Vakavissaan tehtyä homodraamaa?

Kaikki valtavirtamediat eivät tietenkään käsittele mangaa negatiivisin ennakkoasentein. Publishers Weekly julkaisi hiljattain mangaka Maki Murakamin Otakon 2007:ssa tehdyn haastattelun, jossa pääsee ääneen myös hänen toimittajansa Masahiro Chiko. (Murakami on varsin ujo valokuvauksen suhteen; tällä hetkellä ainoa netistä löytyvä kuva hänestä vaikuttaisi olevan tämä.)

Haastattelu on varsin mielenkiintoinen, eikä vähiten siksi että siinä käsitellään mangantekemisen käytäntöä ruohonjuuritasolta. Murakami kertoo, kuinka hän päätyi mangakaksi samalla tavalla kuin lukuisat muutkin - koulutuksetta ja doojinshimaailman kautta - mutta että hän on siitä poikkeuksellinen, ettei hän koskaan suoranaisesti halunnut mangakaksi; se vain tapahtui, koska hän sattui tuntemaan oikeita ihmisiä ja tarvitsi rahaa. Hänen tunnetut Gravitation-erodoojinshinsa - Gravitation Remix ja Gravitation Megamix - ovat hänelle paitsi keino purkaa stressiä myös tutkiskella niitä jännitteitä, joita hän varsinaisessa mangassa luo muttei voi päästää puhkeamaan kukkaansa.

Murakamin sarjakuvalliset ansiot ovat kyseenalaiset, ja hänen tunnetuin työnsä Gravitationkin on vain korkeintaan keskinkertainen manga. Se on kuitenkin hyvin merkittävä teos lajissaan; alkaessaan vuonna 1996 se oli ensimmäisiä huumoripainotteisia BL-sarjoja, ja se näytteli animesovituksineen eittämättä valtavan suurta osaa 90-luvun kuluessa tapahtuneessa BL:n valtavirtaistumisessa ja siinä suosiossa, jonka genre keräsi osakseen lännessä.

Näin ollen onkin hieman ironista, että sarjan parodisuus ja sen kliseisistä uke-seme-suhteista esittämät kärjistykset ovat menneet länsimaiselta yleisöltä lähes täysin ohi: sille kävi kuten Screamille, joka tahtomattaan tuli nostaneeksi irvailemansa genren uuteen kukoistukseensa. Esimerkiksi tätä ketjua lukiessa voisi jopa luulla, että kirjoittajat pitävät Gravitationia vakavasti otettavana ja vakavissaan tehtynä ihmissuhdehömppänä...