Yuri elää nousukauttaan.
Tai kenties pitäisi sanoa, että siitä on tullut valtavirtaa. Melkein joka toisessa vähänkään otakummassa sarjassa vihjaillaan tyttöjen välisellä ystävyydellä, ja kiintiölesbohahmoja tuntuu löytyvän vielä tiheämmästä – Railgunista Hidamari Sketchiin, Koihime Musousta Bakemonogatariin. Ja lisää on tulossa.
Tässä sinällään ei ole toki mitään uutta. Fanservice on fanserviceä, ja poikien sarjojen kylpykohtauksissa pienirintaiset tytöt ovat kourineet isorintaisia tyttöjä yhtä kauan kuin niitä on ollut olemassa. (Kylpykohtauksia, siis.) Ero on enemmänkin siinä miten näihin elementteihin nykyään suhtaudutaan – ne ovat nykyään kaikenkattava standardi, jotka otetaan rakenteellisesti huomioon muuta sarjaa suunniteltaessa. Käytännössä tämä tarkoittaa huolehtimista siitä että mikään ei ole ristiriidassa niiden kanssa, niin että ne fanit jotka haluavat kuvitella omiaan saavat antaa mielikuvituksensa lentää minkään häiritsemättä. Tämä on nykyään niin vakiintunut käytäntö, että siitä poikkeaminen jopa herättää huomiota.
Tyttöjen seksuaalisen mielenkiinnon kohteena oleva mies moesarjassa! Ja vielä karvainen sellainen! Lucky Star uskalsi
vain kiusoitella tällä ajatuksella, ja palasi sitten turvallisen platoniseen status quoon…
Toisin sanoen yuriaimai on juurtunut seineniin jäädäkseen, samaan tapaan kuin yaoiaimaista tuli shounenmangan vakio-ominaisuus 90-luvulla. Syyttävä sormi kohdistunee valtavan ja monikirjoisen fanikunnan saaneeseen Maria-sama ga Miteruun, joka pseudolesboilla koulutytöillään päätyi sellaiseksi aimaiyurin klassikkoteokseksi, etteivät edes skanlaatiokääntäjät näe enää tarpeelliseksi merkitä marginaaleihin selityksiä kun jossain sarjassa puhutaan soeureista ja yamayurikaista.
Jopa Legend of Koizumiin on eksynyt mausteeksi yuriaimaita. Huomatkaa miten poikien/miesten mainstreamsarjoissa yurihahmot ovat aina korostetun feminiinisiä, tyttöjen/naisten mainstreamsarjoissa puolestaan korostetun maskuliinisia…
Mutta kaikkihan tietävät että aimai on vain pitkälle kehittynyt laskelmoivan fanservicen muoto, eikä se tee sarjasta yurisarjaa yhtään sen enempää kuin Naruton ja Sasuken vahinkopusu tekee Narutosta yaoisarjaa. Joten onko tämä nyt sitten yuria vai ei?
Vastaus on monisyinen, koska yuri ei ole koskaan ollut varsinaisesti genre samaan tapaan kuin BL. Sanojen “yuri” ja “girls’ love” alle on niputettu vuosikymmenien saatossa suunnilleen kaikille mahdollisille kohdeyleisöille niputettuja sarjoja: 70-luvun traagisia rakkaustarinoita, 90-luvun lopulla Mist-lehdessä julkaistuja eskapistisia kotirouvafantasioita ja nykyseinenin kaappi- ja parisuhdedraamoja – puhumattakaan niistä sarjoista joissa on “yurihahmoja”, kuten ne shoujosarjat joissa on se yksi coolia oneechania ihkuttava tyttö, ja ne shounensarjat joissa on se yksi naisille flirttaileva cool oneechan. Ainoa yhdistävä tekijä ovat siis tyttötyttöteemat. BL sen sijaan on koko olemassaolonsa ajan ollut suunnattu pari-kolmikymppisille heteronaisille, eikä sitä ole koskaan yritettykään edes mainita samassa lauseessa homomiesten karvaisista äijistä kertovan pornomangan kanssa. (Lukuunottamatta kirjakauppoja, joilla on tapana lajitella ne samaan hyllyyn.)
