet ylikuumentuneen kasvun aikaa, ja kustantajat – etenkin trendin aloittanut Tokypop – maksoivat siitä karvaan hinnan tungettuaan markkinat liian täyteen tavaraa jolle ei ollut riittävästi ostajia.

Mutta sen yli päästiin. Del Rey oli debytoinut juuri edellisenä vuonna (tuoden emoyhtiönsä Random Housen massan voimin mangan suomalaisiinkin kirjakauppoihin), ja järkevien bisnesvalintojen tekijät menestyivät. Ennen pitkää manhwasarjojakin – noita mangabisneksen kanarialintuja – alkoi jälleen näkyä. Mutta sitten saapui vuosi 2008, ja pahaenteiset merkit ilmestyivät jo ennen varsinaisen laman puhkeamista. Pikkukustantamoja alkoi kaatuilla; jopa yaoikustantajia, ja se jos mikä on hälyttävä merkki.

Pohjois-Amerikan mangamarkkinat eivät ole lainkaan niin pahassa jamassa kuin sen animemarkkinat: yhtään suurta kustantajaa ei ole kaatunut, kuten Geneonille kävi. Hätää kärsimässä ovat lähinnä pienet kustantamot ja typeriä julkaisupäätöksiä tekevät sellaiset – toisin sanoen Tokyopop maailmanmangoineen, ja sekin näyttäisi olevan hiljalleen pääsemässä jaloilleen. Toisin sanoen ollaan edelleen vuonna 2005 alkaneella tasanteella; markkinat eivät kasva, mutta eivät kutistukaan.

Sillä välin Euroopan mangakulttuurin kakkosmaassa Ranskassa tilanne on aika lailla samantapainen. Du9-sivuston Xavier Guilbert analysoi maan sarjakuvamarkkinoita tähän tapaan:

30 prosenttia 15–29-vuotiaista suomalaisista on kiinnostunut japanilaisesta populaarikulttuurista, uutisoi Helsingin Sanomat viime viikolla. YLE kertoi samasta aiheesta hieman paremmin taustoittaen mutta samalla vähän epätarkemmin. Digitoday päätti nostaa otsikkoonsa harrastuksen internetaspektin laillisuuksineen ja laittomuuksineen, Nelonen puolestaan teki aiheesta kokonaisen uutisvideon – mihinkäs muuhunkaan kuin yaoihin keskittyen! (Harvinaisen asiallisia vastauksia kyllä, pakko myöntää. Tuollaista kun näkisi skenevaikuttajienkin haastatteluissa…)

Asia on tapetilla tamperelaisen Katja Valaskiven tutkimuksen (PDF) Pokemonin perilliset – japanilainen populaarikulttuuri Suomessa (sic) takia, joka on pituudestaan huolimatta varsin metkaa tekstiä ja joka kannattaa lukea jos siitäkin syystä, että se on ehdottomasti laajin länsimaisesta ja etenkin suomalaisesta japanilaisen populaarikulttuurin harrastamisesta Suomessa tehty tutkimus ikinä. Extended_feline toimi sen tutkimusavustajana, joten siinä siteerataan minuakin pariin otteeseen – sivuilla 38, 41, 59 ja 60 tarkkaan ottaen. Niin, ja onpa siellä pieni maininta Otakunkin olemassaolosta.

30 prosenttia on tietysti typerryttävä luku. Kuinkahan monta kymmentä tuhatta ihmistä se tekee?

Animen parittamista milloin scifin, milloin roolipelaamisen kanssa samoihin tapahtumiin perustellaan säännöllisesti sillä, että me kaikkihan olemme kuitenkin loppujen lopuksi yhtä iloista nörttiperhettä ja sovimme vallan näppärästi saman katon alle. Harmi vain, että vilkaisu minkä tahansa animetapahtuman keskimääräiseen kävijään kertoo ihan toista.

Lue lisää »

Tässä kirjoituksessa käyn läpi tapahtumaparin nimeltä Finncon-Animecon olemukseen ja järjestämiseen kuuluvia ongelmia sekä syitä niihin. Ratkaisujen keksimisen jätän tällä kertaa lukijoiden huoleksi…

Tätä conia säät olisivat voineet suosia paremmin, mutta ainakin sillä oli hieno juliste.

Lue lisää »