Tee mangaa: kohtauksenvaihto

Katsotaanpa edellisen tee mangaa -postauksen viimeistä kuvaa kontekstissaan. (Oikealta vasemmalle.)

Grazie Grazie: Your Fragrance

Toki on huomattava että kyseessä on doojinshi, joten ruutujaon väljyys selittyy työmäärän keventämisellä. Näin katsottuna "turhan" pienen ruudun merkitys on kuitenkin selvä - kohtaus vaihtuu. Viimeisellä sivulla oleva läpinäkyvä ruutu ei myöskään ole turha; se ennakoi jälleen uutta kohtauksenvaihtoa. (Ja, jälleen kerran, ennen kohtauksen tilanteen esittelemistä esitellään miljöö hahmoista tyhjällä ruudulla.)

Tällainen yhden ruudun häivytys on yleinen tapa ilmaista kohtauksen vaihtamista. Saman voi tehdä toki myös useammalla pikkuruudulla, jolloin vaikutelma on vielä selkeämpi:

Eda Aki: Unchanging Days

Mikäli ruutuihin lisää vähän väriä, on helppo ilmaista päivän vaihtumista yöksi (tai päinvastoin) - tai pimeästä miljööstä siirtymistä valoisaan miljööseen (tai päinvastoin).

Tällä aukeamalla ovat käytössä molemmat, vaikka päivä onkin koko ajan sama. Ensin valoisasta sisämiljööstä pimeään ulkomiljööseen, sitten taas pimeästä ulkomiljööstä valoisaan sisämiljööseen:

Tämä tekniikka on myös helppo tapa ilmaista, että kohtauksen päättymistä ryydittää kohtauksen kertojahahmon tajunnanmenetys. (Kertojahahmon erotamme tässä tapauksessa tekstilaatikoissa olevasta sisäisestä monologista.)

Akihito Yoshitomi: Blue Drop

Kaikkein tyypillisin tapa suorittaa siirtymä on kuitenkin myös kaikkein yksinkertaisin: normaalia paksumpi tyhjä tila lukusuuntaan. Lukija ymmärtää kyseessä olevan aikasiirtymän, koska se on tyhjä niin ääniefekteistä kuin puhekuplistakin. Asiaa auttaa se, että se alkaa - taas kerran - hahmoista vapaalla miljöönesittelyruudulla.

Kaoru Mori: Emma

Aikakauden loppu


Emman seitsemäs ja viimeinen osa ilmestyi viime perjantaina. Näin sai päätöksensä ensimmäisen Otaku-palkinnon saanut sarja - ja täytyy sanoa, että en ole katunut tuota valintaa kertaakaan. Lopetus oli hieman antikliimaksinen, ja Morin paha tapa sortua haahuilevaan juonenkuljetukseen ja kivojen kohtausten ahtamiseen muun tarinan sekaan nosti siinä taas päätään. Toisaalta, viitososan supermelodraamalle on paha pistää paremmaksi.

Valinta oli eittämättä vaikea: Emman pääasialliset haastajat olivat Neon Genesis Evangelion ja Gunnm, jotka ovat molemmat merkittäviä teoksia. NGE:n merkittävyyttä ei käy kiistäminen - mutta toisaalta tuo merkittävyys liitetään yleensä animeversioon eikä niinkään mangaan, vaikka se jälkimmäinen laadukas teos onkin). Gunnm taas on edelleen parasta ja syvällisintä suomeksi julkaistua toimintaseineniä (syitä tälle mielipiteelle voi etsiä esim. siitä, miten jokaisessa juonikaaressa on kaksi tapaa toimia, Gallyn tapa ja toinen tapa - joista kumpikaan ei kuitenkaan ole yksioikoisen väärä). Emma peri voiton lopulta siksi, että se avasi kokonaisen uuden genren - ja vieläpä lehtihyllyillä.

Sarjan suomenkielinen tuotanto ei ollut painojäljen eikä nimien kirjoitusasujen kannalta parhainta mahdollista, mutta se pesee kuitenkin esimerkiksi CMX:n englanninkielisen version pistein 1-0. Paitsi että jenkkiversio on kalliimpi, ulkoasultaan huonompi ja jumittaa edelleen viidennessä osassaan on se myös paljon heikommin käännetty - jos on tehtävä valinta "Kelly-sanin" ja "Kelly-rouvan" välillä, päätös ei ole kovin vaikea. (Toisaalta tämä kertoo paljon myös siitä, miten erilaisille lähtökohdille englanninkielisen maailman mangankääntäminen suomenkieliseen verrattuna perustuu.) Loputkin perusteet ovat edelleen päteviä.

Kenties ne Bangaihenitkin saadaan vielä joskus - tai jopa yksiosainen Shirley. Näitä odotellessa voimme keskittyä pohtimaan, mikä on Sangatsun salaperäinen SE. Jännitys tiivistyy - koska eihän mitään muuta kuin jotain todella merkittävää viitsittäisi puffata näin naurettavasti, eihän? Onko se Death Note, Naruto vai Shonen Jump - vai kenties jopa se vuosikausia manguttu Hopeanuoli?