Toki se on erilainen kuin toivoin. Pariminuuttiset ONA-jaksot eivät anna mahdollisuutta kovin mittavaan tuotantoon, joten nurkkia on leikelty vähän joka puolelta. Dialogi- ja pelaamiskohtauksia on lyhennetty, jotta mukaan mahtuisi mahdollisimman monta eeppistä posetusta. Tarina ei aloita alustaan, joten hahmoja ei juuri esitellä, ja lopusta (sekä siitä että mikkihiirenkorvainen Kim Jong-Nam on haluttu mukaan jo tähän jaksoon) päätellen myös muiden juonikaarien yli tullaan hyppäämään. Selvää on, että sarja pyrkii ratsastamaan lollausarvoillaan ja on tarkoitettu lähinnä alkuteoksen faneille tai sen promoamiseksi uusille lukijoille.
Mutta mikäpä siinä. Forever love, forever dream!
(Vai onko jollain tietoa siitä olisiko tämä vain pätkitty teaserversio oikeasta jaksosta? Eikös Detroit Metal Citystä julkaistu myös sellainen…?)
Jakso varmaan poistetaan niin YouTubesta kuin Niconicostakin piakkoin, joten katsokaa kun vielä voitte.
Tuotannosta vastaava TYO Animations on uusi nimi jolle tämä tulee olemaan ensimmäinen itsenäinen produktio, mutta sen taustalla on paljonkin kokemusta – se syntyi viime kesänä Hal Film Makerin ja Yumetan fuusiossa; studioiden, joilta ovat peräisin niin Aria, Princess Tutu, Sketchbook ~full color’S~ kuin Animation Runner Kuromikin. Ohjaajanpallille istutetulla Tsutomu Mizushimalla taas on sulkina hatussaan mm. Oofuri, Genshiken-OVAt ja xxxHOLiC (olkoonkin, että viimeisin ei tunnetusti ole niitä kaikkein lupaavimpia esimerkkejä). Hahmoesittelyt lupaavat varsin hulppeaa graafista tyyliä.
Niille jotka tuntevat kiinnostuksenpoikasta alkuteostakin kohtaan mutta eivät viitsi lähteä metsästämään skanneja voisin heittää täkyksi nämä viisi ensimmäistä käännettyä lukua. Tämä on siitä metka sarja että saadakseen siitä irti hupia ei tarvitse edes osata mahjongia – riittää että ymmärtää miten järjettömän epätodennäköisiä käsiä, törkeää huijaamista ja luonnonlakeja rikkovaa peliä sen sivuilla vilistää. Ja muistakaa, että tässä vaiheessa juoni ei vielä ole edes päässyt vauhtiin…
Jos singaporelaiset ovat Japanin suhteen väliinputoajia kärsivät korealaiset puolestaan kroonisesta pikkuvelikompleksista. Korealaisten asenne japanilaisiin on tavallaan kuin suomalaisten asenne ruotsalaisiin – sillä erotuksella että ruotsalaiset eivät ole koskaan valloittaneet Suomea ja vieneet kansaa orjiksi ja seksiorjiksi kotimaahansa, jossa heidän lapsenlapsensa kohtaavat edelleen rajua rasismia.
Olin itse pitkään sitä mieltä, että ainoa hyvä asia mitä Koreasta tulee ovat räppärit, sillä länsimaisesta näkökulmasta katsoen korealaiset tuntuvat feilaavan melkein jokaisella muulla popkulttuurin osa-alueella – oli kyse sitten animaatiosta, sarjakuvista tai wuxialeffoista. BoA on yksittäistapaus, joka vastaa yksinään 75 prosentista koko maan musiikkiviennistä. Korean TV-kulttuuri on keskittynyt livetuotantoihin, joten sen koko animaatioteollisuus on kasvanut tekemään alihankintahommia japanilaisstudioille. Originaaliprojekteja – yleensä elokuvia – on harvassa, ja ne ovat komeita mutta onttoja. (Wonderful Days lähinnä haukotutti.)
Aina silloin tällöin tulee kuitenkin vastaan luovempiakin tapauksia.
Tavanomaiset energialähteet ovat loppuneet maailmasta, joka ei muilta osin juurikaan poikkea omastamme. Kansainvälinen talous on romahtanut ja rakennettu uudelleen uuden energianlähteen, ihmisten ulosteen, ympärille. Käyttäytymällä lainkuuliaisesti ja käymällä ahkerasti valtion julkisissa vessoissa kansalaisia palkitaan addiktoivilla, mehujääntapaisilla Juicy Bareilla – joihin koukkuunjääneistä tulee kuitenkin typeriä ja sini-ihoisia mutanttikääpiöitä, joiden suoli ei toimi.
Nämä impotentit narkkarismurffit ovat paenneet omaan maanalaiseen yhteiskuntaansa. Heidän johtajansa Vaippakuningas kuitenkin tapaa avantgardeporno-ohjaaja Jimmy the Freakin ja saa tältä idean istuttaa läjäpäin ulosteen määrää mittaavia anusrenkaita yhteen ihmiseen – ja siten avata ovet lähes rajattomaan määrään Juicy Bareja.
Sattumalta tätä siunattua peräreikää kantava pornotähti ja wannabe-näyttelijä Beautiful kuitenkin päätyy kahden arvottoman, Juicy Bareja diilailevan huligaanin, Aachin ja Ssipakin, pelastamaksi. Onnistuvatko he pakenemaan poliisia, mafiaa ja terroristeja ja pistämään elämänsä risaiseksi?
Aachi wa Ssipak (아치와 씨팍) on Studio 2.0:n tuottama ja Jo Beom-jinin ohjaama elokuva vuodelta 2006. Se on ehdottoman salonkikelvoton, ja sen huumori koostuu lähes kokonaan seksi- ja vessahuumorista sekä viittauksista toisiin elokuviin – mutta jos pitää South Parkista ja Dead Leavesistä, se kannattaa ehdottomasti katsoa. Animaatio on komeaa ja kamerakulmat pyyhkiviä, eikä käsikirjoituskaan ole matalaotsaisesta alkupremissistä huolimatta hullumpi. Tylsä elokuva ei ainakaan ole, eikä edes hidastempoinen niin kuin monet muut korealaiset animaatiot Mari Iyagin ja Oseamin tapaan.
Korealaiset onnistuvat kenties olemaan vielä häpeilemättömämpiä kuin japanilaiset. Pisteet siitä.
Loading ...
Kirjoitukset (RSS)