Parhaiten myyneet TV-animet vuosilta 2000-2010

Tämä ei ole animea sellaisena kuin me länsimaiset sen tunnemme

Lähteenä Livedoorin BBS, todennäköisesti alun perin copypastaa 2chanista. Lisäsin animaatiostudiot ja esitysvuodet.

Luvut ovat kaikkien sarjan julkaisujen myyntilukujen keskiarvoja, DVD-boksien yksittäiset levyt laskettuna omiksi julkaisuikseen. Eri tuotantokaudet lasketaan omiksi sarjoikseen, kuten näkyy. Asteriski tarkoittaa että sarjan julkaisu oli vielä kesken kun tämä lista tehtiin toukokuussa 2010.

Kappaletta Studio Vuosi Sarja
170 479 PLUS heads 2005 – The World of Golden Eggs
79 204 Sunrise 2004 - 2005 Mobile Suit Gundam SEED Destiny
76 760 Shaft 2009 - 2010 Bakemonogatari (*)
70 349 Sunrise 2002 - 2003 Mobile Suit Gundam SEED
52 900 Bones 2003 - 2004 Fullmetal Alchemist
50 552 Sunrise 2006 - 2007 Code Geass
46 147 Satelight 2008 Macross Frontier
42 822 Kyoto Animation 2009 K-ON!
42 690 Sunrise 2008 Code Geass: Lelouch of the Rebellion R2
41 038 Kyoto Animation 2006 The Melancholy of Haruhi Suzumiya
39 208 Sunrise 2007 - 2008 Mobile Suit Gundam 00
34 601 Sunrise 2008 - 2009 Mobile Suit Gundam 00 S2
29 890 Production I.G 2004 - 2005 Ghost in the Shell S.A.C. 2nd Gig
29 768 Kyoto Animation 2007 - 2008 Clannad
29 509 Frontline / Gainax 2004 - 2006 Initial D Fourth Stage
29 146 Kyoto Animation 2007 Lucky Star
27 377 Production I.G 2002 - 2003 Ghost in the Shell Stand Alone Complex
26 910 J.C.Staff 2002 Azumanga Daioh
26 047 Studio Deen 2006 Fate/stay night
25 637 Xebec 2000 Love Hina
24 346 Kyoto Animation 2005 Air
24 253 J.C.Staff 2009 - 2010 A Certain Scientific Railgun (*)
22 829 Brain's Base 2010 Durarara!! (*)
22 591 Seven Arcs 2007 Magical Girl Lyrical Nanoha StrikerS
21 831 A-1 Pictures 2010 Working!! (*)
20 450 Kyoto Animation 2006 - 2007 Kanon (2006)
20 342 Hal Film Maker 2008 Aria The Origination
20 052 Gainax 2007 Tengen Toppa Gurren Lagann
19 819 Kyoto Animation 2008 - 2009 Clannad After Story
19 297 A-1 Pictures 2007 Ookiku Furikabutte
18 683 Studio Pierrot 2004 - 2005 Bleach (1-20)
18 573 Studio Pierrot 2005 - 2006 Bleach (42-63)
18 556 Kyoto Animation 2009 The Melancholy of Haruhi Suzumiya S2
18 535 Toei Animation 2007 Mononoke
17 888 Pastel / OB Planning 1999 - 2000 Initial D Second Stage
17 864 Hal Film Maker 2005 Aria The Animation
17 553 Kyoto Animation 2003 Full Metal Panic? Fumoffu
17 481 Studio Pierrot 2005 Bleach (21-41)
16 458 Xebec 2005 Mahou Sensei Negima!
16 262 Daume 2002 Onegai Teacher!
16 166 Daume 2003 Onegai Twins!
16 079 Bones 2007 Darker than Black S1
15 983 Hal Film Maker 2006 Aria The Natural
15 448 Sunrise 2006 - 2007 Gintama S1
15 284 Sunrise 2007 - 2008 Gintama S2
15 246 Sunrise 2008 - 2009 Gintama S3
15 021 Madhouse 2006 - 2007 Death Note
14 216 J.C.Staff 2003 Shingetsutan Tsukihime
14 125 Gainax / Shaft 2001 - 2002 Mahoromatic S1
13 920 A-1 Pictures 2008 - 2009 Kuroshitsuji
13 789 Gonzo 2008 Strike Witches S1
13 723 Bones 2009 - 2010 Fullmetal Alchemist: Brotherhood (*)
13 360 Zexcs 2003 D.C. ~Da Capo~
13 233 Wonder Farm 2000 Hand Maid May
12 971 Sunrise 2004 - 2005 Mai-HiME
12 937 Sunrise 2009 - 2010 Gintama S4
12 673 Bones 2009 Darker than Black: Ryuusei no Gemini (*)
12 290 J.C.Staff 2002 Ai yori Aoshi
12 126 J.C.Staff 2008 - 2009 A Certain Magical Index
12 094 Sunrise 1999 - 2000 Infinite Ryvius
11 932 Studio Deen 2001 Fruits Basket
11 920 Sunrise 2001 Scryed
11 800 Sunrise 2000 Banner of the Stars
11 712 Bones 2005 - 2006 Eureka Seven
11 521 Gainax / Shaft 2002 - 2003 Mahoromatic S2
11 440 J.C.Staff 2002 - 2003 Read or Die TV
11 265 Sunrise 2005 - 2006 Mai-Otome
11 251 Seven Arcs 2005 Magical Girl Lyrical Nanoha A’s
11 244 Doumu 2007 Minami-ke
11 243 Nomad 2005 - 2006 Rozen Maiden Träumend
11 039 J.C.Staff 2005 Honey & Clover
10 880 A-1 Pictures 2008 Kannagi
10 620 J.C.Staff 2005 - 2006 Shakugan no Shana S1
10 612 J.C.Staff 2008 - 2009 Toradora!
10 315 Brain's Base 2009 Natsume’s Book of Friends S2
10 236 Brain's Base 2008 Natsume’s Book of Friends
10 219 Gansis / Shaft 2005 Pani Poni Dash!
10 049 Artland 2005 - 2006 Mushishi
10 046 Production I.G 2008 Library War

Kuinka paljon anime myy, jos se myy hyvin

Tämä on Chu-Bra:n ensimmäinen Blu-Ray -julkaisu. Se sisältää kolme jaksoa ja maksaa 65 euroa.

Juuri niin kuin otsikossa sanotaan. Lähteenä 2ch-pasteblogi Kyoo mo Yarareyaku.

