Tokyopopin joutsenlaulu

Eipä tälle PiQ-tagille sitten lopultakaan paljoa käyttöä tullut; lopetushuhut ja epäviralliset uutiset ovat saaneet vahvistuksen. Newtypen seuraajan neljäs numero jää viimeiseksi; työn alla ollutta viidettä numeroa ei julkaista, ja toimitus on jo tyhjä. ADVilla ei mene todellakaan vahvasti; huhuja liikkuu niin konkkaanmenosta kuin pääkilpailija Funimationille myymisestäkin.

Sillä välin mangapuolen viime viikkojen suurin uutinen on ollut Tokyopopin leikkaukset. Spekulaatio on ollut armotonta - jo siksikin että Tokyopop menetti koko otakuväestön viimeisetkin sympatiat (ne vähät, jotka sillä oli jäljellä - sehän ei tunnetusti ole maksanut tekijöilleen käytännössä mitään) juuri tätä ennen julkaisemallaan mangapilottiohjelmalla, jonka kitaan astuvat nuoret tekijät suostuvat käytännössä luopumaan kaikista oikeuksistaan (myös kreditointioikeudesta) omaan työhönsä kertakorvauksella - jonka suuruus pitää vieläpä itse määritellä. Tuskinpa kovin moni tajuaa pyytää asiallisen suuruista summaa...

Tokyopop siis jakautuu kahtia; Tokyopop Inc. tulee jatkamaan sen manganjulkaisupuolta, Tokyopop Media LLC taas uusmediapuolta sekä niitä maailmanmangaleffoja, joita Stu-setä ilmeisesti edelleen toivoo saavansa joskus myytyä jonnekin Hollywoodiin. Toimialojen uudelleenjärjestelyn ohessa firma on myös irtisanonut 39 työntekijää (35-40 prosenttia koko USA:n vahvuudestaan) enimmäkseen tuotantopuolelta, mikä johtuu tietysti suoraan siitä että sen julkaisut tulevat jatkossa putoamaan USA:ssa lähes puolella ja Britanniassakin viidenneksellä. Samaan aikaan on kiinnitetty huomiota siihen, että Tokyopopin nimi ei ole kesän tärkeimpien mangatapahtumien näytteilleasettajien joukossa - PR-toiminta lienee siis myös juustohöylän alla, vaikka markkinointipuoli säästyikin.

Pahat kielet puhuvat, että selittelyistä huolimatta jakaantuminen kahdeksi yhtiöksi on varotoimenpide horisontissa häämöttävän uusmediakuplan puhkeamisen varalta - Tokyopop on investoinut netti- ja kännykkämangoihinsa, flash-animaatioihinsa ja luoja ties mihin suurimman osan ajastaan ja rahoistaan viimeisen parin vuoden ajan, eivätkä ne selvästikään ole kantaneet hedelmää. Kyse olisi siis kansituolien uudelleenjärjestelystä siltä varalta, että osa liiketoiminnasta uppoaa pian - amputaatiosta kuoliouhan takia.

Tässä vaiheessa lienee muistuttaa, että mangalla menee USA:ssa keskimäärin kohtuullisen hyvin; huhut Kodanshan maihinnoususta Pohjois-Amerikkaan osoittautuivat ilmeisesti vääriksi - vaikka monet vielä epäilevätkin, ja ihan hyvistä syistä - mutta Mangablogin mukaan Bordersien mangaosastoja on hiljattain laajennettu ja myynti on tasaista (kaikkien muiden paitsi Tokyopopin nimikkeiden, siis). Yaoinkin tapauksessa markkinat alkavat olla lopulta täysin kyllästetyt - sekä DramaQueen että Iris Print kaatuivat - mutta uusille pelureille saattaisi vielä löytyä tilaa uusien bisnesmallien avulla. Myös Tokyopopin "ei-me-yaoita-julkaista-tämä-on-ihan-eri-firma-me-vaan-myydään-niiden-sarjoja"-yaoilinja BLU näyttäisi tahkoavan rahaa tasaiseen tahtiin, vaikka juustohöylä näyttäisi tosin olevan jossain määrin liikkeellä sielläkin.

