Lain à la Future Film

En juuri ostele suomalaisia animejulkaisuja - tai animea ylipäätään. Ehkä siksi että kuulun siihen sukupolveen, jolle animen ostaminen fyysisiksi esineiksi hyllyyn on yhtä pointittoman kuuloista toimintaa kuin sanomalehden tilaaminen kotiin, mutta enimmäkseen siksi että kotimaisten julkaisujen legendaarinen Laatu on pitänyt minut kaukana DVD-hyllyiltä. Sanovat Hopeanuolen ja Weedin muodostavan Future Filmin animemyynnistä niin ylivoimaisen suuren osan, että muiden sarjojen laadunvalvontaan ei ole intressejä uhrata resursseja - eikä kääntäjäksikään ole tarvetta hankkia ketään legendaarista Håkan Mäkelää kalliimpaa, mutta kyllä sitä osataan muillakin firmoilla: Sandrew Metronomen julkaiseman Kino's Journeyn tekstitysten selkeät käännösvirheet (jotka näkyivät mm. ristiriitoina kuvan ja tekstityksen välillä) sekä säännölliset kirjoitusvirheet ja hajonneet ääkköset olivat vieraannuttaneet minut kotimaisten julkaisujen parista pysyvästi.

Huhujen mukaan ainakin hiljan julkaistuissa Hellsing Ultimate -levyissä polttavimmat laatuongelmat olivat kuitenkin hiljalleen karsiutuneet minimiin - ruudulla näkyviä tekstejäkin on kuulemma alettu jo kääntää! - joten kun kerran arvostelukappaletta tarjotaan niin mikäpä ettei. Käsittelyssä on siis tällä viikolla julkaistu kolmen levyn Serial Experiments Lain -boksi.

(Sattumoisin Lainista julkaistiin tänään juttu myös ANN:ssä. Lukekaa ihmeessä, jos sarjan sisältö itsessään kiinnostaisi enemmänkin kuin mitä sitä tässä puin.)

Suomalaiset animejulkaisut tapaavat olla kaikki sellaisia, joilla jenkeissä siunataan vain marginaalisemman yleisön sarjoja jotka eivät muuten menisi kaupaksi: halpoja, ekstrattomia ja pelkällä tekstitysraidalla varustettuja. Tällainen on myös Lainin julkaisu, josta ei löydy edes kotelolehtistä. (Toisaalta rehellisyys on selvästi nostanut päätään myös Future Filmillä päin - "animoituja valikoita" ei enää listata ekstroiksi.) Yllätyksenä tosin kolmannelta levyltä löytyi myös jonkin verran Lain-franchisen ja muiden Pioneerin / Geneonin sarjojen promomateriaalia, joita ei tosin luonnollisestikaan ole tekstitetty - ilmankos niitä ei paketin päällä mainitakaan.

Tämä lienee näin pienellä markkina-alueella melkeinpä ainoa järkevä liiketoimintamalli, mutta se tullee toisaalta osaltaan varmistamaan sen että markkinat tulevat myös pysymään pieninä. Koska mitä lisäarvoa (kohtuunätin pakkauksen lisäksi) tämä tuo ostajalle, joka melko varmasti on sarjan jo aikoinaan nähnyt fansubbeina tai videoillassa - pysyykö bisnes pystyssä hyväntekeväisyydellä? Ja kuinkakohan kauan julkaisutoiminta säilyy Suomessakaan kannattavana, kun tilanne maailmalla on siirtymässä vauhdilla kohti maailmanlaajuista ilmaista nettijakelua?

Lain on TV-sarja vuodelta 1998, ja sitä sopii tietysti arvioidakin sellaisena. Animaation laadun suhteen se on alempaa keskiluokkaa - jos sitä vertaa vaikkapa samana vuonna tehtyyn Cowboy Bebopiin sen piirrosjäljen mataladetaljisuus ja itse animaation vähäisyys (kaikkine ehdan 90-lukulaisine säästökikkoineen, loputtomista panoroinneista kalvojen heiluttamiseen) paistavat kirkkaasti. Lainin maailma on jyrkkäkontrastinen, niukkasävyinen ja jatkuvasti joko ali- tai ylivalottunut - tyylillinen valinta ehkä, mutta myös työtäsäästävä sellainen.

