KyoAnin sarjoista julkaistavia OSTeja ja character song -julkaisuja ja mitälie mahtuu kolmetoista tusinaan, eikä niistä suosituin tietenkään ole poikkeus – viime viikon keskiviikkona julkaistu Suzumiya Haruhi no Gensou on kolmastoista Haruhi-CD. Tällä kertaa kyseessä on orkesteritulkintoja sarjan tunnus- ja taustamusiikeista sekä character songeista; jotain, mikä tietenkin oli ennen pitkää väistämätöntä.
Yllättävintä albumissa on itse asiassa se, että sarjan OST on saatu sovitettua orkesterimuotoon hyvinkin kivuttamasti. Olen aina pitänyt sitä oikein hyvänä soundtrackina, joka myötäilee hyvin KyoAnin linjaa sen suhteen että hyvä animen osatekijä ei paista katsojan silmään tai kiinnitä huomiota, vaan enemmänkin lentää tutkan alla huomiota herättämättä. Taustamusiikkien osalta se on eittämättä kiitettävän monipuolinen, mutta samalla kuitenkin riittävän pliisu ollakseen varastamatta katsojan huomiota tai jäämättä mieleen – klassisen musiikin varsinainen antiteesi siis.
Lisäksi sarjan ne kappaleet jotka jäävät mieleen ovat enimmäkseen poprockia, ja minulla oli varaukseni sen suhteen miten ne istuisivat Japanin filharmonisen orkesterin esitettäväksi. Sitä jotenkin luulisi että hyvin hyvin huonosti, eikös vain?
Audio clip: Adobe Flash Player (version 9 or above) is required to play this audio clip. Download the latest version here. You also need to have JavaScript enabled in your browser.
Kenties kyse onkin siitä puoliperverssistä mielihyvästä, että tietää lähes sadan yleensä klassista, arvostettua ja vakavaa musiikkia soittavan ihmisen kokoontuneen jonnekin varta vasten soittamaan jotain, joka alun perin oli puputytöksi pukeutuneen, tulevaisuudesta tulleen taistelutarjoilijan laulama midi-biisi myöhäisyön animaatiossa.
Ei sillä että muutkaan albumin sovituksista huonoja olisivat – koko albumin voi ladata täältä, ja kaikki kappaleet löytyvät tietysti myös YouTubesta. Taidokkaasti esitetty musiikki vain valitettavasti korostaa Aya Hiranon ja Minori Chiharan laulutaitojen keskinkertaisuutta ja kyvyttömyyttä pysyä nuotissa…
Kirjoitukset (RSS)
“Kenties kyse onkin siitä puoliperverssistä mielihyvästä, että tietää lähes sadan yleensä klassista, arvostettua ja vakavaa musiikkia soittavan ihmisen kokoontuneen jonnekin varta vasten soittamaan jotain, joka alun perin oli puputytöksi pukeutuneen, tulevaisuudesta tulleen taistelutarjoilijan laulama midi-biisi myöhäisyön animaatiossa.”
LOL (88 dB). Tämä. Tämä. Niin riemastuttavan ylisofistikoitunutta, kyllä nörtit ostavat. Lahjakkaat soittajat voivat toki boostata animubiisejäkin sopivalla tulkinnalla eivätkä hyvät instrumentitkaan pahaa tee, mutta ei sen teoksen perusydin sittenkään muutu. Paremmaksi ainakaan. (Miten teet vakavasti otettavan sinfoniasovituksen biisistä, joka parodioi ysärianimen halpoja miditaustamusiikkeja?)
Täytyy tunnustaa, että ekan kauden taustamusat ovat jääneet joskus soimaan päässä, sen verran taktisia ne kevyet jazzfunkviihdemusat taikorumpuineen ja pizzicatojousi-perkussiohäröilyineen ovat. Pliisua? No joo, kevyttä ainakin. Hyvä taustamusiikki toimii tehokkaasti muiden elementtien kanssa tunnelman tai draaman rakentajana, siis puhaltaen niin vimmatusti yhteen hiileen muun kanssa sooloilematta, rohkenisin muotoilla. (Ufufuh, täytyy silti varoa ettei nuo kuumailtapäivä-hissimusajazzit turruta päätä…)
Ah, hissimusa olikin juuri se termi joka minulta oli hukassa! Kiitos. Juuri niin.
Sanotaanko vaikka sitten että jäämättä mieleen sarjaa katsottaessa. Koska minä en ainakaan tullut huomanneeksi edes kaikkia soineita instrumentteja ensimmäisellä kerralla… Mutta tietysti se riippuu myös ihan siitä kuka sarjaa katsoo.
Näppärästi ne on kyllä sovitettu. Kouchou Kouchou esimerkiksi.
Ja Oioissa on taktisia perkussioita. Näppärästi, ehkä vaan liikaa geneerisiä sinfoniaorkesterisovituskuvioita täytteenä minun makuuni (sanoo elitisti sikari toisessa, konjakkilasi toisessa kädessä). Täyttä anarkiaa olisi Lucky Starin Konata-teeman Intia-versio kirkkokuorolla, 30 minuutin sinfoniallisella rakenteella ja patarummuilla.