Hyviä ja huonoja uutisia

  
Uusin Afternoon vahvistaa Moon Phasessa pari kuukautta sitten olleet huhut: Hiroaki Samuran mestariteos Blade of the Immortal saa lopultakin animesovituksen. Eipä sitä olekaan odotettu kuin vasta vähän päälle kymmenen vuotta... Sarja starttaa AT-X:llä kesällä; sen pituutta ei ole vielä ilmoitettu, mutta väkivaltaisuutensa vuoksi se saanee parhaimmillaan myöhäisillan ohjelmapaikan.

Mutta.

Sen tuottaa Bee Train ja ohjaa Koichi Mashimo. Bee Trainin surullisenkuuluisaa mainetta voi väittää "turhaksi nillitykseksi", mutta en rehellisesti sanoen ymmärrä millaiset standardit moista väittävillä on... Puhumattakaan siitä että Mashimo olisi minusta erityisen hyvä ohjaaja; hänen työnsä .hack-franchisen, Tsubasa Chroniclen ja legendaarisen pyssypimutrilogiansa - Noirin, Madlaxin ja El Cazador de la Brujan - parissa ovat saaneet minut lähinnä vakuuttumaan siitä, että hän onnistuu sössimään lupaavimmatkin konseptit.

Potentiaalia Immortalissa nimittäin olisi. Pelkään vain että oli alkuperäisjuoni miten hyvä tahansa ja käsikirjoitus miten laadukas hyvänsä - käsikirjoittajan pallille istutettuun Hiroyuki Kawasakiin saattaisi uskaltaa asettaa jo jonkinlaisia toiveitakin - Mashimo tekee siitä juonen nurkkaan heittävän tylsän haahuilun, jossa enin osa tapahtumista kuluu panoroitaessa musiikin säestyksellä pitkin maisemaotoksia ja tuijotellessa lähikuvia henkilöiden silmistä. Bee Trainin työvoima ei ole mikään maailmanluokan sotajoukko - studiohan toimii perustajansa Mashimon periaatteiden mukaan lähinnä animaattorien kouluttamona - joten Samuran lavean vesiväri- ja nestetussityöskentelyn emuloimiseenkaan tuskin ylletään. Yllä olevassa kuvassa näkyvä hahmodesign antaa olettaa pahinta.

Jos  tämä tuhoon tuomittu projekti tulee jotenkin onnistumaan, se tulee tekemään niin jonkun muun kuin Mashimon ansiosta. Seiyuulista on lupaava, ja ainakin säveltäjänä on tällä kertaa joku muu kuin Yuki Kajiura - Haibane Renmeistä muistettu Koo Ootani nimittäin.

Muokkaus 31.3: Traileri vahvistaa pahimmat pelkoni. Ei näin!

Muokkaus 25.4: Traileri julkaistiin sitten netissäkin. No, ehkä tyyli on menetetty - mutta toivottavasti pitävät sentään laadun tuon tasoisena ja maisemapanoroinnit minimissä... Hifistit ovat tietty jo itkeneet silmät päästään sen takia ettei AT-X lähetä HD:llä, mutta eipä tuo varmaan tuosta paranisi resoluutiota nostamallakaan.

Viimeiset dinosaurukset

Blade of the Immortalin numerossa #130 Dark Horse ilmoitti seuraavan numeron olevan sarjan viimeinen kuukausittain julkaistava numero; sarjaa julkaistaan jatkossa enää vain pokkarimuodossa. Hiroaki Samuran kymmenen vuoden ajan jatkunut Blade of the Immortal oli Yhdysvaltain viimeisiä sarjoja, joita julkaistiin edelleen amerikkalaisessa formaatissa - eli luku kerrallaan sarjakuvalehtinä. (Viimeinen, jos Witchbladea ja Sabrina, the Teenage Witchiä ei lasketa. Moni ei niin tee.)

Rapakon tällä puolella suurin osa nuoremmista harrastajista ei todennäköisesti ole koskaan edes kuullut tällaisesta julkaisutavasta. Muinaisilla 80- ja 90-luvuilla se oli kuitenkin manganjulkaisun standardi: sarjakuvan ei arveltu menevän kaupaksi, jos se julkaistaisiin heti aluksi "kalliissa" pokkarimuodossa. Tämän julkaisutavan esitteli Yhdysvaltain markkinoille Eros Comixin ja Dark Horsen kautta mangaa julkaisseen Studio Proteuksen perustaja Toren Smith, joka uskoi viimeiseen asti omiin konservatiivisiin mielipiteisiinsä. Hän ei uskonut esimerkiksi shoujon tai manganpiirto-oppaiden suosioon, ja ennusti Yhdysvaltain markkinoiden romahtavan jos niille tungettaisiin enemmän mangaa kuin mitä niillä sillä hetkellä oli (runsaat satakunta sarjaa).

