Parhaiten myyneet TV-animet vuosilta 2000-2010

Tämä ei ole animea sellaisena kuin me länsimaiset sen tunnemme

Lähteenä Livedoorin BBS, todennäköisesti alun perin copypastaa 2chanista. Lisäsin animaatiostudiot ja esitysvuodet.

Luvut ovat kaikkien sarjan julkaisujen myyntilukujen keskiarvoja, DVD-boksien yksittäiset levyt laskettuna omiksi julkaisuikseen. Eri tuotantokaudet lasketaan omiksi sarjoikseen, kuten näkyy. Asteriski tarkoittaa että sarjan julkaisu oli vielä kesken kun tämä lista tehtiin toukokuussa 2010.

Kappaletta Studio Vuosi Sarja
170 479 PLUS heads 2005 – The World of Golden Eggs
79 204 Sunrise 2004 - 2005 Mobile Suit Gundam SEED Destiny
76 760 Shaft 2009 - 2010 Bakemonogatari (*)
70 349 Sunrise 2002 - 2003 Mobile Suit Gundam SEED
52 900 Bones 2003 - 2004 Fullmetal Alchemist
50 552 Sunrise 2006 - 2007 Code Geass
46 147 Satelight 2008 Macross Frontier
42 822 Kyoto Animation 2009 K-ON!
42 690 Sunrise 2008 Code Geass: Lelouch of the Rebellion R2
41 038 Kyoto Animation 2006 The Melancholy of Haruhi Suzumiya
39 208 Sunrise 2007 - 2008 Mobile Suit Gundam 00
34 601 Sunrise 2008 - 2009 Mobile Suit Gundam 00 S2
29 890 Production I.G 2004 - 2005 Ghost in the Shell S.A.C. 2nd Gig
29 768 Kyoto Animation 2007 - 2008 Clannad
29 509 Frontline / Gainax 2004 - 2006 Initial D Fourth Stage
29 146 Kyoto Animation 2007 Lucky Star
27 377 Production I.G 2002 - 2003 Ghost in the Shell Stand Alone Complex
26 910 J.C.Staff 2002 Azumanga Daioh
26 047 Studio Deen 2006 Fate/stay night
25 637 Xebec 2000 Love Hina
24 346 Kyoto Animation 2005 Air
24 253 J.C.Staff 2009 - 2010 A Certain Scientific Railgun (*)
22 829 Brain's Base 2010 Durarara!! (*)
22 591 Seven Arcs 2007 Magical Girl Lyrical Nanoha StrikerS
21 831 A-1 Pictures 2010 Working!! (*)
20 450 Kyoto Animation 2006 - 2007 Kanon (2006)
20 342 Hal Film Maker 2008 Aria The Origination
20 052 Gainax 2007 Tengen Toppa Gurren Lagann
19 819 Kyoto Animation 2008 - 2009 Clannad After Story
19 297 A-1 Pictures 2007 Ookiku Furikabutte
18 683 Studio Pierrot 2004 - 2005 Bleach (1-20)
18 573 Studio Pierrot 2005 - 2006 Bleach (42-63)
18 556 Kyoto Animation 2009 The Melancholy of Haruhi Suzumiya S2
18 535 Toei Animation 2007 Mononoke
17 888 Pastel / OB Planning 1999 - 2000 Initial D Second Stage
17 864 Hal Film Maker 2005 Aria The Animation
17 553 Kyoto Animation 2003 Full Metal Panic? Fumoffu
17 481 Studio Pierrot 2005 Bleach (21-41)
16 458 Xebec 2005 Mahou Sensei Negima!
16 262 Daume 2002 Onegai Teacher!
16 166 Daume 2003 Onegai Twins!
16 079 Bones 2007 Darker than Black S1
15 983 Hal Film Maker 2006 Aria The Natural
15 448 Sunrise 2006 - 2007 Gintama S1
15 284 Sunrise 2007 - 2008 Gintama S2
15 246 Sunrise 2008 - 2009 Gintama S3
15 021 Madhouse 2006 - 2007 Death Note
14 216 J.C.Staff 2003 Shingetsutan Tsukihime
14 125 Gainax / Shaft 2001 - 2002 Mahoromatic S1
13 920 A-1 Pictures 2008 - 2009 Kuroshitsuji
13 789 Gonzo 2008 Strike Witches S1
13 723 Bones 2009 - 2010 Fullmetal Alchemist: Brotherhood (*)
13 360 Zexcs 2003 D.C. ~Da Capo~
13 233 Wonder Farm 2000 Hand Maid May
12 971 Sunrise 2004 - 2005 Mai-HiME
12 937 Sunrise 2009 - 2010 Gintama S4
12 673 Bones 2009 Darker than Black: Ryuusei no Gemini (*)
12 290 J.C.Staff 2002 Ai yori Aoshi
12 126 J.C.Staff 2008 - 2009 A Certain Magical Index
12 094 Sunrise 1999 - 2000 Infinite Ryvius
11 932 Studio Deen 2001 Fruits Basket
11 920 Sunrise 2001 Scryed
11 800 Sunrise 2000 Banner of the Stars
11 712 Bones 2005 - 2006 Eureka Seven
11 521 Gainax / Shaft 2002 - 2003 Mahoromatic S2
11 440 J.C.Staff 2002 - 2003 Read or Die TV
11 265 Sunrise 2005 - 2006 Mai-Otome
11 251 Seven Arcs 2005 Magical Girl Lyrical Nanoha A’s
11 244 Doumu 2007 Minami-ke
11 243 Nomad 2005 - 2006 Rozen Maiden Träumend
11 039 J.C.Staff 2005 Honey & Clover
10 880 A-1 Pictures 2008 Kannagi
10 620 J.C.Staff 2005 - 2006 Shakugan no Shana S1
10 612 J.C.Staff 2008 - 2009 Toradora!
10 315 Brain's Base 2009 Natsume’s Book of Friends S2
10 236 Brain's Base 2008 Natsume’s Book of Friends
10 219 Gansis / Shaft 2005 Pani Poni Dash!
10 049 Artland 2005 - 2006 Mushishi
10 046 Production I.G 2008 Library War

