Aihealue “lol Japan”

2chan on ääretön ja absoluuttinen; sen anonymiteetti on ensimmäistä kertaa mahdollistanut pidättyväisille japanilaisille murtaa julkisesti ulkokuorensa ja vuodattaa ilmoille todelliset ajatuksensa. 99 % kaikesta sen sisällöstä voi olla sitä itseään, mutta tässä kuohuvassa alkulimakeitoksessa sikiää nerokkuuden siemeniä ja kulttuuria; Densha Otokon legenda niistä menestyksekkäimpänä.

Vajaan kahden vuoden olemassaolonsa aikana myös rekisteröitymisen vaativa videosivusto Nico Nico Douga on saavuttanut samanlaisen merkittävän aseman (tullen viitatuksi niin animesarjassa jos toisessakin, fanituotoksista nyt puhumattakaan), ja kulttuuria syntyy myös siellä; anonyymit kommentit rullaavat ruudun ylitse ja saavat aikaan samanlaisen anarkistisen yhteisöllisyyden tunteen kuin 2chanissa. Kommenttien väriin, nopeuteen ja ajankohtaan voi vaikuttaa, joten jotkut luovat niistä työläitä kuvioita, jopa ASCII-kuvia. Video ei koskaan tule olemaan samanlainen kahdella katsomiskerralla.

“Katsojat viihdyttävät toisiaan silloinkin kun videot ovat tylsiä”, sanoo Nico Nicon omistavan Niwango-yhtiön ideamiehekseen palkkaama 2chanin perustaja Hiroyuki Nishimura Wiredin haastettelussa. “Nico Nico Douga on täyttä ajanhukkaa. Mutta ajanhukka on Japanin erikoisala.”

Laiska velttoilija Nishimura – tai “Hiroyuki”, kuten häntä netissä ihailevasti kutsutaan – opetti jäykälle kansalle kuinka rentoutua ja purkaa paineitaan netin kautta. “Amerikkalaisissa elokuvateattereissa ihmiset nauravat ääneen, kun elokuvassa on hauska kohta”, sanoo Niwangon johtokunnan jäsen Tomohito Kinose. “Japanissa sellaista ei näe. Mutta jos penkkien edessä olisi näppäimistöt, kaikki kirjoittaisivat kuin hullut.”

Vaikka enin osa parhaimmistosta kopioidaan lopulta YouTubenkin puolelle on yleensä kuitenkin parasta mennä suoraan alkulähteille, vaikka se vaatiikin aluksi pientä viitseliäisyyttä. Lmmz tulikin sanoneeksi että Japanilla on tällaisissa asioissa miesylivoiman suoma etu puolellaan, mutta veikkaisin että eroja on muitakin; YouTubessa on kuitenkin monin verroin enemmän käyttäjiä, mutta samankaltaisia fanituotoksia, mashuppeja, remixejä eikä viime kädessä myöskään nörttiorkestereita näy läheskään samanlaisessa mittakaavassa. Lienevätkö japanilaiset nörtit vain tottuneempia osallistumaan omaan fandomiinsa kuin länsimaiset – vai pohjaako ero Nico Nicon yhteisölliseen rakenteeseen (videon lataaja voi lisätä videoon pysyvien kommenttien lisäksi mm. äänestyksiä ja automaattisen siirtymän toiseen videoon, ja myös muut kuin videon lataaja voivat muokata sen tageja), joka tekee siitä paljon muutakin kuin vain YouTube-kopion?

Sivustosta avattiin hiljan myös kiinan-, saksan- ja espanjankieliset versiot, mutta näitä kieliä osaamattomille loogisin reitti lienee japaninkielisen sivuston kautta rekisteröityminen. Ohjeita löytyy netistä muutamia, mutta ne kaikki ovat jossain määrin vanhentuneita, joten ajattelin joutessani tehdä omani. Tähän suuntaan siis:

Lue lisää »

Comments 2 kommenttia »

Jason “Manga” Thompson kertoo LJ:ssään, kuinka Hiro Mashima oli jälkeenpäin pyytänyt valokuvia hänestä hänen haastateltuaan tätä San Diego Comic-Conissa – hän kun halusi piirtää hänet sivuhahmoksi Fairy Tailiin.

