Blogit fandomia muuttavana voimana

Sillä välin kun kaikki muut olivat tänä viikonloppuna Jyväskylässä nauttimassa Animeconittomasta ja cosplayttomasta Finnconista ja mainostamassa omia tapahtumiaan olen itse ollut kotona lukemassa blogeja ja seuraamassa conin etenemistä Twitterin kautta. Yksi viime aikoina seuraamistani ei-animeblogeista on A Newbie's Guide to Publishing, jossa jännärikirjailija J.A. Konrath kertoo kuinka ansaitsee nykyään tuhansia dollareita myymällä sähköisiä versioita kirjoistaa Kindlelle ja vastaaville e-kirjalaitteille - vilkaisemattakaan yhteenkään kustantajaan päin, mikä ei tietenkään kaikkia ilahduta. Tämä sai minut ajattelemaan animeharrastuskulttuurin murrosta.

Web 2.0:n merkitys harrastajakulttuurille on ollut valtava, ja tulee jatkossa olemaan sitä yhä enemmän. Twitterin kaltaiset sosiaaliset mediat mahdollistavat toisiaan tuntemattomien mutta samasta aiheesta puhuvien ihmisten osallistumisen toistensa keskusteluihin, ja se on tehnyt siitä ensimmäistä kertaa niin mobiilia ja alustariippumatonta, että se voi olla osa päivärutiinia vuorokauden ympäri. Conin kaltaisessa ympäristössä tämän seuraukset voivat olla mullistavat - kuin perinteinen DS:n pictochat kerrottuna sadalla.

Tämä saattaa tietysti kuulostaa ilmeiseltä, mutta samalla tavalla blogit ovat korvanneet fanzinet; ne ovat jopa omaksuneet (joko tarkoituksella tai tahattomasti) printtimediasta tuttuja ominaisuuksia, kuten bloggaajatiimit (toimitukset) ja kategoriat (juttutyypit). Katja Valaskiven Pokemonin perilliset -tutkimus on nykyään jo hivenen vanhentunut, mutta jo pari vuotta sitten näkyi selvästi että "harrastajayhteisöjen järjestäytyminen on muuttunut, eikä yhdistysmuotoisella toiminnalla ole yhtä suurta merkitystä kuin aiemmin." Tilalle on tullut vapaamuotoisempi toiminta Internetin kautta.

Jos printtimedia tekee kuolemaa kaikkialla maailmassa, animefandomissa se on tehnyt sen jo aikaa sitten - ja on kyseenalaista saiko se koskaan kunnolla edes synnyttyä. Pistettyäni Otakunviran pystyyn kesällä 2007 Vehin sittemmin kuolleen Sutkun innoittamana se oli pelkkä fanzinen sivuprojekti, mutta pian siitä tuli mielekkäämmän tuntuinen projekti kuin itse fanzinesta. Siihen aikaan suomalaisia animeblogeja oli vain kourallinen, mutta kuinkas kävikään?

Nykyään jokainen harrastaja voi asuinpaikastaan huolimatta nähdä, että muutkin ovat kiinnostuneita animen sisällön puimisesta ja analysoimisesta, ja osallistua saman tien itsekin. Palaute ja ideanvaihto ovat välittömiä. Keskustelut ovat julkisia ja kaikkien ohikulkijoiden kommentoitavissa, toisin kuin sähköpostilistoilla tai irkissä - kaikki osaavat käynnistää nettiselaimen ja painaa linkkiä. Keskusteluista syntyy uusia ideoita, yhteisöjä ja jopa tapahtumia paljon herkemmin kuin ennen. Kuka tahansa voi olla mielipidevaikuttaja; merkitystä on vain sillä, miten hyvin osaa sanansa asettaa.

Vuonna 2007 en olisi osannut kuvitellakaan, että tilanne olisi joskus tällainen. Metkaa.

