Parhaiten myyneet TV-animet vuosilta 2000-2010

Tämä ei ole animea sellaisena kuin me länsimaiset sen tunnemme

Lähteenä Livedoorin BBS, todennäköisesti alun perin copypastaa 2chanista. Lisäsin animaatiostudiot ja esitysvuodet.

Luvut ovat kaikkien sarjan julkaisujen myyntilukujen keskiarvoja, DVD-boksien yksittäiset levyt laskettuna omiksi julkaisuikseen. Eri tuotantokaudet lasketaan omiksi sarjoikseen, kuten näkyy. Asteriski tarkoittaa että sarjan julkaisu oli vielä kesken kun tämä lista tehtiin toukokuussa 2010.

Kappaletta Studio Vuosi Sarja
170 479 PLUS heads 2005 – The World of Golden Eggs
79 204 Sunrise 2004 - 2005 Mobile Suit Gundam SEED Destiny
76 760 Shaft 2009 - 2010 Bakemonogatari (*)
70 349 Sunrise 2002 - 2003 Mobile Suit Gundam SEED
52 900 Bones 2003 - 2004 Fullmetal Alchemist
50 552 Sunrise 2006 - 2007 Code Geass
46 147 Satelight 2008 Macross Frontier
42 822 Kyoto Animation 2009 K-ON!
42 690 Sunrise 2008 Code Geass: Lelouch of the Rebellion R2
41 038 Kyoto Animation 2006 The Melancholy of Haruhi Suzumiya
39 208 Sunrise 2007 - 2008 Mobile Suit Gundam 00
34 601 Sunrise 2008 - 2009 Mobile Suit Gundam 00 S2
29 890 Production I.G 2004 - 2005 Ghost in the Shell S.A.C. 2nd Gig
29 768 Kyoto Animation 2007 - 2008 Clannad
29 509 Frontline / Gainax 2004 - 2006 Initial D Fourth Stage
29 146 Kyoto Animation 2007 Lucky Star
27 377 Production I.G 2002 - 2003 Ghost in the Shell Stand Alone Complex
26 910 J.C.Staff 2002 Azumanga Daioh
26 047 Studio Deen 2006 Fate/stay night
25 637 Xebec 2000 Love Hina
24 346 Kyoto Animation 2005 Air
24 253 J.C.Staff 2009 - 2010 A Certain Scientific Railgun (*)
22 829 Brain's Base 2010 Durarara!! (*)
22 591 Seven Arcs 2007 Magical Girl Lyrical Nanoha StrikerS
21 831 A-1 Pictures 2010 Working!! (*)
20 450 Kyoto Animation 2006 - 2007 Kanon (2006)
20 342 Hal Film Maker 2008 Aria The Origination
20 052 Gainax 2007 Tengen Toppa Gurren Lagann
19 819 Kyoto Animation 2008 - 2009 Clannad After Story
19 297 A-1 Pictures 2007 Ookiku Furikabutte
18 683 Studio Pierrot 2004 - 2005 Bleach (1-20)
18 573 Studio Pierrot 2005 - 2006 Bleach (42-63)
18 556 Kyoto Animation 2009 The Melancholy of Haruhi Suzumiya S2
18 535 Toei Animation 2007 Mononoke
17 888 Pastel / OB Planning 1999 - 2000 Initial D Second Stage
17 864 Hal Film Maker 2005 Aria The Animation
17 553 Kyoto Animation 2003 Full Metal Panic? Fumoffu
17 481 Studio Pierrot 2005 Bleach (21-41)
16 458 Xebec 2005 Mahou Sensei Negima!
16 262 Daume 2002 Onegai Teacher!
16 166 Daume 2003 Onegai Twins!
16 079 Bones 2007 Darker than Black S1
15 983 Hal Film Maker 2006 Aria The Natural
15 448 Sunrise 2006 - 2007 Gintama S1
15 284 Sunrise 2007 - 2008 Gintama S2
15 246 Sunrise 2008 - 2009 Gintama S3
15 021 Madhouse 2006 - 2007 Death Note
14 216 J.C.Staff 2003 Shingetsutan Tsukihime
14 125 Gainax / Shaft 2001 - 2002 Mahoromatic S1
13 920 A-1 Pictures 2008 - 2009 Kuroshitsuji
13 789 Gonzo 2008 Strike Witches S1
13 723 Bones 2009 - 2010 Fullmetal Alchemist: Brotherhood (*)
13 360 Zexcs 2003 D.C. ~Da Capo~
13 233 Wonder Farm 2000 Hand Maid May
12 971 Sunrise 2004 - 2005 Mai-HiME
12 937 Sunrise 2009 - 2010 Gintama S4
12 673 Bones 2009 Darker than Black: Ryuusei no Gemini (*)
12 290 J.C.Staff 2002 Ai yori Aoshi
12 126 J.C.Staff 2008 - 2009 A Certain Magical Index
12 094 Sunrise 1999 - 2000 Infinite Ryvius
11 932 Studio Deen 2001 Fruits Basket
11 920 Sunrise 2001 Scryed
11 800 Sunrise 2000 Banner of the Stars
11 712 Bones 2005 - 2006 Eureka Seven
11 521 Gainax / Shaft 2002 - 2003 Mahoromatic S2
11 440 J.C.Staff 2002 - 2003 Read or Die TV
11 265 Sunrise 2005 - 2006 Mai-Otome
11 251 Seven Arcs 2005 Magical Girl Lyrical Nanoha A’s
11 244 Doumu 2007 Minami-ke
11 243 Nomad 2005 - 2006 Rozen Maiden Träumend
11 039 J.C.Staff 2005 Honey & Clover
10 880 A-1 Pictures 2008 Kannagi
10 620 J.C.Staff 2005 - 2006 Shakugan no Shana S1
10 612 J.C.Staff 2008 - 2009 Toradora!
10 315 Brain's Base 2009 Natsume’s Book of Friends S2
10 236 Brain's Base 2008 Natsume’s Book of Friends
10 219 Gansis / Shaft 2005 Pani Poni Dash!
10 049 Artland 2005 - 2006 Mushishi
10 046 Production I.G 2008 Library War

Kuinka paljon anime myy, jos se myy hyvin

Tämä on Chu-Bra:n ensimmäinen Blu-Ray -julkaisu. Se sisältää kolme jaksoa ja maksaa 65 euroa.

