Menneen talven lumia

Uusimman Imagen retroartikkeli tietää kertoa, että Japani ("sushi, manga, rorita-tyyli, Tokion-matkat, J-rock") oli muotia 2000-luvun alussa - kuten myös t.A.T.u, rannehikinauhat, Pro Sinappi, Krisse, tuunaus ja DJ Esko. Tarkoittaako tämä sitä, että "Japani-buumin" aika on ajanut ohitse? Kenties ja kenties ei; Japanin harrastaminen on ehkä arkipäiväistynyt (viimeistään edustuksen Salatuissa elämissä ja Idols-karsinnoissa pitäisi kertoa jotain valtavirtaistumisesta, vaikka Big Brother onkin sellaiselta vielä säästynyt - toisin kuin Espanjassa) mutta siitä riittää edelleen jutunaiheeksi jos toiseksikin. Harrastajien oma identiteetti on säilynyt yhtä vahvana kuin kaikkien muidenkin alakulttuurien identiteetit, ja itse asiassa perinteisesti massojen hampaissa riepottelu vain lisää painetta oman imagon ylläpitämiseen ja vahvistamiseen - siihen, että luodaan selkeä ero "meidän" ja "muiden" välille. Parhaimmillaan valtavirtaistuminen siis selkeyttää alakulttuurin identiteettiä ja vahvistaa sen yhtenäisyyttä.

Toivon mukaan tämä tulee ennen pitkää myös näkymään skenessä; esimerkiksi pääsymaksullisten tapahtumien yleistyminen saattaa aiheuttaa sen, että kävijöiltä vaaditaan jonkinasteista panostusta ja kiinnostusta muuhunkin kuin tapahtuman sosiaaliseen aspektiin; faniutta. Mikä on tietysti ehdottoman hyvä asia, koska muuten esimerkiksi conit tulisivat ennen pitkää tukehtumaan omaan hengaajapaljouteensa. Surullinen totuushan on, että Animeconin voisi järjestää vaikka isossa varastohallissa, ja sinne tulisi silti 10 000 ihmistä. (Toisaalta... tiettyjen määritelmien mukaan näinhän toisaalta ollaan ensi vuonna tekemässäkin.)

Mutta tästä huolimatta tuntuu itse asiassa siltä, että japaniharrastaminen elää parhaillaan jonkinasteista renessanssia. Käytön puutteessa lahoamassa olleita vanhoja rakenteita ollaan hiljalleen raivaamassa pois uusien tieltä suunnalla jos toisellakin, ja jästipäisimmätkin lienevät jo hiljalleen tajunneet että negatiivista palautetta voi antaa muustakin syystä kuin valittamisen ilosta (kuten esimerkiksi siitä, että on vaikkapa huolestunut fandominsa tilasta). Keskustelua fandomista ja sen tilasta tunnutaan tänä vuonna käytäneen monin verroin enemmän kuin koko kuluneena vuosikymmenenä yhteensä - ja niin ikävältä kuin se monista jostain syystä tuntuukin on minusta kuitenkin ihan selkeä fakta, että osallistumista ja palautetta tarvitaan jatkuvasti yhteisön jokaiselta portaalta. Sellainenkin maailmanihme on nähty, että kuuluisa kermapersenuoriso on yllättäen alkanut aktivoitua ja tarjoutua vapaaehtoiseksi osallistumaan conien järjestämiseen - kunhan asiasta oli ensin lopultakin käynnistetty julkista keskustelua paikkaan jossa koko fandom pystyi yhdessä siihen osallistumaan. On aika koomista, että tämänkin aloitteen piti lopulta tulla nimenomaan scifistien taholta.

Fandomin itse itselleen järjestämien tapahtumien yleistyessä niitä tekijöitä ja aktiivejakaan ei ehkä tarvitse kaivella kivien alta (parhaimmassa tapauksessa varsin kyseenalaisin mainoslausein), kun homma toimii porukoitumisen ja kiinnostuneisuuden avulla. Eli juuri niin kuin luonnollisen fandomin pitääkin; ei perusteta "yhteistyökokouksia" ja niille postituslistoja ja yritetä houkutella porukkaa mukaan niihin toisilta paikkakunnilta, vaan yksinkertaisesti siten että henkilö A tuntee henkilön B, joka puolestaan tuntee henkilön C. Ja niin edespäin.

Tämä on minusta äärimmäisen terve kehityssuunta, jo ihan vain siksikin että se tulee toivottavasti ennen pitkää johtamaan skenen tervehtymiseen siitä epäsymmetrisestä kummajaisesta, jollainen se on pari viime vuotta ollut. Esimerkiksi Mangotarhaa lukiessa tulee nimittäin väkisinkin ajatelleeksi, että vanhemman polven harrastajilla on kummallisella tavalla vinoutunut käsitys fandomista; vaikka kovasti sanotaankin ihmisten olevan mukana toiminnassa omasta tahdostaan eikä velvollisuudentunnosta (ihan vain siksi että joku olisi voinut saada jostain sellaisen harhakäsityksen...) fanitoiminta määritellään silti nakeiksi; hoidettaviksi vastuuasioiksi. Minua kummastuttaa etenkin ilmaus "asiat jotka on pakko tehdä"; kuka ihme sellaisia tekemään pakottaa, jos kiinnostusta ei löydy sen vertaa että niitä ei voi ajatella muuna kuin välttämättömänä pahana? Miksi asettua vastuutehtäviin, jos asian hyvät puolet eivät paina kupissa enempää kuin huonot?

Lisäksi kannattaa huomata, että on vaikea kuvitella miten tämä jaottelu pätisi mihinkään muuhun kuin metaharrastamiseen; yhdistysten pyörittämiseen, conien ja kisojen järjestämiseen ja sensellaiseen. Se mitä minä ymmärrän "fanitoiminnalla" - faniuden ja harrastuneisuuden toteuttaminen cosplayaamalla, fanitaidetta ja muita teoksia luomalla, omien suosikkiensa ilosanomaa levittämillä sekä etenkin vaihtamalla ajatuksia muiden harrastajien kanssa niin netissä kuin irlinkin puolella - jää kokonaan tämän ajattelutavan ulkopuolelle.

Sanotaanko vaikka näin: minulle vaikkapa tämän blogin pitäminen on harrastamista eikä metaharrastamista, koska luen keskustelemisen harrastukseni kohteista fanitoiminnaksi. Conin järjestäminen taas on eittämättä metaharrastamista, koska siihen liittyy useita sellaisia asioita jotka eivät liity itse harrastukseeni mitenkään vaikka kontributoivatkin conin valmistumisen puolesta. Valmis con on fanitoimintaa, conin tekeminen puolestaan ei - mutta se ei tarkoita, etteikö metaharrastaminenkin voisi olla hauskaa ja ettäkö sitä kannattaisi mainostaa "elämänsä uhraamisena" yhteisen hyvän vuoksi. Jokaista Desuconin järjestämisen aiheuttamaa pientä harmaata hiusta kohden on ollut kymmenen riemukasta hetkeä täynnä onnistumisen iloa, enkä vaihtaisi niitä pois mistään hinnasta. En koe että vähemmän hauskatkaan asiat conin järjestämisessä kuuluisivat "pakko tehdä" -kategoriaan, koska haluan tehdä ne siitä huolimatta. Niin yksinkertaista se on.

Mainittu piilovelvollisuuksilla ryyditetty ajattelutapa manifestoituu kuitenkin välillä mielenkiintoisilla tavoilla. Kyuu sanoi minulle jokin aika sitten sanoneensa aikoinaan Tampere kupliita vuoden 2007 tärkeimmäksi cosplaytapahtumaksi, koska sen saama mediahuomio oli ollut ennennäkemätöntä - olikohan se nyt ensimmäinen kerta kun cosplay oli päässyt siinä määrin esille valtakunnalliseen mediaan; muistattehan sen Aamulehti.fi:n äänestyksen. Mikä on tietysti ihan kunnioitettava saavutus sinänsä - mutta en tiedä pitäisinkö sitä nimenomaan merkkinä itse kilpailun tärkeydestä. Tai tapahtumankaan.

Itse nimittäin suorittaisin mieluiten ja pitäisin tärkeimpänä sellaista metaharrastamista, joka tuottaa suoraa hyötyä harrastajayhteisölle - vaikkapa järjestämällä tapahtuman, jolla olisi hieman enemmänkin tarjottavaa meille harrastajille. (Ja jos fandomin nuorempaa puolta saadaan samalla aktivoitua osallistumaan myös muuhun toimintaan kuin hengaamiseen, niin sen parempi.) Juuri tämän vuoksi minun on hieman hankala nähdä cosplayviikoissa ja muissa julkisuustempauksissa liiemmin järkeä - ei minun ensisijainen tavoitteeni ainakaan ole, että harrastukseni pääsisi uutisten loppukevennykseksi.

Tämän kaiken saavuttaminen vaatii tietysti vielä jonkin verran lisää työtä niin jo käynnissä olevien kuin vielä julkistamattomienkin projektien parissa. Mutta odottakaapa vain.

Round 1

    
Lehtemme ovat eläneet yhteiseloa nyt seitsemisen kuukautta. Tällä välin kumpikin on hakenut omaa linjaansa, ja lienee jo turvallista sanoa sellaisten löytyneen; molempien edut ja ongelmat näkyvät nyt kohtuullisen selkeästi.
Animen suurin etu on edelleen sen markkinaetumatka; lähemmäs kolmen monopolivuotensa aikana se juurtui syvälle kotimaiseen skeneen, ja ihmiset tottuivat sekä sen läsnäoloon että sen ainutlaatuiseen. Japan Popin saavuttua tällainen ehdoton lojaalius on laantunut ja lehdistöstä on tullut arkipäiväisempi osa skeneä, mikä näkyy mm. vähentyneessä foorumipalautteen määrässä. Iso osa kasuaalimmista lukijoista ei toisaalta ole edes noteerannut toimituksenvaihdosta; pienemmiltä foorumeilta löytyy edelleen ketjuja, joissa Japan Popia parjataan Animen matkijaksi.

