Erogejen äänityskustannukset

Käytän Koe de Oshigoto! -mangan marraskuussa alkavaa animesovitusta tekosyynä luetellakseni erinäisiä lukuja erogeseiyuubisneksestä.

Tuskin siitä mitenkään erityisen loistavaa sovitusta tulee, mutta ainakin voitte tutustua alkuteokseen. Tarinahan kertoo siis 16-vuotiaasta Kannasta, jonka tämän isosisko värvää erogefirmaansa ääninäyttelijäksi. Seiyuun tärkein ominaisuus on osata eläytyä rooliinsa, ja luonnollisesti käy pian ilmi että Kanna on siinä - krhm - luonnonlahjakkuus.

Ecchiydestään huolimatta manga on hyvin opettavainen; en esimerkiksi aiemmin tiennyt että VN:t äänitetään yleensä soolona eikä radioteatterityyliin, kuten animedialogi. Seuraavat tiedot ovat kuitenkin muualta.

Seiyuuiden korvaukset

  • Agentuurin päättämä halpa seiyuu: 90 ¥ (0,80 €) / sana
  • Normiseiyuu: 100 ¥ (0,90 €) / sana
  • Kuuluisa seiyuu: 130 ¥ (1,15 €) / sana

Jos seiyuu on ylityöllistetty: +30 ¥ (0,25 €) / sana Raiskauskohtauksiin vastahakoisen seiyuun suostutteleminen: +20 - 50 ¥ (0,18 - 0,45 €) / sana Jos kaikki seiyuut ovat samasta agentuurista: -10 - 20 ¥ (0,09 - 0,18 €) / sana

Vaikka seiyuulla olisi 5000-sanainenkin rooli ei sanakohtainen palkkio yleensä laske. Sen sijaan mikäli kyseessä on vain noin satasanainen tai pienempi rooli ei kukaan seiyuu välttämättä matkakulujen ja vastaavien vuoksi näe roolin ottamista kannattavana, joten tuotantofirma saattaa pyytää tällaisissa tapauksissa rooliin ehdolla olevaa seiyuuta tekemään roolin esimerkiksi 20 000 jenin (180 euron) könttäkorvauksesta sanakohtaisen korvauksen sijaan.

Studiomaksut

  • Budjettiluokan kotistudio: 3000 - 5000 ¥ (27 - 45 €)
  • Keskiverto pieni studio: 6000 - 8000 ¥ (53 - 70 €)
  • Keskiverto iso studio: 9000 - 12 000 ¥ (80 - 105 €)

Editointikustannukset

  • Itse tehtynä: 0 ¥ (ei suositeltavaa)
  • Budjettieditointi: 30 - 50 ¥ (0,25 - 0,45 €) / sana (ei suositeltavaa, koska tähän hintaan tekevät eivät normalisoi ääniä - ne eroget joissa äänet ovat hiljaisella normikohtauksissa ja kovalla seksikohtauksissa on editoitu tällä hinnalla)
  • Normieditointi: 60 - 80 ¥ (0,50 - 0,70 €) / sana
  • Editointi jossain nimekkäässä paikassa: 90 - 120 ¥ ( 0,80 - 1,00 €) / sana

Dialogin sensurointi

  • Itse tehtynä: 0 ¥ (suositeltavaa)
  • Muualla tehtynä: 50 ¥ (0,45 €) / sana

Sensurointi saattaa olla halvempaa, jos sen pyytää tekemään editoinnin ohessa. Jos jonkun paikan jolla on oma äänitysstudio pyytää tekemään kaiken ääneen liittyvän tulee kokonaissumma loppujen lopuksi pienemmäksi.

Sensuroitavia sanoja ovat lähinnä "chinko" (kyrpä) ja "manko" (pillu). Niitä ei normaalisti tarvitse sensuroida, ellei joku seiyuuista niin vaadi. Jos niin käy, tuotantoyhtiö saattaa saman tien sensuroida jokaisen seiyuun repliikit yhdenmukaisuuden nimissä.

Erään työntekijän mukaan heidän firmalleen maksaa kaikkiaan 1 500 000 - 1 600 000 jeniä (13 300 - 14 200 euroa) tuottaa 10 000 sanaa dialogia - jos he käyttävät halpoja agentuurin valitsemia seiyuuita. Mikäli he päättävät seiyuut itse, kustannukset nousevat nopeasti noin 500 000 jenillä (4400 eurolla).