Juuri niin kuin otsikossa sanotaan. Lähteenä 2ch-pasteblogi Kyoo mo Yarareyaku.

"Merkittävyys" on tässä mainittuna pelkästään taloudellista merkittävyyttä - esimerkeiksi on todennäköisesti tarkoituksella poimittu sekä "hyviä" että "huonoja" sarjoja. Kannattaa muistaa että kuvaukset ovat lähinnä postaajan omia mielipiteitä, mutta esimerkit tekevät tästä hyvin mielenkiintoisen ja perspektiiviä antavan listan.

alle 500 kpl Mainos- tai muuten rahoitetut sarjat joissa DVD-myynti ei alun alkaenkaan ollut tavoitteena: joko lähes tai kokonaan merkityksettömiä sarjoja. Esimerkkejä: NHK:n anime, lastensarjat, maksukanavien (mm. WOWOW) sarjat, Nippon TV:n myöhäisillan sarjat, Gonzon sarjat, I.G:n originaalisarjat, jne

500 - 800 kpl Enimmäkseen merkityksettömiä sarjoja. Tämän alueen sarjat eivät yleensä ole onnistuneet herättämään huomiota, ja niitä pidetään epämääräisenä ja uhanalaisena lajina. Esimerkkejä: Gin’iro no Olynssis, Hyakko, Hero Tales, Shikabane Hime, Akikan!, jne

800 - 1200 kpl Merkityksettömän ja huomionarvoisen rajalla. Viikosta riippuen tällainen sarja saattaa päätyä listoille, jos on onnekas. Yleensä kuitenkaan ei. Esimerkkejä: Yozakura Quartet, Blassreiter, Simoun, Kaze no Stigma, Nabari no Ou, jne

1200 - 1800 kpl Riittävän huomionarvoisia ollakseen olematta merkityksettömiä. Niiden surkea myynti nostaa ne usein listoille, mutta niin alapäähän että ne herättävät lähinnä sääliä. Esimerkkejä: Ghost Slayers Ayashi, Galaxy Angel Rune, Kimikiss, Our Home’s Fox Deity, Kyoran Kazoku Nikki, jne

1800 - 2300 kpl Ranobepohjaiset animet putoavat usein tähän kategoriaan. Saattavat tuottaa voittoa, mutta vain jos niitä myydään Kadokawan tasoisella hinnoittelulla. Esimerkkejä: Rental Magica, Goshusho-sama Ninomiya-kun, Kurenai, Shinkyoku Sokai Polyphonica, Zegapain, jne.

2300 - 3000 kpl Tähän kategoriaan kuuluu paljon sarjoja. Marginaalisesti menestyviä sarjoja, joista moni ei myynyt niin hyvin kuin niiden fanikanta antaisi olettaa. Esimerkkejä: Manabi Straight!, true tears #1, Sketchbook, Gun X Sword, Yami to Boshi to Hon no Tabibito, jne

3000 - 4000 kpl Voittoatuottavuuden raja. Monet sanovat tämän verran myyviä sarjoja kohtuullisesti pärjääviksi, mutta monen tämän verran myyvän sarjan sanotaan myös feilanneen. Esimerkkejä: Denno Coil, Soul Eater, School Days, Linebarrels of Iron, Super Robot Swars OG, jne

4000 - 5000 kpl Sarjoja jotka ovat saaneet kohtuullisesti huomiota ja myyneet kohtuullisesti. Joissain tapauksissa tällaisten sarjojen myyntiluvuista saatetaan iskeä vitsiä, mutta epäonnistumisina niitä pidetään harvemmin. Tulevaisuudenlupauksia. Esimerkkejä: Seto no Hanayome, Bamboo Blade Garei -Zero-, Higurashi no Naku Koro Ni, Planetes, jne

5000 - 7000 kpl Tässä vaiheessa myynti alkaa näyttää vahvalta ja toinen tuotantokausi todennäköiseltä. Tuottajat alkavat saada ylistystä. Esimerkkejä: Ichigo Mashimaro, Rozen Maiden, Hidamari Sketch, Zero no Tsukaima, Darker than Black, jne

7000 - 9000 kpl Vaikuttava myynti; yleisön suosikkeja joita voi alkaa jo sanoa hiteiksi. Esimerkkejä: Spice and Wolf, Full Metal Panic Fumoffu, Nodame Cantabile, My-Otome, Keroro Gunso, jne

9000 - 11 000 kpl Viisinumeroisten myyntilukujen alku. Myöhäisillan animea joka myy tämän verran voi kutsua huoletta isoksi hitiksi. Esimerkkejä: Toradora!, Shakugan no Shana, Natsume Yuujinchoo, Pani Poni Dash!, Sookyuu no Fafner, jne

11 000 - 15 000 kpl Korkein kasti kapean kohdeyleisön otakusarjoille. Ylistyksen arvoisia sarjoja. Esimerkkejä: Minami-ke, s-CRY-ed, Da Capo, Strike Witches, Eureka Seven, jne

15 000 - 20 000 kpl Tällaisia sarjoja ostavat jo nekin ihmiset jotka eivät normaalisti osta DVD:itä. Erinomaisia sarjoja täynnä pioneerihenkeä. Esimerkkejä: Gintama, Death Note, Ookiku Furikabutte, Aria the Animation, Negima, jne

20 000 - 25 000 kpl Tuoteperheitä joilla on paljon ja uskollisia tukijoita. Isoja nimiä joilla on suuret fanikannat. Esimerkkejä: Air, Tengen Toppa Gurren-Lagann, Magical Girl Lyrical Nanoha StrikerS, Clannad, Hetalia, jne

