Sanotaan tätä vaikka maistiaiseksi ensi kuun DesuTalks-setistä.

Lue lisää »

Avainsanat: Akiyuki Shinbo, Bakemonogatari, Clannad, Ghost in the Shell, Highschool of the Dead, K-ON!, Kyoto Animation, Neon Genesis Evangelion, SHAFT

Arkkitehtuurin perusasioihin kuuluu eronteko keveiden ja raskaiden rakenteiden välillä. Keveyden vaikutelma saavutetaan usein kehysmäisillä rakenteilla, jotka muodostuvat pylväistä ja palkeista; raskauden vaikutelma taas umpinaisilla, usein betonista ja kivestä tehdyillä rakennelmilla.

Sama pätee toki kaikkeen muuhunkin kuin arkkitehtuuriin – vaikkapa lavastukseen. Josta on enää pieni hyppäys animen visuaalisen designin luomiseen.

Lue lisää »

Avainsanat: Akiyuki Shinbo, Bakemonogatari, SHAFT

Aikoina muinaisina – ennen vuotta 2009, siis – conien puheohjelmia ei ollut tapana videoida ja laittaa jakoon kaikelle kansalle.

Satunnaisia armopaloja toki löytyy. Animecon III vuonna 2004 oli ensimmäinen tapahtuma josta julkaistiin muutama luentonauhoite (joskin ilman havainnemateriaalia puolet vitseistä menee ikävästi ohi). Seuraavassa Animeconissa Helsingissä 2006 julkaistiin jokunen cosplayvideo ja kunniavieraan luento, joskin ikävän kaukaa kuvattuna ja huonolla äänenlaadulla.

Katsojienkin kuvaamia videoita toki löytyy muutamia. Tämä on kahdeksaan osaan pilkottu Kempin luento mainitusta vuoden 2006 Animeconista. Se on ladattu YouTubeen seuraavana vuonna – kuinka moni muistaa sen vielä?

Jessus, Paasitorni oli ahdas. Ja kuuma.

Yleisö nauraa vanhahtavalle ysärityylille, yltiödramaatisuudelle ja kehnolle tarinankerronnalle, mutta Kemppi tuntuu pääsevän vain vaivoin yli siitä että hänen mielestään tuotantoarvot ja ulkoasu määrittävät onko jokin hyvä vai ei – jopa sellaisissa tapauksissa joissa videonäytteet edustavat tarinankerronnan pohjanoteerauksia, kuten Amon Sagan tapauksessa. Mitä nyt yltiöpäinen fanservice kelpaa myös kriteeriksi. Hmm hmm.

Luennon seuraavana vuonna Jyväskylän Animeconissa esitetystä jatko-osasta ei tunnu löytyvän videota. Kaikeksi onneksi siitä on kuitenkin tallella edes äänite, jonka voi ladata koko 70-minuuttisessa ja 58-megatavuisessa komeudessaan tästä. Juna- tai automatkojen ratoksi!

Avainsanat: Janne Kemppi, Jussi Nikander

Kierrätys on päivän sana! Joten tällä kertaa saatte katsoa Desuconin luentoni.

Ajattelin alun perin itse asiassa postata luennon muistiinpanot tekstinä siten kun ne kirjoitin, koska netissä on huomattavasti mukavampi lukea tekstiä kuin katsoa puolentoista tunnin mittaista videota. Tajusin tekstiä katsoessani kuitenkin, että se sopii blogipostauksesti varsin huonosti. Tekstinpätkät ovat lyhyitä, ja lähes jokaisen kappaleen jälkeen tulisi tulla YouTube-video. Äänenlaatu olisi varmasti siten parempi, mutta sellainen määrä upotettuja videoita olisi vain linkkimädän kerjäämistä.

Sain jokin aika sitten valmiiksi myös videoiden tekstittämisen (ensimmäisen klipin myös englanniksi, mutta muut ovat edelleen työn alla), koska parissa kohtaa molotan harvinaisen nopeasti ja epäselvästi. Yritän korjata asiaa DesuTalksiin mennessä…

Huomasin kaksi asiavirhettä. Toinen oli se että sanoin vahingossa Viralia Kaminaksi (korjasin sen tekstityksiin), mutta huomaatteko toisen?

Takako Shimuran vesivärityöt ovat perhanan nättejä. Kahdesta nuoresta transsukupuolisesta kertovasta Hourou Musuko -mangasta on tulossa
Aoi Hanan vanavedessä animekin tammikuussa, joten se saa edustaa tässä syvällistä laatusarjaa.

Olen populisti, kuten olen aiemmin maininnut. En usko absoluuttiseen sisällöllisen laadun käsitteeseen, vaan siihen että on olemassa erilaisia ihmisiä, erilaisia preferenssejä ja tarpeita sekä erilaisiin preferensseihin ja tarpeisiin vastaavia teoksia.

