Ei se nyt ihan näin mene. Onneksi.

Kun aletaan puhua mangan aitoudesta ja länsimaisesta mangasta keskustelu kulkee yleensä aina suunnilleen samaa rataa.

Elitistinyyppä A huutaa naama punaisena että vain japanilainen manga on mangaa; ekumeniaspede B heittelee takaisin määritelmäpyyntöjä siitä millaista sarjakuvaa piirtäisi vaikkapa japanilainen mutta lännessä kasvanut tekijä tai länsimainen mutta Japanissa kasvanut tekijä; pseudomanganpiirtäjä C sanoo väliin että ainakin hän itse käyttää mieluiten vain sanaa “sarjakuva”, ja että on hassua että niin moni elitistinyyppä kuitenkin piirtelee itsekin mangatyylisiä hahmoja; kustantaja D sanoo että eikös nyt kaikkea voisi sanoa mangaksi kun sehän kuitenkin tarkoittaa lähinnä tiettyä tapaa myydä ja kuluttaa sarjakuvaa; kustantaja E nokittaa että eivät he ainakaan ole mitään omaa tuotantoaan ikinä mangaksi sanoneet, ainoastaan mangavaikutteiseksi… ja niin edelleen. Jossain vaiheessa joku ehkä linkittää keskusteluun tietoja länsimaisista piirtäjistä mangapiirtäjien avustajina, ja keskustelun toinen osapuoli alkaa hekottaa että näihin teoksiin pitäisi sitten varmaan lätkäistä varoitustarra “saattaa sisältää länsimaisen ihmisen kädenjälkeä”, heh heh.

Suurin ongelma tässä keskustelussa on se, että kaikki osapuolet puhuvat eri asioista. Elitistinyyppä puhuu niistä tarinoista ja hahmoista joita rakastaa ja joiden kaltaisia hänen ei ole onnistunut löytämään länsimaisista yritelmistä; ekumeniaspedelle on aivan sama miksi sarjakuvaa kutsutaan koska hän lukee sarjakuvaa siksi että se on sarjakuvaa; sarjakuvantekijä ei haluaisi leimautua “mangapiirtäjäksi”; kustantajilla on eri julkaisuohjelmat ja motiivit määritelmiensä takana. Mangan määritelmiä on yhtä monta kuin väittelijääkin.

Lue lisää »

Publishers Weekly haastattelee Svetlana Chmakovaa ja Yen Pressin kustannusjohtajaa Kurt Hassleria edellisen uusimman sarjan Nightschoolin tiimoilta. Ja tällä kertaa kyseessä todella on sarja, sillä se ilmestyy Yen Plus -lehdessä luku kerrallaan monien muiden sarjojen kera. Niin amerikkalaisten, korealaisten kuin japanilaistenkin.

Toisaalta pelottaa miten Chmakovan tyyli sopii tällaiseen sarjaan, mutta ainakaan kukaan ei ole vielä valittanut – ja haastattelusta tulee osaltaan sellainen olo, että hän tietää tällä kertaa vähän paremmin mitä on tekemässä eikä vain paahda eteenpäin niin kuin viime kerralla. Kustannustoimittajan osallistuminen suunnitteluun ja menneisyyden virheiden (useampipokkarisen sarjan antaminen tehtäväksi kerralla ja kylmiltään) tiedostaminen kuulostaa positiiviselta kehityskululta, ja eiköhän Chmakova ole niitä chibeilyjään ja valtavia vänkkyräisiä suitaankin hillinnyt Dramaconin ajoista.

Lisäksi arvostelijat tuntuvat olevan sitä mieltä että tarinan löyhyys ja hidas kehittyminen ovat vain hyvä asia, sillä ne antavat niin tekijälle kuin tarinallekin aikaa kypsyä ja hioutua haluttuun suuntaan – ihan niin kuin…

…ihan niin kuin oikeankin mangan suhteen. Woaah.

Chmakovan hyppääminen Tokyopopin uppoavasta laivasta Yen Pressin kelkkaan on joka tapauksessa ollut varmasti ollut fiksu päätös – ja ennen kaikkea se tarkoittaa sitä, että eräällä pahamaineisella suomalaiskustantajalla ei ole juurikaan toivoa saada sitä kökkökääntäviin näppeihinsä. Kenties Egmont voisi toteuttaa tämänkin toiveeni – ihan niin kuin sen edellisenkin? OEL-sarjoja kun on niin kovin vaikea saada käsiinsä täällä susirajalla…

Kun jopa yaoinkustantajat joutuvat miettimään julkaisupäätöksiään kahdesti tiedät, että jotain on vialla.
(Kuvassa legendan maineen saavuttanut “RED HOT YOWEE” -mies.)