Viime vuoden puolella alkoi itse asiassa näyttää siltä että vuonna 2004-2005 vastaan tullut markkinoiden lasikatto olisi hiljalleen venymässä; mahwanimikkeitäkin alettiin jälleen hiljalleen lupailla, ja uusia marginaalisempien genrejen kustantajia putkahteli vielä sieltä täältä. Näin ollen Tokyopopin vyönkiristys lienee kokonaiskuvaa ajatellen vain hyvä asia, sillä sen lopettaessa keskinkertaisten nimikkeiden markkinoille puskemisen tilaa saattaa lopultakin löytyä muillekin pienemmille pelureille.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jo tämän vuoden puolella Tokyopop tulee julkaisemaan 80 pokkaria vähemmän kuin mitä alun perin oli tarkoitus; mahdollisista sarjojen kesken lopettamisista ei ole mitään tietoa, mutta sekään tuskin on mahdottomuus alkaa jo olla vihjeitä. Chibi Vampiren, Raven ja Fruits Basketin kaltaiset suosituimmat sarjat eivät tietenkään ole tulilinjalla - mutta vaikkapa Arian, Supplin, BECKin ja Strawberry Marshmallow'n tilanne on täysin toinen. Lisäksi pitäisin varsin fiksuna vetona vaikkapa Welcome to the NHK:n ja Dragon Headin kaltaisten marginaalisempien sarjojen loppuunkeräämistä pikapuoliin, mikäli niistä on kiinnostunut... uusintapainoksia niistä tuskin ainakaan tulee. Enää ikinä.

Mikä yhdistää näitä loistavia, rahaa ämpärikaupalla tuottavia mangoja? Yksikään niistä ei ole Tokyopopin.
En vähättele Tokyopopin merkitystä USA:n (ja kaikkien länsimaiden) manganjulkaisuteollisuudelle - kuten on jo varmaan aiemmin käynyt ilmi - mutta loppujen lopuksi se on tehnyt monen monta asiaa väärin; isompien kustantajien hyökätessä samoille apajille sille ei yksinkertaisesti jäänyt tilaa. Shueishalle itsensä myynyt Viz vei kaikki suositut shounensarjat, Random Housen genrekirjallisuus- ja mangaosasto Del Rey taas kaikki Kodanshan sarjat Ken Akamatsua ja CLAMPia myöten - eikä Tokyopopille jäänyt enää juuri mitään. Paitsi Fruits Basket ja Rave.

Viimeaikaisten tapahtumien valossa Anime Almanac esitteli varsin laajaperspektiivisen Tokyopopin historiikin ja päätyi samaan tulokseen kuin minä: Tokyopopin lopullisen kuilun partaalle joutumisen syy on tietysti kaiken aikaa ollut toimitusjohtaja Stu Levy ja hänen maailmanmangafanatisminsa. Vasta viimeaikaiset masentavat numerot näyttävät saaneen hänet järkiinsä, vähentämään myös maailmanmangan julkaisemista, lopettamaan joitain sarjoja ja julkaisemaan joitain tulevia sarjoja vain netissä. Tekijöille lähetetystä rauhoittelevasta kirjeestä huolimatta faktat kun ovat faktoja: maailmanmanga ei myy yhtä hyvin kuin "oikea" manga.

Tähän on useampiakin syitä. Yksi niistä on auttamatta se, että enin osa länsimaisista tekijöistä ei yksinkertaisesti ole niin hyviä sarjakuvantekijöitä kuin ne japanilaiset tekijät joiden mangaa pallon tälle puolelle rahdataan; koska Japanissa sarjakuvaa yksinkertaisesti tehdään niin rutosti (me tiedämme kaikki ne strategiset numerot - enemmän kuin vessapaperia, 40 % maan kaikista painotuotteista, kahden ja puolen miljardin euron markkinat, ja niin edelleen) ei siitä kuin valikoitu murto-osa päädy länsimaisten silmien eteen. Lisäksi halukkaita riittää, kova kilpailu karsii heikot ja kustannustoimittajat ovat valmiita koulimaan vuosien kokemuksellaan vihreimmistäkin debytoijista rahasammonpiirtäjiä - länsimaiset piirtäjät eivät yksinkertaisesti pysty kilpailemaan samoilta viivoilta.

Ja toisaalta tuntuu siltä, että Levy on mangan arkipäiväistämisen ja "mangaelämäntyylin" markkinoinnin innossaan (muistatteko vielä, kun Tokyopopin saitti ei näyttänyt MySpacelta?) unohtanut sen mikä hänen firmansa aikoinaan nosti obskuuriuden suosta; alkuperäisyyden ja japanilaisuuden eksotiikan. Arkipäiväistyminen on ulottunut vain suosituimpiin shounensarjoihin, joista käytännössä kaikki muut ovat Vizin hallussa; weeaboot eivät halua olla weeabooweeaboita, joten vaikka maailmanmangasarja olisikin Dramaconin tapaan teknisesti samalla tasolla japanilaisten vastineidensa kanssa se ei vain myy niin hyvin kuin ne. Ja mikäli se ei ole, sillä ei ole mahkuja senkään vertaa.

