Sana “Red Line” tuo suurimmalle osalle varmaan mieleen One Piecen. Mutta yhteen kirjoitettuna se on myös Madhousella yli puoli vuosikymmentä tuotannossa olleen anime-elokuvan nimi.

Redline viittaa suurimpaan mahdolliseen kierroslukuun jolla moottori voi toimia aiheuttamatta vaurioita itselleen – ja kuten nimi vihjaa, kyseessä on kilpa-ajoista kertova elokuva. Se mikä kiinnitti mielenkiintoni oli kuitenkin jälleen kerran visuaalinen tyyli; elokuvan on ohjannut Takeshi Koike, jonka olen maininnut kerran aiemminkin. Sääli että hänen kädenjäljestään tehty MAD on näemmä sittemmin poistettu niin Youtubesta kuin Niconicostakin, ja hänen nimellään hakemalla löytää enää lähinnä Redlinen trailereita.

Koike on suurimmalle osalle tuttu todennäköisesti Dead Leavesistä (jossa hän oli yksi pääanimaattoreista) ja Samurai Champloosta (jossa hän OP:n animoimisen lisäksi oli jakson 5 pääanimaattori), mutta itselleni ensimmäinen kosketus hänen kädenjälkeensä oli hänen ohjaamansa Animatrix-pätkä Maailmanennätys (kokonaisuudessaan yllä). Hänen tyylinsä on vielä Hiroyuki Imaishiakin kulmikkaampi ja kovakontrastisempi, ja lisäksi hän käyttää tätä enemmän nopeita, nykiviä liikkeitä ja äärimmäisiä perspektiivejä. Hänen kädenjäljessään näkyy yhtä paljon länsimaisia kuin japanilaisia vaikutteita. Lyhyesti sanottuna: hän jos kuka on animaattori joka ei pelkää sitä että hänen animaationsa näyttäisi animaatiolta.

Redline saa ensi-iltansa vasta 9. lokakuuta. Se on kuitenkin ollut valmiina jo viime vuodesta asti, ja sitä onkin näytetty ahkerasti elokuvafestivaaleilla ympäri maailman. Toistaiseksi kaikki arviot ovat olleet positiivisia, ja etenkin suurinta osaa nykyanimesta vihaavat kyyniset sedät ovat todistettavasti sanoneet “Redline should be the future of anime.” Seiyuuina kuullaan Takuya Kimuraa, Tadanobu Asanoa ja Yuu Aoita, ja Madhousen tuottaja Masao Maruyaman mukaan elokuva on todennäköisesti viimeinen kirjaimellisesti käsinpiirretty anime ikinä.

Tarina kertoo JP:stä, tötterötukkaisesta hepusta, jonka unelma on voittaa galaksin tappavin laiton ajokisa Redline. Kisat pidetään viiden vuoden välein paikassa, joka paljastetaan turvallisuussyistä joka kerta vasta viime hetkellä. Päästäkseen kisaan hänen on sijoituttava Yellowline-kisassa, mikä vaikuttaa hänelle lastenleikiltä – kunnes hänen autonsa hajoaa mystisesti juuri ennen maaliviivaa.

JP herää sairaalassa, luiden lisäksi murskana myös unelmansa – tai niin hän luulee, kunnes saa kuulla että hän itse asiassa sijoittui kuin sijoittuikin. Myös kisapaikka on paljastettu; Redline tullaan pitämään fasistisessa ja autoritaarisessa sotilasdiktatuuri Roboworldissä. Tämän vuoksi kaksi kisaajaa on jo pudottautunut kisasta – eivätkä syyt ole ideologiset, vaan enemmänkin se että he eivät halua joutua ammutuksi kesken kisan. Roboworldin johto ei nimittäin ole erityisen ilahtunut kisoista, ja aikoo tehdä kaikkensa estääkseen niiden alkamisen; rauhansopimuksia uhmaavia superaseitakin löytyy komeroista. Ei sillä että se JP:n päätä kylmäisi…

Alla oleva hassulla feikkijenkkiaksentilla juonnettu traileri lienee uusin täysimittainen; se julkaistiin vajaa kuukausi sitten. Sen lisäksi elokuvan YouTube-kanavalta löytyy kasapäin lyhyempiä trailereita – joiden musiikkivalinnat ovat tosin vähän mielenkiintoisia, koska elokuvan soundtrack koostuu kuulemma lähinnä teknosta.

