Kielen evoluutiota


Sekä Dramaconin että The Dreamingin kolmannet ja viimeiset osat valmistuivat hiljan; Tokyopop puskee ne ulos ensi kuussa. Jälkimmäisen julkaisu itse asiassa viivästyi kuukaudella, koska kustantaja halusi lisätä sen taakse jotain "salaista ekstraa." Molempien pokkarien ensimmäiset luvut pääsee lukemaan kustantajan kamalilla uusilla verkkosivuilla; Chanilla on lisäksi The Dreamingin tyylikkäät kappalekansikuvat esillä LiveJournalissaan. Jäämme odottamaan, kuinka suuri väli Pauna Median ja Egmontin julkaisujen välillä tulee olemaan...

Näistä julkaisuista voisinkin vetää kömpelön aasinsillan sanan "manga" määritelmään eri maissa. Kustantajat kaikkialla länsimaissa ovat halunneet leimata kaiken mahdollisen mangaksi siitä lähtien, kun se alkoi ensimmäistä kertaa merkitä myynnin kasvua (eli 90-luvun lopulta). Kustantajien näkökulmasta "manga" on tapa tuottaa, myydä ja kuluttaa sarjakuvaa, otakujen mielestä taas aivan toinen. Tätä näkökantaeroa parsimaan keksittiin jenkkilässä toinen toistaan hupsumpia nimityksiä: ensin se oli "amerimangaa"; kun muistettiin muitakin maita olevan olemassa keksittiin termi "OEL"- eli Original English Language Manga; kun tajuttiin muitakin kieliä olevan olemassa siitä tuli "World Mangaa", Tokyopopin suussa sittemmin "Global Mangaa." Suomeen on juurtunut sitkeästi termi pseudomanga.

En nyt viitsi alkaa tässä ruotia kaikkia mahdollisia argumentteja sarjakuvantekijän DNA:n ja häneen kasvuiässä vaikuttaneen sarjakuvakulttuurin vaikutuksesta hänen tekemiinsä sarjakuviin - sille tulee olemaan parempi hetkensä myöhemmin - mutta nostaisin silti esille erään mielenkiintoisen seikan: suomalaiset ovat länsimaista kenties itsepäisemmin, kustantajien pontevista yrityksistä huolimatta, säilyttämässä sanan "manga" merkitystä ennallaan.

Toisaalta mangavaikutteisten sarjakuvantekijöiden oma-aloitteisuus on myös heikkoa; omakustanteita julkaisseet tekijät voi edelleen laskea kahden käden sormilla, vaikka edes suhteellisenkin vakavissaan liikkeellä olevia tekijöitä on (kisojen osallistumismäärästä päätellen) sadoittain. Organisoitunutta omakustannestudiotoimintaa löytyy niin Ruotsista kuin Britanniastakin, mutta ei Suomesta. Meillä on vain unohduksen partaalla roikkuva Delipie, sekalainen seurakunta improsarjakuvia, posthopeanuolisten piirtäjien salaseura sekä toistaiseksi limbossa lilluva Finnmanga, joka sekin otsikoi sisältönsä ylivarovaisesti "suomalaisten tekijöiden japanilaisen tyylin inspiroimiksi sarjakuviksi." Kaikkiaan ei kamalan vahvaa.

Missä on ihmisten oma-aloitteisuus? Periluterilainen matalan profiilin pitämisen kulttuuri lienee tässäkin ainakin osasyyllisenä... Mihin kaikkeen jo muutama hupsu taiteilijakin voisikaan yltää, jos he perustaisivat yhteisön, joka myisi Sweatdropin tapaan jäsentensä julkaisuja näyttävästi coneissa ja houkuttelisi sivustonsa kautta lisää jäseniä vahvistuksekseen.

Myöhässä totuttuun tapaan


Viimeistenkin lehtien olisi pitänyt saapua tilaajille tänään. Kyllä vain, numeron julkaisemisesta on jo yli kuukausi - mutta tällaista tämä omakustannetoiminta on. Onneksi kovin kamalaa valitusta ei ole vielä kuulunut, vaikka lehden uskottavuus onkin kovasti koetuksella... olkoonkin, että käytännössä jokainen numero 3/2005:sta alkaen onkin ollut säännönmukaisesti myöhässä.

