Animeskenenne on tuhkamuna

Tämän maan animeskene on jännä.

Animeunionista huolimatta - tai kenties juuri siitä johtuen - normaalin pulliaisen vaikuttaminen sen asioihin tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa; Kyuu tulikin tuossa hiljan myöntäneeksi, että virheitä on tosiaan tehty eikä palautetta ole aina otettu huomioon. Olen panetellut häntä aikojen saatossa ehkä liikaakin, mutta - toisin kuin eräät - hän sentään kehtaa myöntää edellämainitut ongelmat (olkoonkin, että vain kahden kesken).

Muu Animeunionin ulkopuolinen skeneaktiivisuus kuin yhdistystoiminta taas on aikojen saatossa leimattu vuoroin rikolliseksi, vuoroin muuten vain epäilyttäväksi. Veh vakuutti kaikki ehdotuksellaan Suomen animemaailman etusivusta, mutta koska ketään ei hotsittanut tarpeeksi häntä pyydettiin lopulta toteuttamaan ehdotuksensa itse - eikä hän ole kuullut asiasta mitään sen jälkeen. Hui onnistui lobbaamaan läpi ehdotuksensa conkuvaamisesta, mutta sitäkään tuskin olisi tapahtunut ellei allekirjoittanut olisi käynyt pasteamassa olennaisia rivejä hänen kirjoituksestaan asianomaisen vastuuhenkilön naamalle. Ja siinäpä ne vaikuttamiset taisivatkin olla.

Sen jälkeen kun aiheutin omilla pikku mielipiteilläni kaikkien muistaman mielenkiintoisen myrskyn vesilasissa minulla on monesti tultu sanomaan "provoaminen on toki hyvä jos haluaa vain huomiota, mutta jos aikoo jatkossa tehdä myös yhteistyötä se ei ole kauhean järkevää." Tämän yhteistyön tärkeys ei ole minulle koskaan täysin auennut. Onko tässä maassa niin vähän osaavia ihmisiä, että esimerkiksi cosplaykisoja ei ole mahdollista järjestää kuin aina niiden samojen ihmisten voimin? Tai että yhdenkään tapahtuman pitäminen ei onnistuisi ilman "yhteistä lippua," jonka alle paikalliset animeseurat voisivat kerääntyä, tai niiden yhteistä ääntä jolla ne voisivat ottaa kantaa - eikö mistään muuten tulisi mitään, jos ihmiset ovat vaikkapa kotoisin eri paikkakunnilta?

Ja kaiken tämän yllä leijuu legendaarinen lausahdus "Meitä on valitettavasti vain kahteen junaan - niitä jotka tekee ja niitä jotka valittaa." Tilanne on sanalla sanoen sietämätön.

Tämän kaiken me halusimme osoittaa vääräksi. (Koska toisin kuin monet näyttävät kuvittelevan minä, tai kukaan muukaan, en valita vain silkasta valittamisen ilosta.) Emme myöskään eräiden tapaan halunneet alentua "jonkun pitäisi nyt tehdä jotain, Animeunionin jäsenyhdistysten olisi aktivoiduttava" -tyyliseen tuuleen huuteluun, koska se ei kokeillusti toimi - jos jotain haluaa tehtävän, se pitää näemmä tehdä itse.

Poimimme siis joukkoomme osaavia henkilöitä - joista useampi kuin yksi oli vain hetkeä aiemmin todennut, ettei järjestäytynyt skenetoiminta kiinnosta "kun sen taso on mitä on" - ja aloimme väsätä omaa conia. Kaikilla oli näkemyksiä siitä mitä voitaisiin tehdä eri tavalla kuin on ennen tehty, eikä näiden näkemysten yhteensovittaminen osoittautunut lopultakaan kovin hankalaksi. Tapahtuman laadun suhteen otimme mallia Ropeconilta, organisaation suhteen Tsukiconilta, asenteen suhteen Nekoconilta, ohjelmasisällön suhteen taas amerikkalaisilta animeconeilta; lopputuloksena syntyi pääsymaksullinen, ympärivuorokautinen tapahtuma, jonka toivomme muodostuvan kävijöilleen kokonaisvaltaiseksi viikonloppukokemukseksi.

Sen sijaan että olisimme keskittyneet järjestyksenvalvontakäytännöissämme sellaisiin asioihin joista ei viime vuosina ole ollut lainkaan ongelmia päätimme keskittyä ongelmallisiksi osoittautuneisiin seikkoihin. Tukkeutuneista käytävistä tulemme pääsemään näppärästi eroon kuvaussääntöjä tiukentamalla ja järjestämällä kunnollisen kuvausalueen paikkaan, josta ihmiset sen jopa löytävät. Turhat pehmonorsudraamat ovat muisto vain, kun cosplaykisa korvataan cosplaynäytöksellä. Maid-kahvila, iltabileet, AMV-näytöshuone, animenäytöshuone ja pelihuone taas syntyivät brainstormausvaiheessa ikään kuin kaupan päälle. Tavanomaiset piirustuskisa, tanssipelejä, työpajoja ja taidekuja löytyvät toki myös.