25 000 - 35 000 kpl Edellisen ja seuraavan kategorian väliin putoavia sarjoja, jotka ovat varmistaneet asemansa vaikutuksellisina ja tasaisen suosion omaavina tuoteperheinä. Esimerkkejä: Lucky Star, Azumanga Daioh, G.I.T.S. SAC 2nd GIG, Initial D 4th Stage, Fate/stay Night, jne

35 000 - 50 000 kpl Uusia ykkösiä jotka puhuttavat koko teollisuudenalaa. Tämän ja seuraavan kategorian sarjat sytyttävät uskomattomia flamewareja. Esimerkkejä: Fullmetal Alchemist, The Melancholy of Haruhi Suzumiya, Code Geass, Macross F, Gundam 00, jne

50 000 - 100 000 kpl Täysin omassa luokassaan. Uskomattomat myyntiluvut. Esimerkkejä: Gundam SEED, osa elokuva-animesta (Kara no Kyokai, The Girl Who Leapt Through Time), Bakemonogatari, jne

yli 100 000 kpl Mainstream-yleisölle tehdyt anime-elokuvat. Teollisuudenalan tähdet. Esimerkkejä: Ghiblin elokuvat, Evangelion-elokuvat, Zeta Gundam: A New Translation, Final Fantasy VII: Advent Children, The World of Golden Eggs, jne

USA:n ja Ranskan mangamarkkinat

Kun jopa yaoinkustantajat joutuvat miettimään julkaisupäätöksiään kahdesti tiedät, että jotain on vialla. (Kuvassa legendan maineen saavuttanut "RED HOT YOWEE" -mies.)

Yhdysvaltain mangamarkkinat törmäsivät lasikattoonsa alkuvuodesta 2005, kuten monet varmasti vielä muistavat - samoihin aikoihin kuin One Piecestä oli tulossa Suomen neljäs markettimanga. Manhwasarjojen julkaisuja lopetettiin kuin seinään, ja suosittujen sarjojen tekijöiden vähemmän suositut teokset jäivät lisensoimatta. Kuluneet kolme flippaamattoman pokkarimangan vuotta olivat olleet ylikuumentuneen kasvun aikaa, ja kustantajat - etenkin trendin aloittanut Tokypop - maksoivat siitä karvaan hinnan tungettuaan markkinat liian täyteen tavaraa jolle ei ollut riittävästi ostajia.

Mutta sen yli päästiin. Del Rey oli debytoinut juuri edellisenä vuonna (tuoden emoyhtiönsä Random Housen massan voimin mangan suomalaisiinkin kirjakauppoihin), ja järkevien bisnesvalintojen tekijät menestyivät. Ennen pitkää manhwasarjojakin - noita mangabisneksen kanarialintuja - alkoi jälleen näkyä. Mutta sitten saapui vuosi 2008, ja pahaenteiset merkit ilmestyivät jo ennen varsinaisen laman puhkeamista. Pikkukustantamoja alkoi kaatuilla; jopa yaoikustantajia, ja se jos mikä on hälyttävä merkki.

Pohjois-Amerikan mangamarkkinat eivät ole lainkaan niin pahassa jamassa kuin sen animemarkkinat: yhtään suurta kustantajaa ei ole kaatunut, kuten Geneonille kävi. Hätää kärsimässä ovat lähinnä pienet kustantamot ja typeriä julkaisupäätöksiä tekevät sellaiset - toisin sanoen Tokyopop maailmanmangoineen, ja sekin näyttäisi olevan hiljalleen pääsemässä jaloilleen. Toisin sanoen ollaan edelleen vuonna 2005 alkaneella tasanteella; markkinat eivät kasva, mutta eivät kutistukaan.

Sillä välin Euroopan mangakulttuurin kakkosmaassa Ranskassa tilanne on aika lailla samantapainen. Du9-sivuston Xavier Guilbert analysoi maan sarjakuvamarkkinoita tähän tapaan:

Ranskalaisen sarjakuvan myyntimäärät ovat tasaisessa ja melko dramaattisessa laskussa, kuten edellisestä taulukosta näkee. Asiaan vaikuttavat monet syyt; perinteisessä sarjakuvamaassa kotimaisia sarjakuvia ovat lukeneet myös monet nuoret ihmiset - paljon suuremmassa määrin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa - joten mangan tultua mukaan kuvioihin se on jossain määrin jopa syönyt kotimaisilta sarjakuvilta lukijoita, toisin kuin Yhdysvalloissa joissa lukijakunnat ovat täysin erit ja mangan suosio on vain edistänyt muidenkin sarjakuvien tilannetta (ks. How Manga Conquered the U.S.). Osansa on ihmisten kulutustottumusten muutoksella, oma pieni osansa laman esikaiuillakin.

Mangamarkkinoillakaan ei mene erityisen aurinkoisesti. Kustantajien mukaan manga on yksi niistä harvoista segmenteistä jotka jatkavat edelleen kasvuaan - mutta se kuinka suurta tämä kasvu on on kokonaan toinen asia.

Kuten edellisestä diagrammista näkee manga käsitti Ranskassa vuonna 2008 sarjakuvien julkaisuista kappalemäärien suhteen 37 %, rahallisesti 26 %. Kasvu on hiljentynyt viime vuosina, noin vuodesta 2006 eteenpäin. Koska julkaisumäärien reaktiot myyntimääriin näkyvät tilastoissa vuoden viipeellä voidaan olettaa, että tasanteelle tultiin myynnin suhteen samaan aikaan kuin Yhdysvalloissakin - vuonna 2005. Sen kasvu on lähes pysähtynyt jopa Naruton suhteen; uusia lukijoita ei tunnu enää juurikaan tulevan.

