Pikachu Daikazoku

Tämä taitaa olla suloisin ikinä näkemäni versio Clannadin ED-animaatiosta. (Japanilaiset näkevät kuussa jäniksen takomassa mocheja, jos ihmettelette.)

Niin, ja onhan tästä toki olemassa se moeanthroversiokin; mikä kunkin venettä kelluttaa.

だんご だんご だんご だんご  だんご 大家族 Dango dango dango dango Dango daikazoku

Dango dango dango dango Suuri dangoperhe

やんちゃな焼きだんご やさしいあんだんご みんなみんなあわせて 100人家族 Yancha na yaki-dango, yasashii an-dango Minna, minna awasete, hyaku-nin kazoku

Ärhäkkä paistettu dango, lempeä punapapudango Kaikki, kaikki yhdessä, satapäinen perhe

赤ちゃんだんごはいつも幸せの中で 年寄りだんごは目を細めてる Akachan dango wa itsumo shiawase no naka de Toshi yori dango wa me wo hosometeru

Vauvadangon elämä on täynnä iloa Vanha dango katselee silmiensä raosta

なかよしだんご 手をつなぎ 大きなまるい輪になるよ 町をつくり だんご星の上 みんなで笑いあうよ Nakayoshi dango te wo tsunagi ooki na marui wa ni naru yo Machi wo tsukuri dango hoshi no ue minna de warai au yo

Dangoystävät liittävät kätensä yhteen ja muodostavat suuren kehän Rakentavat kaupungin dangoplaneetalle ja hymyilevät yhdessä

うさぎもそらで手をふってみてる でっかいおつきさま うれしいこと 悲しいことも 全部まるめて Usagi mo sora de te wo futte miteru, dekkai otsukisama ureshii koto kanashii koto mo zenbu marumete

Jänis vilkuttaa taivaalta, ja suuri ja mahtava kuu loistaa kaikille, niin iloisille kuin surullisillekin

How Manga Conquered the U.S.

Wired julkaisi Jason Thompsonin kirjoittaman ja Atsuhisa Okuran piirtämän kymmensivuisen sarjakuvamuotoisen artikkelin siitä, kuinka manga valloitti Yhdysvallat. Sääli, että Wired on tehnyt sekä netistä luettavien sivujen että ladattavan PDF:n esille asettamisen mahdollisimman typerästi - pikkuisen isompi koko, eikä tuota suurennuslasikikkailuakaan olisi tarvittu...

Artikkeli itsessään on kuitenkin paitsi hyvin ja vaihtelevasti piirretty myös todella asiantunteva - Thompsonhan nyt sattuneesta syystä vain on asian suhteen tällä hetkellä koko maailman asiantuntevin henkilö. Se esittelee mangan maihinnousun Yhdysvaltoihin aina Sailor Moonista Pokémoniin ja Dragon Ball Z:aan, sivuaa muutamia aiheita joista kirjoitin toissa viikolla, ja haastattelee erinäisiä merkittäviä nimiä skenessä Stuart Levy mukaanlukien.

Artikkeli mainitsee myös Taro Ason perustaman "mangan Nobelin", Kansainvälisten Mangapalkintojen, rohkaisupalkinnon voittaneen Madeleine Roscan Hollow Fieldsin, jonka julkaisemista jokin maamme lukuisista pseudomangaan erikoistuneista kustantamoista voisi harkita - loputtomien Tokyopop-pakettidiilien ja Seven Seasin jämänimikkeiden sijaan. (Se oli ainoa minkäänlaista tunnustusta voittanut länsimaisen tekijän työ.)

Seven Seasin käytönnön mukaan netistä pääsee lukemaan puolet ensimmäisestä pokkarista. Tämä on miellyttävän anarkistinen ratkaisu toteuttaa näytesivut; eihän se ole loppujen lopuksi sen kummempaa kuin mangan lukeminen kaupassa ennen ostopäätöksen tekemistä.

Muokkaus 27.10: Variety haastattelee Stuart Levyä kahdessa osassa; mielenkiintoista luettavaa Tokyopopin menestyksekkäästä historiasta ja mammuttitautisista tulevaisuudensuunnitelmista.

Nörtit aamupiirrettyjen kimpussa

Vaikka uusia sarjoja tuleekin, jatkuvat shounenkestosuosikit kuitenkin vuodesta toiseen. Koska mangaa julkaistaan yli 100000 sivua kuussa ja uusista sarjoista enin osa on Sturgeonin lain mukaan roskaa kestää todella isojenkin tapausten suosiolta jonkin aikaa saapua toden teolla tänne länteen. Koska enin osa fanikäännöksistä on amerikkalaista tekoa ja jenkit TV-kansaa näin tapahtuu usein vasta siinä vaiheessa, kun sarjasta tehdään animesovitus.

