Etninen oletusasetus

        Amerikkalaista ja japanilaista kansalaisuutta edustavat animaatiohahmot. Molemmat esimerkkejä häkellyttävästä realismista, eikös?

Tämä Matt Thornin essee selittää varsin selvätajuisesti sen, miksi japanilaisen visuaalisen kulttuurin tuottamat hahmot eivät näytä täkäläiseen silmään erityisen aasialaisilta vaan enemmänkin länsimaisilta. Ohessa olennainen osa siitä, mutta lukekaa kaikin mokomin koko essee.

A key concept in semiotics is that of “markedness” and “unmarkedness,” elaborated by linguist Roman Jakobson in the 1930s. ((See On Language, by Roman Jakobson (edited by Linda R. Waugh and Monique Monville-Burston), Harvard University Press 1995.)) An “unmarked” category is one that is taken for granted, that is so obvious to both speaker and listener it needs no marking. A “marked” category, by contrast, is one that is seen as deviating from the norm, and therefore requires marking. Well-known examples in English are the words “man” and “woman.” “Man” has for a millennium meant both “human being” and “adult male human being.” The word “woman” comes from a compound meaning “wife-man,” and denotes the relationship of the signified to that “unmarked” category, “man.”

In the case of cartooning, of course, we are dealing with drawn representations rather than words, but the concept of “marked/unmarked” is every bit as salient. In the case of the U.S., and indeed the entire European-dominated world, the unmarked category in drawn representations would be the face of the European. The European face is, as it were, the default face. Draw a circle, add two dots for eyes and a line for a mouth, and you have, in the European sphere, a European face. (More specifically, you would have a male European face. The addition of eyelashes would make it female.) Non-Europeans, however, must be marked in drawn or painted representations, just as they commonly are in daily conversation (e.g., “I have this Black friend who…”).

--

So it is that Americans and others raised in European-dominated societies, regardless of their background, will see a circle with two dots for eyes and a line for a mouth, free of racial signifiers, as “white.”

Japan, however, is not and never has been a European-dominated society. The Japanese are not Other within their own borders, and therefore drawn (or painted or sculpted) representations of, by and for Japanese do not, as a rule, include stereotyped racial markers. A circle with two dots for eyes and a line for a mouth is, by default, Japanese.

It should come as no surprise, then, that Japanese readers should have no trouble accepting the stylized characters in manga, with their small jaws, all but nonexistent noses, and famously enormous eyes as “Japanese.” Unless the characters are clearly identified as foreign, Japanese readers see them as Japanese, and it would never occur to most readers that they might be otherwise, regardless of whether non-Japanese observers think the characters look Japanese or not.

Toisin sanoen: jos miesvaltaisessa kulttuurissa elänyt piirtää kahdella jalalla kävelevän hiiren tai ankan, se on miespuolinen - naispuolinen siitä tulee vasta, kun sille lisää silmäripset, rusetin ja kukkamekon. Jos piirrät naaman, se on sinusta eurooppalainen - mutta jos japanilainen piirtää naaman, se on hänestä japanilainen. Paitsi jos hän lisää sille siniset silmät, blondit hiukset ja hölöttävän käytöksen, jolloin se on stereotyyppisen "ulkomaalainen." (Vaikka sen olisikin tarkoitus olla oikeasti vaikkapa... arabi. Ei, tämäkään ei ole niin harvinaista kuin luulisi.) Kaikki on kiinni siitä mitä itse pitää oletusarvoisena.

Rumiko Takahashin näkemys kiinalaisista.

Thorn kumoaa kirjoituksessaan sen monien länsimaisten tutkijoiden huteran ja itsekeskeisen väitteen, että japanilaiset piirtäisivät itsensä "länsimaalaisina" koska he "haluaisivat" kokea olevansa osa länttä. Mutta tästä huolimatta on totta että monet japanilaiset eivät itse asiassa edes identifioi itseään aasialaisiksi vaan nimenomaan japanilaisiksi, mistä syystä vaikkapa kiinalaiset ja korealaiset mangahahmot erottuvat melko usein yleensä paljon stereotyyppisemmän "aasialaisempina" kuin japanilaiset hahmot - kuten vaikkapa yllä olevasta kuvasta huomaa. (Poikkeuksina tietysti sellaiset teokset joissa vaikkapa kiinalaisuus on normi, jolloin näitä stereotypioita ei tietenkään ole.) Japanilaisuus sen sijaan on defaultti, joten sen alle voi asettaa paljon suuremman ulkonäköskaalan omaavia kuin muiden kansallisuuksien.

Japanilainen ja amerikkalainen Takashi Hashiguchin käsialalla.

Japanilaiset ovat myös "vähemmän hienotunteisia" sen suhteen miten esittää muita etnisiä ryhmiä, koska he itse elävät monokulttuurisessa yhteiskunnassa jossa mustaihoinen gaijin metrossa vetää heti kaikkien huomion puoleensa. Näin ollen he eivät myöskään tule useinkaan ajatelleeksi sitä, että heidän omaan silmäänsä täysin normaalit vieraiden etnisyyksien edustajien kuvaksensa saattavat jonkun monikulttuurisemmassa yhteiskunnassa kasvaneen silmään näyttää törkeän korostetuilta stereotypioilta, jotka usein vaativat sensuuritoimenpiteitä. Tätä voi sanoa vaikka rasismiksikin jos haluaa, mutta kannattaa muistaa että se on usein täysin vilpitöntä sellaista.

Amerikkalainen sensuuri iskee One Pieceen.

Jänniä sattumuksia sitten taas tulee, kun mangaa lukeneet ja animea katsoneet länsimaalaiset ovat tottuneet mieltämään "mangatyyliset" hahmot niin ikään automaattisesti japanilaisiksi - ja sitten pitäisikin osata mieltää joku vaikkapa ranskalaiseksi lähinnä vain silmien, käytöksen ja hiustenvärin perusteella. Etenkin kun vähemmän realistisissa teoksissa japanilaisiltakin hahmoilta löytyy niin tummia, vaaleita, sinisiä, vihreitä kuin aniliininpunaisiakin hiuksia...

Vaikka tietysti jos asialla on piirtotekninen nero hän saattaa helposti onnistua luomaan realistisen näköisiä eri kansallisuuksiin kuuluvia ihmisiä - jopa liiemmin stereotyyppeihin sortumatta. Kuten vaikkapa Naoki Urasawalla on tapana tehdä.