Sarjan sittemmin nimeä saanut tekijätiimi - ohjaaja Ryutaro Nakamura (Kino's Journey), käsikirjoittaja Chiaki Konaka (Princess Tutu, Texhnolyze, Ghost Hound) ja hahmosuunnittelija yoshitoshi ABe (Haibane Renmei) - teki parhaansa saadakseen puristettua sarjan vastaamaan visiotaan olemassaolevalla budjetillaan, mutta tarinakin on jossain määrin vanhentunut kymmenessä vuodessa. Pahimmalta ikääntymiseltä sen on kuitenkin pelastanut sijoittuminen vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jonka tietoverkko - Wired - on vain pääperiaatteissaan samanlainen kuin meidän Internetimme, eivätkä tietokoneetkaan - Navit - juuri muistuta meidän koneitamme kuin näppäimistöiltään. Tätä edesauttaa taholtaan se että edellinen kuvataan hyvin abstraktisti, usein vain verkkaisina väripyörteinä - sen voi yhtä hyvin lukea todelliseksi Wirediksi kuin pelkäksi sen vertauskuvaksikin.

Kaiken takana kummittelee taka-ajatus siitä, että ihmisten välisten sosiaalisten suhteiden kehittyessä myös teknologia kehittyy vastaamaan niitä - ja toisinpäin. Toisaalta ihmisen yksityisyys vähenee, toisaalta ihmisen nettipersoonan ja todellisen persoonan välillä voi olla radikaalikin ero - yhtä suuri kuin todellisen maailman Lainin ja Wiredin Lainin välillä - eikä ennen pitkää olekaan välttämättä niin helppoa enää erottaa kumpi niistä on "todellisempi."

Näin Web 2.0 -aikana tämä tuntuu melko lailla itsestäänselvyydeltä, mutta vuonna 1998 - jolloin vain 12 prosentissa suomalaisista kotitalouksista oli pääsy nettiin, ja japanilaisista vielä vähemmässä - se oli nörttikatsojille melkein yhtä profetiallisen tuntuista kuin William Gibsonin Neurovelhon kyberavaruusvisiot 1988, vain pari vuotta sen jälkeen kun ensimmäiset tavalliset opiskelijat olivat päässeet maistamaan mantereenlaajuisen tietoverkkoyhteyden autuutta. Tämä - ja ylipäätään Internetin näkeminen ensisijaisesti ihmisten välisen vuorovaikutuksen areenana - tekee Lainista mielenkiintoisen, postkyberpunkahtavan vision, jolla on edelleen arvoa muunakin kuin vain aikakautensa edustajana.

Yläasteikäinen, sulkeutunut ja hiljainen etupenkin tyttö Lain Iwakura saa eräänä päivänä muiden luokkatovereidensa tavoin sähköpostin itsemurhan tehneeltä tytöltä samasta koulusta. Tyttö kertoo ettei ole kuollut, vaan on vain hylännyt fyysisen ruumiinsa ja muuttanut pysyvästi Wirediin - ja hän pyytää Lainia tulemaan mukaansa.

Lain ei ole koskaan ollut hyvä tietokoneiden kanssa, mutta pyytää nyt isältään uutta Navia vanhan lasten-Navinsa tilalle. Heti seuraavana päivänä hänen koulukaverinsa kertovat nähneensä eilen klubilla hänen näköisensä mutta aivan eri tavalla puhuneen ja pukeutuneen tytön - ja pian monet muutkin, niin Wiredissä kuin tosimaailmassakin. Introvertti Lain luopuu aikuisten maailmalta suojautumista symboloivasta nallekigurumistaan, uppoutuu Wiredin sosiaalisen kanssakäymisen maailmaan ja alkaa hiljalleen muuttua ihan muuksi kuin mitä on ennen ollut.

Mustapukuiset miehet alkavat varjostaa hänen kotitaloaan, eikä Wiredissä leijailevista huhuista, profetioista ja salaliittoteorioista ota selvää enää erkkikään. Mitä Wiredissa kuiskailtu hakkerijärjestö Knights haluaa? Onko Wiredilla tosiaan oma jumalansa, vai muodostavatko sen kaikki tietoverkkoon kytkeytyneet ihmiset yhdessä? Mitä niin erikoista Lainissa on, että kaikki tämä pyörii nimenomaan hänen ympärillään? (Ja lieneekö se tulkitsijasta kiinni, vai olenko näkevinäni tässäkin sarjassa kasapäin metaforia murrosiälle ja aikuistumiselle?)