Tynnyristä kalastamista

Fanituotokset ovat kiehtova ilmiö. Ne tekevät yksisuuntaisesta kulttuurintuottamisesta Lawrence Lessigin sanoin "read/write-kulttuuria"; ne saattavat synnyttää draamaa tai seksuaalista jännitettä sinne missä sitä ei alkuteoksessa ole, tai jatkaa tarinaa suuntiin joihin alkuteoksen tekijä ei sitä ole halunnut viedä. Tietysti sen luomaa mahdollisuutta käytetään niin idässä kuin lännessäkin enimmäkseen masturbaatiomateriaalin luomiseen, mutta helmiä löytyy aina.

Tämä tuli mieleeni, kun luin alkuvuodesta Takotuboyan juonellisesti mielenkiintoista erodoojinshia Requiem 5 A Dream. Kuten Nova aikoinaan sanoi siinä porno tuntuu paikoin jopa päälleliimatulta ja irralliselta; vaikuttaa siltä että tekijä on halunnut kertoa oman näkemyksensä hahmoista ja niiden eräästä mahdollisesta tulevaisuudesta (joka on kaanonin puitteissa täysin realistinen - joskin tietysti sarjan genren johdosta täysin mahdoton), mutta on joutunut myös varmistamaan että joku ostaakin sitä.

Kaikki fanikulttuurin tuotteet eivät tietenkään synny maailmaan ihan itsestään.

Kuten tässä kirjoituksessa sivusin on teoksia monenlaisia, ja vaikka suuri osa niistä saakin Haruhin tai vaikkapa One Piecen tapaan alun perin alkunsa jonkun omia tuntojaan paperille vuodattavan nörtin sydänverestä vailla minkäänlaista laskelmointia ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tässäkin suhteessa laskelmoiviakin teoksia olisi olemassa. Aimai ja muu vihjailu on toki tuttu juttu shounen- ja nykyään seinenmangankin maailmasta, mutta oletteko koskaan pysähtyneet miettimään miten kaikki sai alkunsa - ja miksi homma ylipäätään pidetään vihjailuna eikä anneta homouden virrata lukijoiden iloksi?

Suurten muinaisten aikaan, kun moea ei vielä ollut olemassa, joutuivat yksinäiset nörtit katsomaan tyttöjensarjoja saadakseen päivittäisen annoksensa söpöjä 2D-tyttöjä. Mutta koska anime on bisnestä se tuppaa valumaan sinne missä on rahaa, ja näin ollen alettiin myös yksinäisille nörteille ennen pitkää tehdä sarjoja jotka kertoivat söpöistä tytöistä. Näin syntyi moe-estetiikka (jos sitä sellaiseksi haluaa sanoa), eikä otakujen enää tarvinnut katsoa Cardcaptor Sakuraa. (Tästä syystä shoujosarjojen estetiikka ja moe ovat edelleen hyvin lähellä toisiaan.)

Esimerkiksi Nanohan tapauksessa sarjan tekijät ovat itse sanoneet Nanohan ja Faten olevan pariskunta, mutta silti kirjoittaneet sarjan niin kuin näiden suhde olisi sen katsojilta "salattu." Ei yhtään rehellistä suudelmaa, esimerkiksi - vaikka hahmoilla lopulta on lopulta yhteinen kämppä ja parisänky.

