Sinä wa shokissa

26.9. julkaistavan Lucky Star -OVAn toinen promovideo julkaistiin jokunen päivä sitten. Taustamusiikkivalinta on eittämättä retro... jep, Ai wo Torimodosehan se siellä.

Mutta suurin vetonaula on tietysti Miku-Kagami - voin jo kuulla otakukarjan heristelevän lompakkojaan.


Niin no joo, tuo "yaranaika" oli eittämättä myös aika tipauttava...

Sillä välin Haruhi-rintamalta ei mitään uutta - melankoliaa ei saada tänäkään syksynä. Saisiko sen sijaan olla Youtube-levitykseen päätyvää nettimemeanimea? Lokakuun Newtype ja Moon Phase tietävät kertoa, että Yasuhiro Takemoto ohjaa nekin. Voi sinua, KyoAni...

Moe 2.0

Sanokaa mitä sanotte, mutta Lucky Starin suosio lännessä perustuu tasan yhteen ässään: Konataan. Ilman päähenkilöään ja tämän mahdollistamia alakulttuurihuumoriaspekteja sarjalla olisi hihassaan vain rentouttavaa elämänviipaletunnelmointia, sarkastista dialogikomiikkaa joka on enemmänkin "he-he"-hauskaa kuin "ha-ha"-hauskaa - ja moea. Näillä aseilla ei lännessä myydä; katsokaa vaikka, mitä Kamichu! ja muut laadukkaat mutta marginaaliset sarjat tekivät Geneonille.

Moe ei myy lännessä, ja sillä on täällä myös paljon katkeria ja äänekkäitä vihaajia; katsokaa vaikka mikä sota syntyi Bamboo Dongin valittua Airin osaksi vuosiarvosteluaan. Syy tähän piilee loppujen lopuksi japanilaisen populaarikulttuurin tarjonnan eroissa, jotka vaikuttavat "otakun" määritelmään. Toisin kuin Japanissa, lännessä itseään “otakuiksi” sanovista monilla on itse asiassa hyvin mundaani maku viihteen suhteen – otakuja heistä tekee vain se, että animen ja mangan aktiivinen kuluttaminen määrittelee länsimaisen ihmisen sellaiseksi ilmeisen automaattisesti. Niinpä suurin osa heistä pitääkin ehkä vain miehekkäistä testosteronimätöistä tai korkeaotsaisista juonivänkkäyksistä, vaikka Japanissa koko sikäläinen hahmokulttuuriotakuus rakentuu nykyään nimenomaan moelle. On kuvaavaa, että Kujibiki Unbalance oli Japanissa suositumpi kuin Genshiken - ja olisiko Saimoe voinut syntyä länsimaisessa animeskenessä? Eipä oikein.

Toisaalta, animea tehdään nykyään yhä enemmän länsimaisia markkinoita ajatellen (usein myös osittain länsimaisella rahalla). "No ehkä jotain Cowboy Bebopeja, Samurai Champlooita, Hellsingejä, Witch Hunter Robineja, Ergo Proxyja, Darker than Blackeja ja Black Lagooneja", te sanotte, "mutta että Kyoto Animationin kaltainen moefirmakinko muka?" Myönnän, että tämä kuulostaa siltä kuin olisin puhumassa itseäni pussiin. Katsokaapa kuitenkin KyoAnin yritysesittelysivua; siellä lukee "Viime vuosina japanilainen animaatio on levinnyt ympäri maailmaa. Me Kyoto Animationilla pidämme tärkeänä tuottaa viihdettä, josta kaikki pystyvät nauttimaan."

Teoriani on että KyoAnilla tiedetään kyllä, mikä lännessä myy ja mikä ei (ja vaikkei tiedettäisikään, ei vaadita neroa laskeskelemaan miksi Haruhi ja Lucky Star myyvät länsimarkkinoilla Airia ja Kanonia paremmin); he vain ovat valinneet toisen reitin länsimaisen yleisön lompakoille kuin "länsimaisia" sarjoja (joita Wendy Siuyi Wong kuvaa Mechademia 1:n kirjoituksessaan "kulttuurillisesti hajuttomiksi"; niiden sisällössä ei ole mitään leimallisesti japanilaista) tekevät muut studiot. Haruhi ja Lucky Star repivät molemmat suosiota sisäpiirin otakuvitseillä: kenties juuri siksi Lucky Star -manga päätettiin animoida sen kroonisesta hauskuudenpuutteesta huolimatta. Toista kauttahan animesta ei tule, koska alkuteos "vaati huomattavasti parantelua"; verratkaapa.