Japan Popin etu taas on edelleen se, että sen ihmiset ovat alan harrastajia ja toimijoita: tämä johtaa sekä kontaktien löytymiseen että - monien tapauksessa - automaattiseen lojaaliusreaktioon. Markkinaetumatkaa on yritetty kuroa kiinni Fantasiapelien näytenumerokampanjalla ja samanlaisella yhdistyskampanjalla kuin "muutama vuosi sitten erään toisen lehden kanssa tehtiin", mutta siitä miten hyvin tämä on toiminut ei puhuta julkisesti; lehti on ottanut linjakseen pitää yllä hieman suljetumpaa julkisivua kuin edeltäjänsä (niin ensimmäinen numero kuin uusimman numeron DVD:kin tulivat täysin ilman ennakkoilmoituksia), ilmeisesti jottei kilpailija saisi vihiä sen liikkeistä.

Toisaalta se että lehden toimituskunta koostuu skenen keskeisistä vaikuttajista tuskin myöskään on haitaksi yrityksille eristää kilpailija skenestä: Animen myyntipöytää ei viime Traconissa näkynyt (kuka se taas olikaan tapahtuman sponsorivastaava?), eikä tarvita velhoa arvaamaan kumpi lehdistä on tulevan Tampereen Animeconin pääyhteistyökumppani.

Lehdillä on myös ongelmansa. Animen markkinaetumatka tarkoittaa myös sitä että mainostajilla ei välttämättä ole mielenkiintoa lähteä mainostamaan vielä toisessakin julkaisussa, mikä on varmasti ainakin ollut ongelma Japan Popille. Anime puolestaan kärsii vakavasta aivovuodosta; uusimman numeron ainoa teksti joka herätti välittömän mielikuvan asiansa tuntevasta kirjoittajasta oli J-V. Simolan Divergence Eve -artikkeli.

Toisaalta jo se että tällaisia kirjoittajia ylipäätään löytyy on jo saavutus sinänsä; vanhan Animen hylätessään Japan Popin toimituskunta epäilemättä luuli sen kuolevan sisällöntuottajien puutteeseen joko välittömästi tai viimeistään yhden numeron jälkeen. Tällainen ylimielisyys osoittautui virheeksi, sillä he tuskin odottivat saati toivoivat päätyvänsä taloudelliseksi altavastaajaksi kilpailutilanteeseen. Toisaalta H-Townin toiveet Mimiko Median rahojen loppumisesta eivät näytä nekään toteutuneen; olihan uusimmassa Japan Popissakin jo kuusi mainosta. (Sisarfirmaa ei lasketa.)

Lehdet ovat lähteneet rakentamaan itselleen erilaisia julkisuuskuvia. Anime teki hiljan päätöksen avata arvosteluarkistonsa myös muille kuin tilaajille, mikä varmasti auttaa nostamaan sivuston kävijämääriä. Toisaalta sivustolla ei ole yhtään mainoksia joten taloudellinen hyöty on käytännössä nolla, ja sivusto on muutenkin pahasti rempallaan; ne ovat epäilyttävän usein nurin, työharjoittelijan lähdettyä uutisia on tullut kerran viikossa jos hyvin käy, ja vaikka legendaarinen tuhansien sivujen chattiketju suljettiinkin on uusi jo pystyssä ja foorumin moderointi käytännössä olematonta. Yleisvaikutelma on aika kamala, eikä tilannetta paranna se että toimituksen vaihduttua sillä ei ole ollut lainkaan presenssiä #anime-lehdessä.

Japan Popin sivusto taas on sisällöltään pitkälti samanlainen kuin Animen vanha sivusto. Lehden laajempi fokus heijastuu sen kansiin, ainakin ideatasolla: vähemmän vetävissä kansikuvissa komeilee nippa nappa tunnistettavia kuvia japsirokkareista ja länsimainen käsitys yaoista (eli kaksi mieheksi pukeutunutta tyttöä kaulailemassa). Eri asia sitten tietysti on, ovatko Animen toistuvat Naruto-oksennukset ja kollaasit sen silmäämiellyttävämpiä.

    
Sisällöllisesti lehdet ovat kehittyneet mielenkiintoisiin suuntiin: keskiarvoa katsoen Anime on keventynyt, Japan Pop raskastunut. Asia ei kuitenkaan ole yksioikoinen.

Animen sisältö on ylipäätään aika höttöistä, mutta sen suurin ongelma ei loppujen lopuksi ole se että huumori ei naurata eikä se että päätoimittajan puutteellinen asiantuntevuus pilkahtelee säännöllisesti - se on toimituskunnan ulkopuolisuus skenestä. Keitä nämä kirjoittajat ovat? Miksi emme ole kuulleet heistä aiemmin? Mitä meidän tulisi heistä ajatella? Analogiaa käyttääkseni, ärhäkällä kolumnilla on täysin eri painoarvo jos sen on kirjoittanut Nnirvi kuin jos sen on kirjoittanut vain joku sattumanvarainen heppu.

Zac Bertschy ohjeisti hiljan animejournalistiksi hinkuvaa kysyjää näin: "Come across as a writer who happens to be a fan, not a fan who wants to write. One of those works, the other really doesn't."  Tämä näkyy lehdissä hupaisan selkeästi; selvimmin Japan Popissa.

Japan Popilla voi olla kokeneempien sisällöntuottajien etu puolellaan, mutta se ei tee heistä laadukkaita toimittajia: kun priimapäätoimittajan osaavuutta laimennetaan sekundapäätoimittajan osaamattomuudella muodostuu yleisvaikutelmasta huonolla tavalla fanzinemäinen. Toistaiseksi lehden kompastelevin kirjoittaja tuntuu olevan Markku Salmi: hänen tekstiensä ylimääräiset vaan- ja niin-sanat sekä muut säännölliset tyyli- ja kielivirheet ja kyseenalaiset päätelmät ("puujalkavitseillä", John Woomainen, Tokyopop onkin laadun tae) eivät anna hänestä kovinkaan autoritaarista vaikutelmaa.

Japan Popin sisältö kärsii muutenkin pienistä kauneusvirheistä: oikolukija ei esimerkiksi ole karsinut toisista mielipiteistä päällekkäisyyksiä, joten niissä toistellaan pitkälti samoja tekijätietoja ja premissikuvauksia kuin arvosteluissakin. Toistaiseksi vain Joel Autio vaikuttaisi olevan tilanteen tasalla: en tiedä onko hän saanut Mauno Joukamaan Hellsing-arvostelun luettavakseen ennen toisen mielipiteensä kirjoittamista, mutta jos ei hän lienee arvannut ettei varsinainen arvostelu (kuten ei sivumennen sanoen mikään muukaan lehden arvosteluista...) tulisi sisältämään lainkaan kritiikkiä itse julkaisusta ja päättänyt ottaa sen oman tekstinsä keskiöön. Vaihtoehtoisesti päällekkäisyyksiä löytyy tekstistä ja sen kuvituksesta; se ei ole sitä "tukemista", jota olen peräänkuuluttanut.

Puhumattakaan siitä, että harrastajaorientoituneen julkaisun sisällöntuottajat tuntuvat edelleen luulevan lukijoille olevan tarpeen selittää shounenin tarkoittavan pojille suunnattua. Aidan toisella puolella taas Anime käyttää kasuaalisti ONAn kaltaista harvinaisempaa termiä, mutta eipä sieltäkään näytä julkaisulaatukritiikkiä löytyvän.

Se että Katariina Alaisen kolumni nauratti uusimmassa Japan Popissa enemmän kuin kumpikaan Kekon pakinoista oli jonkinasteinen shokki; toivottavasti kyseessä on vain perhesyistä johtuva notkahdus. Japan Popin uusin numero oli kuitenkin kokonaisuutena huomattavasti parempi kuin sitä edeltävä; etenkin Jussi Nikanderin Anime- ja mangateollisuuden tila -artikkeli oli positiivinen yllätys ja paljon kantaaottavampi teksti kuin olisin Japan Popilta odottanut (ja se jopa osoitti minun olleen väärässä).

Hieman paradoksaalisesti Anime tuntuu tällä hetkellä todellakin käsittelevän enemmän kotimaista skeneä kuin Japan Pop; siinä missä Japan Popin kotimaa-anti jää lähes kokonaan tapahtuma- ja keikkaraportteihin ja Pohjantähden alla -palstaan on Anime noteerannut jopa Kupolin yhdistykseksi kirjautumisen kaltaisen asian. Toisaalta tämä tekee Animen sisällöstä enemmänkin kuin vähän tasapainotonta; toimituskunnalta tuntuu puuttuvan tiettyä tajua siitä mitkä aiheet ovat noteeraamisen arvoisia ja merkityksellisiä, niin nuoremmalle kohdeyleisölle kuin lehti onkin suunnattu. Miten hyvin lehti pysyy kasassa kasuaalin harrastajan ja sarjakuvaopettajan hoitamana?

Loppujen lopuksi kumpikaan lehdistä ei ole täydellinen eikä sellainen, jota minä haluaisin lukea. Jos jotain haluaa nähdä tehtävän kunnolla se täytyy näemmä edelleen tehdä itse; Otaku pysyy minun listallani ykkösenä.

Periaatekysymyksiä

Kiitokset kaikille keskusteluun osallistuneille, tapahtui se sitten kommenteissa tai #toisaalla! Kokeen tulokset tuskin olisivat voineet olla paremmat, vaikka yksi perustettu wanhan parran blogi per provopostaus onkin vähän nihkeä tahti. Kuten kommenteissa onkin sittemmin tuotu ilmi tehokkain tapa kiinnittää ihmisten huomio on lyödä heitä vyön alle ja suututtaa heidät - ja muutama sekaan valitettavasti eksynyt asiavirhe ei kumoa sitä, että pääsin kirjoituksellani tavoitteeseeni. Itse asiassa pitkälti sen ylikin, sillä en olisi osannut kuvitellakaan että jo edellinen postaus olisi synnyttänyt niin paljon rakentavaa keskustelua - keskustelua Animeunionin ja ylipäätään Suomen animeskenen tilanteesta ja kehitysmahdollisuuksista - kuin se on tehnyt. Lisäksi sellaisen jatkumisella on nyt lopultakin tilaisuus; edes Sandi ei selvästä vittuuntuneisuudestaan huolimatta pysty kieltämään sitä tosiseikkaa, että ongelmia on olemassa ja niistä pitäisi voida myös puhua. Tuskinpa edes hän nimittäin haluaa väittää, että tämä blogin lukijat ovat keskimäärin häntä tyhmempiä eivätkä osaa hänen tapaansa poimia "niitä ihan oikeita pointteja" henkilökohtaisten loukkausten seasta.