Markkinat kasvavat edelleen, mutta ne ovat varsin epätasapainoiset: menekki on keskittynyt suosittuihin sarjoihin ja putoaa nopeasti, kun mennään niiden ulkopuolelle. Naruto, Death Note ja Fullmetal Alchemist edustavat kolmestaan lähes 30 % kaikesta mangamyynnistä, kärikikymmenikkö noin puolta siitä. Ykkösenä oleva Naruto myy yksitoista kertaa niin paljon kuin kymmeneksi suosituin sarja, Negima. Vielä suurempia suosittujen sarjojen osuudet ovat yksittäisten kustantamojen suhteen: Naruto, Death Note and Kyo muodostavat 73 % Kanan mangamyynnistä, One Piece, Dragon Ball ja Bleach 65 % Glénat Mangan myynnistä ja Fullmetal Alchemist yksinään 41 % Kurokawan myynnistä. Manga ei siis ole kultakaivos jossa kaikki julkaistu myy järjestään hyvin, kuten ennen vuotta 2005 vielä saattoi ajatella.

Muilla kuin suosituimmilla sarjoilla myös painosmäärät ovat suhteellisen vähäisiä. Naruto johtaa 220 000 kappaleella ja Death Note seuraa perässä 180 000:lla, mutta Fullmetal Alchemistin painosmäärä on enää 90 000 ja One Piecen 72 000. Ainoastaan neljäätoista sarjaa painetaan enemmän kuin 40 000 kappaletta siinä missä Ranskan kotoperäisistä sarjoista tuon rajan ylittäviä löytyy vuosittain noin kahdeksankymmentä.

Julkaisumäärät ovat olleet vuonna 2008 varovaisia sellaistenkin sarjojen suhteen jotka ovat nauttineet aiemmin suurta suosiota (Dragon Ball Z 70 300 kappaleella, Saint Seiya 50 000 kappaleella, Hokuto no Ken 35 000 kappaleella) tai ovat positiivisia arvioita ja ennakkohypeä saaneita (Fairy Tail 70 000 kappaleella).

Edellä oleva diagrammi osoittaa varsin selvästi, että Ranskan mangamarkkinat saturoituivat vuonna 2005 täsmälleen samalla tavalla kuin Yhdysvalloissakin; kustantajat luulivat myynnin kasvun jatkuvan edelleen eksponentiaalisesti ja skaalasivat julkaisumääränsä sen mukaan - mikä johti jyrkkään vastareaktioon leikata julkaisumääriä vuodesta 2006 alkaen, kun edellisen vuoden myynti alittikin odotukset ja varastot täyttyivät myymättömästä mangasta.

Joten jos oletetaan että tätä voidaan käyttää ohjenuorana myös Suomen markkinoiden tilanteen ennustamiseen, niin paljon suppeammat kuin ne ovatkin...

Olenko siis ollut väärässä sen suhteen, että eurooppalainen sarjakuvakulttuuri olisi mangan suhteen erilainen kuin amerikkalainen? Tuleeko manga jäämään Suomessakin samanlaiseksi vähemmistöviihteeksi kuin mitä se Yhdysvalloissa on - jolloin edellisessä kirjoituksessani esittämäni kasuaalien kuluttajien joukko tulee joskus saavuttamaan maksimikokonsa? Tuleeko manga aina olemaan jotain "erityistä" jonka kuluttamiseen liittyy kasuaaleimmillaankin jonkinlainen leima, eikä siitä tulekaan vuosikymmenten saatossa samanlaista integroitua ja luonnollista osaa maan viihdetarjontaa ja kaikkien kasvavien ihmisten lapsuutta kuin se vaikkapa Italiassa on vuosikymmenet ollut?

Vai olisiko sittenkin kyse vain ensimmäisestä saturaatiopisteestä - siitä, että kaikki nykyiset lukijat on nyt lopulta saavutettu, ja että uusia lukijoita syntyy tästä eteenpäin vain kasvamalla? Ja että ounastelemani skenaario tulee toteutumaan ennen pitkää sittenkin, mutta liian hitaasti jotta sitä ehtisi muutamassa vuodessa huomata? Luonnollisesta vaiheesta, jossa Suomessakin jo ollaankin koska olemme huomattavasti pienempi kieliryhmä? (Täällähän jokainen uusi julkaisu on syönyt aiempien myyntimääriä jo pitkään.)

Sen selvillesaaminen kestääkin sitten jonkin verran kauemmin...

Ja tarjouskisan voittaja on...

...Tättärätää - Egmont! Death Notea odotetaan saapuvaksi maamme kamaralle kesäkuussa Suvi Mäkelän kääntämänä. How To Readista ja muista lisämateriaaleista Yookailla ei vielä ollut minkään sortin tietoa.

Tämähän oli odotettavissakin; Sangatsun Antti-setä oli voivotellut blogissaan "ikäviä uutisia" jo tammikuussa, ja Punajätin rahat ovat olleet kiinni Yotsuba&!ssa jo pitkään. Ja ainakaan nyt ei tarvitse pelätä sitä, että sarja skannattaisiin jossain Bonnierin hikipajalla Tanskassa 200 dpi:n resoluutiolla... eihän?

Vielä jokin aika sitten Egmontin taannoiset rehentelyt kuulostivat vielä tyhjältä ilmalta: parilla Takahashilla, Conanilla ja O!MGilla ei mangamarkkinoita dominoida. Ilmeisesti monikansallisen yritysjätin rattaat olivat kuitenkin vain niin massiiviset, että niiden liikkeellesaaminen kesti pitemmän aikaa: kerran liikkeelle päästyään niillä on kuitenkin näemmä sen verran massaa ja pääomaa, että ne onnistuivat ohittamaan tarjouskisassa jo hyvät Shueisha-suhteet luoneen Sangatsun. Heikompia hirvittää.