Lisäksi uskon, että itsensä korottaminen Laatusarjoista nauttivaan älylliseen eliittiin on pitemmän päälle hupsua, koska aina löytyy joku jolla on vielä elitistisempi ja omasta mielestään kypsempi maku kuin sinulla. Koska sisällöllinen laatu on näin ollen aina subjektiivinen mittari voi teos lopulta olla absoluuttisen huono vasta, jos ei ole olemassa yhtään ihmistä joka pitäisi siitä.

Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö tiedostaisi sitä, että joidenkin teosten taiteelliset ambitiot ovat korkeammalla kuin toisten, kuten Arana aikoinaan pohti. (Tämä menee sen “erilaisiin tarpeisiin vastaamisen” alle.) Tämäkin on tunnetusti joillekin ihmisille vaikea käsite sisäistettäväksi, koska “animehan on vain halvalla tuotettua bulkkiviihdettä, lol.”

Ja sitähän se monesti onkin. Tällä ajattelutavalla lankeaa kuitenkin perinteiseen “anime on genre” -perspektiiviharhaan – johon pudonneena saattaa olla vaikea nähdä metsää derivatiivisilta täytesarjoilta. Kuinka moni esimerkiksi USA:ssa joka vuosi alkavista sadoista TV-sarjoista on oikeasti kahvitauoilla puhututtavaa kamaa ja kuinka moni pelkkää asiansa ajavaa bulkkiviihdettä?

Lue lisää »

Avainsanat: Akiyuki Shinbo, Bakemonogatari, Fullmetal Alchemist, Hourou Musuko, Kuuchuu Buranko, Oh! Edo Rocket, Sayonara Zetsubou Sensei

Mitä Ken Akamatsu teki aikoinaan.

Linkkasin jo aiemmin tähän Teikoku Databankin tutkimukseen. Sen mukaan animestudioiden voitot olivat vuonna 2009 laskussa jo toista vuotta peräkkäin; vuodesta 2005 alkanut nousu oli vain tilapäinen buumi, jonka keskiössä olivat “moetyyliset sarjat”, kuten se niitä kutsuu. Mutta vuoden 2007 jälkeen moesarjoja on tunnetusti tullut vähemmän ja vähemmän joka vuosi, ja se kupla on puhjennut – nykyään animen tuottaminen on entistä vaikeampaa “laittoman striimaamisen, vähentyneiden TV-slottien ja kutistuvan DVD-myynnin” johdosta.

Mangaka Ken Akamatsu kommentoi tutkimusta blogissaan (yksittäiseen postaukseen linkkaaminen ei onnistu, mutta postaus on tämä) seuraavasti:

Certainly, the moe boom is finished, and from last year on I think we’re seeing the following phenomena:

1. Male protagonists are absent
Many anime are now nothing but girls, and the role of the “male character being excited by female characters for viewers to empathise with” has disappeared.

2. Male buying power has reduced
Now women buyers of both anime and manga are predominant. Oricon comic rankings show most of the top titles are women-oriented.

3. Male viewers can now empathise with female characters
The number of male fans who simply don’t view female characters as objects of sexual desire at all is increasing, even in titles like “K-ON!”. No more are they just thinking “I want to be part of that circle,” now they are getting into the characters themselves.

A friend of mine was saying “this will be the year of yuri!” thanks to number 3, but unfortunately I get the feeling the popularity of yuri is not quite that great…

(Käännös Sankakun.)

Joku voisi tähän sanoa, että kenties haaremit ovat tosiaan menneet muodista, mutta onhan moesarjojahan silti nykyään aivan helkkaristi. Tähän väliin ensimmäinen luetunymmärtämisharjoitus: mikä on moesarja?

Lue lisää »

Avainsanat: Baka to Test to Shookanjuu, Clannad, Dance in the Vampire Bund, Ef, Gainax, Hidamari Sketch, Hiroyuki Yamaga, Ichigo Mashimaro, K-ON!, Kanon, Ken Akamatsu, Kimi ga Nozomu Eien, Kiss×Sis, Kyooran Kazoku Nikki, Love Hina, Lucky Star, Mahou Sensei Negima, Sketchbook, Strike Witches

Moni teistä varmasti tietää pelin nimeltä Duke Nukem Forever, tai on ainakin kuullut siitä.

Kyseessähän oli jatko-osa yhdelle 90-luvun suosituimmista PC-peleistä, joka kuitenkin lillui kehityslimbossa 12 vuoden ajan – kunnes töpseli lopulta kiskaistiin irti vuonna 2009. Wired julkaisi viime joulukuussa pitkän ja kiehtovan artikkelin aiheesta, joka kannattaa lukea vaikka itse peli ei kiinnostaisikaan.

After a year and a half of work, Duke Nukem 3D was released online in January 1996.

Sales were explosive. The game was addictively fun and crammed with racy humor, including strippers you could tip (at which point they’d flash their pixelated boobs) and mutant pigs dressed in LAPD-like uniforms. Critics went fairly mad with praise. In most games, the world was static, but Duke Nukem players could interact with objects — they could get Duke to play pool or admire himself in a mirror (“Damn, I’m looking good!” he’d say). The title sold about 3.5 million copies, making Miller and Broussard straightforwardly wealthy.