Manga jäi vähemmistön viihteeksi; Japanin sarjakuvakulttuurin importtaaminen Amerikkaan ei tällä kertaa onnistunut. Miten käy Tokyopopin, miten koko USA:n mangakustannusalan? Kenties länsimaisille tekijöille onnistuisi sen sijaan löytymään markkinoita Japanista - ajatus, joka ennen olisi tuntunut täysin naurettavalta? Elämme kiintoisia aikoja.

Usko jo, Stu-setä - tämä sinun salanimellä kirjoittamasi pikku kliseenippu ei yksinkertaisesti ole hyvä sarjakuva. Ei vaikka julkaisisit siitä kuinka monta boksisettiä ja kovakantista versiota tahansa.

Edit 4.7: Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa - Kodansha saapuu kuin saapuukin. Mitäköhän tämä tekee kiristyville markkinoille...?

Yleisön pyynnöstä

Olen pureskellut Yotsuba&!n suomenkielistä laitosta nyt parin päivän ajan ja todennut sen olevan lähes kaikin puolin loistava inkarnaatio. Koko on muutamaa milliä vaille täsmälleen sama kuin ADVin version, sekä paperin laatu että painojälki taas silminnähden parempia, sivutaitto vailla ärsyttäviä ylimääräisiä marginaaleja ja kulttuuriselitteitäkin on alkanut lopulta löytyä. Hinta on kuitenkin huomattavasti matalampi, joten kenelläkään suomalaisella ei pitäisi olla enää mitään syytä ostaa englanninkielistä versiota.

Käännös on paitsi sujuvakielinen myös monin paikoin hauskempi ja toimivampi kuin englanninnos tai yksikään lukemistani englannin- tai suomenkielisistä fanikäännöksistä: "honyakukan" (kääntäjä) sekoittaminen "konnyakuyaan" eli konnyakuntekijään on käännetty fiksusti "höylään käännöstä" -> "hyytelönkääntäjä":ksi (ADV käyttää sekaannusta "translator" -> "train spotter", joka johtaa konsistenttiusongelmiin kun myöhemmissä osissa puhutaan taas konnyakusta), ja "ilmastonpuutos" on suunnilleen loogisin mahdollinen sanasekaannus ikinä. Juha Mylläri on ottanut NGE-käännöksensä saamasta tulikivenkatkuisesta palautteesta opikseen ja jättänyt levottomimmat puhekielisyydet naulaan; Yotsuba&!n suomennos on niin luontevaa yleiskieltä, ettei siihen kiinnitä lukiessa huomiota lainkaan. Ja sehän on jokaisen käännöksen tarkoituskin.

Mutta.

Jostain syystä olemme jälleen kerran tilanteessa, jossa suomentaja uskoo tietävänsä asiat paremmin kuin yksikään toinen saman teoksen parissa paininut kääntäjä tai fanikääntäjä ennen häntä. Ei-japanilaisten sanojen translitterointi on aina tulkintaa, ja tällaisissa tapauksissa on tehtävä valintoja - tässä tapauksessa sen välillä, kuuluisiko lempinimen ジャンボ ("Janbo") olla länsimaisittain kirjoitettuna suuren synonyymiksi muodostunut erisnimi vai swahilinkielinen tervehdys. Jostain hemmetin syystä Mylläri on päättänyt näistä todennäköisemmän olevan jälkimmäinen, ainoana perusteenaan se että Azuma on käyttänyt tuota kirjoitusasua kerran itsekin. Yleisvaikutelma on samaa linjaa NGE:ssä olleiden hupsujen engrishtermien ("first children" ja kumppanit) kanssa, nyt vain sillä erotuksella että Mylläri on tällä kertaa käännösratkaisunsa kanssa ypöyksin.

Punaisen jättiläisen jos kenen pitäisi tietää, ettei japanilaisia kiinnosta pätkän vertaa sanojen länsimaiset kirjoitusasut; heille ne ovat kaikki yhtä käsittämättömän näköisiä ja "väärin" joka tapauksessa. Jos japanilaisten esimerkkiä lähdettäisiin seuraamaan kaikessa olisi päähenkilönkin nimi hieman erilainen... Ja Azumanga Daiohissa olisi väliviiva.