"Merkittävyys" on tässä mainittuna pelkästään taloudellista merkittävyyttä - esimerkeiksi on todennäköisesti tarkoituksella poimittu sekä "hyviä" että "huonoja" sarjoja. Kannattaa muistaa että kuvaukset ovat lähinnä postaajan omia mielipiteitä, mutta esimerkit tekevät tästä hyvin mielenkiintoisen ja perspektiiviä antavan listan.

alle 500 kpl Mainos- tai muuten rahoitetut sarjat joissa DVD-myynti ei alun alkaenkaan ollut tavoitteena: joko lähes tai kokonaan merkityksettömiä sarjoja. Esimerkkejä: NHK:n anime, lastensarjat, maksukanavien (mm. WOWOW) sarjat, Nippon TV:n myöhäisillan sarjat, Gonzon sarjat, I.G:n originaalisarjat, jne

500 - 800 kpl Enimmäkseen merkityksettömiä sarjoja. Tämän alueen sarjat eivät yleensä ole onnistuneet herättämään huomiota, ja niitä pidetään epämääräisenä ja uhanalaisena lajina. Esimerkkejä: Gin’iro no Olynssis, Hyakko, Hero Tales, Shikabane Hime, Akikan!, jne

800 - 1200 kpl Merkityksettömän ja huomionarvoisen rajalla. Viikosta riippuen tällainen sarja saattaa päätyä listoille, jos on onnekas. Yleensä kuitenkaan ei. Esimerkkejä: Yozakura Quartet, Blassreiter, Simoun, Kaze no Stigma, Nabari no Ou, jne

1200 - 1800 kpl Riittävän huomionarvoisia ollakseen olematta merkityksettömiä. Niiden surkea myynti nostaa ne usein listoille, mutta niin alapäähän että ne herättävät lähinnä sääliä. Esimerkkejä: Ghost Slayers Ayashi, Galaxy Angel Rune, Kimikiss, Our Home’s Fox Deity, Kyoran Kazoku Nikki, jne

1800 - 2300 kpl Ranobepohjaiset animet putoavat usein tähän kategoriaan. Saattavat tuottaa voittoa, mutta vain jos niitä myydään Kadokawan tasoisella hinnoittelulla. Esimerkkejä: Rental Magica, Goshusho-sama Ninomiya-kun, Kurenai, Shinkyoku Sokai Polyphonica, Zegapain, jne.

2300 - 3000 kpl Tähän kategoriaan kuuluu paljon sarjoja. Marginaalisesti menestyviä sarjoja, joista moni ei myynyt niin hyvin kuin niiden fanikanta antaisi olettaa. Esimerkkejä: Manabi Straight!, true tears #1, Sketchbook, Gun X Sword, Yami to Boshi to Hon no Tabibito, jne

3000 - 4000 kpl Voittoatuottavuuden raja. Monet sanovat tämän verran myyviä sarjoja kohtuullisesti pärjääviksi, mutta monen tämän verran myyvän sarjan sanotaan myös feilanneen. Esimerkkejä: Denno Coil, Soul Eater, School Days, Linebarrels of Iron, Super Robot Swars OG, jne

4000 - 5000 kpl Sarjoja jotka ovat saaneet kohtuullisesti huomiota ja myyneet kohtuullisesti. Joissain tapauksissa tällaisten sarjojen myyntiluvuista saatetaan iskeä vitsiä, mutta epäonnistumisina niitä pidetään harvemmin. Tulevaisuudenlupauksia. Esimerkkejä: Seto no Hanayome, Bamboo Blade Garei -Zero-, Higurashi no Naku Koro Ni, Planetes, jne

5000 - 7000 kpl Tässä vaiheessa myynti alkaa näyttää vahvalta ja toinen tuotantokausi todennäköiseltä. Tuottajat alkavat saada ylistystä. Esimerkkejä: Ichigo Mashimaro, Rozen Maiden, Hidamari Sketch, Zero no Tsukaima, Darker than Black, jne

7000 - 9000 kpl Vaikuttava myynti; yleisön suosikkeja joita voi alkaa jo sanoa hiteiksi. Esimerkkejä: Spice and Wolf, Full Metal Panic Fumoffu, Nodame Cantabile, My-Otome, Keroro Gunso, jne

9000 - 11 000 kpl Viisinumeroisten myyntilukujen alku. Myöhäisillan animea joka myy tämän verran voi kutsua huoletta isoksi hitiksi. Esimerkkejä: Toradora!, Shakugan no Shana, Natsume Yuujinchoo, Pani Poni Dash!, Sookyuu no Fafner, jne

11 000 - 15 000 kpl Korkein kasti kapean kohdeyleisön otakusarjoille. Ylistyksen arvoisia sarjoja. Esimerkkejä: Minami-ke, s-CRY-ed, Da Capo, Strike Witches, Eureka Seven, jne

15 000 - 20 000 kpl Tällaisia sarjoja ostavat jo nekin ihmiset jotka eivät normaalisti osta DVD:itä. Erinomaisia sarjoja täynnä pioneerihenkeä. Esimerkkejä: Gintama, Death Note, Ookiku Furikabutte, Aria the Animation, Negima, jne

20 000 - 25 000 kpl Tuoteperheitä joilla on paljon ja uskollisia tukijoita. Isoja nimiä joilla on suuret fanikannat. Esimerkkejä: Air, Tengen Toppa Gurren-Lagann, Magical Girl Lyrical Nanoha StrikerS, Clannad, Hetalia, jne

25 000 - 35 000 kpl Edellisen ja seuraavan kategorian väliin putoavia sarjoja, jotka ovat varmistaneet asemansa vaikutuksellisina ja tasaisen suosion omaavina tuoteperheinä. Esimerkkejä: Lucky Star, Azumanga Daioh, G.I.T.S. SAC 2nd GIG, Initial D 4th Stage, Fate/stay Night, jne

35 000 - 50 000 kpl Uusia ykkösiä jotka puhuttavat koko teollisuudenalaa. Tämän ja seuraavan kategorian sarjat sytyttävät uskomattomia flamewareja. Esimerkkejä: Fullmetal Alchemist, The Melancholy of Haruhi Suzumiya, Code Geass, Macross F, Gundam 00, jne

50 000 - 100 000 kpl Täysin omassa luokassaan. Uskomattomat myyntiluvut. Esimerkkejä: Gundam SEED, osa elokuva-animesta (Kara no Kyokai, The Girl Who Leapt Through Time), Bakemonogatari, jne

yli 100 000 kpl Mainstream-yleisölle tehdyt anime-elokuvat. Teollisuudenalan tähdet. Esimerkkejä: Ghiblin elokuvat, Evangelion-elokuvat, Zeta Gundam: A New Translation, Final Fantasy VII: Advent Children, The World of Golden Eggs, jne

Jaa ilmaiseksi, myy ennätysmääriä

Oriconin listauksen mukaan Strike Witchesin ensimmäinen DVD on myynyt lähemmäs 11 000 kappaletta sen jälkeen kuin se julkaistiin syyskuun 26. päivä. Yli 10 000 myytyä DVD:tä pidetään nykyään animen suhteen poikkeuksellisen menestyneen sarjan rajana.

Esittäisin tämän listan vertailuna, mutta täytyy myöntää etten kuollaksenikaan tajua miten sitä luetaan. 10 961 kappaletta kuitenkin, selvästi... Listaa luetaan näin: *Sijoitus anime-DVD:iden joukossa (*sijoitus kaikkien DVD:iden joukossa) *myyty tällä viikolla **myyty yhteensä **viikkoja listalla

*1(*5) *7,994 **7,994 **1 Toshokan sensou vol.3 *2(*8) *5,721 *28,703 **2 Code Geass R2 volume02 *3(10) *5,062 *14,188 **2 Little Mermaid 3 *4(11) *4,981 **4,981 **1 Koihime Musou hawawa vol.1 *5(16) *3,657 *35,363 **2 Lucky Star OVA *6(17) *3,453 *18,941 **2 Macross Frontier 2 *7(20) *3,030 **3,030 **1 D.Gray-man 2nd stage 08 *8(29) *2,241 *10,961 **2 Strike Witches vol.1

Edellinen yli 10 000 kappaletta myynyt Gonzon sarja oli Vandread vuonna 2001, joten toista tuotantokautta voitaneen pitää käytännössä varmana - mikäli juoni ei sitä jo valmiiksi vihjaillut. Tämä osoittanee myös lopullisesti sen, että animen tulevaisuus on ilmaisuudessa - joskin hieman eri tavalla kuin tulin spekuloineeksi. Tärkeintä on luoda fanikanta, joka on valmiina käyttämään rahaa fanituksensa kohteeseen - oli se sitten oheistuotteita tai (sumuttomia) DVD:itä.