Koska niin teosten painotukset kuin ihmisten käyttämät määritelmätkin vaihtelevat on hyvin tapauskohtaista mikä sarja sitten on “kunnon” yuria ja mikä vain aimailla ratsastamista. Se on kuitenkin varmaa, että valtavirtaistumisen myötä yuria julkaistaan nyt enemmän kuin koskaan – ja sen mukana myös parhaita yurisarjoja aikoihin.
Yuri Himen lukijajakauma lehden alkuajoilta ennen Yuri Hime S:n perustamista.
Mangan puolella yurilehtiä on nykyään muitakin kuin vain alan veteraanilehti Comic Yuri Hime – Ichijinsha on jo erinäisiä vuosia julkaissut myös sen enemmän miespuoliselle yleisölle suunnattua Comic Yuri Hime S:ää, ja viime vuonna lehtihyllyihin ilmestyivät myös Hobunshan Tsubomi, Bunendon Comic Lily ja Cosmic Publishingin Yuri Shoujo. Näiden julkaisujen puolella kilpailu on kuitenkin kovaa ja osaavat tekijät jo muutenkin työkuoleman partaalla (mikä on huhujen mukaan pääsyy siihen miksi Ichijinsha perusti toisen lehden eikä vain kasvattanut Yuri Himen ilmestymistiheyttä sen nykyisestä neljästä numerosta vuodessa), joten itse asiassa parhaat helmet löytyvät ihan muualta kuin yurikeskeisistä julkaisuista.
Esimerkiksi lempiyurisarjoistani ainoastaan Tokimeki Monoke Jogakuen – josta Kaino kirjoitti ylistävin sanoin jokunen viikko sitten – ilmestyy Yuri Himessä; esimerkiksi Girl Friends ja Sasameki Koto puolestaan ilmestyvät Comic High!:ssa ja Comic Alivessa, jotka ovat molemmat moeseinenlehtiä. Teemoiltaan ja kerronnaltaan todennäköisesti aikuisin tällä hetkellä ilmestyvä yurisarja, Haru Akiyaman Octave, puolestaan ilmestyy niin ikään seinenlehti Afternoonissa (johon minulla on intiimimpi suhde kuin todennäköisesti olisi tervettä).
Afternoon – elämäni valo, kupeitteni tuli.
Toki suosionnousu näkyy animen puolellakin myös muuna kuin aimaina.
Jokunen kuukausi sitten vihjailtiin Yuri Hime S:n suosituimman sarjan Yuruyurin animesovituksella, vaikka sen yuripitoisuudesta voidaankin olla montaa mieltä… Koko sarja olisi nimittäin käytännössä K-ON!in valokopio, mikäli sen bändiaspektin riisuisi pois ja jos Tsumugi olisi itse sarjassakin samanlainen yurihiiri kuin mitä fandom on hänestä tehnyt niiden parin kohtauksen ansiosta. Sarjaa on kuitenkin toisinaan näkynyt jopa Taiyoshan viikottaisen myyntilukulistan kärkikymmenikössä, joten kenties juuri tällainen humoristinen ja epämääräinen diipadaapailu sitten tosiaan vetoaa suuriin otakumassoihin? (Mitä niillä on rehellisiä tyttöromansseja vastaan, gnngnn…)
Mutta ihan suoraselkäistä yuriakin on toki luvassa! Lupaavimmalta vaikuttaa tällä hetkellä Sono hanabira ni kuchizuke wo -yurierogesarjan tuleva animesovitus, joka julkistettiin viime kesän Comiketissa ja josta Ichjinishan Charamel-lehti julkaisi joulukuussa joitain tuotantoluonnoksia. Tarkemmin sanottuna animeksi sovitetaan sarjan kolmas osa, joka kertoo alhaalla olevista kuvista keskimmäisen pariskunnasta, Reosta ja Maista. Se että tuotantotiimi on ohjaajaa myöten sama kuin Strawberry Panicilla saattaa aiheuttaa joissain suunnissa silmienpyörityksiä, mutta ainakin japanilaiset fanit tuntuvat olevan huojentuneita siinä ettei hommaa annettu Shoujo Sectin animesovituksesta vastanneelle Amarcordille…
Peko on bishoujopiirtäjien jumala. (Hän kuvittaa myös Mayoi Neko Overrunin alkuperäisranobeja, jos tyyli näyttää tutulta.)