Olemme tässä tienhaarassa. Kustantajat ovat oppineet ymmärtämään, että asioiden muokkaaminen tarpeetta suututtaa fanit - mutta se on vielä ymmärtämättä, että japanilaisetkin voivat olla väärässä ja usein ovatkin. Jones on Jones, ei "Jounse". Stoner on Stoner, ei "Stownar". Eikä Jumbo ole Jambo, vaikka Azuma (tai hänen avustajansa, tai kuka lie kielipuoli sen tekstin lieneekään kirjoittanut) muuta olisikin vahingossa raapustanut - kyseessä on virhe, joka olisi mahdollista korjata. Kuten ADV on tehnyt.

Tästä pääsemme toiseen Punajätin julkaisuissa kaihertavaan asiaan. Kustantamon tapana on säilyttää japanilaiset äänitehosteet "lukijoiden pyynnöstä aina kun mahdollista", mikä on tietysti aivan nurinkurinen tapa toimia - eivät käännöksen seassa seikkailevat kanat tuo japania osaamattomalle sarjakuvanlukijalle mitään lisäarvoa. Ne ovat sarjakuvan ääniraita, jotka sisältävät yhtä paljon merkitystä kuin sen kaikki muutkin osat: jos ne jätetään paikoilleen kääntämättöminä - kuten Tokyopopilla on tapana tehdä - lukija ei saa niistä irti mitään, jos taas niiden viereen tungetaan käännös - kuten Suomessa on yleensä tapana - ruutu menee hyvin helposti tukkoon, ja sen tasapaino pilaantuu. Olen valittanut asiasta ennenkin.

Ääniefektien kääntäminen katuojiin - kuten Sangatsu Manga tekee One Piecessä - on mielipiteitä jakava mutta kelvollinen kompromissiratkaisu silloin kun ääniefektit ovat isoja ja/tai niiden korvaaminen vaatisi kohtuuttomasti miestyötunteja; onhan ymmärrettävää, että optimaalisen fanikäännöslaadun saavuttaminen nostaisi tuotannon hintaa. Mutta entäpä silloin kun enin osa efekteistä on yksinkertaisia ja pelkästään valkoista taustaa vasten kelluvia, kuten Azudaissa ja Yotsuba&!ssa?

Otetaanpa esimerkki. Tässä on parin ruudun sarja ensimmäisen pokkarin sivulta 58.

Nämä ovat helposti käännettäviä ääniefektejä - fontti on simppeli, eikä teksti peitä kuvia missään kohtaa. Miten Punainen jättiläinen ja ADV ovat päättäneet toimia?

Punajätin käännösratkaisu on lätkäistä pienet käännöstekstit Yotsuban päälle mutta jättää alkuperäiset ennalleen, ADVin taas korvata ne mahdollisimman huonosti alkuperäisiltä efekteiltä näyttävillä käännöksillä. Kumpikaan ratkaisu ei ole erityisen optimi - ja eikö jokaisen latojan kuuluisi tietää, etteivät ääniefektit saisi koskaan olla täysin suorassa...

Yllä itse tekemäni versio; aikaa meni arviolta viisi minuuttia. Mitään ei tarvinnut peittää, alkuperäinen asetelma sekä suhde tyhjän ja täyden välillä säilyvät, menetetty työaika on minimaalista jos kuvaan ollaan jo muutenkin lätkimässä käännöstekstejä - mikä siinä voi olla niin kauhean vaikeaa?

Molempien nillityksenaiheiden viesti on, että omaa harkintakykyä kannattaa käyttää fanien toiveiden kuuntelemisessakin. Think outside the box.

Viihdettä meille lopuille

PiQ-lehden mediakitin mukana tuli versio ensimmäisen numeron kansikuvasta. Siitä näkee, että ADV on ennalta-arvattavasti säätänyt lehtensä linjaa enemmän geneerisen nörvelökulttuurin suuntaan: animen ja Newtypessä aika vähälle huomiolle jääneen mangan lisäksi se käsittelee pelejä, musiikkia, länsimaisia sarjakuvia, figuureja ja teknisiä vimpaimia ja jopa genre-elokuvia.

PiQ on ohuempi, pienempi ja halvempi kuin Newtype oli; 160 sivun sijasta siinä on 130, ja hinta on $6,99 aiemman $12,98:n sijaan. Se tulee myös olemaan liimasidottu eikä nidottu, eikä sitä tietenkään lueta enää oikealta vasemmalle - Newtypen syy lukusuuntaansahan oli kaikista tekosyistä huolimatta se, että taittaminen Japanista saatujen pohjalta on helpompaa kun kaikkea ei tarvitse kääntää ympäri. DVD:tä sen mukana ei myöskään ilmeisesti tule, ja lukijakunnan odotetaan muodostuvan 70-prosenttisesti miespuoliseksi.