Ja mikä olisikaan parempi tapa saada sarjalle paljon katsojia (ja potentiaalisia faneja) kuin jakaa sitä ilmaiseksi netissä? Taktiikka tuntuu toimivan; marraskuussa pidettävä Strike Witches -doojintapahtuma わたしにできること kaavaili itsestään aluksi 30 circlen laajuista, mutta circlejä kertyi deadlineen mennessä loppujen lopuksi 114. Se ei kenties ole ihan vielä seuraava Reitaisai, mutta aika näyttää...

Anime ja kuinka se tehdään

Ei liene kenellekään epäselvää, että Japanin animaatioteollisuus on murrostilassa. Economist-lehden viimevuotisen artikkelin mukaan parhaaseen katseluaikaan esitettävän animen ja lastenanimen määrä on viime vuosina vähentynyt, ja enin osa animesta tuotetaan nykyään myöhäisillan ohjelmapaikkoja varten. Samalla anime on siirtynyt pois valtakunnallisilta suurilta kanavilta pienemmille paikallisille sekä satelliittikanaville. Vilkaisu Moon Phasen uusien sarjojen listaukseen tukee tätä toteamusta. Miksi näin on? Katsotaanpa.

Japanin talous-, kauppa- ja teollisuusministeriö julkaisi vuonna 2003 analyysin (PDF) animeteollisuuden tilasta ja sen suurimmista ongelmista. Sen myyntiluvut ovat vuosia vanhoja, mutta alla oleva kuva on sen ehkä kiintoisin ja aikaa kestänein osa - tuotantodiagrammi, jossa on selkokielisiä numeroita. (Selkeyden vuoksi olen muuttanut ja pyöristänyt kaikki rahamäärät euroiksi.)

Kuvaaja on yleisluontoinen ja luvut keskiarvoja - vain prime time -anime esitetään sekä valtakunnallisilla että paikallisilla kanavilla, myöhäisillan anime ainoastaan paikallisilla ja satelliittikanavilla. Rahanuolet eivät kuvaa sitä kuka maksaa kellekin vaan sitä kuinka suuri osa sponsorien rahoista virtaa eteenpäin. Ainoastaan Madhousen ja Production I.G:n kaltaiset suurimmat studiot tekevät lähes kaikki tuotannon osa-alueet itse (eivätkä nekään kaikissa tuotannoissaan); muut kontrahtoivat työn toisille studioille tai (etenkin välianimaation suhteen) ulkomaisille alihankkijoille.

Suurin ero japanilaisten ja länsimaisten TV-tuotantojen välillä on se, että Japanissa tuottajat maksavat TV-yhtiöille saadakseen sarjalleen esitysajan eikä toisinpäin. Tämän takia prime time -anime ja myöhäisillan anime ovat budjeteiltaan täysin eri asemissa, joskin eri syystä mistä voisi luulla: vaikka prime time -slotti voikin maksaa kanavasta riippuen mitä tahansa 65 000 ja 650 000 euron väliltä siinä missä myöhäisyön slotti taas voi irrota 2000 - 30 000 eurolla on prime time -animen sponsoreina kuitenkin yleensä "normaaleja" suuryrityksiä joilla riittää rahaa; lelufirmoja, pikaruokaketjuja, autofirmoja, vakuutusyhtiöitä, supermarketteja, elektroniikkavalmistajia ja niin edelleen. Parhaaseen katseluaikaan esitettävän valtavirta-animen tuotannossa TV-kanavalla on usein myös tärkeä osa, monesti jopa alkuperäisenä tilaajana.

Valtavirta-animella ei ole hätäpäivää taloudellisesti, koska niiden sponsorit kattavat käytännössä kaikki tuotanto- ja lähetyskulut; näillä sarjoilla on yleensä jo valmiiksi suuri fanikunta koska ne perustuvat lähes aina jo kannuksensa ansainneisiin suosittuihin mangasarjoihin, ja kaikki DVD:iden ja oheistuotteiden myynnistä tuleva tuotto on melkein puhdasta voittoa. Lisävoittojen toivossa tuotesijoittelu on kuitenkin viime aikoina nostanut suosiotaan mainstreamanimenkin puolella.

Arvaa mikä firma on Code Geassin tärkein sponsori?

Myöhäisillan sarjojen sponsorit taas ovat enemmän kohderyhmätietoisia; näiden sarjojen ohessa mainostetaan DVD:itä, mangaa, animesoundtrackeja ja pelejä. Koska näillä otakuorientoituneilla sponsoreilla ei ole ylimääräistä rahaa tuhlattavaksi ne osallistuvat tuotantoon usein huomattavassakin määrin; tämän vuoksi ne eivät jää pelkiksi sponsoreiksi vaan muodostavat tuotantokomiteoita (製作委員会, seisaku iinkai).

Eräiden yksilöiden suurinta hupia on ilkamoida coneissa sillä kuinka anime on jeninkuvat silmissä tuotettua kaupallista paskaa, joka tästä syystä pyritään tuottamaan mahdollisimman halvalla. Ja tottahan se on; animen tuottaminen on halpaa - ainakin jos vertaa amerikkalaiseen animaatioon. Amerikkalaiset ääninäyttelijät ja tuottajat ovat nimittäin pirun kalliita, joten vaikka suurin osa animaatiosta olisikin ulkoistettu Koreaan (sitä tekevät niin japanilaiset kuin jenkitkin) on yhden Simpsonit-jakson budjetti tarpeeksi rahoittamaan useammankin 13-jaksoisen animesarjan.

Simpsonit on toki erikoistapaus (sen kuluista suurin osa on ääninäytteljöiden palkkoja; sen viisi päänäytteljää Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith ja Hank Azaria saavat uusimman sopimuksensa mukaan 300 000 euroa jaksolta), ja suurin osa amerikkalaisesta animaatiosta tuotetaan toki halvemmalla (NY Timesin mukaan keskimäärin 500 000 eurolla per jakso, joidenkin muiden lähteiden mukaan halvemmallakin) - mutta sekin on silti japanilaisesta näkökulmasta aivan hitosti; ANN:n Justin Sevakis kertoo Kunihiko "Utena" Ikuharan hekotelleen äimistyneenä, kun hänelle kerrottiin että Tehotytöillä oli ollut samansuuruinen jaksokohtainen budjetti kuin Fullmetal Alchemistilla. (Kuten diagrammista näkyy yhden animejakson tuottaminen maksaa yleensä 10-13 miljoonaa jeniä eli 65 000 - 85 000 euroa. Vielä 90-luvulla suurtuotannot saattoivat kuitenkin olla kalliimpiakin - Escaflownen budjetti oli aikoinaan 30 miljoonaa jeniä per jakso. Kuriositeettina: Makoto Shinkai väsäsi yhden miehen urakkansa Hoshi no Koen kokonaisuudessaan 13 000 eurolla, ja sen tuotot olivat 500 000 euroa.)