Edes se että olen nyt tehnyt itseni "vessakirjoituksillani" naurunalaiseksi ei ole lopultakaan pitemmän päälle ongelma, koska vaikka mitään sanomaani ei ehkä voidakaan enää ottaa vakavasti on puitteet toisaalla käytävälle rakentavalle ja avoimelle keskustelulle nyt lopultakin saatu kasaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Mutta nyt kun kävijämäärätkin kerran kummittelevat kunnioitettavissa lukemissa voisin melkeinpä kokeilla, kuinka paljon uskottavuutta sanoillani vielä on. Kenties ne pointitkin saisivat siten vähän enemmän huomiota osakseen?

Minulta on viime päivinä kysytty, mihin tällä "järjettömällä ristiretkelläni" pyrin - siihenkö, että Kyuu Eturautti poistuu animeyhteisössä takavasemmalle eikä enää osallistu asioiden ja tapahtumien järjestelemiseen?

Jaa-a, enpä tiedä. Pitäisikö sitä että joku on tehnyt yhteisön hyväksi paljon hyvää käyttää perusteena silmien ummistamiseen, kun hän toisaalla tekee jotain mielivaltaista ja/tai typerää? Pitäisikö minun vain kohauttaa olkapäitäni esiin nouseville todisteille kyvyttömyydestä, koska B2 ystävällisesti hostaa tätäkin sivustoa?

Mitä Kyuu sitten on tehnyt? Kerrataanpa kaikki, mikä edellisessä kirjoituksessa ja sen jälkimainingeissa nousi pintaan.

Aloitetaan väitteistä kiistanalaisimmasta, toisin sanoen siitä ettei Anime-lehden vanhalla toimituksella ollut / Japan Popin toimituksella ole minkäänlaista linjaa fanikäännösten suhteen.

Asian sanominen yllä kuvatulla tavalla on toki ovela tapa väistää asia, sillä se ei ole tarkalleen ottaen edes vale. Toimituksella ja lehdellä ei ehkä kantaa ole - eivätkä ne sellaista tarvitsekaan niin kauan kuin lehden toimituspäällikön kanta asian suhteen on vankkumaton. Käytännössä vaikutus on siis sama ja puheet linjattomuudesta PR-potaskaa.

Minulla olisi queryloki joka todistaisi asian varsin aukottomasti - ellei joku sitten tiedä vaihtoehtoista merkitystä sanalle "tabu" - mutta koska sellaisen väärentäisi apinakin asettaisin siihen tukeutumalla vain oman sanani Kyuun sanaa vastaan. Tämä linjaus on kuitenkin ollut olemassa jo Animen alkutaipaleesta lähtien, jolloin se oli - jos mahdollista - vieläkin tiukempi kuin nykyään; silloin Kyuu ei olisi halunnut että fanikäännökset olisivat olleet lehden kanssa tekemisissä edes välillisesti. Kysytäänpä asiaa Sefie Rosenlundilta, joka kirjoitti Animen toisessa numerossa olleen artikkelin "Cosplay - vaatteilla animehahmoksi".

"Siihen aikaan kun olin aktiivinen Turun Animeseuran toiminnassa Mauno tuli kysymään, josko olisin halunnut kirjoittaa artikkelin cosplaysta "johonkin" - hän ei voinut vielä kertoa mihin, koska Animen perustaminen oli silloin vielä vissiin hyshys-vaiheessa.

Samoihin aikoihin olin päässyt mukaan erään fansubtiimin toimintaan ja tuuletin siitä eräässä TASin tilaisuudessa, jossa Mauno oli myös mukana. Mauno kysyi olinko siis ollut mukana jossain tiimissä vaiko osallisena nimenomaan nyt, ja selvensin kyseessä olevan jälkimmäisen. Mauno sanoi siihen "jaa, no pitääpä sitten keskustella Muiden Tahojen kanssa asiasta", ja ihmettelin hieman että keiden muiden.

Parin päivän päästä Mauno sanoi - tai mailasi, en muista - että he ovat Kyuun kanssa keskustelleet asiasta ja harkinneet tarkkaan voidaanko artikkelia julkaista, koska olen mukana fansubtoiminnassa. He olivat sitten tulleet siihen tulokseen, että se artikkeli nyt voidaan julkaista koska työ oli kuitenkin jo tehty, mutta etten saisi enää koskaan kirjoittaa kyseiseen lehteen... jännää kyllä, että tämä päätös näemmä pyörtyi siihen myöhempään parapara-artikkeliin mennessä.

Pidin tätä huvittavana etenkin siksi, että tuskin kukaan olisi varmaan osannut yhdistää jotain parin sekunnin mittaista mainintaa jostain "Sefiestä" fansubin alussa juuri minuun - paitsi ehkä ne kymmenen TASilaista, jotka olivat paikalla kun asiasta mainitsin."

Kuvaavaa.

Tämä ei erään lehden entisen toimittajan mukaan ollut läheskään ainoa kerta kun fansubskenessä vaikuttavia ihmisiä ei huolittu sisällöntuottajiksi, oli aihe sitten mikä tahansa - kuuleman mukaan H-Townin silloisen (ja sattumoisin Mimiko Median nykyisen) toimitusjohtaja Petteri Moision myötävaikutuksella. Kyuun kantaa fanikäännöksiin olisi kuitenkin niin lapsellisen helppo verrata toistaisen viestintäministerimme käsitykseen siitä kuinka lapsipornosivustoista ei ole haittaa jos niitä ei voi nähdä, että taidan jättää sen suosiolla tekemättä.

Tämä on sitäkin mielenkiintoisempaa kun otetaan huomioon hänen kantansa "virtuaalilainaamiseen" sekä eräs toinen asia, joka animeharrastamisen piirissä tarpoo tekijänoikeusrikoksien suossa: videoillat. Aiheesta Nekoconiin luentoa valmisteleva bloggaajakollegani niidel tiedusteli asiaa aikoinaan Turun yliopiston tekijänoikeusspesialisti tohtori Katariina Sorvarilta ja sai vastaukseksi seuraavanlaisen analogian:

"- - Jos kyse on kaikille periaatteessa avoimesta yhdistyksestä, jonka jäseneksi pääsee maksamalla jäsenmaksun ja jonka tilaisuuksista on esim. lehdessä ilmoitus, kyse on julkisesta esittämisestä. Esim. jos A näkee aamulla lehdessä ilmoituksen yhdistyksen elokuvanäytännöstä, ottaa yhteyttä yhdistykseen, maksaa päivällä jäsenmaksun ja menee illalla esitykseen, kyse on selvästi julkisesta esitystilaisuudesta.

- - Se, milloin "kuka tahansa voi päästä yhdistyksen jäseneksi", on tietysti hiukan epäselvä kriteeri; jos yhdistys on tarkoitettu vaikka suomalaisille norsunomistajille, jäsenmäärä todennäköisesti on hyvin pieni, mutta periaatteessa tällöinkin kuka tahansa voi hankkia norsun ja on sen jälkeen kelpoinen liittymään yhdistykseen => yhdistyksen norsuaiheisten elokuvien illat ovat julkisia esityksiä."

Asia on siis yksiselitteinen: videoillat ovat laittomia. Näin siinäkin tapauksessa, että niissä ei katsottaisi kuin laillisia julkaisuja - mitä käytäntöä monet järjestöt ovat avoimesti rikkoneet vuosien ajan Animeunionin liittymisehdoista huolimatta - ja vaikka virallisissa julkaisuissa sallittaisiinkin esittäminen "yksityistilaisuuksissa"; videoillasta ei tee yksityistilaisuutta se että sisään pääsevät vain animeseuran jäsenet, vaikka jäsenyydellä olisi muitakin kriteerejä kuin pelkkä jäsenmaksun maksaminen. Yhdistysten videoillat pyörivät toisin sanoen katsotun materiaalin laadusta huolimatta tekijänoikeusjärjestöjen armon voimalla; nätimmin voisi sanoa olevan samanlainen anmoku no ryookai kuin mangakustantajien ja doojinjulkaisijoiden tai animenjulkaisijoiden ja fansubbaajien välillä.

Monen muun tapaan Kyuu tietää kyllä asioiden oikean laidan. Mutta mitä tapahtuukaan, jos joku yrittää ottaa asian puheeksi?

Sanokaa minulle, että tuossa ei lue huonosti peiteltynä "kyllä minä tiedän että se on laitonta, mutta aihe on meille kiusallinen joten ole siitä hiljaa tai tulee bannia."

Miksi yksi laiton mutta viranomaisia kiinnostamaton aihe on niin tabu ettei siitä haluta puhuttavan, mutta toinen niin suurta suosiota nauttiva että sen lainvastaisuuden esiin tuominen katsotaan trollaukseksi? Ja ei, perusteeksi eivät käy "perinteinen asema" ja "merkitys harrastajakunnalle". Me kaikki tiedämme, että ilman fanikäännöksiä lännessä ei olisi käytännössä minkäänlaista harrastajakuntaa - ja ilman netin kautta levitettäviä sellaisia harrastajakunta olisi edelleen samoissa kantimissa kuin 90-luvulla.

Tästä pääsemmekin takaisin tapaukseen "laittomat linkit." Koska kyseisen linkin takana ei ollut mitään laitonta en voi kuin päätyä siihen lopputulokseen, että Kyuu ei vain halunnut nimiä mainittavan ja asiaa ylipäätään otettavan esiin. Mitä mieltä te olette?

Ihmiset ovat vaatineet näyttöä ja todisteita väitteilleni. Nyt kun siihen lähdettiin olisi eittämättä mukava kuulla, miten Nordic Animen toiminta tai fanikääntäminen yleisestikään on aiheuttanut järjestöille "kärsimyksiä" - ei noin vakavia syytteitä mutuperustein viskellä. Onko jokin sponsori tai yhteistyökumppani kenties sanonut "ei tule kesää, kun me ollaan kuultu vähän sellaista että teikäläiset ovat aika kovia warettajia?"

