Aloitan tänään Anime-lehden päätoimittajana. En usko että minulla riittää mitenkään järkyttävästi aikaa – saati ideoita – sekä blogia että lehteä varten, joten Otakunvirka jää toistaiseksi semipysyvälle tauolle. Tämä tulee siis olemaan viimeinen postaus kunnes toisin mainitaan.
Tavallaan tämä on itse asiassa varsin nostalgista. Blogin pitäminen on ollut äärimmäisen hauskaa näiden parin vuoden ajan – mutta myös lehden tekeminen oli sitä ennen aivan yhtä hauskaa.
Olen pureskellut asiaa tässä nyt muutaman kuukauden. (Siinä siis syy, jos olette ihmetelleet blogin viime kuukausien hiljaisuutta aktiivisemman alkusyksyn jälkeen.) Anime ei ole mitenkään iso lehti, joten en usko että sen tekeminen tulee sanottavasti poikkeamaan Otakun tekemisestä silloin aikoinaan. Tulen edelleen päättämään aiheita, metsästämään kuvia ja pyytelemään juttuja avustajilta – suurimmat erot ovat siinä, että minun ei tarvitse taittaa lehteä itse eikä hoitaa mainosmyyntiä ja asiakaspalvelua. Mikä aina olikin lähinnä hukattua aikaa, joka oli pois hyvän lehden tekemisestä.
Minulla on suhteellisen vapaat kädet tehdä lehdestä omannäköiseni; Otakun vanhoilla lukijoilla saattaa olla melko hyvä kuva siitä, mitä se tarkoittaa. Olen varsin innoissani, suoraan sanoen.
Ja niille jotka ovat lukeneet tätä blogia ja harmittelevat sen kuolemaa – suosittelen suhtautumaan asiaan niin, että blogi tulee siirtymään paperiseen muotoon. Katsotaanpa mitä saan siitä aikaan sellaisena.
Läksiäislahjana saatte tämän listauksen, johon olen koonnut kaikki Anime-lehdessä sen historian aikana käsitellyt teokset ja esitetyt mielipiteet. Tein sen alun perin lähinnä itseäni varten, joten se ei ole aina selkein mahdollinen (esimerkiksi se onko kyseessä manga vai anime käy yleensä ilmi vain julkaisijan nimestä; jos julkaisijaa ei ole mainittu lainkaan, kyseessä on peli). Mutta kenties siitä on tällaisenakin vielä joskus jotain hyötyä jollekin.


Kirjoitukset (RSS)
Kiitos näistä sekä onnea ja menestystä.
Onnea uuteen työhön! \o/ Vihdoin voisi alkaa sitä lehteä vaikka tilaamaankin!
Onnea tehtävään! Odotan suurella mielenkiinnolla Animen seuraavaa numeroa.
Pelkäsinkin näin käyvän, mutta onnea ja jaksamista pestiin. :)
Samaa mitä edelliset, kiitos mielenkiintoisista kirjoituksista ja onnea jatkoon! Pitää varmaan itsekin alkaa taas pitkästä aikaa seurata Anime-lehteä.
(Onkohan tämä ensimmäinen kerta, kun olen uskaltautunut kommentoimaan tänne… no, parempi myöhään kuin ei milloinkaan?)
Läksiäislahjana saatte tämän listauksen, johon olen koonnut kaikki Anime-lehdessä sen historian aikana käsitellyt teokset
Tiettyä hilpeyttä aiheuttaa nuo sivuhuomautukset osin, mutta amatöörejähän myö oltiin. Toinen perihuvittavuus että nimikin sitten vauhtuu juhaksi tuolla välillä.. mut minkäs teet.
Mutta sanoinhan tämän jo niidelin rainassa, joten totean sen tännekkin. Onnea ja menestystä valitsemallanne tiellä.
Onnea ja menestystä.
Tämä oli kaiken kaikkiaan loistava blogi, onnea uuteen duuniin.
Arah onnea uuteen työhön! Tämä olikin ainoa suomalainen manga/anime aiheinen blogi jota olen jaksanut lukea ikävä nähdä sen menevän pois :(
Hei,.. ensi viikolla 25.-30.1. tulossa Japani -aiheisia dokkareita Docpoint -festivaalille Helsingissä.
Tässä linkki mistä näkee mm. trailerin leffalle: ‘Beetle Queen Conquers Tokyo’ http://docpoint.info/node/3099
Toinen, puolestaan tokiolaisista muusikoista kertova ‘We Don’t Care About Music Anyway’ löytyy samalta sivustolta docpoint.info/elokuvat