         

Nämä kaikki ovat myöhäisillan sarjoja. Lista on pitkä.

Mutta japanilaisillakin budjeteilla animoiminen on verraten kallis tapa tuottaa TV-sarjoja. Tämän vuoksi vain viitisen prosenttia kaikesta Japanin TV-viihteestä on animea, ja siitäkin vain parikymmentä prosenttia (määrä on, kuten sanottu, jatkuvasti vähenemässä) on "normaalia" TV-viihdettä eli prime time -sarjoja tai viikonloppuaamujen lastenohjelmia; jatkuvasti osuuttaan kasvattava muu osa koostuu niistä pienten kanavien myöhäisillan UHF-sarjoista joista lännen otakupiireissä enimmäkseen puhutaan ja joiden pääasiallinen kohderyhmä ovat Japanissa joko a) otakut tai b) nuoriso / nuoret aikuiset. Tähän kategoriaan putoavat melkolailla kaikki paitsi suosituimmat ja valtavirtaisimmat shounen- ja shoujosarjat - Gankutsuousta Mononokeen ja Princess Tutusta Ouraniin. Viimeistään Haruhi Suzumiyan menestystarina pyyhki tiehensä myöhäisillan animen aseman obskuurina kamana, jolla ei synnytetä kaupallisia menestyksiä.

Mutta mikä sitten tähän trendiin on syynä, jos kerran valtavirta-anime on sponsoriensa turvin vakavaraista? Kovalevyllisten DVD-tallenninten ja nettiwaretuksen yleistyttyä valtavirtasarjojen DVD-myynti on on ollut laskussa jo vuosia (ja tämä pätee kaikkeen TV-viihteeseen, ei vain animeen), joten myös niiden tuotot ovat vähentymässä - tuotesijoittelusta huolimattakin alkaa olla tuottavampaa tehdä animea tiivimmälle kohdeyleisölle, joka varmasti ostaa DVD:itä ja oheistuotteita. Koska myöhäisillan animet luottavat näihin tuloihin ne ovat käytännössä verrattavissa OVA-sarjoihin, mutta ne myyvät enemmän DVD:itä koska ne saavat TV-esityksen kautta laajemman fanikunnan - vaikka ne sitten esitettäisiinkin pikkutunneilla.

Muun muassa tämän vuoksi "puhdas" OVA-formaatti on tuotantotapana nykyään käytännössä kuollut, ja käytännössä kaikki nykyään julkaistavat OVAt ovat Hellsingin ja Lucky Starin kaltaisia vankan fanikunnan omaavia establisoituja brändejä. OVA-animeilla ei ole TV-esityskuluja, mutta niiden myyntimäärät ovat yleensä pienempiä kuin TV-sarjojen, joten ne maksavat yleensä noin saman verran kuin TV-sarjojenkin DVD:t. (Kallista se toki on siitä huolimatta, kuten olen kertonut aiemminkin; yksi DVD voi maksaa 6000 jeniä eli noin 40 euroa.)

Tervehtikää animeteollisuuden pelastajaa. (Ihan totta!)

Mutta kuten diagrammista näkyy myöhäisillan animea tuotetaan riskillä - tuotantokomiteoilla on varaa maksaa lähinnä vain TV-slotti, eikä sarjan tuottava animaatiostudio saa niiltä riittävästi rahaa kattaakseen kaikki tuotantokulut. Tämän vuoksi DVD- ja oheistuotemyynnit eivät ole myöhäisillan animelle ylimääräistä bonusta vaan elinehto; ilman niitä sarja tuottaa tappiota. 90-luvulta lähtien tiettyjen sarjojen budjetissa on huomioitu myös Pohjois-Amerikan markkinoilta tulevat lisenssimaksut (jenkkijulkaisijat maksavat lisenssimaksoja yleensä 20 000 - 30 000 euroa per jakso, mutta suosituimmista sarjoista japsit saattavat pyytää viisikin kymmentä), mutta ottaen huomioon sikäläisen animenjulkaisualan viimeaikaisen kuihtumisen sitä tuskin enää tehdään.

Toisaalta tilanne on ajautumassa hiljalleen noidankehään, sillä myös myöhäisillan animen DVD-myynti on laskussa. Tuottajat ovat taistelleet tätä vastaan lisäämällä DVD-julkaisujen arvoa fanien silmissä mm. poistamalla sarjojen DVD-versioista TV-esitystä varten (ja DVD-myynnin lisäämiseksi) lisättyjä sensurointeja, parantamalla TV-deadlineja varten kiireessä tehtyä animaatiojälkeä ja lisäämällä sekaan ekstroja. Uusin kikka on niputtaa DVD samaan pakettiin kuin mangapokkari sarjasta johon se perustuu: japanilaisesta näkökulmasta olisi hirveän työlästä alkaa lukea netistä jotain jota normaalisti saa lähimmästä kirjakaupasta parillasadalla jenillä (saati sitten skannata sitä nettiin), joten kuluttajat eivät viitsi jättää mangapokkaria ostamatta vaikka se kyljessä roikkuvan DVD:n takia maksaisikin 3500 jeniä eli 20 euroa. Onhan se kuitenkin halvempaa kuin OVAn ostaminen.

Ken Akamatsu kirjoitti jokin aika sitten blogissaan, että hiljattain startanneen Negima Ala Alba -OAD:n menestyminen saattaa hyvinkin vaikuttaa siihen, miten animeteollisuus tulee jatkossa toimimaan pakatun median myynnin suhteen - ja viimeisimpien tietojen mukaan se on kuulemma ylittänyt 100 000 myydyn kappaleen rajan (joista 82 000 oli ennakkotilauksia). Ottaen huomioon Akamatsun lupaukset "elokuvan harkitsemisesta jos myynti ylittää 50 000 ja kolmannen tuotantokauden harkitsemisesta jos se ylittää 100 000" voi vain pohtia josko lunnasmalli voisi toimia animentuottamisenkin suhteen.

Häiritseekö liika sumuisuus? Osta DVD! Tai figuuri, ihan sama meille. Kunhan ostat jotakin...

Tätä taustaa vasten katsottuna Gonzon kokeilema malli on harvinaisen järkevä. Miksi turhaan maksaa TV-esityksestä, kun kohdeyleisö on muutenkin nörttejä (Japanissa Internet on aivan viime vuosiin asti ollut lähes kokonaan nörttien temmellyskenttä, ja suurin osa japanilaisista on edelleen tottuneempi käyttämään sitä kännykän kuin tietokoneen kautta) ja tuotto tulee joka tapauksessa oheistuotemyynnistä? Suoraan vain YouTubeen - kun niitä TV-esityskuluja ei ole voi DVD:itäkin myydä halvemmalla. Tai vielä parempaa - saman tien striimauspalveluun jonka osittain omistat. Muut tuotantoyhtiöt ovat kritisoineet Gonzon uusmediabisneksiä viime aikoina rankoin sanankääntein, mutta totuus on että maailma tuntuu muuttuvan tällä hetkellä niitä nopeammin - ja jos dinosaurukset eivät ole valmiita kehittymään, ne tulevat jäämään muiden jalkoihin. Oli Gonzon sarjojen laadusta sitten mitä mieltä tahansa.