Tämän myötä alkaa epäilemättä kuulua ennen pitkää narinaa siitä, ettei Death Note oikeasti ole niin hyvä sarja kuin väitetään; viimeistään seitsemänteen pokkariin mennessä, ja aivan varmasti sen loppuun päästäessä. Tulen tekemään niin itsekin, koska arvostelen sarjoja ennen kaikkea kokonaisuuksina. Mikään mitä tulen myöhemmin sanomaan ei kuitenkaan tule kumoamaan sitä tosiseikkaa, että se oli poikkeuksellisen laadukas ja raikas tuulahdus ilmaa shounensarjojen geneeriseen massaan ja ehdottoman merkittävä jo niilläkin ansioillaan.

(Ne joille sarja ei ole tuttu voivat ottaa siihen pikakurssin tämän valokopiontarkan TV-sovituksen muodossa.)

Muut Egmontin Tracon-paneelissa (jossa parhaillaan istun) paljastetut uudet sarjat olivat Haruka Fukushiman kehuttu Cherry Juice, Tokyopopin mielipiteitä jakanut pseudomanga Vampire Kisses: Blood Relatives ja sokerina pohjalla syksyksi tietysti se kaikkein tärkein; Ai Yazawan Nana. (Mitäs minä sanoin?)

UmbreLLa-virus?

Ei ole kenellekään yllätys, että juuri kukaan ei ollut tyytyväinen siihen tapaan jolla Tsugumi Ohba päätti ratkaista Death Noten seitsemännessä tankobonissa kehkeytyneen umpikujan (josta ei tietenkään edelleenkään saa puhua, koska omfg spoilers for chapter 58). Joten itse asiassa sekään ei ollut mikään yllätys, että elokuvasovituksissa kyseinen lukko ratkaistiin täysin toisella tavalla. Lopullista lopputulosta tämä ei muuttanut - ne jotka kuolevat mangassa kuolevat myös elokuvissa - mutta se kimmotti tarinan täysin toiseen suuntaan ja mahdollisti sen etenemisen ilman tarvetta loppujen lopuksi etäisen tuntuisiksi jääneiden uusien henkilöiden esittelemiselle. Ainakin minun mielipiteeni mukaan se oli fatalistisella tavalla varsin tyylikäs ratkaisu; millainenkohan mangan lopusta olisi muotoutunut, jos Ohba olisi päätynyt samaan ratkaisuun?

Lisäksi tämä lopetus jätti avoimeksi sen, mitä L teki niiden 23 päivän aikana [spoiler]jotka hänellä Kiran voittamisen jälkeen oli vielä jäljellä - hän kun oli kirjoittanut nimensä Death Noteen itse estääkseen Kiraa tappamasta itseään.[/spoiler] Tähän väliin sijoittuu L - change the WorLd, jonka toinen traileri julkaistiin joulukuussa.

Kohdeyleisöjen raja-aidat

Ennen bloginsa deletoimista ANN:n mangakriitikko Carlo Santosilla oli tapana itkeä säännöllisesti sitä, että mangan kohdeyleisöluokittelut ovat rajoittavia; hänen kirjoitustaan "My penis invalidates my enjoyment of Nodame Cantabile. But only the comic, not the drama" ei löydy enää nykyään mistään, mutta siteerauksia siitä kyllä. Se synnytti aikoinaan jonkin verran keskustelua näilläkin leveyksillä.

Aiemmin esille otetut pointit ovat edelleen valideja: kohdeyleisöjaottelut ovat olemassa, koska niistä on hyötyä sekä kustantajille että kuluttajille. Japanin kokoisessa maassa näin on pakko tehdä; Suomen kokoisessa ei niinkään, mutta niiden huomiotta jättäminen etenkin kustannusalan alkuvaiheessa olisi sulaa hulluutta. Vanhemman kohdeyleisön shoujon tuominen markkinoille ennen kuin nuoremman yleisön shoujo on saanut tarpeeksi aikaa kasvattaakseen mangaa lukevia tyttöjä olisi hyvin yksiselitteisesti taloudellinen itsemurha. Tämän takia julkaiseminen aloitetaan nuorten poikien nimikkeistä, sitten jatketaan nuorilla tytöillä, siirrytään hiljalleen hieman vanhempiin poikiin ja lopulta vanhempiin tyttöihin; tässä auttaa, jos ensimmäiset sarjat ovat vielä molemmille sukupuolille jotain tarjoilevia Takahashin sarjoja. Suomessa ollaan tällä hetkellä jo pitkällä kolmannessa vaiheessa (Emma, Gunnm, Oh! My Goddess); seuraava looginen aluevaltaus ovat vanhemmat tytöt. Kuka ehtii ensimmäisenä julkaista Nanan - joka on sitäkin parempi ehdokas nyt kun se jatkuu taas?

Huomatkaa kuitenkin, että monet edellä mainituista seinensarjoista houkuttelevat myös tyttölukijoita. Seinenyleisö on jo sen verran vanhaa että lukijoiden preferenssit vaihtelevat laajasti; jotkut pitävät Berserkistä ja Hellsingistä, jotkut Azumanga Daiohista ja Manabi Straightista. Moni suosittu seinenmanga käyttää tehokkaasti hyväkseen shoujomangan puolelta tuttuja kerrontatapoja, jopa siinä määrin että monia seinensarjoja voi äkkiseltään erehtyä luulemaan shoujoksi. Otakun 2/2007 yuriartikkelissaan Jek itse asiassa kuvaili tällaisia sarjoja "pojille sallituksi shoujoksi"; esimerkiksi moeseinenlehti Comic High myy itseään lauseella "Girlish Comics for Boys and Girls."

Esimerkki Comic High -sarjasta: Milk Morinagan Girl Friends.

Se sisältää söpöjä tyttöjä, joten se ei selvästikään ole poikien sarja.

Länsimaissa sarjakuvamarkkinat ovat kategorisesti pienemmät, joten sarjakuvia ei ole totuttu jaottelemaan kohderyhmittäin - jotkut sarjakuvaharrastajat jopa avoimesti karsastavat sitä. Näin ollen kohdeyleisöjä kuvaavat sanat ymmärretään usein genreiksi yksinkertaisesti siitä syystä, että niistä käytetään vieraskielisiä sanoja. Totuushan kuitenkin on, että "shounen manga" tarkoittaa vain ja ainoastaan "poikien sarjakuvaa" - asia, jota esimerkiksi Wikipediasta joutuu jatkuvasti korjailemaan.

