Aggroa

Puolisentoista vuotta sitten Nova tutustui ensimmäistä kertaa suomalaiseen animeblogosfääriin ja tuli siihen tulokseen, että hänen aiemmin ehdottelemansa ajatus suomalaisesta animeblogiaggregaatista tuskin tulisi auttamaan niin kauan kuin blogien määrä oli niin vähäinen kuin oli. Tällaiset aggregaattisivustot, kuten Anime Nano ja Animeblogger.netin Antenna, toimivat kätevinä kokoomasivustoina jotka auttavat vähemmän tunnettuja ja uusia blogeja saamaan tunnetumpien siivellä lisää lukijoita - täsmälleen samanlainen toimintaperiaate kuin mangalehdillä, itse asiassa. Englanninkielisen blogiskenen pageview-keskeisessä maailmassa niillä on jopa niin suuri merkitys, että aggregaattien ylläpitäjien kanssa ei uskalleta hankkiutua riitoihin listoilta poistamisen pelon vuoksi. Aikaa on kuitenkin kulunut aika tavalla, ja skenekin on muuttunut jonkin verran. Niin kuin sivupalkin venymisestä näkyy blogeja on tullut aika tavalla lisää, ja vuoden 2008 jäljiltä eloon jääneiden voisi varmaan hyvällä omallatunnolla sanoa tulleen jäädäkseen. Viime aikoina on myös syntynyt uusia blogeja, etenkin cosplayaiheisia. Aggregaattiaiheen tultua pari päivää sitten uudelleen puheeksi päättivät Jakoavain ja AKX tarttua tuumasta toimeen ja kehittää lopultakin jotain järkevää käyttöä muinoin ostetulle Ani.mu -domainille. Ja kuten sivupalkkia seuranneet varmaan ovatkin jo huomanneet löytyy listoilta myös tämä blogi.

Sivun funktionaalisuus ja ulkoasu ovat vielä työn alla, mutta kukapa tietää millaiseksi sitä vielä voi kehittää. Ja jos hyvin käy kenties se myös innostaa entistä enemmän ihmisiä bloggaamaan? Suurin osa aloittajista tietysti menettää kiinnostuksensa ennen pitkää, mutta eihän se mikään häpeä ole. Fandom koostuu kuitenkin vuorovaikutuksesta ja keskustelusta, ja mitä enemmän osallistujia sen parempi.

Oletko sinä ikinä pohtinut blogin perustamista?