Agentuurista riippuen on myös seiyuuita jotka haluavat rojalteina prosenttiosuuden alkuperäisistä palkkioista jos tuotantoyhtiö päättää julkaista ladattavan version, budjettiversion, pornottoman version, konsoliversion tai vastaavaa. Kun erogestä tehdään konsoliversio tai anime rojaltit maksaa yleensä versioinnista vastaava firma; jos alkuperäinen tuotantofirma tekee sen itse, sen täytyy siis maksaa uusien äänien tuottamisen lisäksi myös rojaltit.

Seiyuut saavat eroanimesta korvauksia vain noin 10 000 jeniä (90 €) jaksolta, joten kun eroge sovitetaan eroanimeksi moni seiyuu kieltäytyy näyttelemästä siinä vanhaa rooliaan. Tästä syystä erogepohjaisilla eroanimeilla on yleensä eri seiyuut. Ei-eroanimella on luonnollisesti kovemmat taksat, koska markkinatkin ovat suuremmat.

Seiyuukustannukset ovat kuulemma nousseet dramaattisesti viimeisen 5-6 vuoden aikana; sitä ennen agentuurit eivät laskuttaneet sanakohtaisia palkkioita eivätkä halunneet rojalteja. Joidenkin mukaan kustannukset ovat nyt 150 - 300 % korkeammat kuin aiemmin.

Oikeussalidraamaa taustatanssijoin

Muistattehan vielä Takarazukan Phoenix Wright -musikaalin? Nimiroolissa Tomu Ranju?

Nyt myös tekstitettynä.

Tuntuuhan se vähän hassulta että ne esittävät Yhdysvaltoihin lokalisoitua versiota... mutta kun se kerran on ihan yhtä alkuperäinen kuin Japaniin sijoittuva versiokin, niin mikäs siinä.

Tänään onkin sitten blogin toinen vuosipäivä. Tämä vuosi sujui ilman taukoja; olen yrittänyt vähentää täytepostauksien määrää, mutta toisaalta se on johtanut päivitystahdin hidastumiseen... Pitäisiköhän jatkaa turhien video- ja uutispostausten tekemistä, vaikka se loppupeleissä laskisikin blogin painoarvoa?

They were only two, on the planet

Minori julkaisi tässä hiljan promovideon uudesta erogestään eden*, joka julkaistaan 18. syyskuuta.

Niin Equality Nown pornonbannauskampanja kuin erogeteollisuuden sisäinen kukkahattupelkokin jatkuvat edelleen, joten minorin nettisivut blokkaavat edelleen ulkomaiset IP-osoitteet. Muiden firmojen kohdalla tilanne on sama - Yuzusoft ei ole vaivautunut laittamaan edelleenkään ilmoille edes mitään ilmoitusta siinä missä VisualArts on korvannut aiemman viestinsä "PLEASE PLAY THE GAME OF YOUR COUNTRY IF YOU PRAY FOR THE WORLD PEACE! :-)" hieman hillitymmällä pahoittelulla.

Mutta meidän gaijinpaholaisten onneksi minori on sentään upannut videonsa YouTubeen. Shinkai tosiaan tykkää tuosta kameranpyörätysefektistä nykyään... Mutta hoippuvien 3D-mallien päälle piirretyt hahmot ovat enää muisto vain. Ja kuinka moni enää edes muistaa Voices of the Distant Starin vielä sitäkin haparoivampaa hahmoanimaatiota?

Ei vastalauseen sijaa

Mm, Takarazuka. No jaa, voisi tuo tukka olla vähän töyhtömäisempi... ja tietysti tummempi, kuten tässä esiproduktiokuvassa. (Edgeworthin tukka on parempi.) Puhumattakaan siitä, että alkuperäistä soundtrackia olisi voinut hyödyntää enemmänkin...

Mutta joka tapauksessa sielua korpeaa, ettei tule koskaan näkemään tuota livenä. Tssh.

Muokkaus 3.3: Ja jatko-osaa pukkaa. Hohoho...

Sayan laulu

Saya no Uta on Nitroplusin vuonna 2003 julkaisema eroge; toisin kuin firman uudempi peli Chaos;Head sitä ei ole sovitettu TV-animeksi. Se on melko lyhyt ja suhteellisen simppelirakenteinen sellainen, mutta siitä mainitsemisen arvoisen tekee... noh... Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Varokaa spoilereita.

