Mutta toisaalta eipä sekään kivaa ole jos sarjakuvan melkein joka ikisellä sivulla on jostain kopioitu tilanne. Lueskelin /a/:sta pari numeroa, ja siltä vähän näytti…

Yksi olennainen osa fanimentaliteetin syntymistä on etäisyys. Kun ihmisestä tietää vain sen mitä hän asettaa itsestään julkiseksi, oli se sitten kuvia tai tekstiä tai vaikka musiikkia, muut pystyvät itse täyttämään väliin jäävät aukot ja muodostamaan hänestä ihannekuvan – joka ei tietenkään vähimmässäkään määrin muistuta oikeaa ihmistä. Ennen vanhaan faneja oli vain niillä jotka pystyivät pääsemään lehtiin ja ja levylistoille, mutta nykyään kun on netti faneja voi olla melkein kaikilla. Pienikin etäisyys riittää; sanotaanko vaikka sellainen ettei ikinä pääse käymään fanituksensa kohteen kotona näkemässä tämän petaamatonta sänkyä ja pesemättömiä tiskejä.

Mutta kun ihmisten kanssa pääsee tekemisiin säännöllisesti ja kuulemaan heidän normaalia keskusteluaan, vaikkapa vain irkissä, ideaalikuva murtuu. Läheisiä ihmisiä ei voi fanittaa, ainostaan arvostaa.

Hänen taidettaan oli ruvennut varastelemaan kaheli teini-ikäinen turri. Kaverini on niitä jotka “piirtää tuskasta” joten se otti koville kun tämä tyyppi teki päivän hänen jälkeensä samanlaisen kuvan jossa ratkottiin samaa ongelmaa joten hän painui maan alle taiteensa kanssa hetkeksi. Kun hänen olonsa parani ja hän rohkaistui tämä tyyppi tuli perässä ja jatkoi taas samaa rataa, mutta tällä kertaa homma lipesi käsistä ja hänen käytöksensä oli aivan psykoottista. Hän ei kopioinut vain hänen taidettaan vaan PERSOONAA, hän meni roolipelisaitille esittämään ystävääni joka pelaa omalla hahmollaan ja jopa kopioi hänen vanhoja livejournal entryjään omaan journaliinsa. Hän ei halunnut vain piirtää kuin ystäväni, hän halusi olla hän.

Loppujen lopuksi näen kaiken taiteen varastamisen samalla tavalla. Kun joku varastaa jonkun taidetta, hän ei halua piirtää kuin hän vaan hän haluaa kaiken mitä Taiteilija edustaa, varas haluaa olla se kuuluisa Taiteilija eikä sairaalloiselta ihailultaan käsitä että hänestä voisi jopa tulla jotain jos hän lopettaa matkimisen ja käyttää ihailuunsa käyttämän energian motivaatioon eikä Taiteilijan palvomiseen.

Tätä käsitystä vahvistaa myös omakohtainen lapsuuden kokemukseni jossa sen aikainen paras ystäväni kopioi kaikkea jota piirsin ja varasti konkreettisia piirrustuksiani, vei kotiinsa ja väitti omikseen. Tämä kaheli meni jopa niin pitkälle että hän opetteli minun henkilötunnukseni ulkoa. Emme ole enää kavereita.

Mutta oletteko koskaan huomanneet että joku kopioi jotakuta jolla ei ole mitään taitoa tai minkään sortin kuuluisuutta? Ei tietenkään, ei ketään halua olla sellainen, kaikki haluaa valtaa, kunniaa ja huomiota. Tietenkin joku kolmetoista vuotias tytön tyllerö joka läpipiirtää My little ponya ja Sailor moonia koska ne on vaan nii söpöi on täysin eri asia kuin obsessiivinen fani, mutta uskon että minulla on pointti.. kertokaa te?