Puheohjelmalista ei ole vielä ihan valmis esiteltäväksi, mutta jo tässäkin vaiheessa vaikuttaisi siltä että meillä on enemmän manga- ja animeaiheista ohjelmaa kuin muissa kesän coneissa yhteensä. (Ja saman verran vielä fandomaiheista ohjelmaa.) Nekin osat ohjelmistosta jotka ovat periaatteessa tuttuja muista coneista ovat varsin erilaisia kuin mihin kävijät ovat tottuneet; esimerkiksi tämän yaoipaneelin jäljiltä pikkufujoshit eivät edes tajua mikä niihin iski...

Emme nimittäin halua toimia sillä "järjestetään ohjelmaa sille kohderyhmälle jota kävijöistä on eniten, eikä sillekään kovin paljoa, koska ihmisiähän kiinnostaa kuitenkin eniten pelkkä hengaus" -periaatteella, jolla tämän maan conit tuntuvat nykyään pyörivän - eihän tuloskeskeisyyteen ole mitään syytä, koska kyseessä ei ole voittoon tähtäävä tapahtuma vaan fanitapahtuma.

Sellainen tapahtuma, jonka me haluamme järjestää. Tapahtuma, jonka tarkoitus on riisua conkävijöitä asiakasmaisesta ajattelutavasta ja olla "meidän kaikkien", ei "joidenkin muiden" järjestämä. Tapahtuma, jolla haluamme todistaa että skenen toimintaan voi osallistua ilman Eeppistä Säätöä ja byrokratiaa, ja ilman että siitä tulee tylsää pakkopuurtamista.

Eikö harrastuksestaan kuulu kuitenkin nauttia?

Vapun jälkimainingeissa

Meidokahvila, hovimestarikahvila, koulupoikakahvila? Wanha. Akihabaran kahvilabisnes on jatkuvassa liikkeessä, ja jo aikoinaan ohi mennen mainitsemani Hibari-Tein konsepti on uusin rikka rokassa.

Omeletille ketsupilla kirjoitettu "moe" tosin ei ehkä ole se kaikkein esteettisin kattaus... metsästän edelleen sen paikan nimeä, josta tämä kupponen on peräisin. Ghibli-museon kahvilasta saa parempaa settiä.

Kiss kiss fall in love

Alussa olivat meidokahvilat. Ja aluksi se oli hyvä.

Mutta sitten otakutytöt alkoivat valittaa, että heillekin pitäisi olla vastaavaa - näin syntyivät hovimestarikahvilat. Ja aluksi sekin oli hyvä.

Mutta sitten otakutyttöjen joukossa olevat fujoshit (joita tunnetusti on aika suuri prosenttiosuus) saivat päähänsä, että tätä ideaa voisi kehittää vielä pidemmälle. Ja näin saivat alkunsa poikakoulukahvilat.


Cafe Edelstein avasi ovensa Harajukussa syyskuussa. Shibuya Keizai Shinbunin mukaan asiakkaita tervehtivät ovella koulupukuiset "oppilaat" ja solmukekaulainen "rehtori." Suurin osa asiakkaista on 20-30-vuotiaita naisia, ja noin 80 % heistä tekee varauksen etukäteen. Kahvilan sivuilla kerrotaan asiakkaan voivan valita kolmesta roolista: sisarkoulun tyttöopilas, koulun poikaoppilas tai varainlahjoittaja - jokaiselle jotakin. Jatkossa tarkoitus on tarjota myös kanta-asiakasetuja.

Muiden teemakahviloiden tapaan myös Edelstein tähtää kokonaisvaltaiseen miljööseen, joka tarjoaa asiakkaalle palasen rentouttavaa kevyttä fantasiaa arjen lomassa. Ruokalistalta löytyy tavanomaisia ylihinnoiteltuja näennäislänsimaisuuksia; 1300 jeniä pasta-annoksesta tai currysta, 300 jeniä virvoitusjuomista ja niin edelleen. Iltaisin kahvila toimii baarina.

Neil Gaiman ja Japanin ihmeet


Kirjailija ja käsikirjoittaja Neil Gaiman kävi hiljattain Japanissa Tähtisumua-romaaninsa elokuva-adaptaation tiimoilla. Siellä ollessaan hän kävi vierailulla Studio Ghiblillä, jonne hän oli saanut kutsun jo aikoja sitten; yllä olevassa kuvassa hän poseeraa Hayao Miyazakin ja Toshio Suzukin välissä. ANN piti asiaa uutisoimisen arvoisena.