Lääketieteen opiskelija Fuminori Sakisakan elämä hymyilee - hänellä on hyviä ystäviä, paikka loistavassa yliopistossa, jopa tyttö ihastuneena häneen. Mutta sitten hän joutuu auto-onnettomuuteen, joka tappaa hänen vanhempansa ja vammauttaa häntä itseään vakavasti. Hänelle tehdään kokeellinen aivoleikkaus hänen henkensä pelastamiseksi, mutta samalla hänen tapansa kokea maailma vääristyy dramaattisesti: aivan kaikki näyttää, tuoksuu, tuntuu ja maistuu hänestä vereltä, ruumiinpalasilta ja sisäelimiltä, ihmiset puolestaan sanoinkuvaamattomilta ruumiinpalasista kasatuilta hirviöiltä, joiden kammottavasta puheesta saa hädin tuskin selvää.

Fuminorin elämä ja mielenterveys alkavat pirstaloitua; syömisestä tulee nälkiintymisen estävä kammottava rituaali, hänen ystävistään pakollinen riesa joita hänen on pakko tavata pitääkseen normaaliuden julkisivua yllä, ja hän on lähes kokonaan eristetty muusta ihmiskunnasta ja sosiaalisista kontakteista - tai ainakin hän toivoisi voivansa olla. Hän tietää kyseessä olevan neurologisen vamman eikä mielisairauden, joten se on käytännössä parantumaton.

Lojuessaan vielä sairaalan synkällä ja lihaisalla toipumisostolla itsemurhaa pohtimassa hän kuitenkin kohtasi keskellä yötä täysin normaalilta näyttävän nuoren tytön nimeltä Saya - joka kertoo olevansa etsimässä kadonnutta tohtori-isäänsä - ja pyysi tätä elämään kanssaan, koska ei halua olla yksin tässä groteskissa maailmassaan. Sayasta tuli hänen ainoa tukipilarinsa ja valonsäteensä, ainoa toivon pilkahdus sen suhteen että hänen elämänsä voisi vielä joskus palata normaaliksi. Seksiä seuraa.

      

Ironinen tvisti tulee siinä vaiheessa, kun meille selviää että kaikki hirvittävä ja groteski puolestaan näyttää Fuminorin silmissä nyt jotenkuten normaalilta. Tämä paljastuu, kun Fuminori järjestää yliopistolla kohtauksen häneen ihastuneelle Yoolle ("vihaan sinua, en halua koskaan enää nähdäkään sinua", jne.) ja hänen kaverinsa Koojin tyttöystävä ja Yoon paras ystävä Oomi tulee hänen kotiinsa puhuakseen hänelle järkeä. Sayan ja Fuminorin remontoima uusi sisustus on normaaleille silmille vähemmän miellyttävää katseltavaa - ja luonnollisesti Oomi törmää myös Sayaan itseensä. Roikkumassa katosta päänsä yläpuolella.

Fuminori palaa kotiin ja löytää Sayan syömästä Oomin ruumista - joka hänen silmiinsä näyttää nyt keltaiselta hyytelöntapaiselta ja hedelmämäisiltä kappaleilta, ja maistuu vallan herkulliselta. Sitä miltä Saya itse oikeasti näyttää ei luonnollisestikaan paljasteta meille missään vaiheessa, mutta lima, lonkerot ja haponerityskyky liittyvät mitä ilmeisimmin asiaan. Ja hän luonnollisestikin tappaa ja syö ihmisiä (Fuminorin tähden tosin ei niin kovin kauheasti).

Fuminori näkee tämän kammottavan, kadonneen tohtorin toisesta ulottuvuudesta manaaman cthulhunpoikasen söpönä nuorena tyttönä, ja ainoa asia joka hänestä maistuu enää hyvältä on ihmisliha. Hän tiedostaa tämän, mutta ei voi potkia omia aistejaan vastaan - Saya on ainoa asia joka tekee hänet onnelliseksi, ja "enemmistön mielipide" siitä miltä tämä näyttää on hänelle yhdentekevä. Toisaalta Sayankin kiintymyksen ja huolenpidon tunteet Fuminoria kohtaan ovat aitoja; se että hän kokee niitä sellaista olentoa kohtaan jotka yleensä ovat hänen ruokaansa kertonee niiden puhtaudesta jotain.