Yhdysvaltain mangamarkkinat törmäsivät lasikattoonsa alkuvuodesta 2005, kuten monet varmasti vielä muistavat – samoihin aikoihin kuin One Piecestä oli tulossa Suomen neljäs markettimanga. Manhwasarjojen julkaisuja lopetettiin kuin seinään, ja suosittujen sarjojen tekijöiden vähemmän suositut teokset jäivät lisensoimatta. Kuluneet kolme flippaamattoman pokkarimangan vuotta olivat olleet ylikuumentuneen kasvun aikaa, ja kustantajat – etenkin trendin aloittanut Tokypop – maksoivat siitä karvaan hinnan tungettuaan markkinat liian täyteen tavaraa jolle ei ollut riittävästi ostajia.

Mutta sen yli päästiin. Del Rey oli debytoinut juuri edellisenä vuonna (tuoden emoyhtiönsä Random Housen massan voimin mangan suomalaisiinkin kirjakauppoihin), ja järkevien bisnesvalintojen tekijät menestyivät. Ennen pitkää manhwasarjojakin – noita mangabisneksen kanarialintuja – alkoi jälleen näkyä. Mutta sitten saapui vuosi 2008, ja pahaenteiset merkit ilmestyivät jo ennen varsinaisen laman puhkeamista. Pikkukustantamoja alkoi kaatuilla; jopa yaoikustantajia, ja se jos mikä on hälyttävä merkki.

Pohjois-Amerikan mangamarkkinat eivät ole lainkaan niin pahassa jamassa kuin sen animemarkkinat: yhtään suurta kustantajaa ei ole kaatunut, kuten Geneonille kävi. Hätää kärsimässä ovat lähinnä pienet kustantamot ja typeriä julkaisupäätöksiä tekevät sellaiset – toisin sanoen Tokyopop maailmanmangoineen, ja sekin näyttäisi olevan hiljalleen pääsemässä jaloilleen. Toisin sanoen ollaan edelleen vuonna 2005 alkaneella tasanteella; markkinat eivät kasva, mutta eivät kutistukaan.

Sillä välin Euroopan mangakulttuurin kakkosmaassa Ranskassa tilanne on aika lailla samantapainen. Du9-sivuston Xavier Guilbert analysoi maan sarjakuvamarkkinoita tähän tapaan:

Lue lisää »

Anikin sivistyneen keskustelun alue Arcadia oli hyvä mutta lyhytikäiseksi jäänyt yritys nostaa foorumin tasoa. Valitettavasti se kompastui omaan nokkeluuteensa; ihmiset lähtivät lähestymään sitä väärältä kannalta ja yrittivät hieman teennäisestikin lisätä viesteihinsä sisältöä ja pituutta, mistä syystä sinne kirjoittamisen kynnys nousi lopulta vähän turhankin korkeaksi ja ketään ei lopulta enää kiinnostanut. Oireellisintahan kaikessa oli loppujen lopuksi kuitenkin se, että “pintaa syvemmältä” keskustelemiseen ylipäätään tarvittiin erillinen rajattu alue.

Sillä välin Kvaakin manga-alueella on viimeiset pari vuotta ollut tasaisen hiljaista, mutta keskustelu saavuttaa ajoittain varsin mielenkiintoisiakin sfäärejä – jo siitäkin syystä että aikuisten ihmisten prosenttiosuus keskustelijoista on suurempi. Viime aikojen kiinnostavin keskustelu keriytyi parin Suomessa kasvaneen sarjakuvantekijän, parin Suomessa kasvaneen sarjakuvanlukijan ja yhden Japanissa kasvaneen sarjakuvanlukijan välille siitä, mitä sanan “manga” sopii tarkoittaa. Saisiko sitä käyttää fumettin ja beedeen kaltaisena alkuperämaata leimaavana sanana ollenkaan, vai onko sillä niin selkeästi tunnistettava muotokielensä että se pitäisi ymmärtää tietynkaltaista sarjakuvaa merkitseväksi termiksi?

Vahvin argumentti jälkimmäisen kannan puolesta tuntuu olevan se, että japanilaisen japanilaiselle yleisölle tekemää sarjakuvaa ja länsimaisen länsimaiselle yleisölle tekevää japanilaistyylistä sarjakuvaa on mahdoton erottaa toisistaan – mitä itse sanoisin varsin kyseenalaiseksi väitteeksi, koska vaikutteet johtavat niiden ottajassa hyvin harvoin täysin alkuperäisen kaltaiseen lopputulokseen. Esimerkiksessä klassisessa W.I.T.C.H.-tapauksessa italialaisten piirtäjien mangalukemistoistaan saamat vaikutteet näkyvät lähinnä käsikirjoituksessa ja hahmosuunnittelussa, eivät niinkään sarjakuvakerronnassa tai sivusommittelussa itsessään. Silloinkin kun länsimainen tekijä pyrkii tietoisesti rakentamaan teostaan myös näiltä osin esikuviaan vastaaviksi eron näkee yleensä ainakin taustojen ja harmaasävyjen käytössä.