Gaimanin yhteydet Ghibliin ulottuvat vuoteen 1999, jolloin hän oli vastuussa Mononoke Himen sovittamisesta englanniksi. Kyseessä on tosiaankin sovitus eikä puhdas käännös; ensimmäinen ajatukseni elokuvaa aikoinaan ensimmäistä kertaa katsoessani oli "kuka hitto nämä dubtitlet on säheltänyt?" Vaikka jotkut kriitikot kritisoivat tätä päätöstä on myönnettävä, että se auttaa Japanin historiaa ja mytologiaa tuntemattomia katsojia ymmärtämään elokuvaa paremmin. Tämä on yksi niitä harvoja positiivisia asioita, joita Ghiblin länsimainen levittäjä Disney elokuvalle soi. (Se toinen oli elokuvan täydellinen leikkaamattomuus. Ghiblillä muistettiin hyvin Nausicaan aikoinaan saama kohtelu, ja Disneyn levitysdiilin sopimisen aikoihin Suzuki lähettikin Disneylle katanan ja viestin "ei leikkauksia." Miyazaki on myöntänyt tämän todeksi yhdessä harvoista haastatteluistaan - ja kannattaa muistaa, että katanat eivät ole mitään joutavia kapistuksia.)

Gaiman laitettiin vierailemaan myös meidokahvilassa. Koska hänen blogiaan lukevat kaikenlaiset hörhöt hän saikin pian seuraavanlaisen viestin:

Neil, Neil, Neil, Neil! Reading your blog can be so bloodly frustrating! What was your opinion of that Lolita restaurant? What do you, as a father of a young teenage daugther on the threshold of her maidenhood thinks of those young women exploiting the idea of pedophilia?

...Johon hän vastasi näin:

I'm not comfortable enough with the by-roads of Japanese pop culture to be able to say what exactly was going on in that place, but it didn't seem to be about paedophilia, not in any way I understand the term. It seemed to be about a whole set of cultural cues that I wasn't really able to read -- the clientele were about 60/40 male to female, most of the men were the same age as the girls working there (early 20s), and I got the impression it was much more about the girls getting to exercise their fantasies of being maids, whatever maids were in this context, and the customers of both genders seemed to enjoy playing rock, paper, scissors with them. My opinion was one of, mostly, complete bafflement and bemusement, and I was there because the guide felt that, like the fish market and the Meiji Shrine and the modern art museum, going to one of the maid cafes was one of the unique things about Tokyo.

Mutta samasta syystä hän sai onneksi pian myös hieman valistuneemman viestin asiaa valaisemaan. Puh.

Maid café ei kaipaa lisäperusteluja

ANN uutisoi New York Anime Festivalin järjestävän maid cafén Yhdysvaltain kamaralle. Uutinen on sikäli hieman hassu, että amerikkalaisissa coneissa on kyllä ollut meidokahviloita ennenkin - mutta toisaalta ANN on ennenkin julkaissut tällaisia "tiedoksenne"-tyylisiä uutisia. Kanadassa jopa on - tai oli, nettisivut vaikuttavat olevan nurin ja osoite myyty eteenpäin - kiinalaistyylinen sellainen. (En yleensä käännä "maidia" "sisäköksi", koska sisäköllä ja japanilaisella fantasiameidolla on nykyään vain hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.)

Kuten monesti aiemminkin on uutisessa mielenkiintoisinta sen herättämä keskustelu. Myönnettäköön, että vapaaehtoistyöskentely ei välttämättä ole logistisesti kaikkein toimivin ratkaisu - etenkin kun maksullisten jenkkiconien budjetti mahdollistaisi varmasti myös toisenlaiset sellaiset. Toisaalta järjestäjät ovat varmasti ajatelleet tässä asiaa myös kahvilanpitoon osallistuvien kannalta; luoja tietää, että jo yksistään USA:n harrastajakunnasta löytyy tarpeeksi meidopukuja rakastavia otakutyttöjä pyörittämään vaikka kokonaista ravintolakompleksia. Etenkin jos asut saa conin päätyttyä pitää, kuten NYAFin tarkoituksena on.

Meidokahviloiden ja jopa host clubien tiedetään kuitenkin pyörineen coneissa vapaaehtoisvoimin ennenkin; jopa siinä määrin menestyksekkäästi, että jonot ovat olleet usein aika kamalat. Epäilemättä tämän esimerkin kannustamana erääseen ensi kesän tapahtumaan ollaan järjestämässä myös ensimmäistä suomalaista con-meidokahvilaa: silmänruoalla kyllästettyä rauhallista keidasta tapahtuman tungoksen ja melskeen uuvuttamille otakuille. Sen suosio tulee epäilemättä olemaan suuri, vaikka kaikki ei näin ensimmäisellä kerralla ihan nappiin menisikään.

Jatkoa ajatellen konseptia voisi tietysti kehitellä myös pitemmälle. Kahvilan tarjontaan ei välttämättä tarvitsisi sisältyä korvanpuhdistusta, aromaterapiaa, parturointia tai jalkahierontaa kuten eräissä Akihabaran erikoisliikkeissä - mutta kun kerran conista on kyse, voisivat pelikonsolit (LittlePSX:n tapaan) saavuttaa suurenkin suosion...


Kuva: Maidblog