Kahden yksinäisen sielun yhteiskunnan hyväksyntää saamaton romanssi. Klassista - ja herkkää myös, eikös?

      

Saya no Uta on hyvin omaperäinen, hyvin kammottava ja filosofisesti kiehtovan descarteslainen teos - ja sitäkin mielenkiintoisempi sen vuoksi, että osan tarinasta näemme muiden hahmojen kuin Fuminorin silmien kautta, ja lukija saa itse sovitella palasista kasaan karmivan kokonaiskuvan. Lisäksi se on - kuten sanottu - lyhyt, vain noin kuusi-seitsentuntinen. Siinä on vain kaksi valintatilannetta ja näin ollen vain kolme mahdollista loppua:

- Saya parantaa Fuminorin entiselleen, mutta jättää hänet koska ei halua hänen saavan tietää miltä hän näyttää oikeasti. Fuminori viettää loppuikänsä lukittuna psykiatriseen sairaalaan.

- Kooji, joka on yrittänyt auttaa Fuminoria, tappaa Sayan. Fuminori tappaa itsensä, ja Kooji tulee hulluksi.

- Saya ja Fuminori tappavat Koojin. Jälkeenpäin Saya paljastaa että hän on saavuttanut lisääntymisvaiheensa, ja että hänen vapauttamansa itiöt sisältävät kyvyn muokata ihmisen DNA:ta (jota Saya oli tutkinut Fuminorin kanssa harrastetun seksin myötä). Itiöt leviävät ympäri maailman ja muuttavat koko ihmiskunnan lopulta Sayan kaltaisiksi olennoiksi.

Viimeisin taitaa olla se "hyvä loppu" ja ensimmäiset "huonoja", jos oikein ymmärsin. Siltä se ainakin vaikuttaisi... Tai sanotaanko että keskimmäinen on huono, ensimmäinen ehkä enemmänkin haikea.

Kokeilin lukea tätä kiehtovaa pikku teosta kerran pari vuotta sitten, mutta eihän siitä tullut ilman kielitaitoa hittojakaan. Mutta!

Tässä pari päivää sitten piiiiiiiitkään odotettu käännös lopulta valmistui. (Ainakin kolme aiempaa käännösprojektia on ollut vireillä vuoden 2006 jälkeen, mutta joko niiden vastuuhenkilöt ovat aina kadonneet netistä kesken kaiken tai projekti on tyssänyt kääntäjän lähtemiseen. Sayan kirous, selvästi.)

Siitäpä sitten vain... (Se tarvitsee käännöspatchinkin kanssa japanin merkistötuen jotta tekstit näkyisivät, ja kuten asennusohjeissa sanotaan myös AppLocalen jos fontin haluaa näkyvän kunnolla.) Ja kannattaa kokeilla sen OSTia myös; se on vuoroin mielipuolisen painostava, vuoroin hurmaavan haikea.

Jokaveli tekee

Niidel kirjoitti jokin aika sitten siitä miten internetaikana töidensä jakaminen ilmaiseksi voi olla pitemmän päälle kannattavampaa kuin niiden oikeuksien mustasukkainen varjeleminen. Internet on kuitenkin saanut aikaan monia muitakin jänniä asioita tekijänoikeuksille. Web 2.0 saa ihmiset esimerkiksi tuottamaan jatkuvasti sisältöä toisilleen ilman minkäänlaista korvausta. Vaikkapa motivaattoritaulun väsäävä ja lopputuloksen toisille nimettömille netinkäyttäjille näyttävä Antti Anonyymi ei odota saavansa omasta pienestä työpanoksestaan edes tunnustusta - kaikki toimii käytännössä kuin sanattomasti sovitun Creative Commons -lisenssin varassa. Mutta koska tällainen toiminta ja sivustot joilla sitä harrastetaan ovat Internetin pohjasakkaa ei tätä toimintaa pidetä minkään arvoisena, saati edes merkityksellisenä.