Suuri kysymys tietysti kuuluu, miten hitossa tämä eroaa Wizardista - lifestyle-osionsa (5 %) ansiostako? Onko ADV tunkemassa markkinoille, jotka ovat jo turhankin täynnä? Ja tullaanko tässä lehdessä näkemään rehellisen journalismin aavistustakaan?

Darwin myhäilee haudassaan

Newtype USA lopettaa helmikuun numeroonsa. Vuonna 1985 perustetun japanilaisen lehden yhdysvaltalainen versio ehti ilmestyä viiden vuoden ajan; sen ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 2002. ADV aikoo korvata lehden heti maaliskuussa starttaavalla lehdellä nimeltä PiQ, joka tulee käsittelemään "animea, mangaa, musiikkia, videopelejä ja muuta teitä kiinnostavaa"; Newtype USAn tilaukset siirtyvät uuteen lehteen.

Tästä huolimatta paniikkihäiriöisimmät ovat jo tulkinneet tämän jälleen uudeksi maailmanlopun enteeksi Pohjois-Amerikan animeteollisuudelle. Hätäisiä johtopäätöksiä lienee turha vetää. Yksittäistä syytä lopettamispäätökseen on hankala merkata kartalle: siihen ovat varmasti olleet osasyyllisiä paitsi menetetyt Geneonin mainostulot myös Internetin merkityksen kasvaminen viime vuosina ja kilpailun viimevuotinen kiristyminen. Esimerkiksi sitä ei nimittäin käy kiistäminen, etteikö Otaku USA tarjoaisi halvemmalla hinnalla paljon asiapitoisempaa sisältöä: Manga Xanadu kertailee syitä jälkimmäisen paremmuuteen hieman yksityiskohtaisemmin, ja toimituskunnan skenetuttuus näyttäisi olevan Jenkeissäkin varsin tärkeä piirre. Pari kuukautta sitten tapahtunut päätoimittajanvaihdoskin liittynee asiaan; sitä onko se syy vai seuraus voi vain arvailla.

Toisaalta, lukijoiden lisäksi myös mainostuloista kilpailu (etenkin pääkilpailija Anime Insiderin kanssa, joka on sisällöltään mainstreamhöttöä á la Shonen Jump ja myy siksi 85000-100000 kappaletta kuussa) olisi saattanut olla liian kuluttavaa. Japanilaiset voivat olla armottomia tulovaatimustensa suhteen; Dentsu veti töpselin Geneon USAsta ilmeisesti siksi ettei se tuottanut "tarpeeksi" voittoa, ja Newtypen kanssa tilanne oli todennäköisesti samantapainen. Kadokawa saattoi olla vain tyytymätön lehden myyntilukuihin eikä halunnut enää uudistaa Newtype-nimen lisenssiä.

Vielä todennäköisempää kuitenkin on, että ADV vain päätti, että muuttuneessa taloudellisessa tilanteessa ei ollut enää järkevää maksaa Newtype-nimestä ja siitä vähäisestä sisällöstä, jota brändin mukana tuli. (Vastoin yleistä luuloa jenkkilehti kun on viime vuosina ollut käytännössä kokonaan omavarainen asiasisältönsä suhteen - ja Satsuki Igarashin pulloposkia kovin moni tuskin jää kaipaamaan.) Tästä vihjaa erityisesti se, että ADV aikoo jatkaa lehtijulkaisuaan näin tiukalla aikataululla.

Loppujen lopuksi kyse lienee siis ylipäätään positiivisesta asiasta. Newtype oli journalistisesti kilpailukyvytön ja ulkoasultaan tarpeettoman korea ja kallis riippakivi englanninkielisen animelehdistön joukossa; on vain hyvä, että luonnonvalinta toimii kuten pitääkin. Kilpailun olemassaolo on hyväksi kuluttajille: toivottavasti ADV saa aikaan uudesta lehdestään jotain entistä parempaa nyt, kun Japanista saatu puffausmateriaali ei ole enää lehden näkyvintä sisältöä. Aikeet ovat kuulemma ainakin sellaiset, ja samaa voi päätellä myös täysin uudentyylisestä nimestä.

Muokkaus 12.1: ANN:n mukaan syyt formaatinvaihtoon olivat "erimielisyydet Kadokawan kanssa." Ilmeisesti ensimmäinen vaihtoehto olikin siis oikea.