Näyttöä kaipaaville kommenteissa esiin pulpahteli myös tapauksia, joista olin jo unohtanut olevan foorumiketjujakin: hrstin mainitsemat Videodivarin piraattikauppasyytökset ja Digimon-adressi nimittäin. Ensimmäisessä tapauksessa Kyuu kieltäytyy kivenkovaan uskomasta hänelle esitettyjä todisteita siitä että Nelosen päätös Digimonin esittämisestä dubbaamattomana olisi kenenkään muun kuin Animeunionin järjestämän paneelin ansiota - ja syyttää siinä ohimennen adressin kerääjiä rikolliseksi - toisessa taas jatkaa itsepintaisesti väitteitä piraattien kauppaamisesta esimerkkejä antamatta, vaikka kauppias itse niitä lopulta tulee pyytämään.

En sinänsä tuomitse toisen käden tietojen käyttöä perusteluna - tein niin itsekin, ja katsokaas miten kävi. Kyuun noissa ketjuissa esittämät vastaukset ja argumentit - kohokohtina "ongelma on, että mitään vakavaa sitoutumista asian osalta ei ole", "on aika turhaa tätä asiaa enää vääntää ympäri", "tämä asia on nyt SEN verran vanhentunut että eiköhän se siitä" ja "adressilla ei sinänsä nyt ollut tuossa osaa tai arpaa muuta kun ihmisten suututtaminen ja adressin tekijöiden naurunalaiseksi saattaminen" - ovat kuitenkin niin omaa luokkaansa, että niitä on vaikea pitää muuna kuin naurettavuuksiin asti menevänä faktojen kieltämisenä ja egonvarjeluna. Kuinka vaikeaa on myöntää olevansa väärässä, jos kaikki muut sen jo näkevät?

Ja mitä yleisiin asenteisiin tulee... en tiedä pitäisikö tapaa jolla Kyuu kuvaili Animecon V:ä Cosplay Finland Tourin kokouksessa kutsua "eripuraa lietsovaksi", "puutteellisesti perehtyneeksi" vaiko pelkästään "ylimieliseksi", mutta "totuudenmukaista" se ei ainakaan ollut. Onko lolitamuotinäytös niin kamala ohjelmanumero, että se tekee tapahtumasta "isolta osalta K-18" -tasoa?

< fixie> jos nuoriso pysyy vain yleisönä ja haluaa käydä coneissa niin tarvitaan myös niitä jotka näitä järjestää < fixie> kohta noita coneja ei enää ole ja animeunionikin hajoaa kun ketään ei ole siellä mukana < fixie> samoin animeyhdistykset mitä on suurella vaivalla saatu kasaan hajoavat kohta käsiin ja ihmiset siirtyy takaisin kotiin katsomaan animea tietokoneelta

Näinköhän.

Lmmzin antaman kommentin mukaan Kyuu-aiheisista valituksista puuttuvat yleensä parannusehdotukset niin Kyuun toimien kuin skenen itsensäkin suhteen. Onneksi hän tarjoaa myöhemmässä kommentissaan sellaisia itsekin, ja ilokseni voin todeta niiden olevan pitkälti samoilla linjoilla omien mielipiteideni kanssa: sitä kuuluisaa kommunikaatiota olisi lisättävä, aktiivitoimintaa olisi hajautettava ja Animeconin konkreettisia jatkosuunnitelmia mietittävä. Tapahtumien ohjelmasisällön kehittäminenkään tuskin olisi huono asia, ja sellaisiakin pohdintoja on jo kuulunut pitäisikö Animeunioni nimenä ja konseptina heittää romukoppaan ja aloittaa yhteistyön rakentaminen puhtaalta pöydältä.

Vasta hiljan on herätty siihen, että nuoremmat harrastajat saa aktivoitumaan ja irrottautumaan esimerkiksi tästä asiakasmaisesta ajattelutavasta conien suhteen tarjoamalla muitakin osallistumismahdollisuuksia kuin neuvon "perusta yhdistys" - nyt olisi aika huomata ja hyväksyä myös se, että ihmisiä on muuallakin kuin Animeunionin foorumeilla, kanavilla ja verkossa. Uusia aktiiveja karkottavaa ylenpalttista metaharrastamista olisi vähennettävä ja asenteita ja organisaatioita tuuletettava jo siitäkin syystä, että ei ole hyvä jos valta ja vastuu kasautuvat liian harvoille - tapahtuipa tämä sitten heidän itsensä myötävaikutuksella tai ei. Esimerkit tämän hyödyistä voisivat täyttää kokonaan oman blogikirjoituksensa, mutta ihan yksinkertaisimmallakin tasolla siitä voisi olla esimerkiksi se etu, että "tuo on senjasen eksä ja tuo senjasen eksä" -ongelmat vähenisivät. (Puhumattakaan siitä, että yhden ihmisen mielipiteet eivät enää sanelisi sitä mitä on sallittua sanoa koko skenessä.)

Näiden lisäksi voisin tarjota myös yhden hyvin yksinkertaisen kehitysehdotuksen: Kyuun tulisi muuttaa "värikkäitä" toimintatapojaan - joista tässä kirjoituksessa lienee ihan tarpeeksi esimerkkejä - ja vähintäänkin alentua suoraan keskusteluun niistä, mitä hän ei toistaiseksi ole tehnyt. Ja jos tämä on mahdotonta... niin, sanokaas te. Mitä sitten voisi tehdä, jos Kyuun poistamista yhtälöstä ei kerran saa ehdottaa?

Kateuden enkeli -lapsellisuudet ja keskustelun siitä onko sopivaa herättää keskustelua ihmisiä solvaamalla sekä siitä pitäisikö tätä venettä ylipäätään keikuttaa voi jättää siihen paremmin sopivan edellisen kirjoituksen kommenteiksi; jos niitä eksyy tänne, siirrän ne sinne muun marinan seuraksi. Nyt minua kiinnostaisi toisten mielipiteiden ohella kuulla etenkin, mitä Kyuulla on sanottavana asiaan.

Finland kyuu kyuu

Selkeyttä ei ole se, että asioista käytetään virheellisiä, yleistäviä termejä.
Aiempi kirjoitukseni herätti aika lailla keskustelua - myös sellaista, jota ei syystä tai toisesta katsottu riittävän tärkeäksi sanottavaksi suoraan.

< Kyuu> nyt sitten pitäisi päättää että vastatako herralle tuohon hänen laittamistaan selvästi provokaatioon koittavista asiavirheistä, vai tulisiko sitten seuraava blogikirjoitus siitä kun koitan estää sananvapautta

Mielenkiintoista, että Kyuu arveli minun perustelevan arvelemaansa asiavirheiden korjaamisen vastustamista juuri sananvapaudella. Mitenköhän hän arveli sen liittyvän asiaan - eikö vastustavankin palautteen antaminen ole nimenomaan sananvapauden edistämistä?

Sananvapaus on kuitenkin eittämättä varsin ajankohtainen asia käsiteltäväksi. Noin viikko sitten ilmestyi nimittäin Anime-lehti #25, ja sen myötä myös fanikäännösartikkelini (jonkun mitään mistään tietämättömän oikolukema ja töksähteleväksi editoima - kyllä, visual novelissa on edelleen vain yksi ällä) jälkimmäinen puolisko. Tarkkaavaisimmat saattoivat huomata siinä myös aika suorasanaista kritiikkiä Animeunionia kohtaan. Jouduin valitettavasti hieman itsesensuroimaan sen alkua, jotta "ei herätettäisi pahaa verta ja säilytettäisiin hyvät välit alan keskeisiin toimijoihin" - toisin sanoen jotta Animeunioni ei bannaisi Anime-lehteä kaikista alan tapahtumista, mihin sillä ei olisi mitään esteitä nyt kun sen keskeisten toimijoidenkin omistuksesta löytyy alan mediatoimintaa. (Jota ei tietenkään ollenkaan haittaisi monopoliaseman saavuttaminen.)

Minulla yksityishenkilönä sen sijaan ei tällaisia rajoituksia ole, joten julkaisen tässä katkelman jutun alkuperäisestä versiosta - jonka viimeistä kappaletta oli sitäkin jo valmiiksi vähän pehmitelty.

Suomen Animeunionin kanta fanikäännöksiin on sen koko olemassolon ajan ollut ehdottoman kielteinen, toisin kuin monien samantapaisten, neutraalia kantaa ylläpitävien ulkomaisten ryhmittymien. Tätä perustellaan sillä, että Animeunionin on edustettava koko fandomia eikä se siten voi tukeutua asioiden eettisiin oikeellisuuksiin; sen on yksiselitteisesti sanouduttava irti laittomuuksista, jotta harrastajat eivät leimautuisi warettajiksi. Eri asia sitten on ketä asia muka kiinnostaisi; Yhdysvalloissakin valtamedia on uutisoinut asiasta lähinnä positiiviseen sävyyn.

Suomessa asiasta keskustelemista edes yleisellä tasolla ei katsota hyvällä. Ja kuten jo viime numeron pääkirjoituksessakin vihjattiin tämä on epäilemättä omiaan heikentämään nuorempien harrastajien käsitystä fanikääntämisen laittomuudesta; eräällä suomalaisen fanikäännöstiimin foorumilla tiedetään nähdyn jopa yksilöitä, jotka ovat luulleet fanikääntämistä luvanvaraiseksi toiminnaksi. Kaiken kruunaa Animeunionin kärkihahmojen itsepintainen tapa käyttää sanaa “piratismi” virheellisenä kattoterminä kaikelle laittomalle tiedonsiirrolle.

Eräät jyrkimmät mielipiteet omaavat yksilöt kurtistelevat kulmiaan jopa länteen lisensoimattomista teoksista keskustelemiselle yleisesti, koska se rohkaisee ihmisiä fanikäännösten etsimiseen. Samaa kantaa vaaditaan kaikilta Animeunionin kanssa tekemisissä olevilta tahoilta: pahimpien noitavainomielialojen aikaan eräälle kotimaiseen tapahtumaan osallistuneelle harrastajayhteisölle ilmoitettiin, ettei se oikeastaan edes saisi olla paikalla, koska eräässä sen sivustolla olevan animearvostelun kuvassa näkyi sarjan kääntäneen tiimin nimi.

(Esimerkin "piratismin" käytöstä näkee vaikkapa täällä. Ja jos teitä kiinnostaa, missä haastattelussa Vizin edustaja mainitsi tiedätte-kyllä-minkä sivuston - tässä.)