Anime- ja mangaharrastuksen ydin on teosten lukeminen ja ajatuksenvaihto niistä, ja kuten mainittua siinä blogit ovat olleet valtava katalysaattori. Viime aikoina tämän blogin sisältö on kuitenkin ollut liian vähän sitä ja liian paljon metaa, joten olen ajatellut tehdä asialle jotain.

"Tee mangaa" -kategoria on ollut tauolla vähän turhan pitkään, ja sen lisäksi olen tullut lopultakin siihen tulokseen, että "mangaa jota et ole lukenut" -konseptini sopii loppujen lopuksi varsin huonosti luentomuotoiseksi. Blogipostausten yli kun voi aina hypätä, jos tuntee jo käsiteltävän teoksen (ja siinäkin tapauksessa voi olla kiinnostavaa saada esittelymuotoinen toinen näkemys teoksesta jonka jo tuntee), mutta luennolla sekoitus tuttuja ja tuntemattomia teoksia ahdettuna tuntiin tai puoleentoista ei ole oikein parasta mahdollista viihdettä. Lisäksi blogitekstiä lukiessa apuna ovat Wikipedia ja Onemanga, luennolla ollaan puhtaasti luennoitsijan varassa.

Sasamekikoto-postaus saa luvan retconnautua ensimmäiseksi tämän kategorian edustajaksi. Lisää on luvassa toivottavasti lähiviikkoina, vaikka en teollisuusrunkkauksesta aiokaan luopua.

Mangaa jota et ole lukenut: Sasameki Koto

Näin syyskauden ollessa alkamassa voisin kertoa teille eräästä lempimangastani, jonka animesovituksen ensimmäisen jakso esitettiin eilen. Kyseinen sarja on Takashi Ikedan Sasameki Koto, joka ilmestyy Media Factoryn Comic Alivessa.

Tässä on 15-vuotias Sumika Murasame, budokaperheen ainoa tytär. Hänellä on isä ja rivi Street Fighterista karanneen näköisiä isoveljiä, jotka toimivat lähinnä koomisina sivuhahmoina. Hän on vakava, 175-senttinen ja hyvä urheilussa. Jonkin aikaa ennen tarinan alkamista hän lopetti karaten harjoittamisen yrityksenä päästä eroon machoimagostaan, huonolla menestyksellä.

Sarjan kantava teema on hänen salainen rakkautensa parhaaseen ystäväänsä Ushio Kazamaan.

Sumikan luokalle yläasteella kesken lukukauden siirtynyt ja kahdestaan veljensä kanssa asuva Ushio on hieman löyhäpäinen tapaus; takaumassa meille kerrotaan, ettei hän onnistunut pitämään sitä että on tyttöihin päin kallellaan salassa luokkakavereiltaan edes yhtä päivää (mistä syystä nämä itse asiassa alun perin tutustuivatkin). Ei sillä että hän asiasta kauheasti välittäisi; hänellä ei ole tapana murehtia turhia (tai ainakin niin lukijoiden annetaan sarjan alussa ymmärtää), ja sarjan alkupuolella pelkkä söpön tytön näkeminenkin heittääkin hänet väistämättä euforiseen tilaan.

Ushio pitää kuitenkin vain söpöistä tytöistä, ja sekös Sumikaa masentaa. Hän kyhjöttää niin syvällä kaapissa että on puoliksi Narnian puolella, joten hienotunteisuudesta tämän asian suhteen Ushion suunnalta ei ole puhettakaan...

Tarinan alkaessa näillä kahdella on tapana syödä lounasta vain sarjan kiintiöhetero Kiyorin kanssa, mutta hyvin pian he tutustuvat myös samalla luokalla olevaan koulun barrikadipariskuntaan, Tomoeen ja Miyakoon. Sarjan alkupuolisko koostuu enimmäkseen neljännen seinän tökkimisestä, Tomoen pöhköjen päähänpistojen seuraamisesta, Ushion trippailuista söpöjen tyttöjen perään ja Sumikan huonolla menestyksellä etenevistä yrityksistä vuoroin tukahduttaa tunteensa, vuoroin tehdä itsestään söpömpi. Omat pienet juonikaarensa saavat myös isovelikompleksista kärsivällä ärsyttävällä pikkusiskolla riivattu ristiinpukeutuja Akemiya-kun ja doojinkirjoitteleva fujoshi Aoi-san, jonka myötä sarjaan saadaan myös jo hieman draamaakin.

