Ei se nyt ihan näin mene. Onneksi.
Kun aletaan puhua mangan aitoudesta ja länsimaisesta mangasta keskustelu kulkee yleensä aina suunnilleen samaa rataa.
Elitistinyyppä A huutaa naama punaisena että vain japanilainen manga on mangaa; ekumeniaspede B heittelee takaisin määritelmäpyyntöjä siitä millaista sarjakuvaa piirtäisi vaikkapa japanilainen mutta lännessä kasvanut tekijä tai länsimainen mutta Japanissa kasvanut tekijä; pseudomanganpiirtäjä C sanoo väliin että ainakin hän itse käyttää mieluiten vain sanaa “sarjakuva”, ja että on hassua että niin moni elitistinyyppä kuitenkin piirtelee itsekin mangatyylisiä hahmoja; kustantaja D sanoo että eikös nyt kaikkea voisi sanoa mangaksi kun sehän kuitenkin tarkoittaa lähinnä tiettyä tapaa myydä ja kuluttaa sarjakuvaa; kustantaja E nokittaa että eivät he ainakaan ole mitään omaa tuotantoaan ikinä mangaksi sanoneet, ainoastaan mangavaikutteiseksi… ja niin edelleen. Jossain vaiheessa joku ehkä linkittää keskusteluun tietoja länsimaisista piirtäjistä mangapiirtäjien avustajina, ja keskustelun toinen osapuoli alkaa hekottaa että näihin teoksiin pitäisi sitten varmaan lätkäistä varoitustarra “saattaa sisältää länsimaisen ihmisen kädenjälkeä”, heh heh.
Suurin ongelma tässä keskustelussa on se, että kaikki osapuolet puhuvat eri asioista. Elitistinyyppä puhuu niistä tarinoista ja hahmoista joita rakastaa ja joiden kaltaisia hänen ei ole onnistunut löytämään länsimaisista yritelmistä; ekumeniaspedelle on aivan sama miksi sarjakuvaa kutsutaan koska hän lukee sarjakuvaa siksi että se on sarjakuvaa; sarjakuvantekijä ei haluaisi leimautua “mangapiirtäjäksi”; kustantajilla on eri julkaisuohjelmat ja motiivit määritelmiensä takana. Mangan määritelmiä on yhtä monta kuin väittelijääkin.
Lue lisää »
2 kommenttia »
Kirjoittaja: Tsubasa, aiheet: 20th Century Boys, Big Comic Spirits, Hakusensha, Kadokawa, Kodansha, Nana, Naruto, Nodame Cantabile, One Piece, Shogakukan, Shonen Jump, Shounen Ace, Shueisha, Soul Eater, Square Enix, teollisuus

Jep, ykkösenä on edelleen se perinteinen.
Aina ja ikuisesti, vaikka lamaa edeltäneeseen kuuden miljoonan myyntiin ei enää ikinä päästäisikään.
Vuosi 2009 on saatu alkamaan kunnialla, ja on aika julkaista mangateollisuuden viralliset myyntiluvut vuodelle 2008! Kaikkia näitä lukuja tarkastellessa kannattaa pitää mielessä, että Japanissa elää 127 miljoonaa ihmistä.
Lue lisää »
2 kommenttia »
Kaikki kohkaavat siitä että Kozue Amano on aikeissa aloittaa uuden mangan. Naoki Urasawan kolmisen viikkoa sitten julkistettu ja toissaviikolla Kodanshan Morning-lehdessä alkanut uutuus Billy Bat sen sijaan on jäänyt otakupiireissä vähemmälle huomiolle
Urasawaa ennen lukeneille ja hänen tyylinsä tunteville voi Billy Bat olla aluksi pienoinen kulttuurishokki. Julkaistujen mainosten mukaan Urasawa palaisi siinä 40-luvun Amerikan kultaisten seikkailusarjakuvien aikaan – aikaan, jolloin Batmanit ja Teräsmiehet kamppailivat vielä suosiosta Mikki-hiirten ja Felix-kissojen kanssa. Diili Kodanshan kanssa Urasawan muita mangoja julkaisevan Shogakukanin sijaan vihjaili lisäksi siitä, että kyseessä saattaisi olla vielä asteen verran hänen muita mangojaan synkempi sarja.
Lopputulos muistutti kuitenkin lähinnä Teräshiiren ja Blacksadin hivenen retardia ristisiitosta.
Lue lisää »
1 kommentti »

Tampere kupliissa saatiin nähdä – erään Inuyashan, jonka funktio panelistien joukossa jäi hieman hämäräksi, jatkuvan mikinominnan ohella – odotetusti myös sarjajulkkareita: Sangatsun uutuus tottelee nimeä
Fruits Basket, ja tästä Natsuki Takayan mangasta lienee joku joskus kuullutkin. Egmontin tuorein aluevaltaus taas on –
ennakkolipsautusten mukaan – Yasunori Mitsunagan
Kaibutsu Oojo, joka lännessä tunnetaan alaotsikollaan
Princess Resurrection mutta jonka Egmont aikonee ristiä
Hirviöprinsessa Himeksi. (Mikä pelkässä “Hirviöprinsessassa” olisi ollut vikana?)
Näillä sarjoilla on useita olennaisia eroja. 23-osainen moderni shoujoklassikko Fruits Basket on Hopeanuolen jälkeen yksi eniten suomennettaviksi kinuttuja sarjoja, ja se on rapakon takana osoittautunut sellaiseksi hitiksi että Tokyopop on hiljan julkaissut siitä kovakantisen omnibus-version. Vähemmän hypetetty, toistaiseksi kuusiosainen Kaibutsu Oojo taas on surullisenkuuluisaa Kodanshan shounenia, mikä näyttäisi tässäkin tapauksessa olevan huono merkki – haaleahkot arvostelut eivät lupaa hyvää, vaikka vastakkaisiakin mielipiteitä toki löytyy.
Fruits Basket alkaa syksyllä, Hirviöprinsessa Hime heinäkuun lopulla. Sittenpä tuon näkee…
2 kommenttia »