Eivätkä nämä kohdeyleisöt ole staganantteja ja rajoittavia, kuten lännessä usein luullaan. Santosin angstaukset kohdistuvatkin juuri siihen, että lännessä monet pitävät outona sitä että aikuinen mies haluaa lukea sarjaa, jonka päähenkilöinä eivät ole toiset aikuiset miehet. (M.O.T., M.O.T.)

Esimerkiksi shoujomangaa eivät kuitenkaan ole lukeneet vain tytöt vuosikymmeniin; ehkä silloin kun Osamu Tezuka oli juuri keksinyt sen ja sitä tekivät miehet nimenomaan tyttöjä ajatellen, mutta ei enää 70-luvun jälkeen, kun sitä alkoivat tehdä naiset. Shounen piti pintansa pitempään, aina 80-luvun puoliväliin asti.

Vuonna 1984 tuli kuitenkin Dragon Ball ja lisäsi shouneniin - joka aiemmin oli Shonen Jumpin silloisen päätoimittajan Nobuhiko Horien ohjauksessa koostunut lähes pelkästään hienkatkuisista äijäilyistä á la City Hunter ja Fist of the North Star - huumorin.

Monet lännessä aliarvioivat ja haukkuvat Dragon Ballia ja pitävät sitä kaiken sen symbolina, mikä mangassa on huonoa, väärin ja kaavamaista, mutta Japanissa tällaista nirppanokkaisuutta ei ole - esimerkiksi sarjan uusintapainoksien mukana julkaistiin jokin aika sitten eräiden hänelle kunnioitustaan osoittavien nykymangakojen fanitaidetta. Sarjasta muodostui niin suosittu, että toimittajat pakottivat Toriyaman jatkamaan sitä kauan sen jälkeenkin kun hän olisi halunnut sen jo lopettaa (minkä varmaan huomaakin).

Kun se vuonna 1995 lopulta loppui vajosi Japanin mangateollisuus lamaan josta se ei ole vieläkään täysin toipunut, Shonen Jumpin levikki putosi kuudesta ja puolesta kolmeen miljoonaan viikossa, ja kustantajien oli etsittävä uusia, niitä ennen pienuutensa vuoksi kiinnostamattomia ulkomaisia markkinoita. Dragon Ballin tulon jälkeen käytännössä kaikki suositut shounensarjat, Ranma 1/2:sta One Pieceen, ovat sisältäneet ainakin jonkin verran huumoria ja mielikuvituksen lentoa.

Tässä vaiheessa jotkut tietysti hymähtelevät Dragon Ballin merkittävyydelle; eikö nyt ole aivan selvää, että Naruto on nykyään se mikä maailmaa pyörittää? Jälkimmäinenhän voittaa Googlefightingin. Mutta kysymys kuuluukin: ollaanko Narutosta tekemässä Hollywood-elokuvaa? Ja mitä arvelette sille kuuluvan, kun sen loppumisesta on kulunut 12 vuotta? Dragon Ball on pitänyt pintansa uusien hittien rinnallakin; sen klassikkoasemaa ei voi kiistää kukaan. Ja se on määrällisesti maailman myydyin sarjakuva; ei ole sattumaa, että se on yleensä ensimmäinen uudella markkina-alueella julkaistu manga.

Masashi Kishimoto tietää, mistä naruista on vedettävä.

Dragon Ball ei kuitenkaan käynnistänyt shounenin muuttumista molempien sukupuolten viihteeksi yksinään. Prosessi oli hidas ja kesti useita vuosia, ja syy myynnin kasvuun tajuttiin vasta 90-luvun alussa. Samaan aikaan huomattiin, että suosituimmista sarjoista löytyi tietynlaisia kerronnallisia elementtejä: kaksi poikaa ajautuu jatkuvasti tappeluihin eivätkä voi sietää toisiaan, poika A pitää poikaa B tulisieluisesti kilpakumppaninaan vaikka tämä tuskin edes huomioi häntä...

Tämä tuo mieleen amerikkalaisissa sarjakuvissa 60- ja 70-luvuilla vallalla olleen gorillabuumin, mutta toisin kuin amerikkalaiset kollegansa japanilaiset kustantajat tiesivät vallan hyvin mistä suosio johtui: jäljet johtavat - jälleen kerran - 80-luvulla syntyneeseen doojinshikulttuuriin, tarkemmin sanoen yaoihin. Tyttölukijoiden paritushaluisia mielikuvituksia ruokkivat elementit toimivat fanifiktion, fanitaiteen, doojinshien ja luoja ties minkä polttoaineena ja kasvattivat sarjojen suosiota, joten niitä päätettiin lisätä - ja kassakoneet kilisivät.

Näitä elementtejä sanotaan aimaiksi. Nykyään shounensarjoissa on niitä paljon - esimerkiksi Lightin ja L:n kytkeminen toisiinsa käsiraudoilla oli melko varmasti alkujaan sarjan toimittajan idea, ja Gundamin kaltaiset miehekkäät mechamätkeet ovat muuttuneet joksikin ihan muuksi. Tämän tuloksena Shonen Jump on nykyään tyttöjen suosituin mangalehti.