"Animaatioteollisuus on kohtaamassa samanlaisen siirtymävaiheen kuin musiikkiteollisuus silloin kun CD-myynti muuttui nettimyynniksi", sanoo Gonzon emoyhtiö GDH:n toimitusjohtaja Shinichiro Ishikawa alussa mainitsemassani Economistin artikkelissa. Niinpä niin.

Muokkaus 22.10: No niin, trendi on alkamassa. Katsotaanpa mitä siitä tulee...

Gonzo toimittaa

Gonzon ilmaisanimeista Tower of Druaga ehti juuri loppua, ja Blassreiter on suunnilleen puolessa välissä. Muutama päivä sitten GDH ilmoitti, että sen Strike Witches -sarja tulee lopultakin edistymään sitä yhtä promojaksoa pidemmälle - ja menemään suoraan nettilevitykseen sekin, YouTuben ja CrunchyRollin kautta. Bostia ei tiedotteessa mainita, mikä on tavallaan sääli - olisi ikävää, jos sen bisnesmalli osoittautuisi loppujen lopuksi kannattamattomaksi. No, kuluttajat tuskin kuitenkaan valittavat. Itse sarja taas... no, FoxJones kuvaili sitä aikoinaan varsin osuvasti. Promojakso oli hyvin promojaksomainen (eli vailla niin päätä kuin häntääkin), ja konsepti on juuri niin kahjo kuin miltä se kuulostaakin - elukankorvaisia mechamusumeja pörräämässä ilmojen halki ja räiskimässä pahiksia ilman housuja. Kenties sarja pääsi lopulta tuotantoon juuri siksi, että mainosrahoitteinen nettilevitys mahdollistaa sen tuottamisen lopulta voitolla - eihän näin pöljään sarjaan kukaan upottaisi rahojaan? Ken tietää.

Promojaksokin kellui kokonaisuudessaan YouTubessa jossain vaiheessa, mutta se on näemmä poistettu sieltä sittemmin. No, tästä vanhasta pätkästäkin saa varsin hyvän käsityksen siitä missä sarjassa tulee olemaan kyse.

Hitaasti jauhavat pyörät

Oletteko koskaan miettineet, miksi suomennettu manga on halvempaa kuin englanninnettu?

Kun Dragon Ballia oltiin aikoinaan tuomassa Suomeen järjesti Shueisha laajan markkinatutkimuksen. Japanilaiset näkivät kioskien ja ruokakauppojen lehtihyllyillä sarjakuvia kuten muuallakin Euroopassa, mutta Suomessa oli muuan kiinnostava piirre: hyvin iso prosentti niistä oli Disneyn ankkasarjakuvia. Kokonaan värillisen Aku Ankan taskukirjan hinta, he näkivät, oli nelisen euroa - joten samankokoiset mangapokkarit eivät olisi voineet maksaa kovin paljoa enempää. Jenkeissä asia on tietysti aivan toinen, koska kun Tokyopop laski hintoja 50 prosentilla muutos oli jo valmiiksi vallankumouksellinen. (Tämän vuoksi emme ole vieläkään saaneet Hiroshiman poikaa Jalavalta kahta osaa enempää. Ei kukaan osta 20 euron mangaa, jos on tottunut saamaan moninkertaisesti parempaa laatua kuudella eurolla - tai vaikka kahdellatoistakin.)

Animepuolella mentaliteetti on pitkään ollut toinen. Nähtyään amerikkalaisten maksavan ilomielin 40 dollaria 1000 jenin pienoismallista tai 20 dollaria 300 jenin mangasta japanilaiset tulivat siihen tulokseen, että maassa maan tavalla - joten kun Bandai saapui Yhdysvaltain markkinoille vuonna 1999 se lätkäisi VHS-kasetteihinsa 30 dollarin hintalapun, eikä ole muuttanut tapojaan piiruakaan sen jälkeen.

Tällainen hinnoittelu olisi ymmärrettävää Japanissa, koska siellä tuotteen levittämiseen liittyvä infrastruktuuri on hyvin erilainen kuin lännessä - valmistuskustannukset ovat korkeampia kuin lännessä ja valmis tuote kiertää lukuisten välikäsien kautta ennen kuin lopulta päätyy kauppoihin, joten loppujen lopuksi vaikkapa DVD:n hinta nousee hyvin korkeaksi - mutta Bandain itsepintaisuus pitäytyä samoissa hinnoissa vaikka infrastruktuuri ei sitä vaadikaan on yksinkertaisesti jääräpäistä. Tällainen toiminta ei ole japanilaisten mielestä mitenkään kummallista, kuten vaikkapa Production I.G.:n toimitusjohtaja Mitsuhisa Ishikawan haastattelusta (9:45) näkee.

Kyllä, elokuvan julkaiseminen sekä Blu-ray-levyn että tavallisen DVD:n sisältävässä 90 dollarin paketissa
on varmasti hyvä tapa saada ihmiset ostamaan se.

Kullalla päällystettyjen katujen lisäksi japanilaiset oikeuksienhaltijat ovat viime aikoihin asti olleet harhakäsitysten vallassa myös länsimaisten markkinoiden koosta ja laadusta; nähtyään cosplayaajia coneissa he ovat ajatelleet "jokaista tällaista innokasta fania kohden täytyy olla kymmeniä kasuaaleja faneja, jotka vain jonottavat rahat kädessä ostaakseen DVD:itä"  eivätkä ole ymmärtäneet, että käytännössä kaikki potentiaaliset asiakkaat ovat siinä heidän edessään. Animea eivät lännessä osta kuin innokkaat harrastajat, eivätkä nykyään välttämättä hekään (kuten kyselystä tuolla sivupalkissa käy ilmi).

Tämän vuoksi noin kolmannes pohjoisamerikkalaisten anime-DVD:iden hinnasta on lisenssimaksuja, jotka nimekkäimpien sarjojen - toisin sanoen amerikkalaiset markkinat mielessä budjetoitujen sarjojen á la Witch Hunter Robin, Ergo Proxy, Pumpkin Scissors, Darker Than Black, Black Lagoon, Black Blood Brothers ja Coyote Ragtime Show - kohdalla saattavat nousta jopa 70 000 dollariin jaksolta. Japanissa on luultu, että tilanne on vielä samanlainen kuin 90-luvulla ja kaikki julkaistu käy kaupaksi ilman mitään ongelmaa - vaikka tilanne on muuttunut toisenlaiseksi jo aikapäiviä sitten. Nykyään ihmiset imuttelevat torrentteja piuhat punaisina, ja vain Vizin kaltaiset isoja shounenlisenssejä ja niiden oheistuotteita omistavat julkaisijat menestyvät Geneon USA:n kaltaisten vähemmistöyleisön sarjojen julkaisijoiden laotessa.