Lainin huoneen muuttuessa yhä ylitsevuotavammaksi nörtinpesäksi myös sarjan juoni alkaa tihentyä ja Wired sekä fyysinen maailma sekoittua - ja sarjan ollessa lähes kokonaan taustamusiikiton tätä kaikkea säestää vain painostava hiljaisuus sekä katujen yllä riippuvien sähköjohtojen jatkuva, tasainen humina. Paljon langanpäitä jätetään verkkaisen ja haikeahkon loppuratkaisun jälkeen kuitenkin myös auki, mikä taisikin aikoinaan olla yksi suurimpia syitä sarjan kulttisuosion takana.

Sarjan alkupuolella monet sen elementit saattavat tuntua surrealistisilta, melkeinpä puhtaalta tajunnanvirralta, mutta sen puolivälin jälkeen kaiken takaa alkaa hahmottua jämäkämpiä juonikuvioita (jotka tosin eittämättä olisivat hyötyneet hieman rivakammasta ohjauksesta - mutta minkäs teet jos pitää saada aikaan 13 jaksoa). Tosin ilman sitäkin Lainin painajaismainen maailma varjoissa kukkivine punaisine valopisteineen, seinien läpi kävelevine varjohahmoineen ja kiemurtelevine johtoviidakoineen tekee sarjan katsomisesta varsin avantgardistisen kokemuksen - jotain, joka yhdessä Cowboy Bebopin kanssa oli omiaan muuttamaan länsimaisten nörttien siihen asti lähinnä hentaista, scifikomedioista ja romanttisista komedioista koostunutta käsitystä animesta.

Joka tapauksessa Serial Experiments Lain on kovaksikeitetty aikuisten animaatiosarja, jonka unenomainen ja valmiiksipureskelematon tyyli tekee siitä nuoremmille katsojille lähes lähestymiskelvottoman - tässä mielessä VET:n tarkastamattomuudesta johtuva 18 vuoden ikäraja tuskin kovin montaa haittaa. Ainakin sarjan aikoinaan katsoneelta Tsubasa 16 veeltä sarjan nyanssit menivät ensimmäisellä katsomakerralla reilusti yli hilseen (vaikka koko yön valvominenkin epäilemättä vaikutti asiaan aika paljon).

Suurin yllätys tässä julkaisussa on se että käännöstä ei ole tehty englanninkielisen julkaisun pohjalta vaan mitä ilmeisimmin japanista, vaikka asiaa ei erikseen mainitakaan - ainakin mikäli suomentajaksi ilmoitettu Sami Hilvo on sama jonka Google tuntee. Käännösvirheet ja anglismit puuttuvat siis täysin, vaikka joitain hieman teennäisiä sanavalintoja - kuten "frekvenssi" ja "interface"; mikä "taajuudessa" ja "käyttöliittymässä" on vikana? - olisinkin ehkä miettinyt kahteen kertaan. Kirjoitusvirheitäkin näkyisi olevan vain muutama per levy, ja nekin ylläolevan kuvan yksittäistä (!) tapausta lukuunottamatta vain automaattisen oikoluvun ohi lipsahtaneita oikeita sanoja - vaikka toki sekin on liikaa, kun kyse on tuotteesta josta maksetaan rahaa. Paljon enemmän häiritsevätkin kesken 10. jakson repliikkeihin ilmestyvät lainausmerkit, joista onneksi päästään eroon ennen kohtauksen loppua.

Matroska-laatuun tottuneelle kulttuurishokki voi olla melkoinen, sillä liikkuva kuva lomittuu melko pahan näköisesti etenkin suurikontrastisemmissa kohtauksissa - joskaan ei ehkä ihan niin pahasti kuin monessa vanhemmassa julkaisussa. Asiaa ei auta se että kuvanlaatukaan ei aina ole paras mahdollinen, vaikka sarja ilmeisesti suoraan Geneonilta onkin lisensoitu; palikoitumista erottuu paikoin melko paljonkin, eikä sen näkeminen vaadi edes normaalikokoista TV-ruutua.

QUARITY.

