Koskien pesuaineita ja magmaa

Minulla ei ole enää tapana käsitellä juurikaan ajankohtaisia aiheita, mutta viimeviikkoinen Nick Simmonsin tapaus on moraalin kannalta kiintoisa.

Niille jotka eivät ole seuranneet uutisia: Kissin Gene Simmonsin poika Nick Simmons on sarjakuvapiirtäjä. Viime viikolla GameFAQsin foorumeilla huomattiin hänen sarjiksensa Incarnaten hahmojen muistuttavan kovasti Bleachin hahmoja, ja sieltä tieto levisi fandomin pariin. LiveJournal-yhteisö Bleachnessin jäsenet alkoivat skannailla vertailukuvia, ja niitä alettiin kerätä tähän postaukseen.

Mitä pidemmälle juttu kieri sitä enemmän samankaltaisuuksia huomattiin: Bleachin itsensä lisäksi Simmonsin huomattiin läpipiirtäneen deviantARTista niin fanitaidetta (alkuperäinen) kuin originaalitaidettakin (alkuperäinen) - jopa sellaisia töitä joita oli merkinnyt favouriteseikseen (alkuperäinen). Sarjan hahmojen huomattiin tuovan hämmästyttävän paljon mieleen paitsi Bleachin myös Hellsingin-mangan että sen animen - juonielementeistä puhumattakaan. Myös yhteyksiä mm. Deadman Wonderlandiin löytyi.

Tällainen paskamyrsky ei tietenkään pysynyt kannen alla kovin pitkään. Parissa päivässä Incarnaten kustantaja Radical Comics ilmoitti lopettavansa sarjan kustantamisen, ja Bleachin kustantaja Viz puolestaan kertoi olevansa niin ikään hoitamassa asiaa. Myös Tite Kubo tweettasi saaneensa paljon viestejä asiasta ulkomaisilta lukijoiltaan, mutta olevansa enemmän ihmeissään siitä että Gene Simmonsin poika on ylipäätään sarjakuvantekijä kuin siitä että tämä on plagioinut häntä...

Simmonsin hylättyyn deviantART-profiiliin on tulvinut toista tuhatta vihaista kommenttia. 4chanin anime- ja mangalauta /a/ muutti nimensä Simmonsia esittäneen Facebook-trollin legendaaristen kommenttien mukaan päivän ajaksi "Detergents & Magmaksi." Parodiasarjiksiakin löytyy. Ja Simmonsin itse lopulta kommentoitua asiaa syntyi vain lisää ragea, koska kyseessä olivat luonnollisesti PR-heppujen huolellisesti muotoilemat sanankäänteet joissa ei myönnetty mitään ja pahoiteltiinkin vain sitä että "joku kenties saattoi pahoittaa mielensä":

Like most artists I am inspired by work I admire. There are certain similarities between some of my work and the work of others. This was simply meant as an homage to artists I respect, and I definitely want to apologize to any Manga fans or fellow Manga artists who feel I went too far. My inspirations reflect the fact that certain fundamental imagery is common to all Manga. This is the nature of the medium.

I am a big fan of Bleach, as well as other Manga titles. And I am certainly sorry if anyone was offended or upset by what they perceive to be the similarity between my work and the work of artists that I admire and who inspire me.

Mutta se siitä. Simmons tyri (tai kuten Icarus Publishingin Simon Jones sanansa asetti: jos aikoo plagioida kannattaa plagioida jotain tuntematonta, ei jotain mitä on myyty 50 miljoonaa kappaletta) ja ihmiset raivosivat, mutta ensi viikolla kukaan tuskin kuitenkaan enää jaksaa jauhaa asiasta.

Tapauksen ristiaallokossa on kuitenkin noussut pintaan myös muita puheenaiheita - kiintoisimpana Deb Aokin esille nostama keskustelu siitä ovatko fanit tekopyhiä, kun raivoavat Simmonsille tekijänoikeusrikoksesta vaikka itse latailevat Bleachiä piuhat punaisina. (Tai nykyään tietty "lukevat netistä", mutta kuitenkin.) Ja sitä paitsi, kyllähän tuhannet muutkin myyvät fanitaidettaan coneissa ja laskuttavat kympin per printti! Japanilaisten doojinkulttuurista puhumattakaan. Yhdellä laidalla tätä keskustelua Simmons leimataan nykyaikojen "kaikki mulle heti" -fanien perikuvaksi, toisaalla taas vihjaillaan että koko keskustelu on mangajulkaisijoiden ja -bloggaajien välinen salaliitto skanlaatioiden paheksunnan lisäämiseksi.

Ilmaiseksi lukeminen olisi kokonaan oma keskustelunsa (joskin lyhyesti sitäkin vastaan voisi argumentoida sanomalla, että niinhän se homma menee Japanissakin - valtava määrä ihmisiä lukee sarjaa lehdestä jota myydään tappiolla, mutta vain murto-osa ostaa pokkarin joista rahat sitten tulevat takaisin). Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kirjoittaa fanitaiteesta.

Tämä toimii esimerkkinä mielenkiintoisesta kulttuurierosta, tai kenties pitäisi sanoa sukupolvierosta. Minun, ja nykyään melko monen muunkin, mielestä hahmolla itsellään ei tulisi olla mitään erityistä tekijänoikeutta - ainoastaan teoksella itsellään. (Original character plz don't steal, jne.) Suomen lainsäädäntö sanoo itse asiassa samaa, sillä hahmoja tekijänoikeus suojaa vain hyvin löyhästi. Tämän vuoksi kuka tahansa saa Suomessa piirrellä fanitaidetta mistä tahansa hahmosta ja myydä siitä printtejä, kirjanmerkkejä tai vaikka halityynyliinoja - tai sarjakuvia. Kunhan on vain itse tuottanut niissä käyttämänsä taiteen, sillä laki suojaa yksittäisiä taideteoksia paljon vahvemmin kuin hahmoja.