Numeron 2/2007 teemana on yuri. Näin se muodostaa loogisen vastinparin yaoinumero 3/2006:lle, joka myi itsensä tehokkaasti loppuun viime conissa; saa nähdä, käykö tälle niin. Paitsi että kannen yleisilmettä uudistettiin rankalla kädellä myös alun kansikuva vaihtui matkan varrella; kuvaksi kaavailtiin alkujaan lopulta takakanteen päätynyttä kuvaa, mutta se päätettiin lopulta vaihtaa toisenlaiseen. Ainakin siinä on tarpeeksi seksiä... toivottavasti se vaikuttaa myyntiin.

Tästä numerosta muodostui ehkäpä liiankin arvostelupainotteinen. Tämän lisäksi animea on tällä kertaa poikkeuksellisen paljon, olkoonkin että femmari esittelee saman tien Utenan kaikki kolme inkarnaatiota. Kashimashin ja Marimiten vastapainoksi rustasin itse muutaman manga-arvostelun; Boku no futatsu no tsubasa on vähemmän tunnettu pieni moottorisahaveistos kuin se ansaitsisi, Strawberry Shake Sweet puolestaan kerää pisteet kotiin ihmissuhdehuumoripuolella olemalla tyyliltään täysin erilainen kuin enin osa lännessä toistaiseksi nähdystä yurista. Ainakin jälkimmäisen suhteen elää sentään jonkinlainen toivo jenkkijulkaisusta, vaikka se hitaasti eteneekin; suuri osa julkaistusta yurista kun on joko parin luvun minisarjoja tai yksittäisiä novelleja, ja siten tankoubonkulttuurin omaksuneessa lännessä julkaisukelvottomia.

Seiyuupalstalla tutustutaan yuriveteraani Kana Uedaan; Ayabien keikkaraportissa puolestaan tehdään selväksi, mikä Lischua ärsyttää nuorison keikkakäyttäytymisessä. (Jos jouduitte kyseisellä keikalla purruksi, tiedätte ketä syyttää.) Cain kertailee Densha Otokon tarinan ja sen loputtomat sovitukset eri medioissa, "Klassikko"-palstalla taas selvennetään, miksi Weiß Kreuz olisi parempi katsoa silmät kiinni. Suomennos- ja pseudoarvosteluissa puidaan läpi lehtihyllyn manga- ja maailmanmangauutuudet ja katsotaan, mistä puusta Cristopher Hartin mangaoppaat on veistetty. Finnmanga 1 Remix käydään läpi lähinnä muodon vuoksi, koska tuskinpa sen tekijät enää kamalasti palautetta kaipaavat; nelosnumero puolestaan saa odottaa seuraavaan lehteen. Kuten aika moni muukin asia.

Pääartikkelin virkaa toimittaa Jennyn yurijuttu. Lisäilin siihen kuitenkin noin neljänneksen uutta materiaalia; osittain siksi, että se pohjautui täysin Jennyn Animeconissa pitämään luentoon ja osittain siksi, että pidin sitä monesta kohtaahieman puutteellisena. Lopputulos on toivoakseni varsin tasapainoinen ja informatiivinen niillekin, jotka kävivät tuon luennon kuuntelemassa.

Triviatietoa: Otakun sivumäärä on jumittanut jo numerosta 1/2006 alkaen 64 sivussa, mutta tässä numerossa se on 72. Sattumoisin tämä nosti painon yli sadan gramman ja postikulut siten 1,20 euroon... Mikäli sivumäärä jatkaa kasvamistaan, lienee pakko jossain vaiheessa nostaa irtonumerojen postittamisen hintaa nykyisestä.

Olisi kuitenkin mukava kuulla myös lukijoiden mielipiteitä sekä artikkeleista että itse lehdestä kokonaisuutena; lehden paranteleminen kaikissa suhteissa on jatkuva prosessi. Palautetta vain saa yleensä kaivaa esiin kirveellä, ja silloinkin enin osa siitä on "ihan kiva" -tasoista sellaista...