ANN:n Tim Maughan kirjoittaa:

Some critics are going to look at the film’s minimal plot and decry it as ‘style over content’, but to do so will be to reveal themselves as not even within driving distance of the point. Redline is animation not only at its best, but also largely animation for animation’s sake – not a story that had to be made in anime form to due to budgetary restrictions, but a story that could only exist in this medium.

Mutta no… vaikka se nyt sitten lopulta olisikin juoneltaan kuraa, niin näyttääpähän sentään kivalta. (Minua on helppo miellyttää.) Katsotaan mitä tulee.


Muita kirjoituksia:

Avainsanat: , , , ,

12 kommenttia kirjoitukseen “Punainen viiva”
  1. Niksu says:

    Toivotaan että HIFFin sankarit hiffaa ottaa sen tänä syksynä ohjelmistoon!

  2. Donatello says:

    Nyt puhutaan asiaa! Nice post, Tsubasa.

    Niksu, ei taida olla ainakaan tämän vuoden juttu. Siellä on jo ohjelmistossa The Girl Who Leapt Trough Time ja uusin NGE-leffa, enkä oikein keksi, kuinka R&A saisi ylipäänsä Redlinea promottua katsojille. Katsotaan kertyykö leffalle lisää festivaalimeriittejä ja muuta hauskaa, ehkä sitten voisi tosissaan toivoa näkevänsä leffan joskus Suomessakin!

  3. Amph says:

    Mitähän ihmettä tarkoittaa “viimeinen käsinpiirretty anime” :D

  4. Tsubasa says:

    Sitä pitäisi kysyä Maruyamalta. Kenties se tarkoitti sillä kalvoanimointia?

  5. Eero says:

    Sekä juliste että traileri näyttävät aivan järkyttävän hyviltä. Hullua adrenaliinitulitusta, yksinkertaisesti pakko nähdä.

  6. Amph says:

    Tuskinpa tuo kalvoilla on tehty, sen verran näkyy gradientteja ja muuta kikkailua kuitenkin…

  7. Solo says:

    Ehkäpä Maruyama tarkoitti vain perinteisempää piiretään paperille ja skannataan koneelle läpipiirettäväksi – tyylistä käsinpiirtämistä? En muista lukeneeni mistään, että Japani olisi aloittanut pelkästään koneella käsinpiirtämistä vielä, vaikka siihen on ohjelmat olleet olemassa hyvän aikaa.

  8. Tsubasa says:

    Kenties. Joskin melko monella animaatiostudiovideolla on kyllä näkynyt Wacomin käyttöä…

  9. Solo says:

    Niin.
    Tarkoitin koneella läpipiirtämistä, että Wacomilla piirretään vectoriviivan tapaiset yms. ;)
    Wacomithan siellä on ollut jo melkein vuosikymmenen.

  10. Tsubasa says:

    Tiedä sitten. Ainakaan tässä Toeilla kuvatussa videossa One Piece ei käy paperilla missään vaiheessa.

  11. Solo says:

    Voisiko tästä sitten vetää väliaikaisen johtopäätöksen siitä, mitä käsinpiirtämisellä tarkoitetaa.

    Tuo “piirretään paperille, skannataan koneelle ja piirretään läpi ja puhtaaksi animaation tekoon erikoistuneella ohjelmalla” ennakkoluuloni perustuu Mushishi DVD:n extroihin. Artland työskenteli tällä tavalla niihin aikoihin, eli 2004 – 2005.

  12. Tsubasa says:

    Tjuu, niistä ajoistahan tämä leffa onkin ollut työn alla. Kenties niin ei tehdä enää liiemmälti.

  13.  
Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>