In April 1997, Broussard announced a follow-up: Duke Nukem Forever, which he promised would outdo the original in humor, interactivity, and fun. The firm set no formal deadline, but Miller predicted the game would be out within about a year, “well before” Christmas 1998. “We see Duke Nukem as a franchise that will be around 30 years from now, like James Bond,” Miller told a gaming site. Broussard compared Duke to Nintendo’s Mario — a character that would star in title after title, year after year.

But the cycle that would demolish Duke Nukem was about to begin.

Lue lisää »

Avainsanat: Akiyuki Shinbo, Bakemonogatari, Katanagatari, Maria Holic, SHAFT

Aasialainen (lähinnä japanilainen) animaationtekokulttuuri eroaa teknisesti länsimaisesta (lähinnä amerikkalaisesta) kaikkein eniten siinä, että Japanissa ei ole tapana käyttää hahmokohtaisia pääanimaattoreita suurenkaan budjetin töissä. Amerikkalaisissa animaatioelokuvissahan tämä on käytännössä sääntö, koska sillä varmistetaan hahmon ulkoasun, tyylin ja elekielen säilyminen yhdenmukaisena. Tavallaan se on vähän ironista, sillä juuri animenhan piti olla hahmokeskeistä kerrontaa, eikös…?

Toisaalta tämä johtaa siihen, että japanilaisille animaattoreille on huomattavasti tärkeämpää osata piirtää käytännössä millä tyylillä tahansa. Välianimaattoreille tämä on helppoa, sillä hehän vain piirtävät mallista, mutta pääanimaattorit joutuvat sovittamaan oman tyylinsä hyvin tarkkaan hahmodesigneihin – muuten yleisö alkaa valittaa sakuga hookaista (kuten vaikkapa Gurren Lagannin nelosjakson tapauksessa). Toisaalta kohtausanimaattoreiden käyttö hahmoanimaattoreiden sijasta mahdollistaa sen, että kullekin pääanimaattorille voidaan antaa työstettäväksi kohtauksia jotka vastaavat heidän henkilökohtaisia taitojaan, erikoisalojaan tai mieltymyksyään.

YouTubesta löytyy loputtomasti yksittäisten pääanimaattorien töistä tehtyjä MADeja, joten eri animaattorien tyylin oppiminen on helppoa – mitä erilaisimmistakin sarjoista paistaa yleensä jossain määrin läpi kohtauksen pääpiirtäjän henkilökohtainen kädenjälki. Kuka enää viitsii väittää kaiken animen näyttävän samalta?

Lue lisää »

Katsoin So-Ra-No-Wo-Toa, ja tulin ajatelleeksi… jos Haibane Renmei tehtäisiin nyt, sanottaisiinkohan sitäkin tyhjänpäiväiseksi, juonettomaksi moetyttösarjaksi?

Ihmislajille on luontaista se että kokemuksen (=iän) karttuessa osa yksilöistä tulee kyynistymään, ja että näiden yksilöiden ajatusmaailmassa “ennen oli kaikki paremmin” -asenne tulee valtaamaan entistä suuremman prosenttiosuuden. Tämä johtuu osaltaan siitä, että ihmisen preferensseillä on tapana lukkiutua totuttuihin asioihin; osaltaan taas siitä, että lapsena omaksumisaste on korkeampi eikä tyyliseikkoja osaakaan kyseenalaistaa vielä niin paljoa. Jokainen joka on harrastanut animea riittävän kauan tietää omakohtaisesti, että tällaisia ihmisiä löytyy paljon myös tämän harrastuksen parista. (Sivupalkin kysely on tähän aiheeseen relevantti.)

Lue lisää »

Avainsanat: Bakemonogatari, Haibane Renmei, K-ON!, Kuuchuu Buranko, Mononoke, Sayonara Zetsubou Sensei, SHAFT, So-Ra-No-Wo-To

Tämä kirjoitus oli alun perin huomattavasti nykyistä pitempi, mutta päätin jakaa sen kahtia aiheen kahtiajakoisuuden vuoksi. Jälkimmäinen puolisko tulee käsittelemään enemmän fanikulttuuriin tyytymättömyyttä animeen ja etenkin sen kulloiseenkin laatuun. Tyytymättömyyden syyt ovat ne vanhat tutut: fanimassat ovat tyhmiä ja niillä on paska maku; tuotantoyhtiöt juoksevat nykyään vain trendien perässä jeninkuvat silmissä; animaattorit ja ovat laiskoja ja tekevät vain paskaa.

Yksi asia on kuitenkin varma: Japanin animaatioteollisuus on kohdannut vaikeuksia, ja muitakin kuin taloudellisia. Se mistä kuitenkin vähemmän lännessä puhutaan on työvoimapula, jonka konkreettista vaikutusta animen laatuun ei kovinkaan usein tiedosteta – onhan toki helpompaa vain syyttää animaattoreita laiskoiksi.

Lue lisää »

Avainsanat: Halko Momoi, Keitaro Arima, Nurse Witch Komugi, Production I.G