Ja näin tapahtui; voitte lukea koko luvun One Mangasta. Thompsonin mukaan “pulisongit ovat oikein, mutta tuollaista antennia minulla ei kyllä ole”, ja että on kunnia saada tulla päähenkilön turpaanvetämäksi.


Ja nyt kun mangacameot tulivat puheeksi – muistanko muuten ihan väärin, vai löytyykö muuan Anime-lehden entinen toimittaja Shinshi Doumei Crossin bonusyonkomasta haastattelemassa Arina Tanemuraa?

Avainsanat: ,

Comments Ei kommentteja »


Nico Nico Dougan jokaveljien tuottamasta kulttuurimäärästä tunnetuin on Nico Nico Medley; lukuisten eri peli- ja animebiisien yhteensulautuma, josta on olemassa lukemattomia eri remiksejä. (Olen itsekin postaillut niistä muutamia.)

Nörttien kekseliäisyys on loputon. Joten ennen pitkää tapahtui myös väistämätön; joukko naamioituneita anonyymejä kasaantui yhteen ja perusti Nico Nico Orchestran. Joka soittaa arvatkaa mitä.

Lue lisää »

Comments 2 kommenttia »

MikuMikuDance -animaatio-ohjelman versio 3.0 julkaistiin elokuun loppupuolella. Uutena lisäyksenä siihen saatiin 2chanin Vocaloid-perheeseen synnyttämä harmaahiuksinen Haku Yowane; kaikkien niiden onnettomien vocaloidinkäyttäjien avatar, jotka eivät parhaista yrityksistäkään huolimatta onnistu saamaan Mikua laulamaan kunnolla. Hän on huonoja laulutaitojaan angstaava sakepullonhalailija (moee~), ja videontekijät ovat ottaneet hänet ilolla omakseen – NicoNico on jo täynnä videoita joissa hän esiintyy.

Mutta tämä nimenomainen video tipautti minut silti tuolilta. Tunnistatte varmaan kappaleen ja koreografian…

Huoh. Miksi Japanilla on kunnia maailman hauskimmasta musiikkivideosta, Suomella taas kaikkien aikojen huonoimmasta? Vocaloid-versio ei pärjää alkuperäiselle edes väriskaalan 70-lukulaisuudessa.

Avainsanat:

Comments 5 kommenttia »


Kaikki tuntevat tietysti “ihmistetriksen”; sehän on jo ikivanha juttu. Japanilaisen Tunnels no Minasan no Okage Deshita -ohjelman netissä valtavaksi hitiksi muodostuneessa Brain Wall -osiossa julkkiskisaajat joutuvat asettautumaan sopivaan asentoon mahtuakseen lähestyvän seinän aukosta ja välttääkseen vesialtaaseen tönäistyksi tulemisen. Se käy loistavasta katseluviihteestä; suurin osa epännistumisista syntyy siitä että kisaajat yrittävät vääntäytyä tarpeettomasti aukkojen muotoisiksi vaikka vähempikin riittäisi, ja vahingonilo rehottaa.

“Only in Japan”, eikös vain.

Paitsi että ei.

Jaa-a, mitäköhän siitä tulee? Eihän tämä tietenkään globaalissa mittakaavassa mitenkään harvinaista ole, mutta vähän tuntuu siltä että on vain nähty netissä jotain suosittua ja päätetty tehdä sama… missä ei tietenkään olisi mitään vikaa sinällään, mutta miten pelkästä ihmistetriksestä riittää matskua kokonaiseen puolituntiseen? Kunnollisella budjetilla ja sopivalla annoksella luovaa hulluutta siitä voi tulla tietysti ihan hyväkin show. Mutta todennäköisesti siitä yritetään tehdä yhtä painostavan tylsä kuin italialaisesta versiosta… ja tietenkin ilman sekä spandex-pukuja että bikinityttöjä. Plääh.