Yhteistä kaikille tämän vuosituhannen yurisarjoille on kuitenkin se, että sanaa “lesbo” ei käytetä.
Seksuaali-identiteettiä ja sen seurauksia pähkäillään ja vatvotaan monissakin sarjoissa – Sasameki Koto etunenässä – ja joissain jopa yhteiskunnallisia asioita (mieleen tulee ainakin Nagi Yoshizakin ja Aya Sasakin For you, my beloved, jossa koulutyttöfantasioiden sijaan käsitellään raa’an realistisesti vastustavia vanhempia ja kuiskuttelevia työkavereita), mutta itse sana on lähes kokonaan pannassa. Sen sijaan käytetään vain armeijallista kiertoilmauksia, yleisimpänä “sellainen.” En tiedä onko kyse pelkästä tekijöiden mielenkiinnonpuutteesta näiden aiheiden suhteen vaiko tietoisesta rajauksesta fantasian ylläpitämiseksi, mutta veikkaan jälkimmäistä. Mitä yaoistakin tulisi, jos sen hahmot muuttuisivat liian realistisiksi ja alkaisivat identifioida itsensä sattumalta mieheen rakastuneen heteron sijaan homoiksi? Kasuaalimpi osa lukijoista tuskin ainakaan tykkäisi.
Tästä eivät tietenkään kaikki yurinlukijat pidä – etenkään skenen tunnetuin bloggaaja Erica Friedman, joka vanhan koulukunnan barrikadilesbona muistaa usein mainita kannattavansa “naisten naisille” tekemää yuria. Hänellä on toki siihen oikeus, ja koska yuri ei ole genre sellaista toki löytyykin – mutta minua se muistuttaa toissapostauksen vertauksesta italialaisista elokuvista ja spaghettiwesterneistä.
Tämä myös kannattaa muistaa, kun lukee hänen mielipiteitään ja suosituksiaan. Hänellä ei esimerkiksi ole erityisen mairittelevä käsitys miespuolisten yurinlukijoiden mausta, mikä näkyy esimerkiksi tässä ja tässä postauksessa melko selvästi. Epämääräisyyden rajalla keikkuvia tunnelmapaloja ja puhdasta pornoa hän ei ymmärrä ollenkaan. Hän jopa pisteyttää jokaisen arvostelemansa teoksen paitsi taiteen, juonen, hahmojen ja yuripitoisuuden myös “luuserifanipoikuuden” suhteen – arvo, joka mikä ilmeisimmin määräytyy hänen mielestään teoksen pantsu-, meido- ja kissankorvapitoisuuden perusteella.
Milk Morinagan ja Akiko Morishiman mangat ovat varsin leimallisesti moeseineniä, vaikka meidot ja kissankorvat puuttuvatkin.
(Huomatkaa seksuaali-identiteettikysymyksen käsittelyn tietoinen välttely.)
Fanipoikana mielipiteeni on tietysti puolueellinen, mutta itse väittäisin edelleen populismin olevan aina hyvästä tiettyyn rajaan asti. Keveys on mille tahansa genrelle hyväksi jos se haluaa nostaa suosiotaan, kuten jo Otakun 2/2007 Strawberry Shake Sweet -arvostelussa arvelin, eikä yuri tee tästä poikkeusta vaikkei se yhtenäinen genre olekaan. Tai sanotaanko näin – Sachiko Takeuchin omaelämäkerrallinen Honey & Honey on loistava, hauska ja opettavainenkin manga, mutta en helvetissä haluaisi kaiken yurin olevan sen kaltaista esseemangaa. Saati sitten Sae Amamiyan Plican kaltaista – se tekisi siitä amerikkalaisten lesbonaisten piirtämän undergroundsarjakuvan kaltaista, joka pahimmillaan on yhtä pahaa huttua kuin suomalaiset sarjakuvablogit. Hrr.