Boksin ylisanoja ja arvovaltaisia sitaatteja pursuavan mutta muuten tyylikkään ulkoasun suhteen ei juuri ole valittamista - joskin se että kaikista kolmesta DVD-kotelosta löytyy sama ykköskotelon takakansiteksti tuntuu tarkemmin ajatellen harvinaisen ärsyttävältä. Kai ostajaa saisi sentään auttaa muistamaan missä jaksossa tapahtuu mitäkin, vaikkei boksia yksittäisten koteloiden takakansiteksteillä myytäisikään? Kyseisestä tekstistä ärsyttävästi puuttuva possessiivisuffiksi ei tee asiasta ainakaan sen siedettävämpää.

Vajaan kahden kympin hintaan kyseessä on kuitenkin ihan kannattava ostos. Toivottavasti laatu tosin paranee vielä tästä...

Rebuuttaus

...Ja tästä se sitten jatkuu, sekä itseni että blogin sattumoisin päällekkäin olevan vuosipäivän kunniaksi! Tauon aikana on tapahtunut aivan liian paljon asioita kunnolla kerrattavaksi: Hellsingin lisäksi suomeksi saatiinkin myös Nausicaa, Tekkonkinkreet voitti Eisnerin, Mushishi ja Inuyasha loppuivat, One Piece ohitti puolenvälin etappinsa, Shogakukan ja Shueisha aloittivat Euroopan-valloituksen, Madhouse tekee Iron Man -animen, Bakumania saa netistä englanniksi virallisesta lähteestä, yoshitoshi ABe levittää doojinshejaan iTunesissa, Studio Pierrot animoi Julia Vuoren Sika-sarjakuvia, oregonilaismies veti pultit siitä että kirjastoi antoi hänen 12-vuotiaan poikansa lainata Battle Club -mangaa, Tonari no 801-chanin piti tulla sovitetuksi KyoAnin TV-animeksi mutta projekti hyllytettiin varoituksetta... Huh.

Kustannusprojekti Otaku odottaa vielä Khal-Annatin toisen osan ilmestymistä - kunhan sille löytyy sopiva sauma - ja Petit Alice tulee saamaan oman sivustonsa jossain vaiheessa, mutta muilta osin vanhan voi sanoa jääneen taakse suhteellisen tehokkaasti. Siinä missä edellinen sivusto oli blogin sisältävä lehden saitti on tämä enemmänkin lehden saitin jämät sisältävä blogi.

Blogialustana pyörii nyt WordPress 2.6, mikä tavalliselle lukijalle näkyy lähinnä gravatarien käyttönä. Olisin voinut muuttaa kategoriat tageiksi mutta en viitsinyt, koska en nähnyt siinä mitään olennaista hyötyä - ja lisäksi pidän niiden hierarkisuudesta. Säätelen vielä jatkossa sivuston ulkonäköä hieman enemmän kustomoiduksi ja sulavakielisemmäksi ja korjailen erinäisiä rikkinäisiä linkkejä ja kuvia, mutta muuten se alkaa olla kivasti kasassa.

Mandigo-teema on mukavat 1024 pikseliä leveä, minkä ei nykyaikana pitäisi tuottaa ongelmia pienemmilläkään näytöillä. Sen tapa kehystää kuvat ei toisaalta välttämättä johda parhaimpiin mahdollisiin lopputuloksiin osassa vanhemmista postauksista, mutta tulen huomioimaan asian jatkossa. Siinä on defaulttina mukana hakutoiminto, ja lisäsin sivupalkkiin myös listan viimeisimmistä kommenteista, jotta vanhoissakaan postauksissa uudelleenviriävät keskustelut eivät jäisi ihmisiltä huomaamatta. Samantapaista virkaa toimittaa postauskohtainen lista samankaltaisista postauksista. Yhteystietosivu on tällä kertaa selvästi esillä, koska aiemmin ihmisillä on ollut kuulemma hankaluuksia löytää sitä.

Lisäksi päätin Vehin tapaan kokeilla sieluni myymistä Googlelle, koska AdWords on kiehtova konsepti (olkoonkin, että suomenkielisillä animesivuistoilla mainosten relevanttius tulee varmasti olemaan aika pieni). Sen käyttöehdot kieltävät pyytämästä lukijoita klikkaamaan mainoslinkkejä, mutta etteköhän te tiedä ihan pyytämättäkin mitä voitte tehdä kiitokseksi jos pidätte lukemastanne. ;>

Desucon, opiskelut ja erinäiset muut projektit vievät huomiotani tasaisen tappavalla vauhdilla, mutta eiköhän tännekin kirjoitteluun riitä vielä aikaa; en tiedä millaista tahtia tulen pitämään yllä, mutta senhän näkee sitten. Ei tästä hommasta kovin kauaa viitsi erossakaan pysyä!