...Ja tosiaan myös yhteinen loli, kuten Desuconin yuripaneelissakin mainittiin. Joka vieläpä onnistuu näyttämään molemmilta äideiltään vaikkei mitään sukua olekaan, kuten TV Tropes huomaavaisesti muistuttaa.

Samaan tapaan esimerkiksi Lucky Starissa Kagamin character song ei juuri peittele tarkoitusperiään, mutta itse sarjassa ei nähdä mitään kiusoittelua kummempaa. Asiaa ei tyrkytetä satunnaisen katsojan naamalle itse sarjassa, vaan se on haudattu hieman syvemmälle fanien löydettäväksi.

Ja juuri tässä hautaamisessa piilee kaiken ydin - kaikki kun eivät halua suoraa yuria tai yaoita nähdä. Aimailla mahdollistetaan se, että kasuaali katsoja voi katsoa sarjaa pelkän sen näennäisen pinnan takia, vaikkapa toimintasarjana - mutta vihjeet hahmojen syvällisemmistä suhteista ovat olemassa, jos niitä haluaa etsiä. Sarjat joilla on selkeä fokus ja konsepti pärjäävät säännöllisesti paremmin kuin sellaiset jotka yrittävät heittää pataan joka ikisen fanservice-elementin, tropeen ja otakunhoukuttimen, sisarusinsestistä jättirobotteihin ja povekkaista hoitsuista kissatyttöihin. Code Geassin kaltaisia menestyksiä tällaisista sillisalaateista tulee vain harvoin; yhdeksässä tapauksessa kymmenestä niitä vain pidetään epätoivoisina kosiskelijoina jotka yrittävät ali siitä mistä aita on matalin, ja ne vajoavat unholaan heti seuraavan kauden alkaessa.

Sarjan genre ja kohdeyleisö on aina tarkkaan harkittu etukäteen, eikä niitä voi lähteä muuttelemaan kesken tuotannon - tämän takia esimerkiksi kukaan K-ON!:in tytöistä ei voi ikinä, missään tapauksessa alkaa seurustella. Ei niin pojan kuin tytönkään kanssa.

Tämän takia Lucky Star on otakuhuumorisarja eikä yurisarja, ja samasta syystä Naruto on tappelushounensarja eikä yaoisarja. Kannazuki no Miko yritti yhdistää mechat ja yurin, ja katsokaa nyt millainen hirvitys siitä tuli - yleensä suutarin kannattaa pysyä lestissään.

(Hieman paradoksaalisesti uskoisin Haruhi Suzumiyan suosion johtuvan juuri tämän kovention tietoisesta rikkomisesta - miljöö on yksi yhteen kuin minkä tahansa muunkin dialogipohjaisen peruskoulusarjan, ja sitten varoittamatta silmille heitetäänkin energiajättiläisiä, lentäviä supersankareita ja äänennopeudella käytäviä kyberolioiden kaksintaisteluita.)

Osaltaan aimai siis perustuu tietynlaiseen epäuskottavuuden illuusion kannattelemiseen - aimaihuuruissa olevat parittajat saattavat tiedostaa aimain olevan vain baittausta hieman samaan tapaan kuin jotkut vapaapainin fanit saattavat tietää kaiken kehässä tapahtuvan olevan näyteltyä. Silti molemmat saattavat ärsyyntyä, jos tätä faktaa hierotaan heidän naamaansa.

Jännää tietysti on se, että tämä periaate on alkanut päteä myös muualla kuin aimaissa. Toradora! esimerkiksi on täysin haaremiaspektiton heteroromanssisarja, ja jopa hyvin tyylipuhdas sellainen - missään vaiheessa katsojalle ei tehdä epäselväksi mikä sarjan lopputulos tulee olemaan, ja päähenkilöitä asetetaan vastakkain ja paritetaan toisilleen jopa ennen ensimmäisen jakson alkutekstejä. Siitä huolimatta jotkut toivoivat, että Ryuuji olisi valinnut sarjan tytöistä jonkun toisen.

Tarinankerronta itsessään on muuttumassa. Nykyään jokainen voi olla sisällöntuottaja; tekijät eivät ole enää ylhäisessä yksinäisyydessään olevia mestareita, ja julkaisutoiminnan mystisyyden ja erinomaisuuden takuun tilalla on vain mahdollisuuksia ja sattumaa. Popkulttuuriteokset ovat yhä vähemmän ja vähemmän valmiita, auteurin päässään valmiiksi luomia paketteja ja yhä enemmän hahmojen muodostamia kehikoita, joiden tehtävä on vangita yleisön mielenkiinto ja aktivoida se ruohonjuuritasolla. Yleisö on saanut valtansa, eikä se suostu siitä enää luopumaan - joten tilanteesta on yritettävä ottaa kaikki irti.