Mutta entäs sitten kun piirtäjänä on aidosti japanilaisessa sarjakuvantekokulttuurissa koulittu ihminen, mutta käsikirjoittajana länsimainen?

Lue lisää »

Eipä tälle PiQ-tagille sitten lopultakaan paljoa käyttöä tullut; lopetushuhut ja epäviralliset uutiset ovat saaneet vahvistuksen. Newtypen seuraajan neljäs numero jää viimeiseksi; työn alla ollutta viidettä numeroa ei julkaista, ja toimitus on jo tyhjä. ADVilla ei mene todellakaan vahvasti; huhuja liikkuu niin konkkaanmenosta kuin pääkilpailija Funimationille myymisestäkin.

Sillä välin mangapuolen viime viikkojen suurin uutinen on ollut Tokyopopin leikkaukset. Spekulaatio on ollut armotonta – jo siksikin että Tokyopop menetti koko otakuväestön viimeisetkin sympatiat (ne vähät, jotka sillä oli jäljellä – sehän ei tunnetusti ole maksanut tekijöilleen käytännössä mitään) juuri tätä ennen julkaisemallaan mangapilottiohjelmalla, jonka kitaan astuvat nuoret tekijät suostuvat käytännössä luopumaan kaikista oikeuksistaan (myös kreditointioikeudesta) omaan työhönsä kertakorvauksella – jonka suuruus pitää vieläpä itse määritellä. Tuskinpa kovin moni tajuaa pyytää asiallisen suuruista summaa…

Tokyopop siis jakautuu kahtia; Tokyopop Inc. tulee jatkamaan sen manganjulkaisupuolta, Tokyopop Media LLC taas uusmediapuolta sekä niitä maailmanmangaleffoja, joita Stu-setä ilmeisesti edelleen toivoo saavansa joskus myytyä jonnekin Hollywoodiin. Toimialojen uudelleenjärjestelyn ohessa firma on myös irtisanonut 39 työntekijää (35-40 prosenttia koko USA:n vahvuudestaan) enimmäkseen tuotantopuolelta, mikä johtuu tietysti suoraan siitä että sen julkaisut tulevat jatkossa putoamaan USA:ssa lähes puolella ja Britanniassakin viidenneksellä. Samaan aikaan on kiinnitetty huomiota siihen, että Tokyopopin nimi ei ole kesän tärkeimpien mangatapahtumien näytteilleasettajien joukossa – PR-toiminta lienee siis myös juustohöylän alla, vaikka markkinointipuoli säästyikin.

Pahat kielet puhuvat, että selittelyistä huolimatta jakaantuminen kahdeksi yhtiöksi on varotoimenpide horisontissa häämöttävän uusmediakuplan puhkeamisen varalta – Tokyopop on investoinut netti- ja kännykkämangoihinsa, flash-animaatioihinsa ja luoja ties mihin suurimman osan ajastaan ja rahoistaan viimeisen parin vuoden ajan, eivätkä ne selvästikään ole kantaneet hedelmää. Kyse olisi siis kansituolien uudelleenjärjestelystä siltä varalta, että osa liiketoiminnasta uppoaa pian – amputaatiosta kuoliouhan takia.

Lue lisää »

  
Tampere kupliissa saatiin nähdä – erään Inuyashan, jonka funktio panelistien joukossa jäi hieman hämäräksi, jatkuvan mikinominnan ohella – odotetusti myös sarjajulkkareita: Sangatsun uutuus tottelee nimeä Fruits Basket, ja tästä Natsuki Takayan mangasta lienee joku joskus kuullutkin. Egmontin tuorein aluevaltaus taas on – ennakkolipsautusten mukaan – Yasunori Mitsunagan Kaibutsu Oojo, joka lännessä tunnetaan alaotsikollaan Princess Resurrection mutta jonka Egmont aikonee ristiä Hirviöprinsessa Himeksi. (Mikä pelkässä “Hirviöprinsessassa” olisi ollut vikana?)