Tähän joku tulee nyt varmasti sanomaan, ettei Animeunionilla ole minkäänlaisia johtohahmoja, koska se ei ole muuta kuin kommunikointikanava alan yhdistysten välillä - korkeintaan erään henkilön mielipidettä kuunnellaan vähän muita tarkemmin, koska hän on tehnyt fandomin eteen monta kertaa enemmän kuin muut yhteensä. Näin voi ollakin - mutta siitä huolimatta Animeunioni on varsin paljon vaikutusvaltaa ja kontakteja maan skenessä omaava taho, ja alkuperäisistä periaatteista huolimatta sen sisäisistä päätöksistä vastaavat nykyään käytännössä jatkuvasti aika lailla samat naamat.

Voisin ehkä kyseenalaistaa senkin, onko järkevää hyväksyä muita tasa-arvoisemmaksi sellainen henkilö, jonka ainoat mainittavat kyvyt ovat neuvottelukyvyttömyys, taipumus kieltää oma väärässäolonsa, kyky sotkea asioita, polarisoida ihmisten mielipiteitä itsestään ja omata niin paljon vapaa-aikaa, että ehtii muuttaa irkkinikkinsäkin oikeaksi nimekseen identiteettikriisinsä käsittelemiseksi. Eivätkä nämä ole minun kaunojani; saman voinee allekirjoittaa käytännössä kuka tahansa hänen kanssaan ulkopuolisena toimijana asioinut, oli kyse sitten Nekoconin järjestäjistä, Animecon V:n järjestäjistä, Finnconiteasta, H-Townista tai vaikkapa Digimonin japaniksi esittämisen puolesta kampanjoineista.

Loppujen lopuksihan vika ei tietenkään ole organisaatioissa vaan yksittäisissä ihmisissä, jotka niitä pyörittävät ja niiden linjauksia julkisuudessa julistavat - ja vaikka he eivät esittäisikään mielipiteitään nimenomaan Animeunionin nimissä ne kiistatta vaikuttavat siihen, miten asioita Suomen skenessä hoidetaan.

Koska näiden ihmisten mielipiteet risteävät, Animeunionia vaivaa myös selkeiden linjausten puute; käytännöt ja niiden sovellustavat tuntuvat muuttuvan suhteellisen tiuhaan. Siinä missä jotkut saattavat suhtautua vaikkapa kehitysehdotuksiin keskustelun tason parantamiseksi hyväksyvästi saattavat jotkut toiset suhtautua siihen nuivasti lapsiystävällisyyden nimissä ja - varsin ironisesti - sananvapaudella perustellen. Jotkut käytännöt ovat niin tiukasti lain kirjaimen mukaisia että se tuntuu terveen järjen vastaiselta; Anikissa ei esimerkiksi saa linkittää "tekijänoikeuden vastaisesti levitettävään videomateriaaliin", joiksi lasketaan myös YouTubesta löytyvät OP-animaatiot ja AMV:t. (Vertailun vuoksi: mikä olikaan Suomen suosituimman nettiyhteisön kanta (4:50) siitä, kenelle kuuluu vastuu käyttäjien linkkaamasta sisällöstä?)

Joskus tuntuu siltä, että Animeunionissa kaikki pitää tehdä vaikeimmalla ja byrokraattisimmalla mahdollisella tavalla - olipa kyseessä sitten niinkin yksinkertainen asia kuin Nintendo DS:n pictochat tai se, missä määrin foorumia saa spämmiä ketään kiinnostamattomilla viesteillä. Mahtaakohan syynä olla se että nämä avainhahmot ovat toimineet järjestelijöinä niin kauan, että tavallisen fooruminkäyttäjän / conkävijän näkökanta on unohtunut?

Kaiken päällä rehottaa kaksinaismoralismi ja se, että julkisesti sanotaan yhtä ja kahden kesken toista. K18-ohjelma on coneissa hyihyi ja paha, koska julkisuuskuva kärsii ja sponsorit suuttuvat (eikä Ottoconista saa edes puhua) - mutta yaoita kyllä tungetaan henkilökohtaisten preferenssien ja yleisön painostuksen vuoksi joka reikään. Vähänkään radikaalimmat uudet ideat tyrmätään yleensä suoralta kädeltä realiteetteihin ja kokemuksen syvään rintaääneen vedoten. Yhteistyöongelmista syytetään joko tiedonkulkuongelmia - kaikkien suosikkisyntipukkia - tai toisen osapuolen asenneongelmia. Yleensä molempia.

Tässä vaiheessa voisi toki miettiä, onko näihin "asenteisiin" mahdollisesti jokin syykin; esimerkiksi ensimmäisen Nekoconin tapauksessa se, että tapahtuma julistettiin "tiedonkulultaan huonoksi" ja "todennäköisesti epäonnistuvaksi", kun sen järjestäjät kohteliaasti ilmoittivat etteivät haluaisi Kyuuta juontamaan sen cosplaykisaa ihan vain siksi että joku muukin välillä voisi. Tästä näkee, ettei Animeunioni / Cosplay Finland pidä merkittävänä sellaisia tapahtumia joiden järjestämiseen se ei osallistu itse.

"Tampere Kuplii on tämän vuoden tärkein cosplaytapahtuma."

-Kyuu Eturautti Kemin sarjakuvapäivillä 2007, aikana ennen erimielisyyksien sopimista ja Cosplay Finland Tourin ulottamista Animecon V:iin

Mainittu linkki oli tämä, ja se sisälsi linkkaamisen aikaan tasan yhtä vähän laitonta sisältöä kuin nytkin.
Animeunionin (ja niin ikään B2 ry:n ja myös käytännössä kaikkien alan tapahtumien) kanssa yhteistyötä haluavan tahon on myös "sanouduttava irti fanikäännöksistä" - se mitä tällä tarkoitetaan on jätetty ilmeisen tarkoituksellisesti varsin hämäräksi, mutta käytännössä on havaittu tämän tarkoittavan ettei sarjoja saa käsitellä ekstensiivisesti "selvästi fansubbien perusteella" (Lockheart) eikä fanikäännöstiimien nimiä saa mainita (Kupoli). Toisin sanoen jos laittaisin vaikkapa Manganews-linkin sivupalkkiin tai tekisin samanlaisen kasuaalin viittauksen kuin Jason Thompson uudessa kolumnissaan, tämä sivusto todennäköisesti katoaisi varsin nopeasti.

Kuten Osto-oppaasta näkee Animeunionin kanta fanikäännöksiin on että "viime kädessä on aivan jokaisen oma asia, miten animensa hankkii ja mistä, mutta pidä laittomat harrasteet omana tietonasi." Toisin sanoen koko asia halutaan pitää mahdollisimman pinnan alla hinnalla millä hyvänsä, jotta yhteistyökumppanit ja valtamedia eivät vain saisi tietää asiasta. Kuten Animen artikkelissanikin tulin sanoneeksi, on kuitenkin hieman kyseenalaista kiinnostaisiko asia edes ketään.

Moraalin harmaalle alueelle ei Animeunionin piirissä ole tilaa eikä sille haluta sellaista antaa - mutta vaikka laiton onkin laitonta se ei aina tarkoita välttämättä mitään muuta kuin sitä, että todellisuudessa on virhe. Bernin sopimus voi turvata lähes kaikkialla maailmassa julkaistujen teosten tekijänoikeudet, mutta tekijänoikeuksien tarkoitus ei ole koskaan ollut maksimoida tekijänoikeuksien haltijoiden tulot, vaan myös turvata yhteiskunnan ja lopulta yksittäisen kansalaisen oikeus hyödyntää kulttuurin tuotteita. Jos en pysty saamaan jotakin teosta laillisin keinoin millään ymmärtämälläni kielellä en järjellä ajatellen voi olla potentiaalinen asiakas eikä mikään taho näin ollen voi menettää minussa tuloja, vaikka hankkisinkin tuotteen esimerkiksi fanikäännettynä ilmaiseksi. Enkä myöskään ymmärrä, mitä syytä minulla olisi pitää tämä "omana tietonani."

Loppuviimeksi kyse on siis todellakin sananvapaudesta. Päinvastaisista - ja varsin pitkään jatkuneista - vakuutteluista huolimatta yksikään Animeunionin keskeisten toimijoiden pyörittämä media ei kuitenkaan takuulla tule hiiskumaan aiheesta ikinä mitään neutraalista näkökulmasta - ja tällä on loppujen lopuksi ikävät seuraukset edellä olevassa artikkelikatkelmassa mainitusta syystä, joka saattaa lopulta johtaa siihen ettei Suomeen koskaan kunnollista animenjulkaisualaa edes kehity. Toista on Amerikassa, jossa julkaisijat tietävät hyvin kilpailevansa ilmaisjakelua vastaan, ja ANN:n omistaja Christopher MacDonald voi kaikessa rauhassa todeta NYAFin teollisuuspaneelissa "erään" julkaisijan painavan villaisella "erään" fanikäännöksiä jakelevan fanisivuston olemassaolon, koska jokainen katsottu fansubbi lisää Naruto-otsapantojen myyntiä - Vizin edustajan myhäillessä ja pyöritellessä silmiään vieressä.

Olenko ainoa, joka pitää tällaista rajoittavana kotimaiselle animeharrastamiselle?

Muokkaus 25.2: Hidoi-hässäkkää koskevat vihjaukset poistettu; pahoittelen asiavirheitä. Loput argumentit seisovat.

Muokkaus 17.3: Kiitoksia, Mauno. Vahinko ettei asiaa voitu myöntää yhtään aiemmin, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Valtio Con

Japan Popin neljäs numero ilmestyi, ja Pohjantähden alla -palstalla Kyuu peräänkuulutti conaktiiveja. Onkin varmasti totta että iso osa suomalaisten conien ongelmista juontaa juurensa työvoimapulaan, mutta totta on myös se että paljon olisi parantamisen varaa myös siinä miten coneja Suomessa ylipäätään järjestetään. Vertailukohteeksi voitaisiin ottaa vaikkapa pohjoisamerikkalaiset conit, koska on tunnetusti aina järkevää oppia vanhempiensa virheistä.

