Harjoituksia luetun ymmärtämisessä

Mitä Ken Akamatsu teki aikoinaan.

Linkkasin jo aiemmin tähän Teikoku Databankin tutkimukseen. Sen mukaan animestudioiden voitot olivat vuonna 2009 laskussa jo toista vuotta peräkkäin; vuodesta 2005 alkanut nousu oli vain tilapäinen buumi, jonka keskiössä olivat "moetyyliset sarjat", kuten se niitä kutsuu. Mutta vuoden 2007 jälkeen moesarjoja on tunnetusti tullut vähemmän ja vähemmän joka vuosi, ja se kupla on puhjennut - nykyään animen tuottaminen on entistä vaikeampaa "laittoman striimaamisen, vähentyneiden TV-slottien ja kutistuvan DVD-myynnin" johdosta.

Mangaka Ken Akamatsu kommentoi tutkimusta blogissaan (yksittäiseen postaukseen linkkaaminen ei onnistu, mutta postaus on tämä) seuraavasti:

Certainly, the moe boom is finished, and from last year on I think we’re seeing the following phenomena:

1. Male protagonists are absent Many anime are now nothing but girls, and the role of the “male character being excited by female characters for viewers to empathise with” has disappeared.

2. Male buying power has reduced Now women buyers of both anime and manga are predominant. Oricon comic rankings show most of the top titles are women-oriented.

3. Male viewers can now empathise with female characters The number of male fans who simply don’t view female characters as objects of sexual desire at all is increasing, even in titles like “K-ON!”. No more are they just thinking “I want to be part of that circle,” now they are getting into the characters themselves.

A friend of mine was saying “this will be the year of yuri!” thanks to number 3, but unfortunately I get the feeling the popularity of yuri is not quite that great…

(Käännös Sankakun.)

Joku voisi tähän sanoa, että kenties haaremit ovat tosiaan menneet muodista, mutta onhan moesarjojahan silti nykyään aivan helkkaristi. Tähän väliin ensimmäinen luetunymmärtämisharjoitus: mikä on moesarja?

Mikura Suzuki, vasemmalla Mezzo Fortesta (1998) ja oikealla Mezzo Danger Service Agencysta (2003). Molemmat hahmodesignit on tehnyt sama mies, Yasuomi Umetsu.

Moe ei ensinnäkään ole hahmosuunnittelutyyli. 2000-luvulla "pehmeät hahmodesignit" (kuten Sdshamshel niitä kutsui) ovat tulleet muotiin, kuten ylläolevasta esimerkistä näkee. Mutta ne eivät kuitenkaan ole moesarjoille eksklusiivinen ominaisuus; pehmeämuotoisia, pyöreäkasvoisia, isosilmäisiä ja pastellivärisiä hahmoja käyttäen on kuluneen kymmenen vuoden aikana kerrottu niin Higurashin kaltaisia jännityssarjoja, To-Love-Run kaltaisia haaremisarjoja kuin Spice & Wolfin kaltaisia roadtrip-sarjojakin.

Näin ollen Strike Witches ei ole moesarja yhtään sen enempää kuin Highschool of the Deadkään; ne ovat molemmat fanservicesarjoja. Ne vain ottavat hyvin erilaisen asenteen ja lähestymistavan siihen, millä tavoin katsojille on paras tarjoilla paljasta pintaa ja alusvaatteita - ja minkälaiset hahmodesignit niitä esittelevillä tytöillä tulee olla. Joskus tuntuu siltä, että "moesarjalle" on käynyt terminä ihan samalla tavalla kuin tsunderellekin: sitä käytetään kattoterminä jota heitellään ympäriinsä aina kun halutaan niputtaa yhteen läjä otakuyleisölle suunnattuja ja pehmeitä hahmodesignejä käyttäviä sarjoja, joista termin heittelijä ei pidä.

Jos halutaan määritellä "moesarja", niin käytettiinpä sitten modernia tai perinteistä määrittelyä kyseessä on joka tapauksessa oltava sarja, joka pyrkii jollain tavalla herättämään katsojassaan moen tunteita hahmojaan kohtaan (muistutus: erektio ei ole tunne).

Esimerkkejä tällaisista kyyneltenlypsysarjoista ovat sellaiset modernit draamaklassikot kuin Kimi ga Nozomu Eien, Ef, Kanon ja Clannad; mikä tahansa slice-of-life -sarja jossa valikoima söpösti hahmodesignattuja tyttöjä syö kakkuja kaiket päivät ei kelpaa. Saati sitten selkeästi johonkin muuhun genreen kuuluva teos, jossa nyt vaan sattuu olemaan lolihtavia ja isosilmäisiä hahmodesignejä.

Dance in the Vampire Bund, BakaTest, Kiss×Sis ja Kyooran Kazoku Nikki - lolivampyyrejä, kouluhuumoria, insestisiskoja ja skitsohuumoria. Osa lolia, osa bishoujoa - mutta ei moea.

Esimerkiksi nyt syksyllä alkavista sarjoista ehkä kaksi tai kolme näyttäisi olevan moesarjoja - loput ovat tyttöjen bishisarjoja, poikien fanservicesarjoja, SHAFT-artfagotteilua, tsundereromansseja, shounensarjoja, robottisarjoja, shounenrobottisarjoja ja mitä lie. Ero muutaman vuoden takaiseen tarjontaan on huimaava. Veikkaan, että ihmisillä on vain tapana aina liioitella sen määrää mistä eivät pidä - kenties siksi, että kun jostain ei pidä ei osaa tehdä eroa yhden moehahmodesigntyyliä käyttävän sarjan ja toisen sellaisen välille.