Pauna Median kootut selitykset

On pötypuhetta väittää, että Pauna Media Group muka olisi asiakaspalautetta kuuntelematon, korkealla ylhäisessä yksinäisyydessään kököttävä ja julkaisujensa laadusta välittämätön firma! Osoituksena tästä kustantamon sivuilta löytyy nykyään myös UKK-osio, josta löytyvät vastaukset mm. seuraaviin kysymyksiin:

Miksi kirjojen äänitehosteita tai kuvia ei ole käännetty?

Myös tämä on sopimusasia. Kirjojen oikeuksia hallinnoiva taho edellyttää, että kuvien äänitehosteet jätetään alkuperäisasuunsa. Tämä koskee japaninkielisiä, koreankielisiä sekä englanninkielisiä teoksia. Joissakin tapauksissa olemme lisänneet suomenkielisen tekstin sen sivun alalaitaan, missä alkuperäinen teksti on. Sen lisäksi kaikki taiteilijoiden käsinkirjoitetut sivut on jätetty alkuperäisasuunsa tekijän tarkoittaman henkilökohtaisen viestinnän tunnun säilyttämiseksi. Meidän mielestämme on todennäköistä, että lukijamme osaavat ne muutamat sanat englantia, mitä kyseisten viestien lukeminen edellyttää.

Mitä on pseudomanga?

Pseudomangaksi tai OEL-mangaksi kutsutaan kaikkea Japanin ulkopuolella tehtyä mangatyylistä sarjakuvaa (korelainen sarjakuva on manhwaa, kiinalainen manhuaa). Sanaa viljelevät pääasiallisesti itseään muita hienompina pitävät sarjakuvaharrastajat, ja sen käytön tavoitteena on pyrkiä nostamaan omaa itsetuntoa helpoimmalla mahdollisella tavalla, eli vähättelemällä muita harrastajia tai heidän mielenkiintonsa kohteita. Meidän mielestämme hyviä mangakirjoja tehdään myös Japanin ulkopuolella. Puritaanit voivat halutessaan korvata yleisterminä käyttämämme sanan "manga" sanalla "mangatyylinen".

Onko manga liian suosittua?

Ei ole. Itsensä mangakonkareiksi tuntevat puhuvat toisinaan "markettimangasta" - eli siis paheksuvat sitä, että mangakirjoja on myynnissä Lehtipisteissä - toisin kuin "vanhaan hyvään" aikaan, jolloin kirjoja oli vaikea saada ja harrastajapiirit näin pienet ja sisäänlämpiävät. He ovat usein väsyneitä vanhoja setiä.

Miksi joku asia on käännetty näin eikä noin?

Koska se on alkuperäisessä teoksessa ollut niin, ja käännös on uskollinen sille. Kannattaa huomata, että vaikka omasta mielestä jostain virkkeestä voisi saada sujuvamman sanomalla se jotenkin toisin, se ei silloin olisi sellainen, mitä kirjan tekijä on alun perin tarkoittanut. Lause tai virke voi myös olla populaarikulttuurinen viittaus johonkin sanontaan, jonka muistettavuus tai huvittavuus perustuu normaalista poikkeavaan kielenkäyttöön. Myös kirjassa esiintyvien nuorten kieli ja kielenkäyttö voi avautua vaikeasti, jos oma nuoruus on jäänyt jo taakse.

(Ylimääräiset lihavoinnit Laurelin.)

Tällaista upeaa röykkiötä logiikkavirheitä ja kehäargumentteja näkee virallisissa yhteyksissä nykyään enää harvoin! Annetaanpa Paunalle siitä hyvästä aplodit ja aletaan perata tätä kampelakasaa; kohta kerrallaan, koska se sen ansaitsee.

Pikainen vilkaisu Punaisen jättiläisen Princess Aihin ja Egmontin The Dreamingiin paljastaa, että toisin kuin PMG väittää Tokyopop vaikuttaa hyvinkin sallivan grafiikanmuokkauksen (eli "kuvien kääntämisen"). PJ onkin tehnyt tätä esimerkillisesti - olkoonkin että Princess Ainkin luettavuutta olisivat eittämättä parantaneet käännetyt ääniefektit, jotka eivät sitä paitsi ole läheskään niin kiinteä osa kuvitusta kuin Tokyopop haluaa uskotella. Ja toisena alkuperäisistä kustantajista Tokyopop olisi varmasti halutessaan voinut lähettää täkäläisille julkaisijoille myös ääniefektittömät sivupohjat... Miinusta sinulle, DJ Stuart Levy.