Yleensä parannusehdotuksia esitettäessä ilmaantuu joku entinen järjestäjä ärisemään "tee ite parempi." Leikitäänpä nyt kuitenkin hetki aikuisia ihmisiä ja ajatellaan idealistisesti, miten asioita voisi kehittää - tiedättehän, tehdä toisella tavalla kuin ennen.

Tilat

Jenkeissä conit järjestetään yleensä konferenssikeskuksissa, pienemmät tapahtumat hotelleissa. Näistä jälkimmäinen on täällä varteenotettavaksi kelpaamaton vaihtoehto, koska samanlaisia "jos tapahtumaanne tulijat varaavat X huonetta, saatte tilat ilmaiseksi" -käytäntöjä ei täällä ole. Tilojen käytössä on kuitenkin joka taapuksessa eräitä olennaisia eroja.

Myyntipöydät on kaikki kasattu dealer's roomiin, jossa on suurin väentungos silloin kun se on auki (ei suinkaan koko aikaa). Koska ne ovat selkeästi erillinen alueensa, ympäriinsä sirotellut myyntipöydät eivät ole siellä täällä tientukkona - mutta tämä ei johda suinkaan myyjien tulonmenetyksiin, ainoastaan siihen että rahat kulutetaan nopeampaan tahtiin. Viime Animeconissa myyntipöydät oli hajautettu päärakennuksen ahtauden vuoksi, mikä on ymmärrettävää - mutta parempiakin ratkaisuja olisi.

Jenkkiconit eivät mene kiinni seitsemältä, vaan ovat auki koko yön pitkälti Ropeconin tapaan. Öisin ei tietenkään ole ohjelmaa - vaikka se kestääkin toki myöhempään kuin meillä, mikä helpottaa mm. ohjelmien kohderyhmäjaottelua - mutta hengaamasta ei kielletä, ja conkokemukseen mahtuu niin hektisiä kuin seesteisiäkin hetkiä. Dealer's room tietysti lukitaan yöksi.

Isommat tilat vaativat tietysti väkijoukkoja hallitsevaa staffia, ja jos kyseessä ei ole palkattu henkilökunta tarvitaan runsaasti vänkäreitä. Lisäksi vaatimuksena pitäisi olla, että osaa käyttää omia aivojaan - viime Animeconissa kiellettiin avaamasta taidekujahuoneen ikkunoita koska "ilmastointi sammuisi", ja Musicassa avoimen, liikenteeltä suljetun sivuoven luona kiellettiin notkumasta hengittämässä koska "se on hätäuloskäynti." Se miten tämä liittyy mihinkään jäi paimennettaville eittämättä hämäräksi.

Tässä on kuva Anime Expo 2007:n taidekujalta. Näkyykö tukehtuvia ihmisiä? Ei, koska tapahtuma pidettiin Anaheim Convention Centerissä (23 000 m2). Lisäksi parista läheisestä hotellista oli vuokrattu lisätiloja muuta ohjelmaa, mm. animenäytöksiä ja pelihuoneita varten. Suomessa tämän kokoluokan tiloja ei luonnollisestikaan ole, mutta sentään isompia kuin mitä toistaiseksi on käytetty; niiden järjestämisessä ongelmaksi vain tietysti muodostuu...

Raha

Keskustellessani pohjoisamerikkalaisten otakujen kanssa olen huomannut, että he pitävät täkäläisiä conikäytäntöjä lähinnä naurettavina: Suomen suurin animetapahtuma pitää itseään maksuttomana - käytäntö, joka vihjaa selkeästi siitä että halutaan vielä lisää satunnaisia kävijöitä - ja samalla ollaan tukehtumassa sekä rahan- että tilanpuutteeseen niin, ettei cosplayaajien proppejakaan voi enää sallia sisälle.

Pääsymaksut ovat suurin ja tärkein kiistakapula Suomen conskenessä. Animeconin tapauksessa ongelmana on Finncon-yhteistyö, mutta sen lisäksi lisäksi tärkein peruste maksuttomuudelle tuntuvat olevan tukirahat. Tämä on mielenkiintoinen asia, jolle hyvinvointiyhteiskunnissa elämättömät kohottelevat kummastuneena kulmiaan: eikö kulttuurinkin pitäisi elättää itse itsensä?

Jenkeissä yksikään coni ei toimi apurahojen voimalla, vaan ihan yksinkertaisesti omilla tuotoillaan; suuri osa coneista on itse asiassa ammattilaisten järjestämiä, voittoa tuottavia coneja. Hinnat ovat suurimmissa coneissa kymmeniä dollareita; mitä aiemmin conpassinsa varaa ja maksaa, sitä halvemmalla sen saa. Tarjolla on myös kevytversioita, joilla pääsee esimerkiksi vain dealer's roomiin. Monet conit avaavat passien ennakkolunastuksen jo edellisenä päivänä.

Kyseessä on tietysti pohjimmiltaan historian painolasti; koska asiat on aina ennenkin tehty tavalla X, on ne helpompi tehdä edelleen siten. Lisäksi ilmeisesti pelätään, että jos tapahtuma muutettaisiin yhtäkkiä maksuttomasta maksulliseksi ei pääsymaksu voisi olla kovin korkea, jottei suurin osa porukasta saisi kulttuurishokkia ja jäisi kotiin - jolloin pääsylipputulot eivät kattaisikaan menetettyjen avustuksien ja tukiaisien jättämää isoa lovea, ja järjestäjät olisivat korviaan myöten tietynlaisessa nesteessä. Tämä ei tietenkään selitä, miksei Traconin mallia voisi soveltaa myös ihan puhtaasti animeaiheiseen coniin.

Mutta jo viiden euron pääsymaksullakin saataisiin 5000 kävijän conissa 25 000 euroa, jolla saataisiin jo ns. ihan kivat tilat. Entäpä, jos pääsymaksu olisi vaikkapa 10 euroa neljä kuukautta ennen conia (tai 5 euroa vain yhdeltä päivältä), 15 (8) sen jälkeen ja 20 (10) ovelta?

Ja jos pelätään pääsymaksujen pelottavan nuorimmat ja spontaaneimmat conikävijät pois (ja olisiko se tilaongelmat huomioon ottaen itse asiassa niin kovin huono asia?), on olemassa yksi takuuvarma keino saada paikalla ihmisiä:

Kunniavieraat

Suomessa japanilaisia kunniavieraita ei juuri ole nähty. Selkärankavastaus tähän on yleensä se, että sellaisten raahaaminen tänne vain tätä tarkoitusta varten olisi näillä budjeteilla liian kallista, ja että Suomi on niin pieni ja merkityksetön maa ettei japanilaisia kiinnosta.

Tämähän on tietysti pötypuhetta - Arimakin saatiin yksinkertaisesti pyytämällä; kontaktit ratkaisevat tässä paljon enemmän kuin raha. Ja miten sitten olisi mahdollista, että jo Yhdysvaltain ensimmäisen animetapahtuman Aconin kunniavieraslistalla oli vuonna 1990 - aikana, jolloin harrastajia oli maassa korkeintaan joitain tuhansia - sellaisia nimiä kuin Jooji Manabe, Monkey Punch, nuoret klopit Hideaki Anno ja Yoshiyuki Sadamoto (joiden uusi TV-sarja Nadia oli parhaillaan kuumaa kamaa) ja olisi ollut Leiji Matsumotokin, jos hän ei olisi estynyt?

Tietysti on tunnustettava aikojen muuttuneen. Kunniavieraiden ollessa nykyään coneissa lähinnä firmojen promomateriaalia (osta Haruhi-DVD, näe Aya Hirano) japanilaisillakaan ei ole enää "OMFG - toisella puolella maailmaa tiedetään meidän töistä, tietysti me tullaan!" -asennetta. Kunniavieraiden saapuessa nykyään henkivartijoiden kera ei ole enää paluuta lämminhenkiselle 90-luvulle, jolloin mangaka saatettiin vetää katsomon eturivistä käytettäväksi proppina tämän mangasarjaa cosplayaavan kisaajan improvisoidussa lavasketsissä, kuten Kenichi Sonodalle kävi aikoinaan.

Mutta kuten sanottu - USA:n markkinoiden kutistuessa Eurooppa on kasvava markkina-alue, ja kontaktit ovat tärkein valuutta. Täältä löytyisi Tooru Furuyan mailiosoite; onko kukaan kiinnostunut?

On eittämättä totta että Arima ei juuri ihmisiä kiinnostanut, mutta hän onkin Suomessa käytännössä tuntematon. Kuinka moni on Ariman sarjojen fani? Käsiä pystyyn!

Sitähän minäkin. Muistellaanpa vuotta 2004: yoshitoshi ABen töitä ole myöskään julkaistu Suomessa, mutta hänen signeerausjononsa oli silti hervottoman pitkä. Olisikohan kyseessä mahdollisesti ollut se, että koska kuluneen vuoden aikana yhdistysten videoilloissa oli näytetty ABen töitä ihmiset jopa tiesivät hänet? Keiko Takemiyakin saataisiin menemään kaupaksi, jos julisteissa lukisi isolla "YAOIN KEKSIJÄ."

CLAMPin tasoisia nimiä - jotka nostivat Anime Expo 2007:n kävijämäärän kertarysäyksellä 33 tuhannesta 41 tuhanteen - ei tietenkään pohjan perukoille ole mahdollista saada, mutta Suomessa on kuitenkin julkaistu vasta suhteellisen vähän mangaa. Voisi vain kuvitella, millaiset fanimassat vyöryisivät coniin jossa olisi kunniavieraana vaikkapa (reilusti etukäteen mainostettu) Arina Tanemura - oli siellä sitten pääsymaksua tai ei.

Ohjelma

Jenkeissä coneja on, kuten sanottu, kahdenlaisia. Otakonin kaltaiset itärannikon conit ovat tyypillisesti harrastajien järjestämiä, Anime Expon kaltaiset länsirannikon conit taas yritysten; syynä on lähinnä se, että enin osa alan firmoista pitää majaansa länsirannikolla.