Se on minusta loppujen lopuksi sääli, sillä sosiologisesta näkökulmasta tämä on paluu Webiä edeltävään aikaan - 80-luvulle, jolloin Internetin hierarkia oli lapsenkengissään ja netinkäyttäjän sosiaalinen status määrittyi vain ja ainoastaan sen perusteella mitä hän kirjoitti ja kuinka suuressa arvossa toiset häntä sen ansiosta pitivät. Toistaiseksi vain medioista valistuneimmat ovat kirjoittaneet asiasta positiiviseen sävyyn.

Nykyisessä Internetissä on toki se ero, että anonyymit ovat anonyymeja muillakin kuin vain yhdellä tavalla: Isoveljen eläköidyttyä tosi-TV-juontajaksi tietoyhteiskunta on saanut uuden toimijan, Jokaveljen. ("Jokuveli" taas on mahdollisesti sama henkilö, mutta pahoissa aikeissa.) Sillä kuka jonkin on tehnyt ei ole enää niin hirveästi painoarvoa kuin aiemmin; esimerkiksi minä en tiedä kuka sairas sielu aikoinaan väsäsi kuuluisan Sturmgeist.swf:n, mutta myönnän nauraneeni sille kuin hullu - se kun on loistava esimerkki siitä mitä Internet nykyään voi parhaimmillaan olla: anarkistinen, populistinen, ajankohtainen, kuvia kumartelematon ja häpeilemättömän mauton. Ja myös hauska.

Mikäli asiaa kysyttäisiin Zac Bertschyltä, tuolta kaikkivoivalta Answermanilta, hänen vastauksensa olisi selkeä. Hän on opiskellut elokuvataidetta aikana, jolloin opiskelijoille opetettiin auteurteoriaa - periaatetta jonka mukaan taidetta ja kulttuuria tekevät "taiteilijat" eivätkä "tiimit", eivätkä varsinkaan "massat." Osittain tästä johtuen hän ei arvosta lainkaan fanikulttuuria: hän puolustautuu ja kiillottaa omaa kilpeään sanomalla edustavansa "epäsuosittua kantaa " ja jatkaa sitten että AMV:t ovat hänestä kaavamaista muhjua ("katso oikeaa huumoria jos haluat oppia sitä"), blogit epäluotettavia, eikä hän näe internetkulttuurissa kerrassaan mitään hauskaa.

Mutta jos minä näytän teille nyt vaikkapa tämän kuvan...

...veikkaan, että kuitenkin aika moni tajuaa mihin viitatataan ja mistä puhutaan, vaikkei olisi koskaan nimenomaan tätä kuvamakroa nähnytkään. Osa saattaa jopa hymähtää. Kyse ei ole siis siitä että "samoja väsähtäneitä iskulauseita ja meemejä toistellaan vuodesta toiseen"; ne kehittyvät ja mutatoituvat jatkuvasti. Se tekee niistä hyvin yksiselitteisesti kulttuuria - sitä vain ei osata arvostaa, ennen kuin se on kadonnut tai muuttunut muuksi. Tulevina aikakausina tongitaan aina menneiden jätekuoppia.

Tästä päästään lopultakin siihen, mikä sai minut kirjoittamaan tästä aiheesta. Tunnistanette tämän kappaleen, johon olen linkannut aiemminkin: se on Kumikyouku: Nico Nico Douga eli niin sanottu Nico Nico Medley; yhdistelmä otakukulttuurille tärkeitä anime- ja pelikappaleita.

Alkuperäistä, kesäkuun lopussa postattua instrumentaalivideota on katsottu kuluneen vajaan vuoden aikana lähemmäs 3 800 000 kertaa, ja Niconicon jokaveljet ovat tehneet siitä tuhansia versioita; allekirjoittaneen henkilökohtainen suosikki on ehkä ylläoleva J:n laulama versio (1 475 000 katselukertaa). Juuri tällä tavalla Internet toimii nykyään - jokainen tekee pieniä muutoksia ja levittää teosta edelleen eteenpäin muiden muokattavaksi. Yksi prosentti Internetin käyttäjistä ei enää tuota 99 prosenttia sen sisällöstä, kuten takavuosina oli tapana sanoa.

Nico Nicon solmittua hiljan sopimuksen pelisaitti Spiken kanssa sivusto on kuitenkin alkanut poistaa järjestelmällisesti näitä automaattimariovideoita, jotka ovat yksi sen suurimpia houkutuksia - sivuston kävijämäärät ovat sittemmin pudonneet kahdella miljoonalla päivässä. Esimerkiksi tätä kaikkein pitkimpiin kuuluvaa Mario-medleytä ei enää sieltä löydä...