Jenkeissä tekijänoikeus suojaa myös hahmoja, mutta sitä sovelletaan yleensä liiketoimintaan - tavallisia kadunmiehiä haastetaan tavaramerkkirikoksista lähinnä pelotteluna tai julkisuusstunttina, koska Yhdysvaltojen lainsäädäntö velvoittaa pitämään huolta tavaramerkistään ettei se "laimene" ja muutu sellaiseksi yleiseksi asiaksi, josta ei voi enää sanoa kuka tuotteen on alun perin tehnyt. (Muistatteko kun "kännykkä" tarkoitti vain Nokian puhelimia?) Tämän vuoksi Suomessa olisi laillista myydä itse piirtämäänsä sarjakuvaa merimiesasuisesta ankasta jonka nimi on Aku, Jenkeissä taas ei. Sama koskee Kaj Stenvallin ankkatauluja.

Ruotsissa on täsmälleen samanlainen tekijänoikeuslainsäädäntö kuin Suomessa, mutta Disney onnistui silti pelottelemaan Aarne Ankan nokkaleikkaukseen.

Suorat kopiot olemassaolevista lisenssituotteista (eli piraattituotteet) ovat tietysti laittomia melkein kaikkialla, mutta vaikka kyseessä ei olisikaan mikään olemassaolevan tuotteen kopio ovat kuvat itse kuitenkin teoksia. Näin ollen tällaisia kuvia vaikkapa myymiinsä t-paitoihin tai pinsseihin lätkivä firma (tai vaikka yksityishenkilökin) syyllistyisi tietysti tekijänoikeusrikokseen. Hivenen ironisesti vaikka kuvat eivät olisikaan alkuperäiseen teokseen kuuluvia - vaan vaikkapa deviantARTista napattua fanitaidetta, jonka piirtäjältä ei ole kysytty lupaa - niiden myyjä syyllistyisi tietysti kuvan piirtäjän oikeuksien rikkomiseen.

Kokonaan toinen asia sitten on teoksen eli kuvan itsensä kopioiminen. Hahmo itse voi olla vain yhtä epämääräinen käsite kuin Platonin ideat, mutta sen manifestaatiot ovat jotain minkä tekemiseen joku on upottanut konkreettista työtä - luonnostelua, piirtämistä. Jonkun toisen työn läpipiirtäminen ja sen myyminen ei ole mitenkään verrattavissa siihen että piirtää jonkun toisen keksimästä hahmosta oman versionsa ja myy sitä, koska edellisessä tapauksessa kyseessä on hahmon "ideasta" ammentava derivatiivinen työ - jälkimmäisessä taas käytännössä sama työ, jota sen läpipiirtäjä yrittää väittää omakseen. Kyse ei siis ole vain taloudellisista vaan myös moraalisista oikeuksista, jotka ovat paljon vakavampi asia.

Sukupolviero on siis siinä, pitääkö näistä asioista eettisesti vääränä molempia vaiko vain toista.

Lukuunottamatta yksityiskohtaa tavaramerkin laimenemisesta japanilaisten ja yhdysvaltalaisten firmojen asenne-ero tekijänoikeusjuttujen suhteen on pääasiassa kulttuurista eikä lainsäädännöstä johtuva, toisin kuin Shaenon K. Garrity täällä aihetta sivuten kirjoittaa. Itse asiassa japanilaiset ovat oikeusrikkomuksista jopa vielä tarkempia niistä kuin länsimaiset - kunhan kyse on tosiaan tekijänoikeuksista eikä derivatiivisista töistä, joita ymmärretään sietää koska firmat tajuavat että ruokkivaa kättä ei ole hyvä purra.

Tai kuten Simon Jones asian sanoo:

Parody doujinshi are derivative work, but there is no confusion over the originator of the characters and ideas, no attempt to hide the source. And there is still an expectation that the expression is original, that what one sees in a doujinshi – the artistry, the craft, the performance – is honest and real. Comic art is indeed a performance, the paper is its stage. Sometimes, one might borrow other characters for his play, but one cannot scratch the name off the director’s chair and replace it with his own.

Jones kertoo samassa postauksessa tapauksesta jossa japanilaiset hyökkäsivät amerikkalaisen piirtäjän töitä läpipiirtäneen toisen japanilaisen kimppuun kuin raivoisa susilauma, ja moni varmasti muistaa ne kohut joita on noussut aina kun paljastuu että joku mangaka on läpipiirtänyt jotain toista mangaa - tai vaikka vain valokuvaakin. Hyvin usein kyseessä on ollut mangakan uran loppu.

*****

Viz ei välttämättä tule haastamaan Simmonsia oikeuteen, joten suurin häviäjä tapauksessa on loppujen lopuksi Radical Publishing. Simmons menetti lähinnä maineensa ja toiveen minkäännäköisestä urasta, Radical puolestaan ison ja konkreettisen kasan rahaa. Incarnaten kolme ensimmäistä numeroa sisältänyt kovakantinen painos oli tarkoitus julkaista 16. maaliskuuta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä että Radicalilla on nyt lojumassa jossain iso kasa juuri painosta tulleita alppareita, joita se ei voi myydä. Eikä se ole mikään kovin iso kustantamo.

Kunnian varastaminen on vakava asia.