Ja näin Toradoran tuottajat tekivätkin julkaistessaan PSP-deittipelin, jossa pelaaja saa kokeilla miten tarinan "vaihtoehtoiset" loput olisivat ehkä kulkeneet. Vaihtoehtoisten tyttöjen valitsemisen mahdollisuuden lisäksi peli sisältää tietysti myös kanonista loppua syventävän reitin. Tämä on niiden fanien palvelemista, jotka muuten olisivat joutuneet tyytymään doojinsheihin ja muuhun fanifiktioon - mutta samalla se on myös sellaisten tuottojen käärimistä, joista omasta visiostaan ylpeämpi auteur olisi jäänyt paitsi.

Maailma muuttuu, ja tarinankertojan rooli sen mukana. Ei sillä etteikö perinteisillä tarinoillakin olisi vielä paikkansa - mutta loppujen lopuksi maan kenties perivät yleisölle sen haluamaa valtaa myöntävät, ylpeytensä nielevät tekijät. Ei se Toradorankaan juonta ja loppuratkaisua pilannut.

Kuinka paljon anime myy, jos se myy hyvin

Tämä on Chu-Bra:n ensimmäinen Blu-Ray -julkaisu. Se sisältää kolme jaksoa ja maksaa 65 euroa.

Juuri niin kuin otsikossa sanotaan. Lähteenä 2ch-pasteblogi Kyoo mo Yarareyaku.

"Merkittävyys" on tässä mainittuna pelkästään taloudellista merkittävyyttä - esimerkeiksi on todennäköisesti tarkoituksella poimittu sekä "hyviä" että "huonoja" sarjoja. Kannattaa muistaa että kuvaukset ovat lähinnä postaajan omia mielipiteitä, mutta esimerkit tekevät tästä hyvin mielenkiintoisen ja perspektiiviä antavan listan.

alle 500 kpl Mainos- tai muuten rahoitetut sarjat joissa DVD-myynti ei alun alkaenkaan ollut tavoitteena: joko lähes tai kokonaan merkityksettömiä sarjoja. Esimerkkejä: NHK:n anime, lastensarjat, maksukanavien (mm. WOWOW) sarjat, Nippon TV:n myöhäisillan sarjat, Gonzon sarjat, I.G:n originaalisarjat, jne

500 - 800 kpl Enimmäkseen merkityksettömiä sarjoja. Tämän alueen sarjat eivät yleensä ole onnistuneet herättämään huomiota, ja niitä pidetään epämääräisenä ja uhanalaisena lajina. Esimerkkejä: Gin’iro no Olynssis, Hyakko, Hero Tales, Shikabane Hime, Akikan!, jne

800 - 1200 kpl Merkityksettömän ja huomionarvoisen rajalla. Viikosta riippuen tällainen sarja saattaa päätyä listoille, jos on onnekas. Yleensä kuitenkaan ei. Esimerkkejä: Yozakura Quartet, Blassreiter, Simoun, Kaze no Stigma, Nabari no Ou, jne

1200 - 1800 kpl Riittävän huomionarvoisia ollakseen olematta merkityksettömiä. Niiden surkea myynti nostaa ne usein listoille, mutta niin alapäähän että ne herättävät lähinnä sääliä. Esimerkkejä: Ghost Slayers Ayashi, Galaxy Angel Rune, Kimikiss, Our Home’s Fox Deity, Kyoran Kazoku Nikki, jne

1800 - 2300 kpl Ranobepohjaiset animet putoavat usein tähän kategoriaan. Saattavat tuottaa voittoa, mutta vain jos niitä myydään Kadokawan tasoisella hinnoittelulla. Esimerkkejä: Rental Magica, Goshusho-sama Ninomiya-kun, Kurenai, Shinkyoku Sokai Polyphonica, Zegapain, jne.