On yleistä, että sarjan kohdeyleisöä hienosäädetään kesken kaiken; esimerkiki Dragon Ball oli alkujaan suunnattu 14-vuotiaille, mutta kun paljastui että siitä pitivätkin eniten 12-vuotiaat päähenkilön ikä "korjattiin" (4. tankobon, sivu 66) ja seksivitsit korvattiin tappeluilla. Toisinaan taas käy niin, että kokonaiset genret siirtyvät kohdeyleisöltä toiselle. Näin kävi taikatyttögenrelle, joka alkoi vuosituhannen vaihteessa siirtyä yhä enemmän ja enemmän otakuyleisön viihteeksi. CLAMP pyyhki pöydän puhtaaksi Cardcaptor Sakuralla ja istutti samalla siemenet otakufanikunnalle; kun otakujen huomattiin katsovan lastensarjoja, niitä alettiin tehdä erityisesti heitä varten. Nykyään käytännössä kaikki taikatyttösarjat ovat myöhäisyön moeviihdettä, ja aika on kypsä jo Moetanin kaltaiselle parodioimisellekin.

Suomessa ollaan toisaalta myös erikoisasemassa moneen muuhun maahan nähden. Täällä, toisin kuin Ruotsin tai Yhdysvaltojen kaltaisissa heikompien sarjakuvakulttuurien maissa, luetaan nimittäin myös muun kuin "oman" kohdeyleisön sarjoja. Tämä johtunee siitä, että manga ei meillä yleensä ole otakun ensimmäinen kosketus sarjakuvaan; Aku Ankkoja, Asterixeja ja Lucky Lukeja on luettu pienestä pitäen, joten ihmisten maku on liberaalimpi eikä niin selkeästi kohderyhmäajattelun kaltaiseen muottiin kasvatettu.

Eri asia on sitten, millaiseksi tilanne kehittyy siinä vaiheessa kun nykyään mangalla kasvatettavat vaahtosammuttimet vanhenevat. Mutta se on sen ajan murhe.

L muuttaa maaiLman

Light Yagami saattoi olla Death Noten päähenkilö, mutta salaa kaikki kuitenkin hurrasivat lain pitkän kouran edustajalle; tuolle huonoryhtiselle, huolittelemattomalle, eksentriselle, silmäpussiselle ja anorektiselle salapoliisille, joka oli maailman ainoa ihminen joka pystyi tarjoamaan jumalsyndroomasta kärsivälle, oikeudentajunsa sumentaneelle teininerolle arvoisensa vastuksen. Ei siis ole ihme, että Death Noten kaltaisen merkkiteoksen spinoff-elokuva kertoo juuri L:stä. L - change the WorLdistä on julkaistu useita teasereita, mutta ne ovat kaikki sisältäneet vain aiemmista elokuvista peräisin olevaa materiaalia. Ensimmäinen elokuvasta itsestään materiaalia sisältävä traileri julkaistiin nettisivuilla torstaina; elokuvateattereissa sitä on näytetty jo toissa viikolla.

Elokuvan ohjaa Hideo Nakata (Ringu), ja nimihenkilöä esittää tietysti edelleen osaansa täydellisesti sopiva Kenichi Matsuyama. Elokuva sijoittuu aikaan "ennen toisen elokuvan loppua".

Hakuteosten messias

Paul Gravettin Manga - 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa on loistava teos, jos haluaa tuntea mangan historiaa ja kehitystä tai auttaa ummikkoa ymmärtämään mangaa. Masanao Amanon ja Julius Widemannin Manga Design puolestaan esittelee kolmella kielellä 135 mangakaa nimensä mukaisesti alan kaikista ääripäistä; Mangan mestarit tekee saman suppeammalla kattauksella mutta paljon asiapitoisemmin.

Mutta mistään ei ole toistaiseksi löytynyt kirjaa, joka listaisi nimenomaan mangaa - ja samalla arvostelisi sitä. Ennen kuin nyt.

Viime viikon tiistaina julkaistu Manga: The Complete Guide on entisen Vizin mangatoimittajan ja mangaholisti Jason Thompsonin kahden vuoden työn tulos. The Comics Journalin haastattelussa hän sanoo sen alkukipinän olleen aikoinaan halu selittää manga sellaiselle yleisölle joka ei sitä ymmärrä, ja osoittaa ettei se ole vain yksi genre jonka kaikki edustajat näyttävät samalta. Siinä tehtävässä aiemmin mainitut teokset onnistunevat ummikkoystävällisempinä kenties paremmin, mutta The Complete Guiden ansiot piilevätkin aivan muualla. Sen kansikuva laskettelee lööperiä; kirja listaa tosiasiassa yli 1200 teosta, toisin sanoen käytännössä kaiken englanniksi julkaistun mangan.

Kaiken. Alkaen vuonna 1981 pikkuruisena painoksena julkaistuista The Rose of Versaillesin kahdesta ensimmäisestä osasta Ryoichi Ikegamin manga-Hämähäkkimieheen, Kodanshan vanhoihin kaksikielisiin julkaisuihin ja tänä vuonna julkaistuun Aquaan; myös pienkustantamojen nykyään täysin unohduksiin jääneet ja vuosia sitten loppuunmyydyt sarjat. Vaadittua työmäärää ja resursseja uskaltaa vain arvailla; Yhdysvaltain mangahistoria kun on monikertaisesti maan fandomia iäkkäämpi, eikä Suomimanga.netin kaltaista kätevää katalogia yksinkertaisesti ole. Vanhimmista julkaisuista ei aina löytynyt edes julkaisuvuotta, eivätkä silloisissa kustantamoissa työskennelleet ihmisetkään välttämättä ole enää muistaneet mitään.

Voidakseen sekä esitellä jo julkaistut teokset että pysyä uusien julkaisujen perässä Thompson joutui etenemään kolmen (pahimmillaan viiden) sarjan päivätahtia, ja lukemaan noin 8 tuntia ja 20 tankobonia päivässä. Viimeksi kuluneen kymmenen kuukauden ajan hän työsti kirjaansa täysipäiväisesti hädin tuskin kotoaan poistuen, mikä johti lieviin mielenterveysongelmiin. Loppuvaiheessa hän oli kalpea, tutiseva ihmisraunio.

