Musiikkibisneksen kiemuroita

The GazettE ja Dir en grey keikkailivat Helsingissä hiljan; girugämesh on tulossa helmikuussa. Jopa Kanan kaltaisille marginaalisemmille artisteille löytyy jalasijaa (toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa). Äkkiseltään saattaisi tuntua siltä, että japanilaisella musiikilla menee Suomessa lujempaa kuin koskaan ennen.

Saattaa kuitenkin olla, että jatkossa keikkojen määrä tulee radikaalisti vähentymään. Viimeaikaiset keikat eivät ole sujuneet ongelmitta; keikoilla riehutaan, jonotuskieltoja rikotaan (tästä mainittiin eilen radiossakin; jonottaminen on kokonaan oma sosiaalinen tapahtumansa), kuvauskieltoja rikotaan... Kaiken lisäksi japanilaisten bändien kanssa syntyy säätöä pienimmistäkin asioista, ja asioiden sopiminen ja selvittäminen on uskomattoman tahmeaa. Dir en grey on tässä suhteessa kaikkein pahin, mikä on tietysti erityisen ikävää, kun muistetaan sen olevan myös kaikkein suosituin.

Tämän lisäksi keikat eivät myöskään tuota läheskään niin paljon kuin niiden vaatima vaiva antaisi aihetta toivoa; syy on pitkälti fanien nuoruudessa, mistä johtuen keikoilla ei yleensä saa myydä alkoholia. Supersoundsin toimitusjohtaja Karri Suksian mukaan tämä kaikki kuulemma kiristelee järjestäjien hermoja, ja tilanne alkaa olla hieman huolestuttava.

Voidaan siis spekuloida, että jatkossa JrockSuomi tulee olemaan ehkä ainoa japanilaisten bändien keikkoja Suomessa järjestävä taho. Olisi sääli jos niin kävisi, sillä Suomi todellakin on ernumaa (aina siinä määrin, että se näkyy Salattuja elämiä myöten) ja Euroopan kolmanneksi suurin jrockin markkina-alue - potentiaalia olisi paljon suuremmillekin ympyröille.

Asiasta toiseen; ovathan kaikki kiinnostuneet jo huomanneet pikku Kana-kisamme?

Muokkaus 10.12: Ja Kanan keikalla oli sitten hypitty keikan jälkeen lavalla varastelemassa juomapulloja ja settilistoja. Juuri näin.