Muistattehan vielä First Squadin? Paljon on vettä Volgassa virrannut sen jälkeen kun siitä ensi kerran kuultiin. Sen ensi-ilta Venäjällä on 15. lokakuuta.
Jätän tämän trailerin tähän.
|
Muistattehan vielä First Squadin? Paljon on vettä Volgassa virrannut sen jälkeen kun siitä ensi kerran kuultiin. Sen ensi-ilta Venäjällä on 15. lokakuuta. Jätän tämän trailerin tähän. Muita kirjoituksia: |
Joo, no, traileri on kyllä ehdottomasti paras asia tässä leffassa – todella tyylitajuisesti tehty.
Eilen tuli katsottua koko raina, ja yritystä oli kyllä vaikka muille jakaa niin juonen kuin yleisen tunnelmankin pohjalta (joka loppuunsa oli hyvinkin venäläinen). En vain tiedä, itselleni jäi ainakin päälimmäisenä se mieleen että budjetti oli loppunut armottomasti kesken, ja niin tarinaa piti kuljettaa “dokumentaarisesti” eteenpäin, plus että juuri mitään muuta kuin itse tapahtumat ei saatu kerrottua, sekin todella niukasti ja vähän järjettömästi hyppien.
Ei siis leffa nyt huono ollut, mutta aineksia olisi vain ollut niin paljon parempaankin, että vähän kyllä jäi harmittamaan. Traileri on tosin kyllä silti aivan parhautta =D
Olihan se leffa itsessään ihan ok, mutta harmittavan lyhyt. Budgetti taisi olla aika pieni, kun CGI:tä oltiin käytetty äärimmäisen paljon (mutta se oli harvinaisen laadukasta, kylläkin) Animaatio oli laadukasta, kuten voi odottaa. Hahmonkehitys kuitenkin jäi pahasti puolitiehen ja leffa loppuikin melkein kuin seinään. Puolihistoriallinen-puolifiktiivinen toteutus oli kyllä kiinnostava, mutta olisin itse toivonut, että leffa olisi ollut ainakin 20 minuuttia pidempi. Pakko myöntää, että olivat kyllä saaneet traileriin mahdutettua joka ikisen leffan toimintakohtauksen.
Kannattaa muistaa, että trailerit aina valehtelevat :)