Lopputulos on ilmiömäinen, enkä ole ainoa joka on sitä mieltä. Thompsonin alkuperäinen idea oli järjestää kirja tekijöiden mukaan, mutta kustantamon ehdotuksesta hän muutti sen nykyiselleen; tällaisenaan kirjasta voi etsiä minkä tahansa aakkosellisesti järjestetyistä teoksista äärimmäisen helposti. Esittelyjen väliin on livauteltu relevantteja artikkeleita joissa mainitaan myös englanniksi kääntämättömiä sarjoja, BL- ja eromangateokset on erotettu kirjan loppuun omiksi osioikseen, ja ihan lopusta löytyvät jargonsanasto ja mangakahakemisto.

Kirjan viisisataa sivua ovat täynnä pettävän lyhyen näköisiä mutta uskomattoman infoahdettuja esittelyjä, jotka lisäksi kertovat jokaisesta teoksesta sen nimen, tekijän, alkuperäisen nimen ja sen japanilaisen kirjoitusasun, länsimaisen julkaisijan ja julkaisuvuodet, japanilaisen julkaisijan ja julkaisuvuodet, lehden jossa teos on julkaistu, pituuden, genren ja kohdeyleisön sekä ikäsuosituksen. Jokaiselle teokselle on annettu nollasta neljään tähteä, ja arvosteleminen on äärimmäisen autoritaarista: esimerkiksi se miksi Mobile Suit Gundam SEED Astray saa kaksi ja puoli tähteä mutta Mobile Suit Gundam SEED Astray R vain kaksi perustellaan hyvin selkeästi. Teoksia verrataan toisiin teoksiin säännöllisesti mutta ei itsetarkoituksellisesti: tarkoitus on auttaa lukijaa ymmärtämään teosten hyviä ja huonoja puolia, ja se että se tekee teoksen lukemisesta samanlaista edestakaisin selailua kuin Wikipedian linkkien klikkailu on siihen nähden vain sivuseikka.

Tässä kymmenen genrensä parhautta edustavaa neljän tähden esimerkkiä:


Lopetuksiaan englanniksi vielä odottavien sarjojen, genrensä puolesta Thompsonille vaikeiden tai muuten vain sellaisten tapausten suhteen joissa heidän asiantuntemuksensa ylittää Thompsonin tiedot esittelyjen tekemisessä auttoivat mm. Shaenon K. Garrity, Carl Gustav Horn, Mark Simmons ja Patrick Macias. Kustantaja on Del Rey, ja jälki on laadusta tinkimätöntä myös ulkoasultaan; lisäksi teoksen tietoja luvataan päivittää kustantajan nettisivuilla. Thompson on väläytellyt mahdollisuutta samantapaisesta pseudomangateoksesta tai - luoja varjelkoon - teoksesta, joka listaisi englanniksi kääntämätöntä mangaa. Sitä 99 prosenttia siis.

Tämä kirja maksaa alle 20 euroa. Ostakaa se.

Muokkaus 27.10: Thompson kertoilee LiveJournalissaan kirjansa alkuperäisestä ideoinnista. Alkujaan sen piti tosiaan olla mangakakirja eikä mangakirja; lisäksi sen kannessa piti lukea isolla ANIME, koska "the original proposal for "The Complete Manga Guide" was a boosterism project, a book to get people interested in the mysterious world of manga which at the time was Anime's Ugly Little Brother." Ajat ovat kovasti muuttuneet vuodesta 2000.

Aikakauden loppu


Emman seitsemäs ja viimeinen osa ilmestyi viime perjantaina. Näin sai päätöksensä ensimmäisen Otaku-palkinnon saanut sarja - ja täytyy sanoa, että en ole katunut tuota valintaa kertaakaan. Lopetus oli hieman antikliimaksinen, ja Morin paha tapa sortua haahuilevaan juonenkuljetukseen ja kivojen kohtausten ahtamiseen muun tarinan sekaan nosti siinä taas päätään. Toisaalta, viitososan supermelodraamalle on paha pistää paremmaksi.

Valinta oli eittämättä vaikea: Emman pääasialliset haastajat olivat Neon Genesis Evangelion ja Gunnm, jotka ovat molemmat merkittäviä teoksia. NGE:n merkittävyyttä ei käy kiistäminen - mutta toisaalta tuo merkittävyys liitetään yleensä animeversioon eikä niinkään mangaan, vaikka se jälkimmäinen laadukas teos onkin). Gunnm taas on edelleen parasta ja syvällisintä suomeksi julkaistua toimintaseineniä (syitä tälle mielipiteelle voi etsiä esim. siitä, miten jokaisessa juonikaaressa on kaksi tapaa toimia, Gallyn tapa ja toinen tapa - joista kumpikaan ei kuitenkaan ole yksioikoisen väärä). Emma peri voiton lopulta siksi, että se avasi kokonaisen uuden genren - ja vieläpä lehtihyllyillä.

Sarjan suomenkielinen tuotanto ei ollut painojäljen eikä nimien kirjoitusasujen kannalta parhainta mahdollista, mutta se pesee kuitenkin esimerkiksi CMX:n englanninkielisen version pistein 1-0. Paitsi että jenkkiversio on kalliimpi, ulkoasultaan huonompi ja jumittaa edelleen viidennessä osassaan on se myös paljon heikommin käännetty - jos on tehtävä valinta "Kelly-sanin" ja "Kelly-rouvan" välillä, päätös ei ole kovin vaikea. (Toisaalta tämä kertoo paljon myös siitä, miten erilaisille lähtökohdille englanninkielisen maailman mangankääntäminen suomenkieliseen verrattuna perustuu.) Loputkin perusteet ovat edelleen päteviä.

Kenties ne Bangaihenitkin saadaan vielä joskus - tai jopa yksiosainen Shirley. Näitä odotellessa voimme keskittyä pohtimaan, mikä on Sangatsun salaperäinen SE. Jännitys tiivistyy - koska eihän mitään muuta kuin jotain todella merkittävää viitsittäisi puffata näin naurettavasti, eihän? Onko se Death Note, Naruto vai Shonen Jump - vai kenties jopa se vuosikausia manguttu Hopeanuoli?