2300 - 3000 kpl Tähän kategoriaan kuuluu paljon sarjoja. Marginaalisesti menestyviä sarjoja, joista moni ei myynyt niin hyvin kuin niiden fanikanta antaisi olettaa. Esimerkkejä: Manabi Straight!, true tears #1, Sketchbook, Gun X Sword, Yami to Boshi to Hon no Tabibito, jne

3000 - 4000 kpl Voittoatuottavuuden raja. Monet sanovat tämän verran myyviä sarjoja kohtuullisesti pärjääviksi, mutta monen tämän verran myyvän sarjan sanotaan myös feilanneen. Esimerkkejä: Denno Coil, Soul Eater, School Days, Linebarrels of Iron, Super Robot Swars OG, jne

4000 - 5000 kpl Sarjoja jotka ovat saaneet kohtuullisesti huomiota ja myyneet kohtuullisesti. Joissain tapauksissa tällaisten sarjojen myyntiluvuista saatetaan iskeä vitsiä, mutta epäonnistumisina niitä pidetään harvemmin. Tulevaisuudenlupauksia. Esimerkkejä: Seto no Hanayome, Bamboo Blade Garei -Zero-, Higurashi no Naku Koro Ni, Planetes, jne

5000 - 7000 kpl Tässä vaiheessa myynti alkaa näyttää vahvalta ja toinen tuotantokausi todennäköiseltä. Tuottajat alkavat saada ylistystä. Esimerkkejä: Ichigo Mashimaro, Rozen Maiden, Hidamari Sketch, Zero no Tsukaima, Darker than Black, jne

7000 - 9000 kpl Vaikuttava myynti; yleisön suosikkeja joita voi alkaa jo sanoa hiteiksi. Esimerkkejä: Spice and Wolf, Full Metal Panic Fumoffu, Nodame Cantabile, My-Otome, Keroro Gunso, jne

9000 - 11 000 kpl Viisinumeroisten myyntilukujen alku. Myöhäisillan animea joka myy tämän verran voi kutsua huoletta isoksi hitiksi. Esimerkkejä: Toradora!, Shakugan no Shana, Natsume Yuujinchoo, Pani Poni Dash!, Sookyuu no Fafner, jne

11 000 - 15 000 kpl Korkein kasti kapean kohdeyleisön otakusarjoille. Ylistyksen arvoisia sarjoja. Esimerkkejä: Minami-ke, s-CRY-ed, Da Capo, Strike Witches, Eureka Seven, jne

15 000 - 20 000 kpl Tällaisia sarjoja ostavat jo nekin ihmiset jotka eivät normaalisti osta DVD:itä. Erinomaisia sarjoja täynnä pioneerihenkeä. Esimerkkejä: Gintama, Death Note, Ookiku Furikabutte, Aria the Animation, Negima, jne

20 000 - 25 000 kpl Tuoteperheitä joilla on paljon ja uskollisia tukijoita. Isoja nimiä joilla on suuret fanikannat. Esimerkkejä: Air, Tengen Toppa Gurren-Lagann, Magical Girl Lyrical Nanoha StrikerS, Clannad, Hetalia, jne

25 000 - 35 000 kpl Edellisen ja seuraavan kategorian väliin putoavia sarjoja, jotka ovat varmistaneet asemansa vaikutuksellisina ja tasaisen suosion omaavina tuoteperheinä. Esimerkkejä: Lucky Star, Azumanga Daioh, G.I.T.S. SAC 2nd GIG, Initial D 4th Stage, Fate/stay Night, jne

35 000 - 50 000 kpl Uusia ykkösiä jotka puhuttavat koko teollisuudenalaa. Tämän ja seuraavan kategorian sarjat sytyttävät uskomattomia flamewareja. Esimerkkejä: Fullmetal Alchemist, The Melancholy of Haruhi Suzumiya, Code Geass, Macross F, Gundam 00, jne

50 000 - 100 000 kpl Täysin omassa luokassaan. Uskomattomat myyntiluvut. Esimerkkejä: Gundam SEED, osa elokuva-animesta (Kara no Kyokai, The Girl Who Leapt Through Time), Bakemonogatari, jne

yli 100 000 kpl Mainstream-yleisölle tehdyt anime-elokuvat. Teollisuudenalan tähdet. Esimerkkejä: Ghiblin elokuvat, Evangelion-elokuvat, Zeta Gundam: A New Translation, Final Fantasy VII: Advent Children, The World of Golden Eggs, jne

Tarpeellisesta hyödylliseksi, hyödyllisestä haitalliseksi - osa 2

Toinen tapa jolla kielen dynaamisuus aiheuttaa ongelmia on itse tuotettujen teosten korruptoituminen, ja se on suoraa seurausta termien korruptiosta.