"Sitten kun Naruto loppuu" on jo vuosia vanha vitsi. Masashi Kishimoto on piirtänyt mangaansa vuodesta 1999, ja se on menossa 39. tankoubonissaan - TV-animea on kaksi kautta, joista ensimmäistä tehtiin 2002-2007 220 jaksoa, helmikuussa alkanut toinen on tällä hetkellä menossa 30. jaksossaan.

Rumiko Takahashi sanoi aikoinaan pyrkivänsä vuonna 1996 alkaneen Inuyashan kanssa vähintään 50. tankouboniin asti - mutta tällä hetkellä niitä on jo 53, eikä loppua ole vieläkään näkyvissä vaikka sarja on polkenut paikoillaan jo vuosia. Vuodesta 2000 vuoteen 2004 jatkunut anime päättyi sovinnolla 167. jaksoonsa ilman sen kummempaa loppuratkaisun yritystäkään.

Näihin verrattuna Tite Kubon viime vuosina suosiotaan kasvattanut Bleach on vielä pikkutekijä; se alkoi vasta vuonna 2001, eikä tankoubonejakaan ole kuin vasta 30. Animeversio on jatkunut vuodesta 2004, ja jaksoja on toistaiseksi 143.

Näistä kaikista sisällöllisesti parhaimmassa hapessa lienee kuitenkin Eiichiro Odan One Piece. Olkihattupiraattien seikkailuista on saatu lukea vuodesta 1997 alkaen, ja mangaa on kertynyt jo 47 tankoubonin verran. Sen animeversio on Naruton tapaan jatkunut vuodesta 1999, mutta sitä on jo 325 jaksoa. Animen alkuanimaatio itse asiassa vaihtui hiljattain; uusi on järjestyksessä kahdeksas, ja sen kappale on 5050:n "Jungle P."

One Piecen suosiota voi lähteä spekuloimaan monelta kantilta. Yksi sen syistä on varmasti se, että toisin kuin kollegansa se ei pyri ottamaan itseään liian vakavasti ja hampaat irvessä. Kirjassaan "Making Comics" Scott McCloud opastaa, että jos sarjakuvia - tai mitä tahansa - tekee laskelmoiden mikä ihmisiä kiinnostaisi, kilpailee niiden kanssa jotka tekevät samaa oman innostuksensa voimalla - eikä tarvita velhoa arvaamaan, kumman tekemä tuotos on parempi. Ja kukaan joka on lukenut vähänkään One Pieceä voi tuskin väittää, etteikö siitä muka paistaisi läpi Odan vilpitön innostus aihettaan kohtaan.

Toisaalta Oda on myös sisäistänyt "hahmovetoisen juonenkuljetuksen" periaatteet paremmin kuin Takahashi ikinä - jälkimmäisen "keksitäänpä nyt uusi paperinohut sivuhahmo aiheuttamaan tapahtumia seuraavan parin luvun ajan" -käsikirjoitustavan nähdessään tämän opettaja Kazuo Koike pyörisi haudassaan, jos olisi kuollut. One Piecenkin on toki pakko loppua joskus, mutta on ainakin Inuyashaa varmempaa että se saa kunnollisen lopetuksen.

Eikö muuten ole mielenkiintoista, kuinka otakuus madaltaa kohderyhmien raja-aitoja? Harvemmin sitä näkee parikymppisten ihmisten intoilevan länsimaisista lastensarjoista, olkoonkin että japanilaiset sellaiset on huolellisesti tehty vetoamaan paitsi lapsiin myös lapsenmielisiin. Se etteivät ne halvenna katsojiensa älykkyyttä lienevät myös yksi syy, vaikka enimmän osan voineekin panna tavalliseen tapaan eksotiikan piikkiin.

Suomesta ei kuitenkaan onneksi liiemmin löydy niitä kolmeakymmentä lähestyviä tapauksia, joiden mielestä Pokémon on syvällinen aikuisten sarja...

Maailma on pieni

Kuulostaako nimi Mamoru Hosoda tutulta? Sen kannattaisi.

Hosoda ohjasi aikoinaan Digimon-elokuvista ensimmäisen, eivätkä kaksi ensimmäistä hänen osittain ohjaamaansa Digimon-sarjaakaan olleet kerronnallisesti mitenkään heikkoja esityksiä. Itse asiassa Digimon oli aikoinaan ensimmäisiä oikeasti laadukkaita Suomen TV:ssä nähty animesarjoja, niin lastenohjelma kuin olikin. (Jos Muumilaakson tarinoita ei lasketa oli ensimmäinen tietääkseni joko Montana Jones tai Sherlock Koira - kumpi niistä nyt sitten ensimmäinen olikaan - mutta koska ne olivat ulkoasultaan eurooppalaisen hahmoperinteen inspiroimia ei moni osaa vieläkään mieltää niitä japanilaisiksi. Pokémonistahan taas esitettiin meillä legendaarisen 4Kidsin leikkuupajan kautta kierrätetty versio, jossa onigiritkin olivat donitseja.)