Tervetuloa crossover-iltaan

Olen parhaillaan työstämässä Gurren Lagann -juttua seuraavaan Otakuun. En ehkä sanoisi että siitä olisi tulossa yksi parhaita tekstejäni ikinä, mutta loppujen lopuksi minulla on sellainen hytinä että tulen olemaan siihen varsin tyytyväinen. On niin mukavaa voida nähdä itsensä kehittyvän. Tällä hetkellä olen immersiovaiheessa, jossa pyrin imemään itseeni niin paljon aiheeseen liittyvää materiaalia kuin suinkin saadakseni holistista perspektiiviä koko ilmiöön. Näin ollen saatte katsoa tänään GL-MADeja - katsokaa ja hämmästykää.

Ja lopuksi jotain, josta niconico-accottomat jäävät tällä kertaa paitsi. Mitä tulee, kun laitetaan pataan mm. Cheetahmen, Loituma, Touhou, Caramelldancen, stop-motion -Gundameja, God Knows, Kirby, Miku Hatsune, Rozen Maiden, nice boat, Phoenix Wright, Chrono Trigger, Hosaka-sempai, Mona, Yuki Nagato, Air Man, Bleach-musikaali, Higurashi, THE iDOLM@STER, Tsukasa Hiiragi, dangoja, Hanamaru Sensation, Yatta!, Ronald McDonald ja se klippi jota 2chanissa käytettiin Rurouni Kenshinin jenkkidubille nauramiseen - näin muutamia mainitakseni?

Jotain varsin mielenkiintoista. Läpileikkaus japanilaisen otakun aivoista, sanokaa minun sanoneen.

Muokkaus 9.5: Kappas, viimeisestähän on remixkin. Eikä varmaan ole ainoa sellainen.

Haruhi Suzumiyan hämmennys

Silloin kun Haruhi Suzumiya -pelit PS2:lle (ja PSP:lle jännine 3D-grafiikkoineen) julkistettiin ihmiset miettivät päänsä puhki, millaisia pelejä niistä tulisi. Rytmipelejä? Juoniseikkailuja? Puzzleja? Deittisimuja? No, vaikuttaa siltä etteivät pelintekijätkään oikein osanneet päättää: pelaaja seuraa pelissä SOS-ryhmän edistymistä RPG:n teossa. Suzumiya Haruhi no Tomadoi onkin tälle teokselle mitä sopivin nimi... Peli- ja doojinkauppa Messe Sanoh Akihabarassa mainostaa tulevaa peliä hieman kovemman luokan figuurilla.

Suzumiya Haruhi no Yakusoku (PSP:lle) ehdittiinkin jo julkaista, mutta on tällä hetkellä luonnollisesti loppu kaikkialta.

Kolmoissielu

Haruhi Suzumiyan toinen tuleminen on tietysti ensi vuoden odotetuista sarjoista puhutuin, mutta ennen animen kevätkautta odotettavissa on vielä suppeampi talvikausi. Kiinnostavuuspollien kärjessä näyttäisivät roikkuvan blogista ja foorumilta toiseen Gunslinger Girl 2, Sayonara Zetsubou Sensei 2 ja Minami-ke ~Okawari~ (joka ei kahdesta muusta poiketen ole jatkoa vaan uusintaversio uuden studion animoimana... tähänkö sitä nyt on tultu?).

Allekirjoittaneen kovimmat odotukset kohdistuvat kuitenkin toistaiseksi Persona -trinity soul-:iin, joka on Shin Megami Tensei -spinoffina aloittaneen, omaperäisyydestään tunnetun kulttipelisarja Personan kolmannen osan animejatko-osa. Sen ensimmäinen jakso esitetään 5.1.

Persona 3 -tuoteperheeseen kuuluu jo ranobeja, draama-CD:itä ja tänä vuonna alkanut, Dengeki Maohissa julkaistava Shuuji Sogaben manga. Anime sijoittuu aikaan kymmenen vuotta pelin tapahtumien jälkeen, ja sen ohjaaja on aiemmin Ghost in the Shell: Stand Alone Complexissa jakso-ohjaajana toiminut Atsushi Matsumoto. Toivotaan parasta...