Mitä syvemmälle harrastajakuntaan nämä termit juurtuvat sitä enemmän myös tuottajat ovat tietoisia niistä, ja mitä kauemmin niitä käytetään sitä enemmän ne vaikuttavat myös heidän ajatteluunsa. Tämä on normaalia lamarckistista kulttuurievoluutiota - memetiikkaa. Näin ollen termien laajeneminen, laimeneminen ja ylimalkaistuminen vaikuttaa paitsi siihen miten harrastajat harrastuksensa kohteesta keskustelevat myös siihen miten sitä ylipäätään tuotetaan - onhan toki helpompaa pitchata tuottajalle tai kustantajalle ideaa kun on suosittuja buzzwordeja joilla sitä kuvata, kuten olen jo aiemmin toisaalla maininnut. Pahimmassa tapauksessa tekijät itsekin ovat näiden termien kasvattamia, eivätkä osaa enää murtautua ulos aiemmista muoteista kun eivät ole muuta ikinä nähneetkään.

Klassinen esimerkki tästä on sana tsundere. Nykyään hahmon sanominen "tsundereksi" ei kerro siitä enää juuri mitään, koska sitä voi käyttää melkein mistä tahansa naispuolisesta hahmosta jolla ei satu olemaan ovimaton persoonallisuutta - vähän samaan tapaan kuin joissain piireissä kuvitellaan nykyään, että "mary sue" on lähinnä termi mille tahansa naispuoliselle hahmolle josta puhuja ei pidä.

Tietty tutkainta vastaan potkiminen on tyhmää - wanhan koulukunnan otakujen parissa se on kuitenkin jopa niin yleistä, että sitä parodioitiin ylläolevassa Lucky Channelissa. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että nykyään tsundereiksi sanotaan monia sellaisiakin hahmoja joilla ei oikeastaan pitäisi olla mitään tekemistä koko sanan kanssa - vaikka sitä käyttäisi modernissa merkityksessään.

Kuten moellakin on tsunderellakin nimittäin kaksi toisistaan poikkeavaa määritelmää, perinteinen ja moderni. Ne molemmat sisältävät vaatimuksen hahmon ärhäkästä (tsun-tsun) ja pehmeästä (dere-dere) puolesta, ja vieläpä siten että ärhäkkä on yleensä päällimmäisenä. Siihen niiden yhtäläisyydet kuitenkin loppuvat.

Perinteisen määritelmän mukaan kyse on enemmänkin hitaasta lämpenemisestä kuin jatkuvasta vihasta - ajan kanssa tapahtuvasta muutoksesta hahmon asenteessa päähenkilöön. Hahmomuotti aluksi kylmästä ja väkivaltaisestakin tyttöhahmosta joka hiljalleen alkaa paljastaa myös väläyksiä pehmeämmästä puolestaan on tietysti peräisin erogemaailmasta, jossa tytön kellistämisestä saatava mielihyvä on suoraan verrannollinen pehmittelyyn kuluneeseen aikaan ja vaivaan.

Modernin määritelmän mukaan kyseessä on lähinnä pysyvä luonnehäiriö, jatkuva poukkoilu vihan ja tykkäämisen välillä: yhtenä hetkenä hahmot voivat olla keskenään vallan hyvää pataa, seuraavassa jokin täysin mitätön asia synnyttää täysin irrationaalinen vihakohtauksen. Tämä muodostaa status quon, joka voi olla olemassa vain teokselle ulkoisesti (suhde pysyy samanlaisena läpi koko sarjan) tai myös teoksen sisäisesti (suhde paitsi pysyy samanlaisena on myös aina ollut samanlainen, vaikka hahmot olisivat tunteneet vuosia).

Molemmat määritelmät sisältävät kuitenkin yhden ehdottoman vaatimuksen: deren olemassaolon samaa kohdetta kohtaan johon tsunkin kohdistuu. Ilman piilossa olevaa pehmeää puolta tsundere ei ole tsundere, vaan pelkkä äksy tyttö - kuten esimerkiksi Amphin vanhan nettisarjiksen Seal of The Devilin päähenkilö, tai Maria Holicin Matsurika. Ja etenkin perinteisen määritelmän mukaan deren tulisi myös kohdistua nimenomaan tiettyyn henkilöön eli käytännössä teoksen päähenkilöön; sen mukaan tsundere ei itse asiassa ole substantiivi vaan adjektiivi. Tiukimman määritelmän mukaan tsunderehahmon on oltava tsundere nimenomaan jollekulle täyttääkseen perinteisen määritelmän; pelkkä yleinen äksyys ei riitä!

Juuri tämän takia suurin osa nykyään tsundereiksi sanottavista hahmoista ei ole tsunderea nähnytkään.

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Lucky Starin Kagami. Konata sanoo häntä useaan otteeseen tsundereksi, ja hänet nähdään suuttumassa Konatalle joka välissä - etenkin jos tämä sanoo häntä tsundereksi, minkä hän tietysti kiistää. Välillä hän kuitenkin näyttää myös epävarmempaa ja tunteellisempaa puoltaan. Voidaanko häntä siis sanoa tsundereksi?