Mutta sen sijaan että tuotantoyhtiöt alentaisivat hintoja ja lisenssimaksuja ne ovat päättäneet vian olevan ostajissa, ja ovat sen jälkeen keskittyneet kotimaisiin markkinoihin. Koska DVD-myynti on kuitenkin Japanissakin laskussa - eikä mikään ihmekään, koska Sharessa ja torrentsivustoilla liikkuvien HDTV-rippien kuvanlaatu on nykyään parempi kuin DVD:iden - ne ovat kausi kauden jälkeen suunnanneet yhä enemmän rahaa oheistuotteita myyviin otakusarjoihin.

Ihan viime aikoina tilanne on kuitenkin alkanut muuttua. Olen jo aiemmin maininnut länsirannikon conien olevan yleensä ammattimaisia ja itärannikon conien fanivoimin organisoituja, mutta tähän tuli merkittävämpi muutos joulukuussa pidetyn New York Anime Festivalin myötä. NYAFia järjestää sama fima kuin New York Comic Conia, joten kontakteja ja resursseja löytyy.

Näin ollen NYAFissa oli myös mahdollisuudet sellaiseen, mistä eräät täällä Suomessakin haaveilevat: paikalla oli alan ihmisiä, joiden kanssa saattoi keskustella teollisuuden tilasta ja fandomin toiveista. Eräässä yleisöltä suljetussa paneelissa nämä firmojen yritysjohtajat saivat eteensä varsin suorasukaisia lukuja ja tilastoja siitä, kuinka moni lataa animea netistä ja katsoo sitä YouTubesta, ja viimeistään he veivät mukanaan Japaniin tietoisuuden siitä että Internet on olemassa, se on merkittävä eikä sitä voi enää jättää huomiotta.

Eri tahot ovat reagoineet tähän eri tavalla. Esimerkiksi TV Tokyo on hiljattain noussut yhdeksi tiiviimmistä kirjeenvaihtajista YouTuben kanssa... hupaisana yksityiskohtana mainittakoon, että rapatessa on toistaiseksi roiskittu nurin myös eräs cosplayvideokoosteiden postailuun käytetty käyttäjätili.

Onneksi kaikkien päät eivät sentään ole yhtä umpiluisia, vaan eräillä tahoilla on tultu samanlaiseen tulokseen kuin pelialallakin: jos yksi käyttäjä ei ole sama kuin yksi ostaja sille ei voi mitään, eikä piratismin lopettaminen välttämättä merkitsisi myynnin kasvua. Sen sijaan tilanteeseen on yritettävä sopeutua; esimerkiksi Kadokawan liberaalit asenteet fanikäännöksien suhteen tulivat hyvin selväksi jo toissavuotisesta Haruhi-mainoskampanjasta.

Toistaiseksi mullistavin näistä sopeutumispyrkimyksistä julkistettiin eilen, kun Studio Gonzon omistaja GDH osoitti etteivät sen jo viime vuoden puolella (edellä mainitussa haastattelussa) väläyttelemät ideat olleet pelkkää sanahelinää: se ilmoitti julkaisevansa seuraavat uudet sarjansa The Tower of Druaga: the Aegis of Uruk ja Blassreiter YouTubessa, CrunchyRollissa ja BOSTissa - samana päivänä kun ne lähetetään Japanissa TV:stä, englanninkielisin tekstityksin, maailmanlaajuisesti. Eivätkä nämä ole mitään jämäsarjoja - Blassreiter voi ollakin jenkkiyleisöä varten kaavailtu sarja, mutta Koichi "Last Exile" Chigaran ohjaaman Druagan oli ottanut listalleen jo ainakin kolme fansubtiimiä.

Jos et voi voittaa vihollisiasi sinun on liittouduttava heidän kanssaan, eikös? Lyhyellä matikallakin pystyy laskemaan, että X jeniä nettijakelusta on enemmän kuin 0 jeniä nettijakelusta, jos sitä tapahtuu joka tapauksessa. Tuskinpa mainitut palvelut näiden sarjojen streamausoikeuksia ovat nimittäin ilmaiseksi saaneet.

Previously fans outside of Japan did not have access to Japanese animation titles until each property was licensed and localized for TV or videogram release in each respective territory. Partially as a result of this gap in availability, a substantial amount of fansubbed pirated footage has traditionally proliferated the Internet via file sharing communities immediately following the first broadcast on terrestrial TV in Japan. G.D.H.'s decision to provide its content globally in parallel with Japanese broadcast is an effort to offer equal accessibility and new viewing opportunities to fans around the world, while at the same time showcasing a legal online alternative to illegal file-sharing and downloading. The web VoD services in this venture will also explore new business models that both maximize revenues from content exploitation and savings on distribution costs.

Tämä ei tietenkään ole - edes näiden sarjojen kohdalla - nettiin ripattavien TV-lähetysten loppu, koska aina on hifistejä jotka arvostavat kunnollista kuvanlaatua sen verran että jaksavat nähdä sen verran vaivaa. Se ei myöskään ole fansubbien loppu, vaikka se vähentääkin varmasti viitseliäiden määrää - kuka jaksaa nähdä pelkän kuvanlaadun vuoksi vaivaa jakson kääntämiseen ja tekstittämiseen, jos korvaava versio löytyy jo tuubista?

Sen sijaan se tekee niiden laittomuudesta yhdentekevää; sitä enemmän, mitä useampi tuotantoyhtiö päättää seurata GDH:n esimerkkiä. Tulevaisuus on ilmaisuudessa - eläköön, Justin Sevakis.

Muokkaus: "The best part is the streaming will stay FREE and any ads on it will help pay for the costs and go back to the creators too!"  Tiesin.

Muokkaus 26.3: ANN:n Zac Bertschy haastattelee CrunchyRollin Vu Nguyenia ja kysyy tapansa mukaan paljon sellaisia vaikeita kysymyksiä, joita kohteliaammat toimittajat eivät viitsisi kysyä. Valitettavasti se saa Nguyenin vain välttelemään vastaamista...

Muokkaus 2.4: Nyt GDH:lla on pimahdettu lopullisesti - ne ovat siirtyneet Radiohead-linjalle ja antavat ihmisten päättää omat hintansa. Kuulostaa pelottavan radikaalilta - hatunnosto BOSTin poppoolle, jos puoletkaan heidän osuudestaan tässä on totta.

Pienet edellä, isot perässä


Sangatsu julkaisee Trinity Bloodin. Cosplayta varten suunniteltuja hahmodesignejä, ihmisiä ja (nanobotti)vampyyrejä sotimassa apokalypsinjälkeisessä tulevaisuudessa, toisia vampyyrejä metsästävä vampyyri... miten tämä nyt kuulostaakaan niin kamalan tutulta?

Kiyo Kujon manga on joka tapauksessa positiivisia arvosteluita kerännyt ja ihan ansiokas. Se perustuu The Sneakerissa julkaistuihin Sunao Yoshidan ranobeihin, joiden tarina jäi valitettavan kesken kirjailijan kuoltua vuonna 2004. Sekä mangasovitus että niin ikään mainetta kerännyt, GONZOn käsialaa oleva animesovitus ovat sen jälkeen hiihdelleet omia latujaan; pituutta edellisellä on tällä hetkellä yhdeksän tankoubonia.

Monien muidenkin Japanin hahmokulttuurituotosten tapaan myös Trinity Bloodin eri inkarnaatiot julkaistiin eri kohderyhmille suunnatuissa medioissa nimikkeen fanikunnan laajentamiseksi. Siinä missä The Sneaker on julkaisee lähinnä seinenyleisön ranobeja on mangasovitusta julkaiseva Asuka shoujolehti; animesovitus taas pyöri satelliittikanava WOWOWilla. Trinity Bloodista löytyykin niin shoujon draamaa kuin mättöseinenin cooliuttakin.