(Suuri osa moeyurimangakoista on muuten naisia; mm. Milk Morinaga, Akiko Morishima ja Natsuneko. Sinälläänhän tämä ei ole niin kummallista, kun muistaa kuinka paljon moe on velkaa shoujomangan perinnölle. Kiinnostavaa kyllä he kaikki tuntuvat myös kuvaavan itseään laiskoiksi nörteiksi.)
Mutta keveyttä ja raskautta on toki monenlaista, eikä raskauskaan aina tarkoita realistisuutta – kenties minun olisi pitänyt alun perinkin puhua viihdearvosta eikä keveydestä. Huhu kertoo että Kodanshan Morning 2:sta pihallepotkittu ja jokin aika sitten Shogakukanin Ikkiin siirtynyt Ching Nakamuran Gunjo olisi vakavan yurin ystäville vieläkin parempaa shittiä kuin Octave – mutta koska sitä ei tietenkään ole skannattu joudun odottamaan eBay-paketin saapumista ennen kuin osaan sanoa siitä sen tarkemmin. Se kertoo kahdesta murhan vuoksi karkumatkalla olevasta naisesta jotka meinaavat melkein joka luvussa tappaa joko itsensä tai toisensa, joten odotukset ovat joka tapauksessa korkeat…
Kirjoitukset (RSS)
En ole koskaan käsittänyt sitä eksotiikkaa jota ihmiset näkevät homoudessa, mutta pistettäköön se sen piikkiin etten ole ihan niin “suora” kuin pitäisi. Vasta viimeaikojen epätoivo löytää hyvinkirjoitettua ihmisdraamaa (jossa ei ole jotain vitun komediaa jumalau..) ja se että yllättäen kasvoin henkisesti aikuiseksi (okei, melkein) aiheutti pienen himon jaajo/yuri sarjiksiin. Ei ne muoviset, outohiuksiset, lapsenkasvoiset pallosilmät edes saa minussa erityisen himokkaita reaktioita aikaan niin ainoa toivoni on että ihmissuhteet on hyvinkirjoitettuja.. olen friikki nyyh! ..vaikka onkin pakko myöntää että Afternoon näytti ihan kivalta. Nyt älkää ketään yllyttäkö!
Homma on kyllä ihan sama yaoissa kuin yurissa – sanaa homo tai lesbo ei vain käytetä ja kaikki on vaan heteroita jotka on nyt vaan sattuneet ihastumaan samaan sukupuoleen.. paitsi se maskuliinisin ihana seme hui! Se saa olla ihan superhomo ja siitä jopa välillä sanotaan hyvin suoraan. Kaipa se viihteellisyys perustuu siihen että mieslukija saa kuvitella ettei ne lesbot ole ihan lesboja joten heillä voisi olla mahdollisuus liittyä mukaan tai että se ihana ukepoika ei olekaan ihan homo että tyttölukijallakin olisi mahkuja, eli ei ihme että lesbolukijaa ärsyttää jos sarjakuvalla on liikaa tätä “luuserifanipoika”-lukemaa. Sen takia bara taisikin erota yaoista… ei luoja nyt kehiin sitä lesbolta lesbolle yuria ja sille oma nimi ja genre! Loppuupa valituskin :D
Olisipa suomessa tämmöistä kamaa niin pääsisin valittamaan suoremmin sanoin ja roisimmin blogiini aiheesta. Nyt en ihan viitsi tehdä sulle ilkeää temppua ja kirjoittaa rankasti sensuroitavan kommentin :’D Mutta juu, hyvä kun kirjoitit aiheesta niin saan lisää mielipiteitä kannattaako alkaa harrastamaan koko “genren” lukemista.