Sanoisin että ei voi. Lucky Star on täysin romantiikattomaan yonkomavitsimangaan perustuva huumorisarja, ja Kagami on sen tsukkomi - kaikki hänen luonteenpiirteensä on rakennettu sen ympärille. Sarja ei missään vaiheessa näytä Kagamilla olevan sen syvempää ymmärrystä Konatan persoonaa kohtaan - tämä vain puhtaasti ärsyttää häntä, koska hän onnistuu olemaan häntä parempi edes yrittämättä eikä edes yritä peitellä mielihalujaan tai nousta niiden yläpuolelle. Derepuoltaan hän ei ikinä suuntaa Konatalle, ainoastaan pikkusiskolleen. (Silloin harvoin kun hän alkaa nähdä Konatan astetta paremmassa valossa tämä tekee välittömästi jotain, joka palauttaa hänen inhonsa ennalleen.) Character songien kaltaiset oheistuotteet ja tämä OVAn kohtaus vihjaavat seksuaalisesta jännitteestä, mutta ne tuntuvat päälleliimatulta fanserviceltä - muussa animessa niistä ei näy jälkeäkään, ja alkuteoksessa vielä vähemmän.

Toinen usein tsundereksi mainittu hahmo on Bakemonogatarin Senjougahara; tämä jopa sanoo itse itseään sellaiseksi. Mutta eikö hän ole enemmänkin vain lähinnä viileä, ei niinkään äkäinen? Dereä Araragia kohtaan hänestä kyllä löytyy pitemmän päälle, mutta voidaanko täyttä piittamattomuutta normaalin keskustelun sosiaalisista raameista sanoa tsuniksi? Entä Katanagatarin Togame - hän on eittämättä ensimmäisessä jaksossa varsin varautunut ja suorasanainen Shichikaa kohtaan (mikä ei ole mikään ihme, ottaen huomioon että hän sai lapsena nähdä vierestä kuinka tämän isä tappoi hänen isänsä), mutta jakson loppuun mennessä hän on lipunut jo melko pysyvälle derelinjalle. Onko ensimmäisen jakson tsun riittävästi korvaamaan kaikkien myöhempien jaksojen deren? Tai entäpä sitten Haruhi Suzumiya - onko hän tsundere vaiko vain itsekäs, muita huomioimaton ja äkäinen pälli? Näistä neljästä mainitusta tämä hahmo on ainoa, jonka itse voisin sanoa täyttävän määritelmän vaatimukset - hän sentään pitää tsundereutensa kohteesta Kyonista, ja hänelläkin on deret hetkensä vaikka hän yrittää peitellä asiaa. Kenties myös itseltään.

Kagami, Senjougahara, Togame ja Haruhi ovat kaikki tietysti postmoderneja hahmoja, ja täten alun perin luotu tietoisena kyseisen tsunderehahmotyypin olemassaolosta. Tämä näkyy siinä, että he kaikki sisältävät tiettyjä tähän suuntaan viittaavia piirteitä olematta mikään kuitenkaan kliseisen piparimuottitsunderen perikuva. Niidelin mielestä tämä on onnistunutta hahmonrakennusta siinä mielessä että on onnistuttu luomaan tsunderehahmoja menemättä kuitenkaan siitä mistä aita on matalin - ja näin voi ollakin. Mutta kannattaako näitä hahmoja sitten (Haruhia lukuunottamatta) sanoa tsundereiksi lainkaan - etenkin kun tekijät ovat tosiaan nähneet tietoisesti vaivaa ollakseen tekemästä hahmoista "pelkkiä" tsundereja? Toki ihmisille on luonnollista jäsennellä maailmaansa etsimällä yhteisiä nimittäjiä, mutta eikö se että sanoo kaikkia sitrushedelmiä sitruunoiksi ole vain ilmaisukyvyn vesittämistä?

Koska kuten sanottu - kun näin tehdään vesittyy ennen pitkää myös tuottajapuolen käsitys asioista sukupolvien vaihtuessa. Ja tällainen termien laventaminen johtaa kohti tilannetta, jossa nuorelle naishahmolle on olemassa enää kaksi mahdollista lokeroa: moeblob ja tsundere. Hrr.

Ei sillä etteikö tsunderehahmoakin voisi kirjoittaa hyvin! Jos tarkastellaan näiden tietojen kanssa vaikkapa kahta Rie Kugimiyan neljästä kuuluisasta tsundereroolista, Zero no Tsukaiman Louisea ja Toradoran Taigaa, huomataan jänniä juttuja. Louise - jonka näimme myös tuolla aiemmalla janalla oikeassa laidassa - tuntuisi sopivan vallan hyvin status quoon jämähtäneeseen modernin tsunderen muottiin siinä missä Taiga on ilmetty perinteinen tsundere. Kenties juuri tämän vuoksi Toradora sai moderneihin tsundereihin tottuneen otakuyleisön parissa niin suuren suosion - sen tsunderepäähenkilöllä oli jopa käytökselleen kunnolliset motiivit, eikä tämän äkäinen käytös ollut päälleliimattua ja täysin normaalin ihmisen käytöksen vastaista?