Aijuu Sukimiah kohtaa Hurahi Suzumiyan

Viime aikoina Anime News Networkia selanneet tuskin ovat missaneet sen uutta sponsorileiskaa. Nettianimepalveluitaan on Justin Sevakiksen avoimen kirjeen jälkeen rynnännyt julkistamaan taho jos toinenkin, mutta toistaiseksi vain ADV on lähtenyt suorinta tietä; Anime Networkin nettisivuilla pystyy nyt katsomaan mainoksilla rahoitettua animea. Valikoimaan kuuluu mm. Ah My Goddess ja Comic Party Revolution, mutta sen lippulaiva on tietysti Gurren-Lagann (josta tosin aiotaan ennakkotiedoista poiketen näyttää vain kolme ensimmäistä jaksoa - ilmeisestä syystä). Jaksoja pystyy katsomaan parin viikon ajan, joten länsimaiset kuluttajat ovat (ainakin tulevaisuudessa, kun sarjoja saadaan kokonaisuudessaan ja aikaviive saadaan pienemmäksi) lopultakin käytännössä samalla viivalla kuin japanilaiset (jotka saattoivat katsoa sarjansa telkkarista ennen sen ostamista). Tai no, ainakin pohjoisamerikkalaiset kuluttajat - mutta tämän pikku rajoituksenhan pystyy käden käänteessä ohittamaan proxylla. 0rion testasi ja vaikuttui.

Jätetään (semi)laillinen animenkatsominen kuitenkin joksikin aikaa sikseen ja keskitytään sivuston muuhun sisältöön. ADV ilmoitti elokuussa hankkineensa Kanonin lisenssin, ja ensimmäistä jaksoa streamataan tällä hetkellä ANN:ssa. Sekin on luonnollisesti IP-rajattu, mutta proxyjen kanssa pelleilemättäkin dubbauksesta pääsee näkemään näytteen Anime Networkin etusivulta; jos se ei näy ensimmäisellä kerralla, päivittäkää sivua kunnes se tulee vastaan.

Tai katsokaa se vaihtoehtoisesti tästä.

ADV - tappaa moen sisällä ja puutarhassa. Yleisesti ottaen dubbia on kehuttu, mutta sitä ei käy kieltäminen että Brittney Karbowskin Ayu uguuttaa ihan väärin - puhumattakaan siitä että se kuulostaa ainakin kymmenen vuotta Yui Horien Ayua vanhemmalta! Ja miksei ADV voi opettaa ääninäyttelijöitään lausumaan nimiä oikein? (Olkoonkin, että traileri itsessään ei ole mitenkään kamala.)

Nyt kun narutardit ovat aloittaneet loputtoman puhekielisen valituksensa puhekielen kamaluudesta on ehkä loppujen lopuksi on ihan hyvä, ettei tässä maassa meidän tarvitse sietää muita dubbauksia kuin Pekka Lehtosaaren satunnainen "arigaatto sinulle" -Ghibli aina silloin tällöin. Huh.

Yotsuba tulee, Yotsuba valloittaa

Punajätti veti hihastaan sunnuntaina niin sanotusti aika hiton ison ässän; Yotsuba&! suomeksi on jotain, mistä ei olisi voinut vielä vuosi sitten haaveillakaan. Voi tätä tyydytyksen tunnetta. (On myös mielenkiintoista huomata, että täälläkin päin kustantajat ovat alkaneet ilmoittaa uusista sarjoistaan coneissa.)

Suomentajana toimii Juha Mylläri, joten käännös tehdään tällä kertaa suoraan japanista. Tämä on hyvä asia luonnollisesti etenkin siinä mielessä, että aiempien kääntäjien tumpuloinnit ja huonot käännösratkaisut eivät nyt päädy suomennokseenkin asti - jotain, joka haittaa Azumanga Daiohin suomennosta välillä aika raskaallakin kädellä. (Kyllä, senkin arvostelu on tulossa. Olen vain hyvin hyvin hidas.) Yotsuba&! sisältää ylipäätään vähemmän kääntämiskelvotonta kielioppihuumoria kuin edeltäjänsä, joten se on myös helpommin mundaaniin lukijaan uppoava; tämä vika satutti Azudain myyntiä ilmeisesti aika pahastikin.

Lehtipistelevityksestä huolimatta julkaisukoko on Gunnm-kokoluokkaa, eli suunnilleen sama tai hieman pienempi kuin ADVilla. Hintakin lienee siis vastaava, toisin sanoen huomattavasti ADVia halvempi. (Muokkaus: 6,95 €.) Julkaisutahti on kahden kuukauden välein, mikä on lyhyemmälle sarjalle oikein mukava nopeus.