Kaikenlainen poliittisen agendan viihteeseen sotkeminen saa aina minut vähän epäluuloiseksi. Miksi sen yurin pitäisi nimenomaan olla lesboilta lesboille, lukeehan sitä suuri ryhmä muitakin. Tarkkaa ryhmää on senverran vaikea kuvata, että tuon linkaamasi Erica Friendmanin tapa syyllistää jotakin sarjaa “fanipoikamaisuudesta” kuulostaa vain ylimieliseltä. Tai sitten olen vain katkera koska olen niin eri mieltä pornun tarpeellisuudesta, tiedä häntä.
En myöskään ymmärrä, miksi yuria pitäisi vielä jotenkin jaotella ns. “oikeasti” yureihin sarjoihin, plus miten tällainen jako suoritettaisiin? Bara, näin niinkuin esimerkkinä, kuvaa miehet hyvin miehekkäinä, joten pitäisikö aitolesboyurin jotankin näyttää naiset… ööö… miehekkäinä myös (viitaten tuohon mainitsemaasi maskuliinisuuteen naistenmainstream yurisarjiossa)? Ei sitä yuria edes ole vielä niin paljoa. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tyttörakkausteema on ehkä muotia, mutta ei pari saabisukohtausta yuria tee, eikä myöskään läjä randomeja viitteitä. Niiden hahmojen, tai ainakin jonkun niistä, pitäisi myös ihan oikeasti rakastua naiseen eikä vaan tykydyn tykytellä jonkun senpain cooliuden perään.
Tuosta homoseksuaalisuuteen viittaavien sanojen käytön välttelystä: takana voi olla osin sekin että niitä ylipäätään vältellään Japanissa ja mieluummin nimenomaan puhutaan “sellaisista”. Sana “rezu” on aika tyly, ja “bian” lähinnä lesbojen itse itsestään käyttämä termi, joten niiden tuominen viihteeseen voi olla parin nielaisun takana. Jos nyt ei siis puhuta Honey & Honey:n kaltaisista informatiivisista sarjoista, eikä yaoin puolelta esim. Fumi Yoshinagasta, jolla ei ole mitään estoja termistön suhteen.
Erkki Paju: asian vierestä, koska ainakaan se ei ole naisilta naisille piirretty, mutta kai olet lukenut Virolaisen ja Hiltusen Gorettan? :D
Lieneisikö jo aika vähitellen kuopata myytti “yuri ei ole oma genrensä” maan poveen? Se kun ei enää oikein tunnu pitävän paikkaansa samalla lailla kuin kenties joskus ennen muinoin. Yuri Hime sisarjulkaisuineen sekä Tsubomit sun muut pysyttelevät vakiintuneiden konventioidensa rajoissa pääosin jopa keskimääräistä poikarakkausmangaa tiukemmin – genre on syntynyt.
Erkki: Afternoon on kyllä loistava lehti. Siinä ilmestyivät niin Yokohama Kaidashi Kikou, Genshiken, Planetes, Love Roma kuin Parasytekin – ja tietty myös tekijöiden nykyiset sarjat Kabu no Isaki, Digopuri, Vinland Saga, Tomodachi 100-nin Dekiru kana ja Historie. Mushishi ja Eden ovat loppuneet nykyään, mutta Mysterious Girlfriend X jatkuu edelleen. Suosittelen tutustumaan mihin tahansa noista sarjoista, ja Octaveen tietty myös.
Kaino: Ei mitään tuollaista jakoa välttämättä tarvitakaan, kunhan tässä lämpimikseni pohdin asioiden kehitystä. Mutta kuten Krypfto tuossa sanoikin niin monia genreytymisen piirteitä yurissa nykyään näkyy, ja se kannustaa yhtä sun toistakin vähän elitistisempää tapausta lajittelemaan teoksia “oikeihin” ja “feikkeihin” – esimerkkejä löytyy.
Krypfto: Tjuu, tuo on oikein hyvä kysymys. Konventioita kyllä on, mutta ovatko ne sitten yhtenäisiä? Ehkä enemmänkin pitäisi sanoa että yuri on jakautumassa useammaksi erilaiseksi genreksi, jolla jokaisella on omat konventionsa…