Kuten tämä osoittaa eivät kaksi tsunderen määritelmää ole missään määrin teoksen tekoaikaan sidottuja. Jo 80-luvun lopulla Akane Tendo edusti hyvinkin modernin kaltaista tsunderetyyppiä - kukaan ei voi väittää että hänen ja Ranman suhde olisi edennyt yhtään mihinkään. Ja jos näin alkaa ajatella, niin jo "ensimmäiseksi tsundereksi" mainittua Urusei Yatsuran Lumia voi pitää modernina tsunderena... 70-luvulta. Toisaalta voidaan miettiä voidaanko näitä hahmoja kuitenkaan laskea, koska ne edeltävät paitsi tsunderen määritelmää myös koko moen käsitettä - niiden luonteenpiirteet oli tarkoitettu lähinnä slapstickin lähteeksi.

Termien käyttö saattaa tehdä tuottajatkin laiskoiksi, mutta ennakkoluulottomuutta vaaditaan myös katsojalta - muuten ohi saattaa lipsahtaa paljonkin loistavia teoksia jotka pelkkien promokuvien tai trailereiden perusteella saattavat näyttää geneeriseltä shitiltä. Kuten vaikkapa Toradora.

***

Jotkut sanovat että moesarjat ja tsunderehahmot - tai ylipäätään kaikki otakuyleisön kosiskelu - on syöpä joka parhaillaan tappaa animea. (Ennen moen keksimistä samaa sanottiin muuten fanservicestä ja myöhemmin haaremisarjoista, kun ne olivat vielä uusia käsitteitä.) Perusteet tälle huolelle ovat toki selvästi nähtävissä - esimerkiksi käy vaikkapa Danny Choon tulevan animen Chinkan traileri. Luovuutta tai edes varsinaista yritystä luoda viihdyttävää sisältöä ei enää tarvita, kunhan vain huolehtii siitä että hahmot noudattavat suunnittelultaan fanipoikien libidoja stimuloivia stereotyyppejä.

Laske hahmostereotyypit.

Ja on toki olemassa esimerkkejäkin siitä, millaiseksi jokin viihdeteollisuudenala saattaa muuttua jos se taloudellisessa ahdingossa ollessaan suuntaa tarjontansa vain sille pienelle asiakaskunnalle jotka ovat kaikkein uskollisimpia kuluttajia (nörteille), ja jättää huomiotta suuremman enemmistön joka ei kuitenkaan ole niin uskollinen (kaikki muut). Vuodesta toiseen rebootteja samoista vanhoista supersankareistaan ulos lykkivä DC Comics on yksi sellainen.

On kuitenkin olemassa parikin syytä, miksi en usko että animelle voi käydä näin. Ensimmäinen on se, että amerikkalaisen sarjakuvateollisuuden nykyiseen supersankarivetoiseen suuntaansa lykkäsi Comics Code, joka efektiivisesti esti muunlaisten teosten julkaisemisen. Toinen taas on se, että anime ei ole luovuuden kannalta oma kulttuurinen umpionsa: se on osa hahmokulttuuriteollisuutta, jossa se, manga, visual novelit ja ranobet alati vaikuttavat toisiinsa pyhässä neliyhteydessä ja kukin omien lainalaisuuksiensa vaikutuksen alaisina, eivätkä anna minkään sukulaisensa urautua tiettyyn suuntaan liian pitkäksi aikaa.

Kolmas ja kenties kaikkein tärkein syy on se, että hahmokulttuuriteollisuus on jo auteur-lähtöisyydestäänkin johtuen synnynnäisen dynaaminen, ja aina jatkuvassa liikkeessä - se hyppii aina kulloistenkin trendien perään mutta alkaa myös aina välittömästi parodioida itseään, keksien ja kokeillen nelikenttänsä avulla uutta ajassa jossa moni muu media tarpoisi vielä paikoillaan.

Se saattaa aiheuttaa tuskastuneisuutta harrastajalle joka joutuu huomaamaan että hänen harrastuksensa kohde on muuttunut alle kymmenessä vuodessa täysin toisenlaiseksi kuin millainen se oli silloin kun hän siihen tutustui - mutta juuri siksi ainakin minä sitä rakastan.