Myös Blade of the Immortal oli Studio Proteuksen heiniä. Koska Samura oli kuitenkin pyytänyt ettei hänen teostaan flipattaisi, Smith leikkautti jokaisen sivun ruudut erilleen ja kasautti ne uudelleen vasemmalta oikealle luettavaan järjestykseen - puhekuplien lukujärjestyksen kammottavasti sekoittava tapa, jota myös Jalava käytti julkaistessaan Hiroshiman pojan ensimmäisen osan vuonna 1985.

Vuonna 1997 Yhdysvaltain sarjakuvakentälle saapui Stuart Levyn luotsaama Mixx Entertainment. Aluksi se ei ollut mitenkään poikkeuksellinen kustantamo: se julkaisi mangaa ensin lehtimuodossa - ei tosin omina lehtinään, vaan MixxZine-antologiassa - ja vasta myöhemmin pokkareina, olkoonkin että MixxZine ja sen myöhempi sisarjulkaisu Smile olivat selkeästi massoille eivätkä sarjakuvaharrastajille suunnattuja. Vuonna 1998 Mixx esitteli markkinoille "Pocket Mangan" - pienikokoiset, vain kahdentoista dollarin hintaiset pokkarit (tuohon aikaan normaalista graphic novelista, niistä joita nykyään sanotaan "vanhoiksi painoksiksi", sai pulittaa usein jopa 17 dollaria eli 120 markkaa; nykyrahassa 21 euroa). Seuraavana vuonna MixxZine uudelleennimettiin Tokyopopiksi, josta tuli hyvin pian myös koko firman nimi. Ja kun Tokyopop alkoi lopulta julkaista mangaa ilman lehtijulkaisua suoraan pokkarimuodossa, Smith povasi tällaiselle nopeaa loppua.

Muut kustantamot seurasivat kuitenkin esimerkkiä, ja ennen pitkää lehtijulkaisuista luovuttiin yhdellä jos toisellakin taholla. Myös Dark Horse lakkautti Super Manga Blast -antologiansa, mutta kustantaja Mike Richardsonin omistautuneisuuden takia Blade of the Immortal jatkoi entisellään - vaikka möikin vuodesta toiseen vain muuttumattomat 4400 kappaletta.

Vuonna 2002 Tokyopop lopulta räjäytti pankin ottamalla käyttöön "100% Authentic Manga" -käytäntönsä ja alkamalla julkaista mangaa flippaamattomana (alkujaan ilmeisesti Shueishan painostuksesta). Tälle käytännölle Smith ja monet muut tuhahtelivat - eiväthän he olleet vaivautuneet edes kääntämään ääniefektejä; miten kukaan voisi haluta lukea sitä? Viz ja muut kustantamot joutuivat kuitenkin seuraamaan esimerkkiä ainakin julkaisukoon suhteen, koska jo muutenkin puolet halvemmilla ja nyt myös moninkertaisesti nopeatahtisemmilla julkaisuillaan Tokyopop olisi muuten savustanut ne helposti markkinoilta. Tämä oli käytännössä lehtijulkaisemisen viimeinen kuolinisku; kukaan ei halunnut enää maksaa kolmea dollaria 32 sivusta, kun kahdellatoista saattoi saada yli 180 - puhumattakaan siitä, että pokkareita oli huomattavasti mukavampi kerätä kuin lehtiä.

"Mangavallankumous" alkoi, ja Yhdysvaltain mangakulttuuri muuttui. Manga siirtyi nörttihieltä haisevista sarjakuvaliikkeistä kirjakauppojen sarjisosastoille, ja miljoonat uudet manga- ja animeharrastajat tulvivat coneihin. Tytöt alkoivat taas lukea sarjakuvia. Kokonainen uusi sukupolvi sai oman punk-ilmiönsä; jotain, joka oli heidän omaansa ja josta vanhemmat eivät tajunneet mitään. Dark Horse osti Studio Proteuksen vuonna 2004; Smith tekee edelleen töitä Dark Horselle, mutta ei ole ollut julkisuudessa aikoihin.

Kun ostatte seuraavan kerran mangapokkarin maamme sarjakuvaliikkeiden niitä notkuvilta hyllyiltä, muistakaa ketä teidän on siitä kiittäminen. Ilman ennakkoluulotonta täyshörhö Stuart Levyä olisi huomattavasti todennäköisempää, ettei englanninkielinen mangankustantaminen olisi koskaan edennyt juuri Oh! My Goddessia ja muuta massaseineniä pidemmälle.