Hosodan taidot huomattiin, ja hänelle tarjoutui mahdollisuus kohota ohjaajana korkeammalle, TV-sarjoja ja niihin perustuvia elokuvia korkeampaan kastiin. Eikä se mikään joutava mahdollisuus ollutkaan; hänestä oli nimittäin tarkoitus tulla Liikkuvan Linnan ohjaaja. Hän kuitenkin joutui vetäytymään projektista kahden kuukauden jälkeen (koettuaan olevansa Henkien kätkemän kiireiden valtaamalla Ghiblillä "täysin hukassa"), mikä sai Hayao Miyazakin palaamaan taas vaihteeksi eläkkeeltä ohjaajanpallille.

Vuonna 2006 Madhouse animoi kaksi todella hyvää ja puhuttua anime-elokuvaa. Niitä yhdisti se, että molemmat pohjautuivat kuulun scifikirjailija Yasutaka Tsutsuin romaaneihin ja kohtelevat alkuteoksiaan varsin vapaalla kädellä. Toinen niistä oli Satoshi Konin Paprika, toinen taas Hosodan Toki wo kakeru shoujo, englanniksi The Girl Who Leapt Through Time. Ja mikä loistelias debyyttielokuva - siinä mielessä siis, että se oli itsenäinen projekti - se Hosodalta olikaan. Hosodasta on selvästi tulossa suuri nimi siihen Japanin hitaasti kasvavaan joukkoon nuoria animeohjaajia, joiden teoksilla on potentiaalia myös ulkomailla.

Hosoda on ohjannut myös tämän Louis Vuittonin mainoksen nimeltä Superflat Monogram, jota esitettiin firman liikkeissä; jo sen staffilistan pituudesta näkee, kuinka kovassa kurssissa muotibrändit ovat Japanissa. Eikä ole mikään ihme, jos mainoksen visuaalinen ilme näyttää tutulta: sen on suunnitellut ja tuottanut nykytaiteilija Takashi Murakami, jonka töitä oli esillä Tennispalatsin Japan Pop -näyttelyssä vuonna 2005.

Rebuild of Evangelion haravoi kassatuloja

Hideaki Annon lempihanhi Neon Genesis Evangelion jatkaa loputtomalta tuntuvaa voittokulkuaan. Ensimmäinen neljästä Rebuild of Evangelion -elokuvasta, Evangelion: 1.0 You Are [Not] Alone, saapui elokuvateattereihin 1.9. ja pyyhkäisi saman tien lipputulolistan kärkeen.

Elokuvan ilmaantuminen teattereihin tönäisi listalla yhdeksänneksi sillä kahdeksatta viikkoaan roikkuvan kymmenennen Pokémon-elokuvan, Pokémon Diamond & Pearl: Dialga vs. Palkia vs. Darkrain. Levittäjä Nikkatsun mukaan 1.0 tuotti ensi-iltaviikonloppunaan 280 miljoonaa jeniä, ja 236 158 katsojaa näki sen yhteensä 84 teatterissa. Alle sadan teatterin ensi-ilta on Japanissa harvinainen, mikä selittää loppuunmyydyt näytökset: 1046-paikkainen Milano 1 -teatteri Shinjukussa esitti elokuvan ensi-iltana seitsemän kertaa täydelle katsomolle, johon myytiin kaiken lisäksi vain seisomapaikkoja.

Alkuperäinen Evangelion oli 90-luvun tärkein animeteos, eikä Yoshiyuki Sadamoton tekemä mangasovitus häviä sille yhtään piirua. Aiheesta on kirjoitettu paljon ja olen tehnyt niin itsekin, joten en näe mitään syytä toistaa itseäni tässä; se tuskin tulisi muuttamaan Evangelionin vihaajien mielipiteitä tai kertomaan siitä pitäville juurikaan uutta.

On joka tapauksessa kiintoisaa nähdä, mitä Anno on saanut aikaan nyt kun hänellä on lopultakin käytettävissään projektinsa arvoinen budjetti (jonka ovat kasanneet kuluneen vuosikymmenen aikana myydyt loputtomat oheistuotteet, uudelleenjulkaisut ja spin-offit). Lämmitteleekö hän vain vanhan ruoan tähteitä kun ei parempaakaan keksi, vai onnistuuko hänen välittää sanomansa tällä kertaa onnistuneesti, kokonaan uudelle sukupolvelle? Vai onko hän vain antamassa fanimassoille sitä, mitä ne ovat kaivanneet? Aika tulee näyttämään. Sitä ei kuitenkaan pidä vähätellä, että Evangelion on viimeisiä oikeasti merkityksellisiä asioita, joita Gainax on saanut aikaan.

Evangelion: 1.0 You Are [Not] Alone käsittää juonellisesti TV-sarjan jaksojen 1-6 tapahtumat; erojakin tietysti on, ja ne on tietysti jo tarkkaan listattu Wikipediaan. Toinen elokuva saa ensi-iltansa ensi vuonna.