Ja käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että ADVin hidasteluille voi näyttää tästä eteenpäin kohteliaasti keskisormea. Jo pelkästään siinä olisi aihetta riemuitsemiseen.

Eikä sitten sössitä niitä ääniefektejä tällä kertaa, eihän?

Vertailukohteita


Suomen skene notkuu liitoksistaan kahden lehden painosta, mutta englanniksi niitä on jo vuosikausien ajan ollut kahden käden sormilla laskettava määrä. Ongelma on ollut enemmänkin se, että niistä on ollut vaikeaa löytää mitään kunnollista - juuri siksi Anime News Network onkin ollut niitä kaikkia parempi.

Lähes kaikki ovat lukeneet Newtype USAa, ja kaikki sitä lukeneet tietävät sen olevan sisällöltään täysin kritiikitöntä puffaushöttöä - isoja aukeaman täyttäviä kuvia; mainoksista kelpaavia esittelyjä; Satsuki Igarashin "pakinoita" siitä, kuinka hänen on pakko käydä katsomassa kaupassa uusinta kodinelektroniikkaa vaikka ei olekaan aikeissa ostaa sellaista, kuinka hän pitää vanhasta Sony-läppäristään ja kuinka telkkarissa on viime aikoina ollut paljon Mac-mainoksia, eikö teistäkin? (Aina joskus hän saattaa sentään mainita jotain CLAMPiin liittyvää.) Tämä on tietystikin seurausta siitä, että suurin osa lehden materiaalista on suoraan peräisin Kadokawan julkaisemasta alkuperäisversiosta, ja Japanissa harrastelehdistön kritiikkitaso on järjestään olematon. (Se, että lehden jenkkiversiota julkaisee ADV ei tietenkään kauheasti auta asiaa.) Ainoa lukemisen arvoinen asia Newtypessa ovatkin itse asiassa Jonathan Clementsin neljännessivun kokoiset kolumnit, mutta niiden takia ei viitsisi tuhlata 90 dollaria vuodessa.

Muutkin englanninkieliset animelehdet ovat joko kustannusfirmojen pyörittämiä, fanzinetaustaisia tai ainakin (huonolla tavalla) kovasti sellaisia muistuttavia. Se ei sinällään ole paha asia, mutta se rajoittaa selkeästi myös niiden kritiikkiskaalaa - pahin kaikista on epäilemättä Anime Insider, jonka historiassa ei ole nähty vielä yhtään negatiivista arvostelua. Robotech-fanzinena 1987 aloittanut Protoculture Addicts taas on nykyään (kuitenkin edelleen fanzinemaisen hitaasti ilmestyvä) Anime News Networkin sisarjulkaisu, joten vaikka sen journalismi onkin laadukasta suurin osa siitä on yleensä nähty netissä jo paljon, paljon aiemmin. Brittiläinen NEO sisältää satunnaisia helmiä, mutta kunnollista journalismia siitäkään ei löydä. Vizin emoyhtiönsä Shogakukanin tuella vuonna 1992 perustama Animerica on nykyään ilmaisjakelulehti. Loput eivät ole edes mainitsemisen arvoisia.

Viime kesäkuussa Yhdysvaltojen animelehdistö sai kuitenkin merkittävän uuden jäsenen nimeltä Otaku USA. Ulkoasultaan se on paikoin aivan kamala, paikoin taas ajatuksia herättävän epäomaperäinen... kuulostaako tutulta?


Ja räikeyskisan voittaja on...

Tällä viikolla ilmestyneeseen kolmosnumeroon mennessä silmiä särkevistä neonväreistä on onneksi päästy jo eroon, ja sisältö on koko ajan ollutkin jotain aivan muuta. Sisällöntuottajien joukosta löytyvät Anime World Orderin tekijätiimin lisäksi mm. Jason Thompson, Shaenon K. Garrity ja Patrick Macias (joiden nimet teidän pitäisi tässä vaiheessa jo hyvinkin tunnistaa). Huomionarvoista on, että kaikki arvosteltu ei saa automaattisesti täysiä pisteitä. Lisäksi lehti pursuaa tällaisia siteerauskelpoisia helmiä:

"This joint is so loaded with sexuality that it put 90% of the otaku generation through puberty in an instant." (Joseph Luster Wicked Citystä Yoshiaki Kawajirin esittelyssä)

"Alucard simply can't be killed or even injured; his fighting style consists of 'don't bother to dodge while the other guy shoots/stabs/dismembers me, then reveal that I'M ONLY USING 20% OF MY FULL POWER, AND IT'S OVER NINE THOUSSSSSSSANDDDDDD!' " (Daryl Surat Hellsing Ultimaten kakkosvolumesta)