Kyseessä ei kuitenkaan kuulemma ole vielä SE - mikä se nyt sitten onkaan. Hmm. Muokkaus 29.11: Oikein muistin; C-. Oi voi.

Dungeon Master

Sain erinäisiä kuukausia sitten kahlattua läpi sekä Alexandre Dumas vanhemman Monte-Criston kreivin että sen animesovituksen Gankutsuoun, joka oli ilmestymisvuotensa 2004 puhutuimpia sarjoja. Nyt voin lopultakin sanoa olevani riittävän hyvin asiaan perehtynyt ilmaistakseni mielipiteeni jälkimmäisestä. Koska Gankutsuou on kuitenkin periaatteessa arvosteltu jo Otakun numerossa 1/2006 tämä ei ole kokonainen arvostelu, ainoastaan muutaman sananen sovitukseen alkuteokseen nähden tehdyistä muutoksista. Spoilereilta ei vältytä, koska kirjoitus on suunnattu lähinnä niille jotka ovat sarjan jo katsoneet - jos haluatte arvostelun, sellainen on esimerkiksi Kupolilla.

Animaatiosta

Mainiossa teoksessaan Mangan harmaasävyt Reima Mäkinen kirjoittaa näin: "Näkeminen on tietämistä ja tulkintaa. Niinpä sarjakuvassa on mahdollista käyttää esimerkiksi hahmojen vaatteissa kuviointia, jonka lukija hyväksyy aitona, vaikka se ei mittakaavaltaan sitä olisikaan. Erilaiset sarka-, sametti- ja säkkikangaskuviot ovat tästä hyvä esimerkki. Kangasta täytyy katsoa yleensä melko läheltä ennen kuin sen pintarakenne erottuu. Sarjakuvahahmon vaatteiden neulos voi kuitenkin näkyä mainiosti vaikka hän seisoisi kuvassa 10 metrin päässä."

Juuri tätä Gonzon Gankutsuouhun soveltama, paljonpuhuttu erikoinen animointiratkaisu on. Liikkumattomat kuvapinnat ovat yksinkertaimmin kuvailtuna vain erilaisia rastereita ja kuviointeja, joita animaattorit ovat asetelleet tavalliseen kalvoanimaatioon jättämiinsä "aukkoihin" (olkoonkin, että nämä kalvot ovat olleet yhtä digitaalisia kuin rasteritkin). Kyseessä on eittämättä mielenkiintoinen tyylillinen kokeilu, mutta loppujen lopuksi siinä ei ole mitään muuta vallankumouksellista kuin se, että sitä ei ole ennemmin animaatioon sovellettu. Syy on selvä: kun kuvat liikkuvat, illuusio haihtuu saman tien. Juuri katsojan tietoisuus tästä ja illuusion rikkominen juuri kuitenkin tekevät ratkaisusta niin kiehtovan.

Lisäksi se auttaa eittämättä viemään katsojan huomiota loitommas siitä, että sarjan animaatio on perinteisten osien kohdalla varsin karkealaatuista: hahmoanimaatio on yksityiskohtia säästelevää, mutkia oikovaa ja paikoin vähäfreimistäkin. Mutta kun sarja muistuttaa muutenkin enimmäkseen 3D-mallinnetuissa kulisseissa tapahtuvaa leikkopaperianimaatiota, niin mikäs siinä. Elämä on valintoja...

Ruusuja ruusutekstuurilla

Juonenkulusta

Gankutsuou ei, kuten kaikki varmaan jo tietävät, ole niinkään sovitus kuin pastissi. Kun 1800-luku vaihdetaan psykedeelisen steampunkahtavaksi 5000-luvuksi, Turkin sota Itäkvadranttien sodaksi, Venetsia Kuuksi ja niin edelleen saadaan varsin kiehtova tapetti, jota vasten Dumas'n romaani voidaan uudelleenmaalata. Tämä on asia joka mainitaan kaikkialla, mutta se ei ole oleellisen tärkeä seikka tarinan sisällön kannalta.

Luigi Vampa rosvoineen vaanii edelleen varomattomia karnivaalivieraita katakombeissa. Kreivi luikertelee edelleen tiensä seurapiireihin ja kylvää samalla eripuraa Villefortin ja Danglarsin perheonniin. Hovimestari Barrois kuolee edelleen juotuaan myrkytetystä mehulasista. Morrelin & Poikien rahtilaiva on edelleen Pharaon, vaikka se onkin avaruusalus eikä kolmimasto. Albertin suuttumus kärjistyy edelleen lopulta kaksintaisteluhaasteeksi, vaikka aseena ovatkin miekkailevat mechat eivätkä pistoolit.

Sen sijaan suurin muutos tarinan rakenteeseen on se, että Dumas'n osittain tositapahtumiin perustuva romaani koostuu itse asiassa kahdesta hyvin erilaisesta osasta. Ensimmäinen, noin kolmanneksen sen pituudesta käsittävä osa kertoo nuoresta miehestä nimeltä Edmond Dantès, petoksesta jonka kohteeksi hän joutuu tunteja ennen naimisiinmenoaan, hänen 14 vuoden vankeudestaan - jonka aikana hän kuulee satumaisesta, löytäjäänsä Monte-Criston autiosaarella odottavasta aarteesta - ja ihmeellisestä paostaan. Toinen taas kertoo Monte-Criston kreivistä, uskomattoman vauraasta miehestä joka saapuu Pariisiin kostaakseen niille kolmelle miehelle joiden ansiosta hänen aiempi elämänsä tuhoutui, hänen suunnittelemastaan valtavasta kostokoneistosta joka lopulta murskaa hänen uhrinsa ja kaataa heidän elämänsä kuin korttitalot, sekä ihmisistä joiden elämät hän sattumalta pistää järjestykseen sotapolkunsa varrella. Näillä kahdella hahmolla on narratologisesti hyvin vähän yhteyksiä, sillä osien välillä kulunut vuosikymmen on muuttanut Dantèsia todella paljon; hänestä on tullut mies, joka elämänsyrjässä pysyäkseen joutui unohtamaan epätoivon, rakkauden ja jopa vihan - ja muistamaan vain koston. "I'm not the man I used to be / and what you see is not what it seems."

Osien välillä on muutaman luvun pituinen murrososa, jossa seuraamme varjoista toimivaa Dantèsia hänen ottaessaan selvää siitä mitä hänen pettäjilleen ja auttajilleen on tapahtunut hänen vankilavuosiensa aikana. Kertoja ei kuitenkaan nimeä häntä lukijoille vaan pitää hänet etäisenä, ja lopulta hän katoaa kokonaan kuvioista ja seilaa kohti koston viitoittamaa tulevaisuuttaan. Toinen osa alkaa Venetsian karnevaaleista ja pitää aluksi päähenkilöinään Franzia ja Albertia, jotka "sattumalta" sattuvat törmäämään heidän kanssaan samassa hotellissa oleskelevaan Monte-Cristoon.