Näillä sarjoilla on useita olennaisia eroja. 23-osainen moderni shoujoklassikko Fruits Basket on Hopeanuolen jälkeen yksi eniten suomennettaviksi kinuttuja sarjoja, ja se on rapakon takana osoittautunut sellaiseksi hitiksi että Tokyopop on hiljan julkaissut siitä kovakantisen omnibus-version. Vähemmän hypetetty, toistaiseksi kuusiosainen Kaibutsu Oojo taas on surullisenkuuluisaa Kodanshan shounenia, mikä näyttäisi tässäkin tapauksessa olevan huono merkki – haaleahkot arvostelut eivät lupaa hyvää, vaikka vastakkaisiakin mielipiteitä toki löytyy.

Fruits Basket alkaa syksyllä, Hirviöprinsessa Hime heinäkuun lopulla. Sittenpä tuon näkee…

Olen pureskellut Yotsuba&!n suomenkielistä laitosta nyt parin päivän ajan ja todennut sen olevan lähes kaikin puolin loistava inkarnaatio. Koko on muutamaa milliä vaille täsmälleen sama kuin ADVin version, sekä paperin laatu että painojälki taas silminnähden parempia, sivutaitto vailla ärsyttäviä ylimääräisiä marginaaleja ja kulttuuriselitteitäkin on alkanut lopulta löytyä. Hinta on kuitenkin huomattavasti matalampi, joten kenelläkään suomalaisella ei pitäisi olla enää mitään syytä ostaa englanninkielistä versiota.

Käännös on paitsi sujuvakielinen myös monin paikoin hauskempi ja toimivampi kuin englanninnos tai yksikään lukemistani englannin- tai suomenkielisistä fanikäännöksistä: “honyakukan” (kääntäjä) sekoittaminen “konnyakuyaan” eli konnyakuntekijään on käännetty fiksusti “höylään käännöstä” -> “hyytelönkääntäjä”:ksi (ADV käyttää sekaannusta “translator” -> “train spotter”, joka johtaa konsistenttiusongelmiin kun myöhemmissä osissa puhutaan taas konnyakusta), ja “ilmastonpuutos” on suunnilleen loogisin mahdollinen sanasekaannus ikinä. Juha Mylläri on ottanut NGE-käännöksensä saamasta tulikivenkatkuisesta palautteesta opikseen ja jättänyt levottomimmat puhekielisyydet naulaan; Yotsuba&!n suomennos on niin luontevaa yleiskieltä, ettei siihen kiinnitä lukiessa huomiota lainkaan. Ja sehän on jokaisen käännöksen tarkoituskin.

Mutta.

Lue lisää »

Oletteko koskaan miettineet, miksi suomennettu manga on halvempaa kuin englanninnettu?

Lue lisää »

Lue lisää »

Osa 1, osa 2

Maus ei ole hauska. Se on kuitenkin hiton hyvä.
So… how much do you think the language has to do with this? I mean, the French have the term “bandes dessinées”, but in english there are only the terms “comics” and “funnies”, that are essentially the reason why the term “graphic novel” had to be invented. So that the people would understand that there’s more than just simple comedy in there.

PG: Yes, in Finnish you don’t have this kind of problem because “sarjakuvat” only means “serial pictures”, and it doesn’t really have any deeper meaning than that. The word itself doesn’t say that it’s funny. So you don’t really need the term graphic novels, but for us it’s a good thing that this came in, because how else could we ever elevate comics?

PS: It does have the prejudice thing against it. As in how we talked about how British comics are kind of laughed at, like they’re only meant to make jokes. The word graphic novel now in Britain has created its own separate area, because it’s now graphic literature. The British people can now understand it.

PG: You should realize that modesty’s quite a good thing. This term is now being adopted by for example film critics, who have assumed that the graphic novel is going to be science fiction, spectacular, and a bit empty and stressed on explosions and such, and they all describe a bad film being “like a graphic novel”. So still this new term has been twisted and distorted into an another term of derision against comics. And some people also don’t understand that the word “graphic” inclies drawing and think that it inclied explicit, so in a graphic novel nasty material must be shown… these kinds of things.

PS: So in Graphic Novels we took time to talk about this. At the beginning we listed ten things to hate in comics.

PG: Things like “comics are just funnybooks” and “they take no time to read” for example, or speech bubbles. People hate speech bubbles. A lot of people are used to seeing text in a nice kind of type and so on, and we who have been reading comics so much tend to forget that some people haven’t been reading comcis for a long time, maybe ever. And when they look at a spread of comics they think “Where do I begin? All these people shouting at me at once, all these pictures… in which order do I read them?” People say they’re very literate and very sophisticated, but they’re actually not comic literate and don’t know how to read them. So part of the book is about explaining how to read comics. That’s actually what I’m going to speak about today.

Lue lisää »