Ja tämä esimerkki oli vieläpä ensimmäisestä jaksosta - ajalta ennen kuin Yutaka Yamamoto potkaistiin neljännen jakson jälkeen kyvyttömänä pois ohjaajanpallilta ja korvattiin sarjan myöhempään intertekstuaalisuusiloitteluunsa nostaneella Yasuhiro Takemotolla. Tuosta yksittäisestä helmestä huolimatta Yamamoto kun yritti kokemattomuuttaan selvästi pitäytyä Kyoto Animationin hyväksi koetulla "jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä" -linjalla - joka kuitenkin osoittautui tällä kertaa vääräksi ratkaisuksi; Lucky Star -manga kun nimenomaan ei ole hauska.

(Itse asiassa on harmi, että sovitukseen uskallettiin lisäillä suurempikuvioisia omia sävellyksiä vasta ihan sen loppumetreillä; jos tuollaisia sydäntälämmittäviä elementtejä olisi ollut enemmänkin, sarjasta olisi tullut huomattavasti tasalaatuisempi. Nyt se parani koko ajan edetessään mutta alkoi heikohkona, mikä luonnollisesti sai monet jättämään sen katsomisen pariin jaksoon ja leimaamaan koko sarjan surkeaksi. Tätähän tietysti edesauttoi, jos enin osa edellämainituista intertekstuaalisuuksista lensi gundamin verran pään yli.)

Mutta vaikka sekä Haruhi Suzumiyan että Lucky Starin animesovitukset sisältävätkin otakuhuumoria (ja kohdeyleisöään puhuttelevia medianylityksiä) pohjautuu Haruhin suosio enemmän käsikirjoituksellisiin ansioihin kuin siihen; Lucky Starin myyvyys taas - ainakin lännessä - jälkimmäiselle lähes täysin. Sen alkuteoksella ei ole juuri muita avuja kuin moensa, joten sen Japanissa saamasta otakusuosiosta huolimatta lännessä siitä ei ollut kukaan kuullutkaan ennen animeversiota.

Huomatkaa kuitenkin, että Konata ei ole - etenkään KyoAni-käsittelyn jälkeen - niinkään eskapistinen ja esineellistetty fantasiahahmo kuin vain realistinen sellainen: henkilö, jollaisen olemassaolo olisi ainakin teoriassa mahdollista. Hän on ihanteellinen tyttöystäväehdokas otakulle, mutta ei vain niiden tavallisten syiden (katsoo animea ja cosplayaa) takia: hän ei myöskään välitä urheilusta eikä ole niin fyysisiltä mitoiltaan (loli mutta laillinen) kuin luonteeltaankaan (tsundereus voi olla fantasia, muttei realistinen sellainen) lähellä sellaisia mittoja, jotka olisivat uhkaavia huonoitsetuntoisille otakuille. Sen sijaan että hän olisi kliseisesti huono laittamaan ruokaa hän on huono piirtämään. Kaikkein tärkeimpänä piirteenä hän on otaku olematta kuitenkaan fujoshi - sen sijaan hän keräilee figuureja, tahkoaa MMORPGeja ja pelaa erogejä (isänsä kasvattama kun on). Hän on siis loppujen lopuksi sekä moen kohde että samaistumiskohde.

Jotkut - mm. Justin Sevakis - ovat julistaneet moesarjojen prosenttiosuuden kasvun viime vuosina olevan merkki Japanin animeteollisuuden kuolinkamppailusta; yrityksestä tuottaa yhä suurempi osa sarjoista sille kansanosalle, joka kuluttaa rahaansa eniten. Mutta onko tämä kauhukuva realistinen, vai onko sen alta pintautumassa jotain muuta? Se tullaan näkemään seuraavan parin-kolmen vuoden sisällä...