Comments Ei kommentteja »

Niidel kirjoitti jokin aika sitten siitä miten internetaikana töidensä jakaminen ilmaiseksi voi olla pitemmän päälle kannattavampaa kuin niiden oikeuksien mustasukkainen varjeleminen. Internet on kuitenkin saanut aikaan monia muitakin jänniä asioita tekijänoikeuksille.

Web 2.0 saa ihmiset esimerkiksi tuottamaan jatkuvasti sisältöä toisilleen ilman minkäänlaista korvausta. Vaikkapa motivaattoritaulun väsäävä ja lopputuloksen toisille nimettömille netinkäyttäjille näyttävä Antti Anonyymi ei odota saavansa omasta pienestä työpanoksestaan edes tunnustusta – kaikki toimii käytännössä kuin sanattomasti sovitun Creative Commons -lisenssin varassa. Mutta koska tällainen toiminta ja sivustot joilla sitä harrastetaan ovat Internetin pohjasakkaa ei tätä toimintaa pidetä minkään arvoisena, saati edes merkityksellisenä.

Lue lisää »

Comments 1 kommentti »

Japanissa, kuten yleisesti tunnettua, alushousut ovat aivan hiton vakava asia – alusvaatevarkaista uutisoidaan näyttävästi ja kohulla, kenties koska vastaavan mittakaavan huume- tai asekauppatapauksia ei liiemmälti löydy. Tämä hiljattain Okayamassa pidätetyn 46-vuotiaan varkaan kokoelma (1666 kappaletta) ei ole läheskään suurimpia koskaan paljastuneita, mutta nätti todistusaineistomeri siitä silti kertyy.


Ajatus poliiseista laskostamassa tätä kaikkea huolellisesti yksi kerrallaan näytille lehdistötilaisuutta varten on ehkä parasta koko jutussa…

Comments 2 kommenttia »

Se että miekalla voi halkaista pistoolinluoteja on eittämättä epäuskottavan kuuloinen mutta empiirisesti todistettu fakta; oikeassa kulmassa se kestää vaurioitta myös teräksen leikkaamiseen tarkoitetun painevesileikkurin. Mutta kuinka monta .50 kaliiperin konekiväärinammuksen osumaa moderni katana tarvitsee katketakseen?


Seitsemän. Ei sillä kunnon taistelukohtausta vielä saisi, mutta kaikki kunnia perinteisille käsityötaidoille – ne edeltävät kuusi miekka hajotti oikein nätisti.

Comments 1 kommentti »

Olen parhaillaan työstämässä Gurren Lagann -juttua seuraavaan Otakuun. En ehkä sanoisi että siitä olisi tulossa yksi parhaita tekstejäni ikinä, mutta loppujen lopuksi minulla on sellainen hytinä että tulen olemaan siihen varsin tyytyväinen. On niin mukavaa voida nähdä itsensä kehittyvän.

Tällä hetkellä olen immersiovaiheessa, jossa pyrin imemään itseeni niin paljon aiheeseen liittyvää materiaalia kuin suinkin saadakseni holistista perspektiiviä koko ilmiöön. Näin ollen saatte katsoa tänään GL-MADeja – katsokaa ja hämmästykää.

Lue lisää »

Avainsanat: , , ,

Comments 1 kommentti »

Meidokahvila, hovimestarikahvila, koulupoikakahvila? Wanha. Akihabaran kahvilabisnes on jatkuvassa liikkeessä, ja jo aikoinaan ohi mennen mainitsemani Hibari-Tein konsepti on uusin rikka rokassa.

Omeletille ketsupilla kirjoitettu “moe” tosin ei ehkä ole se kaikkein esteettisin kattaus… metsästän edelleen sen paikan nimeä, josta tämä kupponen on peräisin. Ghibli-museon kahvilasta saa parempaa settiä.

Avainsanat: ,

Comments 3 kommenttia »