Suddenly, GOHs. Hundreds of them.


Helsingin sarjakuvafestivaalit ovat tänä viikonloppuna. Otaku ei ole tapahtumaan osallistunut eikä osallistu tänäkään vuonna, sillä festivaalit ovat perinteisesti olleet varsin huonosti mangaa sietävä tapahtuma; eräänkin kerran muuan töitään kauppaava nuori taiteilija ei ollut koko päivän aikana saanut muuta palautetta kuin "Manga lähtee lapsesta hakkaamalla" -höhöttelyä.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa, tai sitä ollaan ainakin yrittämässä muuttaa. Festivaalien mangaohjelma ei päätä huimaa, ja enintä osaa paikalla olevista otakuista kiinnostaneekin lähinnä Hokuto Manga -antologioiden julistus, mutta tapahtumaan on kuitenkin saatu japanilainen kunniavieras; mangaka Keitaro Arima. Suunnilleen samoihin aikoihin julkistettiin, että Goro Miyazaki saapuisi Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien kunniavieraaksi.

Tämä tuntuu melkeinpä kohtalon ivalta, kun ottaa huomioon että Suomen animetapahtumien ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa japanilainen kunniavieras, yoshitoshi ABe, saatiin maahan vain mielettömällä onnenkantamoisella (hänhän oli muutenkin tulossa Eurooppaan). Asiasta tiedettiin ja tiedotettiin hyvän aikaa etukäteen, ja monet animeyhdistykset ehtivät tehdä häntä tutuksi Animecon III:a edeltävän vuoden aikana näyttämällä videoilloissaan sarjoja, joiden teossa hän on ollut osallisena - esimerkiksi Lainia ja Haibane Renmeitä. Kuluneiden kolmen vuoden aikana tapahtumiin on yritetty järjestää uudestaan japanilaista kunniavierasta, mutta tuloksetta - ja nyt sellaisia on tulossa kaksi vain parin viikon sisällä.

Eikä kummassakaan tapauksessa ole kyseessä edes animangatapahtumasta. Sain välittömästi negatiivista karmaa tuumiessani tämän olevan aika ironista, mutta argumentti seisoo silti. On ymmärrettävää, että nämä festivaalit ovat monin verroin vanhempia kuin suomalaisen animetapahtumanjärjestämisen perinne ja niillä on siten myös paremmat sponsori- ja kontaktiverkot (Arimaankin saatiin yhteys henkilökohtaisen tuttavan avulla) - mutta se pistää silti pohtimaan, minkälainen tilanne voisi olla. Skenen hiljaisuus asiasta kaikilla foorumeilla pistää pohtimaan, kiinnostaako asia edes ketään - 350 lukijaa kahdessa viikossa on uskomattoman vähän.

Reiman esittelykolumnissa kunniavierasasia summataan varsin mainiosti. Arima on valtavirran piirissä käytännössä tuntematon mangaka; hän on juuri sitä kelvotonta, nekololimeidoja piirtelevää otakusukupolvea, jolle vanhan koulukunnan mangakat tuhahtelevat. Sen puolesta hän sopisi paremminkin otakuja tulvivaan animeconiin kuin sarjakuvafestivaaleille bedefiilien sekaan - mutta toisaalta tässä on festivaalien paras mahdollinen mahdollisuus laajentaa profiiliaan. Ja kenties japanilaisista vieraista tosiaan saadaan jatkossa nauttia useamminkin, jos Suomen maine hyvänä vierailumaana leviää?

Toisaalta kunniavieraat eivät loppujen lopuksi ole kuitenkaan itsetarkoitus; hyvä con on useampien asioiden summa, ja kunniavieraat eivät ole missään nimessä listan kärkipäässä. Tilanne paranisi huomattavasti, kunhan edes tämä iäisyyksiä käynnissä ollut kädenvääntö pääsymaksuista saataisiin ensin johonkin lopputulokseen...

Otaku on kuitenkin joka tapauksessa istuttamassa Ariman haastateltavaksi. Katsotaanpa mitä hänestä saa irti Eromanoosta, jos kommunikointikieli on japani.