Animen tuotantoryhmä on tehnyt erittäin viisaan päätöksen aloittaessaan tarinan vasta tästä kohtaa, sillä kaksijakoisuus on eittämättä romaanin suurin yksittäinen puute. Tuntuu itse asiassa aika ihmeelliseltä ettei tällaista ratkaisua ole kukaan ennen tehnyt, vaikka tarinasta on tehty aikojen saatossa kasapäin TV-sovituksia - tarinan jännitys kun säilyy paljon paremmin, kun kreivin tausta ja suunnitelmat pysyvät aluksi mysteereinä ja paljastuvat vasta hiljalleen sarjan edetessä. Samaa palvelee myös Haydéen ja Cavalcantin taustojen pitäminen katsojalta aluksi salassa ja paljastaminen vasta kreivin ansalankojen lauetessa.

Romaanin kerronta on suorasukaista, ja kreivin suunnitelmat ovat enimmäkseen selvästi lukijan nähtävillä. Tarinan pituuden takia näin on pakkokin, koska Dumas'n liikoja selittelemättömän kerronnan vuoksi lukijat olisivat ehtineet jo autuaasti unohtaa mysteerit siinä vaiheessa kun saavutaan niiden ratkaisujen äärelle. (Romaanihan tosiaan julkaistiin alkujaan jatkokertomuksensa sanomalehdessä.)

Peppo

Tapahtumista

Dumas kirjoitti Monte-Criston kreivin suosionsa ja vaurautensa huipulla, riettaalla 1840-luvulla, ja Shakespearen tapaan hän osasi pippuroida keitoksiaan fanserviceksi laskettavalla aineksella joka pitää yleisön mielenkiintoa yllä. Sattumalta juuri nämä asiat sattuvat olemaan kuuminta hottia myös näin kahden vuosisadan jälkeenkin, joten Gonzo on paisutellut niitä kuin pullataikinaa. Kreivi välkyttelee kulmahampaitaan minkä ehtii; Peppon - jolla alkuperäisessä romaanissa ei ollut kuin hyvin pieni, puherooliton osa Albertin huijaamisessa - trappiarvot on nostettu maksimiin, ja hänestä on tehty juoneen vain vähän osallistuva mutta silti oleellinen katalysaattorihahmo; Albertin kreiviä kohden kokema kiinnostus kärjistyy fanityttöjen riemuksi lähes rakkaudentunnustukseksi. Tämä on aimaita jos mikä!

Tuumakin lähemmäs, ja sarja menisi yaoiksi

Ennen sarjan alkua siitä esitetyn trailerin perusteella juoneen kaavailtiin alun perin myös niin ikään alkuteoksessa vihjailtua Eugénien ja hänen ystävättärensä Louisen suhdetta, mutta jossain vaiheessa sekin sivujuoni ilmeisesti virtaviivaistettiin tiehensä Louise mukanaan - sääli. Voisin esittää jopa ajatuksen siitä, oliko Cavalcanti alun perin sarjan käsikirjoituksessa mukana lainkaan; trailerissa häntä ei näy, ja Eugénien varhainen hahmodesign oli suuresti Cavalcantia muistuttava, tyttömäisempi ja kapinallisempi - samanlainen kuin alkuteoksen miehistä kiinnostumaton ja sitoutumishaluton Eugénie. Kenties "Eugénien kärsimysten Cavalcantin ahdisteltavana" arveltiin kiehtovan yleisöä enemmän kuin "Eugénien ja Louisen skandaalinkäryisen yurisuhteen" - joten Louise sai kenkää, Cavalcanti palautettiin tarinaan Eugénien hahmodesignillä varustettuna ja Eugéniestä tehtiin lyhyttukkainen nyhverö, jonka funktio tarinassa on soittaa pianoa ja angstata omaa voimattomuuttaan.

Koska tarinassa tällaisenaan olisi aivan liian vähän romantiikkaa on Albertin ja Eugénien välille sytytelty asiaankuulumattomia lapsuudenystäväromanssin kipinöitä. Samalla on tehty myös Caderoussen roolin pienentämisen ja Cavalcantin valeisän poistamisen kaltaisia mutkien oikomisia.

Haydée kolistelemassa Morcerfin kaappiluurankoja

Lisäksi juoneen on tehty pieniä sen dramaattisuutta lisääviä virityksiä: esimerkiksi Haydéen todistus ei pilaa Morcerfilta vain tämän asemaa puolueessaan, vaan myös presidenttiehdokkuuden. Danglarsin kohtalo on huomattavasti karumpi kuin alkuteoksessa. Maanpetos, josta Dantèsia syytettiin, on muutettu Napoleonin valtaanpaluun avustamisesta prinssin salamurhayritykseksi. Nämä ovat hyvän maun rajoissa olevia, ymmärrettäviä nykyaikaistuksia.

Mitä pidemmälle sarja etenee, sitä kauemmaksi se kuitenkin alkaa hoiperrella alkuteoksensa kehyksistä: se säilyttää muutamia samoja elementtejä, mutta kehittää niitä täysin eri suuntiin (tai, kreivin viimeisen viestin tapauksessa, päätyy niihin täysin eri kautta). Villefort pääsee kreivin jäljille, ja vaikka hän musertuukin hänen suunnitelmansa alle se tapahtuu paljon hajanaisemmin kuin alkuteoksessa, jotta sarjan ensimmäisellä kurilla olisi kunnollinen huipennus. Tapahtumien staattisen seuraamisen sijaan saamme seurata Franzin salapoliisintyötä hänen metsästäessään totuutta Edmond Dantèsin ja salaperäisen Gankutsuoun takana. Sympatian jakamisen sijaan kreivi esitetään kostonhimoisena hirviönä. Mielipiteeni muutosten hyväksyttävyydestä alkoi hiljalleen horjua viimeistään kaksintaistelun lopputuloksen ja Mercedeksen poislähtöehdotuksen hylkäämisen myötä; tämän jälkeen tarina lähtee lopullisesti kokonaan omille urilleen. Se lakkaa olemasta Monte-Criston kreivin pastissi ja muuttuu pelkästään Gankutsuouksi; siinä missä alkuteoksen loppu on onnellinen on Gankutsuoun lopetus oopperamaisen traaginen ja haikea. Kreivin satumaisen omaisuuden salaisuus ja itse yliluonnollisen Gankutsuoun luonne eivät lopultakaan paljastu.

Tämäkin tähtäily päättyi alkuteoksessa erilaiseen lopputulokseen

Kaiken tämän jälkeenkin on myönnettävä, että omana teoksenaan Gankutsuou seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Alkuteokseen ensin tutustuneena tarkastelen sarjaa väistämättä ensisijaisesti sovituksena, mutta siltikään en pysty olemaan vaikuttumatta animen toimivuudesta. Tällaisenaan juonenkuljetus on vahvaa, dramaattista ja katsojaa tehokkaasti johdattelevaa, ja epäilemättä alkuteokseen vasta animen jälkeen tutustuvan on helppo pitää jälkimmäistä kerronnaltaan huomattavasti paranneltuna. Kun sarjan toteutus on myös graafisesti kunnianhimoinen, ääninäyttelyltään tasalaatuinen ja soundtrackiltaan tyylikäs - ja sen keskushenkilö japanilaisen animaation traagisin ja karismaattisin antisankari vuosiin - ei lopputulosta voi pitää kuin onnistuneena.