Mutta entäpä sitten animestudioiden vähenevät tuotot - onko nyt moe nyt lopultakin tappanut animen? Gainaxin Hiroyuki Yamaga tuumi ANN:n haastattelussa, että animetuotantojen vähentynyt määrä on osittain sen oma vika:

Right now, I'm looking at Fanime and I see more and more fans. So personally, I think the fandom isn't going downhill, but definitely since ten years ago there's been a decrease in titles and a lot of companies have gone bankrupt. But that's because ten years ago we were making too many, and because of the overload, fans got bored. And when fans get bored they won't buy stuff, and companies go down. But I think in five years it will have normalized. I think animation companies will be thinking more about quality than quantity, and anime will be on the rise again.

Moesta hän puolestaan kommentoi, että sitä on vaikea tehdä hyvin niin että se menestyisi: ja tämänhän me vähenevästä moesarjojen määrästä näemmekin. Ainoa rutosti myyvä sarja on K-ON, loput räpiköivät alempana miten taitavat. Mikäli moen välttämättä haluaa laskea hahmodesigntyyliksi eikä sarjan genreksi lisääntyy räpiköijien määrä entisestään.

Jessus kun on kirkas päivä. Eikö vieläkään tee mieli ostaa DVD:itä?

Itse olen hieman skeptinen siitä, tuleeko Yamagan ennustama myynnin nousu kuitenkaan koskaan tapahtumaan. Moe ei "tappanut" animea; se vain tekohengitti jo valmiiksi tyhjää potkaisemassa olevaa teollisuudenhaaraa, DVD- ja Blu-Ray-myyntiä. Nyt kun sekin oljenkorsi on lopulta käytetty joutuu animeteollisuus lopultakin hyväksymään tosiseikat ja ryhtymään vaihtoehtoisten ansaintamallien (lue: digitaalisten levitystapojen) etsintään.

Jos Akamatsun sanoja lukee ottaen huomioon sen mitä hän todennäköisesti itse niillä tarkoittaa on hän kovastikin nykyisen kehityksen kannalla. "Moesarja" ja "haaremisarja" tuntuvat usein olevan vain kaksi eri lähestymistapaa samaan konseptiin: konseptiin, jossa miespuolista päähenkilö piirittää armeijallinen waifuehdokkaita.

Kun ketään kiinnostamattoman tylsän nynnypojan jättää yhtälöstä kokonaan pois haaremi muuttuu slice-of-lifeksi, ja saadaan sarjoja jotka uppoavat niin mies- kuin naispuoliseenkin yleisöön - toisin sanoen niitä tarinoita söpöistä tytöistä syömässä kakkuja. Tai käymässä koulua. Tai piirtelemässä. Tai jotain.

Moea se ei kuitenkaan välttämättä ole - vain slice-of-lifea. Moe on ulkopuolinen, omistuksenhaluinen tunne - kyse ei ole samaistumisesta, vaan suojelijana olemisesta. Ja kuten Akamatsu totesi sellaiset sarjat eivät ole enää muodissa. (Toki ihmiset ovat yksilöitä, joten se mikä ei toiselle ole moesarja voi toiselle sitä ollakin.)

ANN:n Akamatsun kommentteja koskevan uutisen kommenttiketjussa pidetään hieman jännästi Akamatsua katkerana kun tämän haaremisarjat eivät enää myy, ja yrittävän vain työntää päätään pensaaseen tulossa olevan yuritrendin edessä. (Vaikka itse asiassa Erica Friedman kirjoitti juuri Akamatsun kanssa hyvin samansuuntaisia ennusteita: yurin nousu tulee todennäköisesti tapahtumaan hiljalleen, välillä nousten ja välillä laskien.)

Toinen luetunymmärtämisharjoitus tuleekin tässä: tekeekö Ken Akamatsu haaremisarjoja?

Juu, tekihän se sen Love Hinan tosiaan joskus silloin vajaat kymmenkunta vuotta sitten - mutta sen jälkeen se onkin tehnyt vähän jotain muuta. Oletan keskustelun ennen Negiman aloittamista menneen about näin:

Akamatsu: "Nää haaremihommat alkaa olla passé. Nyt on 2000-luku! Seuraavaksi teen tappelumangan, niin kuin tää Oda-heppu Jumpissa." Toimittaja: "Etkä muuten tee! Teet uuden haaremisarjan, ja tyttöjä pitää olla ainakin TUPLASTI enemmän." Akamatsu: "Pffft... No tässä olis tämmönen konsepti, kelpaako?" Toimittaja: "Loistava! Ja päähenkilökin on vielä nuorempi ja nynnerömpi kuin edellinen. Tällä mennään." Akamatsu: "Hehehe... Odotahan vain..."

Mitä Ken Akamatsu tekee nykyään.

Akamatsu on muutenkin yksi fiksuimpia kommentoijia koko anime- ja mangateollisuudessa. Jo 2008 hän ennusti OAD-formaatin nousun, ja siitä lähtien olenkin saanut naputella uutisia OAD-animeista harva se viikko.