Muokkaus 23.6.2009: Hah, tiesin että en voi olla ainoa joka näin ajattelee...

Viraalimarkkinointi on ilomme

Haruhi.tv:n sisältö katosi 18.12 kello neljä aamulla. Tämä oli odotettavissakin, koska tuo nimenomainen päivämäärä ja hetki on olennainen neljännen ranoben, Suzumiya Haruhi no Shooshitsun eli The Vanishment of Haruhi Suzumiyan tapahtumille. Haruhin toinen kausihan julkistettiin alkujaan juuri tanabatana 7.7., joka on niin ikään tapahtumiin olennaisesti liittyvä päivämäärä; kolmannen ranoben itsenäinen luku Bamboo Leaf Rhapsody tapahtuu silloin, ja koska kyseinen luku ja neljäs ranobe liittyvät juonellisesti toisiinsa monet pitivät jo tuolloin varmana, että toinen kausi tulisi perustumaan juuri Shooshitsun ympärille.

Bamboo Leaf Rhapsodyn tapahtumiinhan viitattiin tietysti jo ensimmäisessä kaudessa. Kannattaa tosin muistaa, että näitä repliikkejä kirjoittaessaan Tanigawa ei vielä edes tiennyt aikovansa jatkaa sarjaa ensimmäistä ranobea pitemmälle... ainakaan omien sanojensa mukaan.

Sivusto näyttää tällä hetkellä kryptistä "vikailmoitusta." Parin sekunnin kuluttua aukeaa hurmaava pikku alluusio neljänteen ranobeen: päästäkseen yhteyteen Yukin kanssa on "kerättävä yhteen kaikki SOS-danin jäsenet" - toisin sanoen syötettävä näiden alkukirjaimet K, N, S, A, ja K. Tämän jälkeen avautuu vale-xterm, jossa Yuki ilmoittaa - jälleen neljännestä ranobesta tutuin repliikein - hätäpako-ohjelman avaimen löytyneen ja pyytää vahvistusta sen käynnistämiseen. Enterin painalluksella pääsee sivulle, joka sisältää kuvan Yukista tuossa nimenomaisessa joulukuisessa avainkohtauksessa.

Kuvassa lukee, että Suzumiya Haruhi no Yuuutsun toinen kausi on "peruttu" ja korvattu "uudella animella" - jonka nimeä ei varmaan tarvitse pitkään arvailla. Tekijänoikeusvuosiluvut saavat kuitenkin hälytysvalot vilkkumaan; Moon Phase spekuloi, että niiden ulottaminen vuoteen 2009 asti saattaisi tarkoittaa sitä että toinen kausi alkaisi vasta syksyllä ja päättyisi seuraavana keväänä. Tämä tukisi huhuja, joiden mukaan Clannadista oltaisiin tekemässä neljäkurista eli 52-jaksoista.

(Jotkut ovat jo ehtineet intoilla vuosilukujen saattavan tarkoittaa myös sitä, että toinen kausi tulisi olemaan kahden kurin mittainen. Kyoanilta tuntuisi kuitenkin hieman hätiköidyltä sovittaa näin paljoa alkuperäismateriaalia kerralla; tokihan rautaa on taottava kuumana, mutta Tanigawan viimeaikaiset blokit ja kompastelut kirjoittamisensa kanssa huomioon ottaen olisi varmasti järkevämpää edetä animen suhteen hissuksiin... Puhumattakaan siitä, että epäkronologinen toteutus menisi niin suurella jaksomäärällä mahdottomaksi.)

Kuvan alaosan krediittilistan mukaan ohjaaja on vaihtunut Tatsuya Ishiharasta Yasuhiro Takemotoksi. Jälkimmäinen on heistä kahdesta ehkä hivenen parempi ohjaaja, mutta olisiko sittenkin ollut parempi vain pitää sama? No jaa, eivät heidän tyylinsä kuitenkaan niin kamalan erilaiset ole - enemmän tunnelmaan tulee vaikuttamaan itse toisen kauden juoni. Joka on - kuten tulevassa arvostelussani aion painottaa - erinomainen; ensimmäisen kauden rungon muodostanut ensimmäinen ranobe oli kaikelle myöhemmälle vain pohjustusta ja hahmojen esittelyä.