Hillitymmätkin tekstit - kuten nämä halloween-suosittelut - on kirjoitettu vetävästi ja omaperäisesti; lehden artikkelisisältöä kuvailisi varmaan parhaiten termi "esimerkillinen." Kymmenen dollarin hinta selittyy jokaisen numeron mukana tulevalla DVD:llä, jolta on toistaiseksi löytynyt kolmen uuden animesarjan ensimmäinen jakso. Sisällöltään lehti on laajaskaalainen ja julistaa olevansa suunnattu "otakuille", ei "animeharrastajille" - ja mehän kaikki tiedämme näiden termien eron.

On selvää, mistä Japan Pop on ottanut vaikutteita; sen ongelma on vain se, että niitä ei ole otettu tarpeeksi jotta lehdellä olisi selkeästi Animesta eroava linja. Suomen kirjoittajapohja on paitsi kapea myös hyvin erilainen kuin englanninkielisen alueen vastaava - ja se on itse asiassa sääli.

Kio Shimoku ja vaivaantuneisuuden taide


Kio Shimokun Genshiken on niin subjektiivisten kuin objektiivistenkin mielipiteiden mukaan paras otakuista kertova manga ikinä. (Hikikomerossa elävästä nörtistä kertova, julman realistinen Welcome to the NHK kirii lähelle, mutta Genshiken voittaa sen paniikkihäiriöisen yaoidoojinshikan hikipisaran mitalla.) Sarjaa tuntemattomille kerrottakoon, että sen wikientryn juonikuvaus summaa sen oikein hyvin. Loistavaa sarjaa on sivumennen sanoen siunattu myös loistavalla englanninkielisellä julkaisulla, kiitos Del Reyn käännöksen kulttuuriselitteineen.

Genshikenin vuonna 2004 tehty TV-animesovitus oli adaptaationa loistava; Shimokun maanisen yksityiskohtainen piirrosjälki ei olisi voinut toivoa saavansa uskollisempaa adaptaatiota. Sarja oli animoitu TV-sarjaksi kerrassaan loistavasti, ja sen ainoa suoranainen vika oli se, että se oli vain yhden kurin mittainen. Manga oli animesovitusta tehtäessä perinteikkäästi kesken, eivätkä käsikirjoittajien kynäilemät originaalit juonenkäänteet sovi otakusarjoihin. Näin ollen juoni jätettiin kesken, ja sarjaa tuotettiin vain 12 jaksoa. Toista tuotantokautta odotettiin sen jälkeen kuin kuuta nousevaa.

Comiket 69:ssa seuraavana vuonna Media Factory julkisti lopulta toisen kauden, jonka piti alkaa vuoden 2006 lokakuussa. Firma teki kuitenkin ikävät oharit, ja Genshikenin sijasta saatiinkin lisää Kujibiki Unbalancea - tuota kuvitteellista höttösarjaa, jota Genshikenin jäsenet fanittavat ja jonka kolme oikeasti tuotettua jaksoa olivat animen historian mielikuvituksellisimmat DVD-ekstrat ikinä. Kuvitteellinen muuttui nyt kuitenkin todelliseksi, ja meta-anime muuttui oikeaksi hötöksi - olkoonkin, että näiden DVD:iden ekstroina olikin nyt sitten puolestaan kolme uutta jaksoa Genshikeniä. Näillä päästiin juonellisesti jo viidenteen tankouboniin asti.

Viime huhtikuussa Genshikenin oikea toinen kausi lopulta kuitenkin julkistettiin; se alkaa 9. lokakuuta animaatiokanava Kids Stationilla, joka näyttää öisin myös vanhemman yleisön animea. Viime maanantaina viralliselle saitille päivitettiin hahmoprofiilit ja trailerintapainen. Kakkoskausi jatkaa suoraan siitä mihin Kujianin ekstroina olleet OVA-jaksot päättyivät, ja tällä kertaa saamme ilmeisesti seurata alkuperäistarinan juonta hamaan loppuun asti - kaikkine jenkkiotakuineen, hermostuneine ilmeineen ja vaivautuneine romantiikkoineen. (Shimoku pystyy maalailemaan kokonaisia taideteoksia pelkällä vaivaantuneisuuden tunteella.)

Offtopiccina: ADV Filmsin sivuilla voi tällä hetkellä katsoa muunmuassa Welcome to the NHK:n animesovituksen ensimmäisen jakson. Loistava promootiokeino - mutta toimii ilmeisesti vain jenkki-IP:illä...