Suomessa ollaan itse asiassa onnekkaita, sillä ammattimaisissa coneissa ohjelma on yleensä huonoa. Littleicebluen Anime Expo -raportista numerossa 2/2006 voi lukea, että esimerkiksi Manan "paneeli" tarkoitti käytännössä vain sitä, että katsojat järjestettiin jonoon ja jokainen sai kysyä artistilta yhden kysymyksen - mutta koska kysymykset eivät kuuluneet kovin pitkälle, samat kysymykset toistuivat tietysti moneen kertaan... Firmapaneelit taas koostuvat lähinnä siitä, että ensimmäisen tunnin ajan paljastetaan uusien lisenssien nimiä ja loppuaika jaetaan yleisölle ilmaisia DVD:itä.

Harrastajien järjestämien conien ohjelma sen sijaan jättää suomalaisen tarjonnan kevyesti varjoonsa. Katsotaanpa Otakon 2006:n ohjelmakarttaa.

Kuten näette, ohjelmaa on paljon ja sitä on monenlaista - ei ainaisia luentoja mangan historiasta ja siitä, mitä yaoi on. Oletettavasti ihmisiä kiinnostavan ohjelman tiellä on järjestäjien puute, eikös? Jyväsconiin oli tarkoitus hankkia uusia, nuorempia kasvoja puhujiksi ainaisten "vanhojen jäärien" sijaan - tässä vaiheessa löytyisi jo varmasti heitäkin - mutta kyseinen tapahtuma valitettavasti peruuntui. Imageboardit ja 4chan -paneeli osoitti, että tällaisesta pidetään ja sille on kysyntää. Ohjelmanjärjestämismahdollisuuksia pitäisi ehkä mainostaa; jenkeissä paneelin saa pitää aiheesta X käytännössä kuka tahansa, kunhan vain pyytää ja todistaa, että tietää mistä on puhumassa ja omaa edes jonkinlaiset ennakkosuunnitelmat.

Etenkin pienemmät tapahtumat taas yrittävät usein erottua interaktiivisella, hauskaan conkokemukseen tähtäävällä ohjelmallaan: on fanidubbaustyöpajaa, tietovisoja, fanivideokisoja ja hiljattain suosiota keränneitä Cosplayn huipulle -kisoja (samalla formaatilla kuin Muodin huipulle). Miksihän tällaisia on Suomessa nähty vain siinä conissa, johon Animeunioni on työntänyt lusikkaansa kaikkein vähiten?

Huomatkaa, että Otakonin puheohjelmanumerot eivät myöskään ole kaikki sen saman staattisen tunnin mittaisia (joista ensimmäinen vartti menee tietokoneen kanssa tappeluun ja viimeisen viiden minuutin aikana ollaan jo ajamassa ulos). Moni ohjelmanumero myös nauhoitetaan ja laitetaan myöhemmin jakoon kiinnostuneille mutta paikan päälle ehtimättömille; tätä harrastettiin aikoinaan meilläkin, mutta viime aikoina se tuntuu keskittyneen lähes täysin ah-niin-kiinnostaviin cosplaykisavideoihin. Plääh.

Englanninkielisen fandomin edustajana Gravett tietysti kummasteli videohuoneiden puutetta suomalaisissa coneissa, mutta tuskinpa niitä tarvittaisikaan. Amerikkalaisessa ja brittiläisessä fandomissa ne ovat perinne, jäänne pimeältä 80-luvulta, jolloin animeconit saivat alkunsa scificonien animehuoneista eikä animea voinut nähdä juuri muualla kuin coneissa ilman kasettiklubiin kuulumista ja suhteita. Perinteen vuoksi tämä tapa on edelleen voimissaan, vaikka videohuoneiden kävijämäärät ovatkin pudonneet tasaisesti Internetin yleistyessä.

Syy siihen miksi katseluhuoneita ei Suomessa nykyään nähdä on tietysti se, että meillä ei ole animenjulkaisuteollisuutta joka voisi niitä tukea; undergroundpäivinä saatettiin ehkä katsoa Lodoss Waria Ropeconissa ja jopa ensimmäisissä Animeconeissakin, mutta koska nykyään ollaan tekijänoikeuslakipykälien sylikoiria mitään vähänkään teostomaksujen kierrolta haiskahtelevaa ei coneihin enää haluta. Eipä silti että sille olisi liiemmälti tarvettakaan; miksi ihmeessä kukaan matkustaisi satoja kilometrejä coniin vain tehdäkseen samaa mitä tekee kotonakin. Jotta katseluhuoneissa olisi jotain ideaakin, niissä pitäisi näyttää joko jotain ihan tuoretta tai jotain todella vanhaa ja obskuuria - ja sehän ei ole mahdollista kahdesta eri syystä, jotka on molemmat mainittu tässä kappaleessa.

Bändien paikalle järjestämisessä on omat ongelmansa, koska konsertit ja conit ovat kaksi perinteisesti huonosti yhteen sopivaa konseptia (ja Psycho Le Cémukin meni hajoamaan). Sen sijaan jokin vähän paremmin teemaan sopiva saattaisi olla hyvinkin toimiva idea.

Asenteet

Liiallisuuteen ohjelman popularisoimisessa ei tietenkään pidä mennä. Amerikassa K18-ohjelmanumerot ovat yleisiä, kuten kuvasta näkyy, ja ensi syksynä ollaan järjestämässä jopa ensimmäistä vain täysi-ikäisille tarkoitettua conia. (Ja ihan tavallisissakin coneissa täysi-ikäiset, ja varmaan alaikäisetkin, juovat alkoholia. Siitä pisteet meille.) Monien mielestä oli jo korkea aikakin: kuluneen parin vuoden aikana coneja on jopa lopetettu siksi, ettei järjestäjiä enää kiinnostanut järjestää conia joka on muuttunut 14-vuotiaiden sarjaglomppijoiden, kylttien ja yaoimelojen heiluttelijoiden leikkikentäksi, johon tullaan lähinnä pelihuoneiden ja iltabileiden vuoksi. Huomatkaa kuitenkin, että kyseessä ei tapahtuman luonteesta huolimatta ole mikään akateemisen kuivakka seminaari - asiallisuus ja viihdyttävyys eivät sulje toisiaan pois.

Suomessa ensimmäinen K15-ohjelmanumero nähtiin vasta viime Animeconissa, ja sillekin kurtisteltiin jo jonkin verran kulmia. Ylipäätään tapahtumat tunnutaan haluavan pitää mahdollisimman aloittelija- ja varhaisnuorisoystävällisinä; se onko se näillä tiloilla järkevää onkin sitten kokonaan toinen juttu, kuten jo mainitsin.

Tämä aloittelijaystävällisyyteen pyrkiminen tuntuu kumma kyllä pätevän myös cosplaykisoihin, joissa "osallistumiskynnyksen olisi tärkeää olla matalalla ja osallistumisen mahdollisimman helppoa." Mutta mikä onkaan kisojen perimmäinen tarkoitus: se, että lavalla nähtäisiin kaikkein hienoimmat puvut vai se, että niille mahtuisi mahdollisimman monta ensikertalaista? Miksi suomalainen cosplayskene ylipäätään tuntuu olevan niin perverssin kisakeskeinen kiertueineen kaikkineen (vain kisaajat saavat proppinsa sisälle, kisaajille on varattu oma sisäänkäynti, jne) - eikö se vääristä aloittelijoiden mielikuvaa siitä, mitä cosplayaamisen on tarkoitus olla?

Mitä funktiota kisat loppujen lopuksi edes palvelevat? Lavalla voitaisiin käydä pyörimässä ilman kisaamistakin, koska se näyttäisi johtavan vain draamaan ja puolueellisuusepäilyihin. Tämäntapaista konseptia, ns. chibi masqueradea, on pyöritetty kisojen ohella menestyksekkäästi rapakon takana jo useamman vuoden ajan - ja Providence Anime Conference on jo alusta alkaen ottamassa käytännöksi pelkästään sen.

Kunpa kisoissa oltaisiin edes luovempia.

Mutta siihen tuskin on mahdollisuutta niin kauan kuin tuomareiksi valitaan yksilöitä jotka arvostavat harjoiteltuja tanssiesityksiä harjoiteltuja muita esityksiä enemmän, eivät omaa riittäviä taustatietoja eivätkä myöskään ole halukkaita niitä hankkimaan. Poikkeuksen muodostavat tietysti sellaiset ryhmät (6:00), jotka vain heiluvat esileikatun ääniraidan varassa mutta saavat yleisön nauramaan vanhan suomidubin avulla. Eikö tuomarien käytön pitänyt nimenomaan poistaa populismi?

Jenkeissä maan animeskene on hajanainen, eikä sillä ole Animeunionin kaltaista yhteistyökanavaa. Conit kehittyvät ja parantuvat toistensa hyväksi havaittuja ratkaisuja apinoimalla, ja nyt käytettävät käytännöt ovat 20 vuoden kehityksen tulos. Suomalaisessa skenessä olisi jo järjestäytyneisyytensäkin vuoksi potentiaalia vaikka mihin, mutta koska joka conilla on muutamaa toistuvaa avainhahmoa lukuunottamatta eri järjestäjät samoja virheitä toistellaan vuodesta toiseen.

Tästä huolimatta Animeunionin toimintatavat ovat stagnantteja. Tulevassa Animeconissa ei esimerkiksi tulla käyttämään viime Animeconissa hyväksi havaittua paikanvarausjärjestelmää (jonka oli järjestänyt conin muutenkin sillä kertaa hyvin eri tavalla hoitanut kokonaan toinen tiimi) sen saaman "negatiivisen palautteen" takia; mieluummin halutaan palata takaisin "simppeliin ulkojonotukseen", koska "onhan tällaisia massoja ja jonoja hallittu ennenkin". Samaisen conin cosplaykisaa järjesteltäessäkin suurimpia ongelmia tuotti se, että käytettyä Cosplay Finland Tourin ilmoittautumisjärjestelmää ei voitu sulkea kisan täytyttyä, koska silloin loput jäsenet eivät olisi voineet ilmoittautua ryhmiinsä - puhumattakaan siitä, että samaisen tahon tekniikka olisi mahdollistanut niinkin vaativan tehtävän kuin tyhjien numerolappujen tulostamisen. Eikä nettisivuja voida pitää samoina conista toiseen ja siirtää vain vanhaa sisältöä arkisto-osioihin, vaan ne on joka vuosi koodattava uudelleen.