Pointti lukijoiden englannin osaamisesta on toki hyvä, mutta se ei kelpaa syyksi silloin kun kyseessä on teoksen käännösratkaisujen johdonmukaisuus ja käännöksen harmonisuus. "Henkilökohtaisen viestinnän tunnun säilyttäminen" on myös aika hutera perustelu - etenkin kun niistä käsinkirjoitetuista sivuista ei saa juuri mitään selvää.

Pauna Median mielestä myös asiakkaiden solvaaminen on selvästi hyvä markkinointiratkaisu. Tämä on kiehtova yksityiskohta, sillä vaikka Suomen muutkin mangakustantajat ovat harrastajien kanssa eri mieltä siitä miten sana "manga" tulisi määritellä eivät ne kuitenkaan ole turvautuneet heidän haukkumisekseen "itseään muita hienompina pitäviksi" ja "väsyneiksi vanhoiksi sediksi". Esimerkiksi Egmontin taktiikka on käydä asiasta avointa dialogia - mikä Pauna Medialle tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikealta tuntuva ajatus.

Tuntuisi uskottavalta olettaa, että Pauna Media kaikista Suomen itäaasialaissarjakuvaa ja vastaavaa julkaisevien kustantajien joukossa on saanut lyhyen olemassaolonsa aikana niistä kaikkein eniten negatiivista palautetta. Sinällään ärsyyntyminen on ymmärrettävää - etenkin jos suuri osa valituksesta on ollut "miks te julkasette vaan jotain pseudopaskaa" -tyylistä - mutta se ei tee asiakkaiden solvaamisesta sen parempaa ratkaisua. Pseudomanga on kuitenkin terminä täysin vakiintunut ilmaus, ja tällaiset epätoivoiset yritykset saada nuoret lukijat väheksymään sen käyttöä ja käyttäjiä on lähinnä säälittävää.

Markettimanga-sanan väheksyminen on samaten varsin arveluttavaa toimintaa. Minusta se sopii hyvin kuvaamaan suomalaista tilannetta, jossa manga on hyvin selkeästi jakautunut kahteen luokkaan: kirjakaupoissa ja sarjakuvaliikkeissä myytävään mangaan ja markettimangaan. Kannattaa huomata, että kyseessä on maailmanlaajuisesti varsin harvinainen ilmiö. Esimerkiksi Yhdysvalloissa manga tavoittaa ostajansa lähes sataprosenttisesti kirjakauppojen kautta; nörttihieltä haisevista sarjakuvaliikkeistä löytää vain pikkukustantamojen julkaisuja, lehtihyllyiltä taas lähinnä vain Shonen Jumpin.

Upeimman argumentointivirheen tarjoaa kuitenkin viimeinen kappale. On suorastaan hilpeää, että Pauna Media tunnustaa suomennostensa olevan tönkköjä, mutta ei siltikään suostu myöntämään parantamiseen olevan aihetta. Ja sanantarkan käännöksen preferoiminen kielen sujuvuuden kustannuksella on mielipide, jota on yleensä kuultu lähinnä fanikääntäjien suusta...

Mistä tulikin mieleeni, että käytännössä ainoat kehut Pauna Median käännöksille on tullut niiltä kunnolla omaa äidinkieltään osaamattomilta pikkuisilta, jotka valittavat tulikivenkatkuisesti kun mangan X suomennos ei ole sanantarkka englanninkielisen version kanssa.

Loppukaneettina on pakko todeta, että en ole kuullut PMG:n Anssi Puolamäen käännöksissään viljelemien pökkelöanglismien kaltaisia hirviöitä ikinä puhutussa kielessä - saati sitten vitsikkäissä tai popkulttuuriviitteisissä yhteyksissä. "Meidän tulisi suorittaa kotisivujemme linkkien vaihto!"

Onko PMG tekemässä itsestään Suomen vastinetta 4Kidsille, tuolle Yhdysvaltain legendaarisimmalle animenjulkaisijalle? Se tullaan näkemään jatkossa! Kustantajien välisen kilpailun ei kuitenkaan voi väittää sen julkaisujen myötä ainakaan kiristyvän, vaikka yllä lainatussa tekstissä Japanista peräisin olevia teoksia jo lupaillaankin...