Sayan laulu

Saya no Uta on Nitroplusin vuonna 2003 julkaisema eroge; toisin kuin firman uudempi peli Chaos;Head sitä ei ole sovitettu TV-animeksi. Se on melko lyhyt ja suhteellisen simppelirakenteinen sellainen, mutta siitä mainitsemisen arvoisen tekee... noh... Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Varokaa spoilereita.

Lääketieteen opiskelija Fuminori Sakisakan elämä hymyilee - hänellä on hyviä ystäviä, paikka loistavassa yliopistossa, jopa tyttö ihastuneena häneen. Mutta sitten hän joutuu auto-onnettomuuteen, joka tappaa hänen vanhempansa ja vammauttaa häntä itseään vakavasti. Hänelle tehdään kokeellinen aivoleikkaus hänen henkensä pelastamiseksi, mutta samalla hänen tapansa kokea maailma vääristyy dramaattisesti: aivan kaikki näyttää, tuoksuu, tuntuu ja maistuu hänestä vereltä, ruumiinpalasilta ja sisäelimiltä, ihmiset puolestaan sanoinkuvaamattomilta ruumiinpalasista kasatuilta hirviöiltä, joiden kammottavasta puheesta saa hädin tuskin selvää.

Fuminorin elämä ja mielenterveys alkavat pirstaloitua; syömisestä tulee nälkiintymisen estävä kammottava rituaali, hänen ystävistään pakollinen riesa joita hänen on pakko tavata pitääkseen normaaliuden julkisivua yllä, ja hän on lähes kokonaan eristetty muusta ihmiskunnasta ja sosiaalisista kontakteista - tai ainakin hän toivoisi voivansa olla. Hän tietää kyseessä olevan neurologisen vamman eikä mielisairauden, joten se on käytännössä parantumaton.

Lojuessaan vielä sairaalan synkällä ja lihaisalla toipumisostolla itsemurhaa pohtimassa hän kuitenkin kohtasi keskellä yötä täysin normaalilta näyttävän nuoren tytön nimeltä Saya - joka kertoo olevansa etsimässä kadonnutta tohtori-isäänsä - ja pyysi tätä elämään kanssaan, koska ei halua olla yksin tässä groteskissa maailmassaan. Sayasta tuli hänen ainoa tukipilarinsa ja valonsäteensä, ainoa toivon pilkahdus sen suhteen että hänen elämänsä voisi vielä joskus palata normaaliksi. Seksiä seuraa.

      

Ironinen tvisti tulee siinä vaiheessa, kun meille selviää että kaikki hirvittävä ja groteski puolestaan näyttää Fuminorin silmissä nyt jotenkuten normaalilta. Tämä paljastuu, kun Fuminori järjestää yliopistolla kohtauksen häneen ihastuneelle Yoolle ("vihaan sinua, en halua koskaan enää nähdäkään sinua", jne.) ja hänen kaverinsa Koojin tyttöystävä ja Yoon paras ystävä Oomi tulee hänen kotiinsa puhuakseen hänelle järkeä. Sayan ja Fuminorin remontoima uusi sisustus on normaaleille silmille vähemmän miellyttävää katseltavaa - ja luonnollisesti Oomi törmää myös Sayaan itseensä. Roikkumassa katosta päänsä yläpuolella.

Fuminori palaa kotiin ja löytää Sayan syömästä Oomin ruumista - joka hänen silmiinsä näyttää nyt keltaiselta hyytelöntapaiselta ja hedelmämäisiltä kappaleilta, ja maistuu vallan herkulliselta. Sitä miltä Saya itse oikeasti näyttää ei luonnollisestikaan paljasteta meille missään vaiheessa, mutta lima, lonkerot ja haponerityskyky liittyvät mitä ilmeisimmin asiaan. Ja hän luonnollisestikin tappaa ja syö ihmisiä (Fuminorin tähden tosin ei niin kovin kauheasti).

Fuminori näkee tämän kammottavan, kadonneen tohtorin toisesta ulottuvuudesta manaaman cthulhunpoikasen söpönä nuorena tyttönä, ja ainoa asia joka hänestä maistuu enää hyvältä on ihmisliha. Hän tiedostaa tämän, mutta ei voi potkia omia aistejaan vastaan - Saya on ainoa asia joka tekee hänet onnelliseksi, ja "enemmistön mielipide" siitä miltä tämä näyttää on hänelle yhdentekevä. Toisaalta Sayankin kiintymyksen ja huolenpidon tunteet Fuminoria kohtaan ovat aitoja; se että hän kokee niitä sellaista olentoa kohtaan jotka yleensä ovat hänen ruokaansa kertonee niiden puhtaudesta jotain.

Kahden yksinäisen sielun yhteiskunnan hyväksyntää saamaton romanssi. Klassista - ja herkkää myös, eikös?

      

Saya no Uta on hyvin omaperäinen, hyvin kammottava ja filosofisesti kiehtovan descarteslainen teos - ja sitäkin mielenkiintoisempi sen vuoksi, että osan tarinasta näemme muiden hahmojen kuin Fuminorin silmien kautta, ja lukija saa itse sovitella palasista kasaan karmivan kokonaiskuvan. Lisäksi se on - kuten sanottu - lyhyt, vain noin kuusi-seitsentuntinen. Siinä on vain kaksi valintatilannetta ja näin ollen vain kolme mahdollista loppua:

- Saya parantaa Fuminorin entiselleen, mutta jättää hänet koska ei halua hänen saavan tietää miltä hän näyttää oikeasti. Fuminori viettää loppuikänsä lukittuna psykiatriseen sairaalaan.

- Kooji, joka on yrittänyt auttaa Fuminoria, tappaa Sayan. Fuminori tappaa itsensä, ja Kooji tulee hulluksi.

- Saya ja Fuminori tappavat Koojin. Jälkeenpäin Saya paljastaa että hän on saavuttanut lisääntymisvaiheensa, ja että hänen vapauttamansa itiöt sisältävät kyvyn muokata ihmisen DNA:ta (jota Saya oli tutkinut Fuminorin kanssa harrastetun seksin myötä). Itiöt leviävät ympäri maailman ja muuttavat koko ihmiskunnan lopulta Sayan kaltaisiksi olennoiksi.

Viimeisin taitaa olla se "hyvä loppu" ja ensimmäiset "huonoja", jos oikein ymmärsin. Siltä se ainakin vaikuttaisi... Tai sanotaanko että keskimmäinen on huono, ensimmäinen ehkä enemmänkin haikea.

Kokeilin lukea tätä kiehtovaa pikku teosta kerran pari vuotta sitten, mutta eihän siitä tullut ilman kielitaitoa hittojakaan. Mutta!

Tässä pari päivää sitten piiiiiiiitkään odotettu käännös lopulta valmistui. (Ainakin kolme aiempaa käännösprojektia on ollut vireillä vuoden 2006 jälkeen, mutta joko niiden vastuuhenkilöt ovat aina kadonneet netistä kesken kaiken tai projekti on tyssänyt kääntäjän lähtemiseen. Sayan kirous, selvästi.)

Siitäpä sitten vain... (Se tarvitsee käännöspatchinkin kanssa japanin merkistötuen jotta tekstit näkyisivät, ja kuten asennusohjeissa sanotaan myös AppLocalen jos fontin haluaa näkyvän kunnolla.) Ja kannattaa kokeilla sen OSTia myös; se on vuoroin mielipuolisen painostava, vuoroin hurmaavan haikea.