Sarja on äärimmäisen hauska, ja voin suositella sitä varauksetta kaikille jotka pitävät romanttisista komedioista, koska sillä on muitakin laadullisia ansioita kuin vain tyttötyttöjännitteet - hieman samaan tapaan kuin Antique Bakerylla. Sarja on miellyttävä myös graafisesti; tekijä hallitsee kuvakerronnan hyvin, ja hänen tyylinsä noudattelee hyväksi havaittua shoujomaisen seinenin estetiikkaa ollen kuitenkin tunnistettavasti omanlaisensa. Se on myös selkeä ja kohtauksen sitä vaatiessa myös vaihteleva ilman että se vajoaisi Chi-Ranin tai muiden vastaavien sekasotkusuohon.

Aikoinaan tulin peräänkuuluttaneeksi Strawberry Shake Sweet -arvostelussani sitä että keveys on hyväksi mille tahansa genrelle, koska se tekee siitä markkinoitavamman myös laajemmille kohdeyleisöille ja johtaa ennen pitkää genren suosion kasvuun, ja näin on eittämättä sittemmin tapahtunutkin - yurisarjoja löytyy jo vähän joka toisesta vähänkään otakummasta mangalehdestä, ja mukaan mahtuu useampia todellisia helmiä. Kehitystä on siis tapahtumassa, ja animesovituksiakin tipahtelee näemmä nykyään.

Animen käsikirjoittajalla näyttäisi olevan jokunen varsin vaikuttava sulka hatussaan, joten sovittamisen puolella homma tuskin leviää käsiin. Enemmän olen huolissani siitä mitä tullaan animeksi sovittamaan; jaksomäärästä ja netissä esiteltyjen hahmojen määrästä päätellen sarja aiotaan lopettaa joko ennen urheilufestivaalia (lukuun 12) tai välittömästi sen päättymisen jälkeen (lukuun 13). Lukuun 14 asti ei joka tapauksessa voida päätyä, koska saksalaista vaihto-oppilaslolia Lotte-chania ei hahmoprofiilisivulla näy.

Mangan alkupuoli on melko lailla tyylipuhdasta slapstick-komediaa, jossa romantiikka on vain pinnan alla muhivana katalysaattorina, ja Ushion tunteiden syvenemisen suuntan vain vihjaillaan. Se on myös episodirakenteinen, mikä eittämättä tekee siitä helposti animeksi sovitettavan - se vain, että ne osat tarinasta joita ollaan sovittamassa eivät ole niitä joiden takia tämä sarja on hyvä. Tulossa ovat otakusarjoille perinteiset uima-allasjakso, doojinshijakso, trappijakso ja meidopukukokkauskisajakso, ja en voi olla pelkäämättä sitä miten tavanomaisen tylsältä ja juonettomalta koko konsepti tulee näyttämään.

No, ainahan voi toivoa kakkoskautta; mangassa on lukuja jo kolmisenkymmentä, joten materiaali ei ainakaan lopu vielä kesken. Siinä vaiheessa päästäisiinkin sitten jo kunnollisen draaman äärelle - viimeisimmissä luvuissa kun on käynyt ilmi että myös Ushiolla on kuin onkin tunteita Sumikaa kohtaan, mutta hän torjuu ne yläasteella ennen koulunvaihtoaan tapahtuneen ikävän tapauksen vuoksi. Kuinkakohan monta ylä- ja alamäkeä edessä vielä on ennen onnellista loppua...

(Tätä edellistä kohtausta luvusta 17 ei animessa tule olemaan. Nakertaa...)