Ja siinä missä Amerikassa on vallalla mentaliteetti, jonka mukaan joka paikkakunnalla tulisi olla oma con on Suomessa vallalla mentaliteetti, jonka mukaan yhden conin tulee kiertää läpi koko maan. Eihän siinä teoriassa mitään vikaa olisi - mutta missä on jatkuvuus? Missä on Animecon ry, joka huolehtisi conin järjestelyistä, rahastonhoidosta ja tietotaidon kertymisestä? Vapaaehtoisten määrästäkö tämä kaikki tosiaan on kiinni?

No, viiden vuoden sisään nykyiset viisitoistavuotiaat ovat parikymppisiä. Ja voisi lisätä, että pääsymaksullisuuskin saattaisi omalta osaltaan madaltaa vänkäriksi ryhtymisen kynnystä.

Finncon

Scifistit ovat ihania ja mukavia ihmisiä, ja he ovat auttaneet, tukeneet ja opastaneet otakuja siitä lähtien kun Animecon ei ollut vielä muuta kuin syyhy Finnconin munissa. Mutta kaikelle on aikansa, ja ei liene mitään epäselvyyttä siitä etteikö Finnconissa olisi eittämättä nykyään enemmän Animeconia kuin Finnconia.

Kunniavieraiden ja muutamien yksittäisten kävijöiden positiivia kommentteja Finnconin ja Animeconin yhteiselosta tunnutaan kärkkäästi käytettävän perusteena sille, että sitä on syytä jatkaa edelleen - vaikka keskimääräiselle Animecon-kävijällehän olisi herttaisen yhdentekevää vaikka con järjestettäisiin Sarjakuvafestivaalien yhteydessä. Scifisteille taas ei - kuten näkyy. Tässä muutama sitaatti Babeknabelista:

"Ei sille mitään kuitenkaan voi, että henkilökohtaisesti parissa viime conissa on ottanut päähän se tunne, että on joutunut keskelle ala-asteen välituntia. Ei kehtaa olutpulloakaan kantaa kädessä (kuten joskus muinoin saattoi Finnconissa tehdä), kun pikkulapset parveilevat kaikkialla."

"Jos siis minä olisin universumin valtias niin - - Finnconissa ei olisi yhtään ainutta alaikäistä cossaajaa. Minä olen kärttyinen keski-ikäinen akka, enkä minä en nauti pätkääkään siitä iloisesta karnevaalitunnelmasta ja kasvasta harrastajasukupolvesta joka tukkii minun kulkureittini ihmeellisillä siipihärpäkkeillään. Turpaan teki mieli vetää useamman kerran kulkureittejä tukkineita kansakunnan toivoja viime viikonloppuna."

Tässä taas pari poimintaa Finnconin coniteoiden postituslistalta:

"X:n pointti siitä että "Finncon" on SF/F-tapahtuma eikä sitä pitäisi laimentaa animeohjelmalla tuntuu nyt sen kuultuani semmoiselta että olisihan toi pitänyt tajuta ihan heti." (lihavointi lisätty)

"Näin tavallisena sf-harrastajana minusta cosplayn ja AMV:n pois jättäminen kuulostaisi hyvälle ja on juuri se asia jota olen itsekin miettinyt ratkaisuksi tila- ja muihin ongelmiin."

"Itse en halua enää kolmatta (neljättä?) kertaa järjestää kaoottista, täyteen lyötyä, ihmisiä närkästyttävää ja vaikeasti hallittavaa conia."

Meistä tykätään selvästi, jee. n_n

Scifistien käsitys asiasta on tietysti vääristynyt; ei maan suurimman animetapahtuman kävijämäärä siitä juuri vähenisi vaikkei siellä cosplaykisaa olisikaan, koska paikallehan tullaan joka tapauksessa lähinnä kokemuksen ja ihmisten vuoksi. Koko draamakisailu onkin melko turhaa säätöä, kuten jo mainitsinkin. Tilanne on nyt kuitenkin kärjistynyt; Animecon IV:n jälkeen scifistit ilmeisesti vielä toivoivat kyseessä olevan vain piikki ja että "buumi" olisi mennyt ensi kertaan mennessä ohi, mutta eiköhän se nyt ole hitaammillekin jo selvinnyt ettei näin ole.

Järjestäjien puolelta eroa ei kuitenkaan haluttaisi ajatellakaan, päinvastoin - sen sijaan Animeconin omaa identiteettiä tunnutaan haluavan tukahduttaa entisestään. Ymmärrettäväähän toki on, että on helpompaa järjestää animeohjelmaa Finnconiin kuin Ihan Omaa Conia. Mutta.

Finncon on aina ollut ja tulee jatkossakin pysymään maksuttomana, hyvä on - sille se sopii, eikä se ole koskaan ollut sille ongelma. Animecon on kuitenkin jo eittämättä ihan eri kokoluokan tapahtuma, eikä mikään tapahtuma voi pysyä ilmaisena ikuisuuksiin. "Onko pari euroa pääsymaksua per nuppi sen arvoista, että koko con jouduttaisiin tekemään omalla porukalla, ilman Finnconin kokemusta ja tukiorganisaatiota", kysyvät jotkut. Kyllä se olisi - kävijöiden kannalta.

Animeconin maksuttomuuden perusteena on aiemmin pidetty sitä, että termin lanseerannut Turun Animeseura sallii sen käytön vain sillä ehdolla. Yhdistyksen hallituksen vaihduttua näin ei enää ole, mutta tällä välin Finncon-Animecon on ehtinyt sopia ison, kolmivuotisen sponsorisopimuksen. Animecon ei siis pääse Finnconista irti vielä ainakaan ennen vuotta 2010, ja siihen asti on pärjäiltävä... jotenkin. Tämänvuotinen tapahtumapaikka, ilmeisesti kyseisen sopimuksen avulla hankittu Tampere-talo, on eittämättä tilavin Finncon-Animeconin käytössä ikinä ollut tila - mutta älkää siis ihmetelkö, jos sen ansiosta tullaan jatkossa pääsemään S-etukortilla cosplaykisajonon ohi tai muuta yhtä hilpeää.

Kyllä, minäkin toivoisin että se olisi vitsi.

Siinon homoja

Peuta ja Tubbs olivat lavalla edustavia kuin mitkäkin. Ja vaikka heistä vain jälkimmäinen muistikin mainostaa sarjakuvaansa sen sisältämillä homoilla ette varmaankaan ole vielä unohtaneet edellisenkin osaavan sen homman.

Nuorten naispuolisten mangavaikutteisten sarjakuvantekijöiden BL-keskeisyys on ehtinyt aiheuttaa tietyissä piireissä jo kyllästymistäkin. Mutta eikö toisaalta ole hyvä asia, että osaa selkeästi suunnata työnsä tietylle kohderyhmälle? Silloinhan sarjakuvat saattavat jopa myydä, eivätkä ne jää kenellekään suuntaamattomiksi ja omaelämäkerrallisiksi villerantailuiksi, joita eivät loppujen lopuksi lue kuin sarjakuvaharrastajat.

Tänään TV:ssä

TV1, YLEn kulttuuriohjelma K-rappu tänään kello 19.20:

"Japanilainen nuorisokulttuuri on viime vuosina vakiinnuttanut suosionsa myös Suomessa. Ensin suosioon nousivat japanilaiset piirroselokuvat, animet. Sitten olivat vuorossa sarjakuvat, mangat. Sitten saapui japanilainen rock-musiikki, J-rock ja erityisesti nuorten tyttöjen suosima roolipukeutuminen, cosplay.

Mistä japanilaisen nuorisokulttuurin nousussa on kysymys, sitä selvitellään K-rapun tämänviikkoisessa lähetyksessä.

K-Rapun vieraina ovat japanilaisen populaarikulttuurin leviämistä tutkiva dosentti Katja Valaskivi Tampereen yliopistolta sekä japanilaisen populaarikulttuurin yleisasiantutija Kyuu Eturautti.

Heidän lisäkseen lähetyksessä ovat mukana suomalainen manga-piirtäjä Petra Nordlund, jonka Cafe inspiration niminen tarina (sic) löytyy Otavan vastikään julkaisemasta, suomalaista mangaa sisältävästä albumista Hokuto Manga. Oma sanansa japanilaisen kulttuurin nykytilasta on sanottavana myös ohjaaja Goro Miyazakilla, jonka tuore animaatio Maameren tarinat saa meillä ensi-iltansa 28.9."

Esiintyyköhän Kyuu Shessoomaru-cosplayssään vai bandana päässä? Vetoja otetaan vastaan.

Joka tapauksessa on positiivista, että asiaa käsitellään myös kulttuuriohjelmissa. Ilmeisesti tarkoituksena on käsitellä sitä, miten japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen on vaikuttanut lännessä tehtävään kulttuuriin, eli pseudomangaa; toivottavasti kuitenkin muutakin.

Muokkaus: Ja Shessoomaruhan se sieltä plopsahti, niinpä niin. Ohjelma oli varsin asiallinen ja asiapitoinen, olkoonkin että sekä haastattelijat ja haastateltavat olivat kuin seipäännielleitä - mutta ainakin kaikki vastaukset olivat etukäteen mietittyjä ja huolellisia. Ja mikään, minkä yllätysvieraana on Kainoliero ei voi olla kovin huono, eihän?

Miyazakilta kysytyt kysymykset olivat varsin peruskauraa, mutta harvoinpa tällaista Suomen TV:ssä näkee. Mitäköhän se, että ohjelman tekijät keskittyivät pitämään Ghiblin elokuvien suosion salaisuutena Japanin ulkopuolelle sijoittumista kertoo heistä?

Muokkaus 26.9: Ohjelman missanneet voivat katsoa sen Areenasta.

Keskustelussa on tuotu esille myös monia hyviä pointteja - Axa Sorjanen tosiaan näyttää sarjamurhaajalta. Seksin ja väkivallan sekä toisaalta "leikkimisen" korostaminen kertoo karua kieltään tekijöiden asenteesta, ja on totta että ohjelmaan olisi voinut ottaa aivan toisenlaisen lähestymistavan. Myös asiatietoja olisi voinut tarkistaa sekä julkaisumäärien että sen suhteen, ovatko lolita ja cosplay sama asia... (vihje: eivät.)

Toisaalta BL:n korostamisessa nuoren tekijän tuotannossa lienee kyse yhtä paljon tekijän kokemattomuudesta haastattelun antamisessa kuin tekijöiden asenteesta. Valitettavasti.