Mitä Ken Akamatsu teki aikoinaan.

Linkkasin jo aiemmin tähän Teikoku Databankin tutkimukseen. Sen mukaan animestudioiden voitot olivat vuonna 2009 laskussa jo toista vuotta peräkkäin; vuodesta 2005 alkanut nousu oli vain tilapäinen buumi, jonka keskiössä olivat “moetyyliset sarjat”, kuten se niitä kutsuu. Mutta vuoden 2007 jälkeen moesarjoja on tunnetusti tullut vähemmän ja vähemmän joka vuosi, ja se kupla on puhjennut – nykyään animen tuottaminen on entistä vaikeampaa “laittoman striimaamisen, vähentyneiden TV-slottien ja kutistuvan DVD-myynnin” johdosta.

Mangaka Ken Akamatsu kommentoi tutkimusta blogissaan (yksittäiseen postaukseen linkkaaminen ei onnistu, mutta postaus on tämä) seuraavasti:

Certainly, the moe boom is finished, and from last year on I think we’re seeing the following phenomena:

1. Male protagonists are absent
Many anime are now nothing but girls, and the role of the “male character being excited by female characters for viewers to empathise with” has disappeared.

2. Male buying power has reduced
Now women buyers of both anime and manga are predominant. Oricon comic rankings show most of the top titles are women-oriented.

3. Male viewers can now empathise with female characters
The number of male fans who simply don’t view female characters as objects of sexual desire at all is increasing, even in titles like “K-ON!”. No more are they just thinking “I want to be part of that circle,” now they are getting into the characters themselves.

A friend of mine was saying “this will be the year of yuri!” thanks to number 3, but unfortunately I get the feeling the popularity of yuri is not quite that great…

(Käännös Sankakun.)

Joku voisi tähän sanoa, että kenties haaremit ovat tosiaan menneet muodista, mutta onhan moesarjojahan silti nykyään aivan helkkaristi. Tähän väliin ensimmäinen luetunymmärtämisharjoitus: mikä on moesarja?

Lue lisää »

Avainsanat: Baka to Test to Shookanjuu, Clannad, Dance in the Vampire Bund, Ef, Gainax, Hidamari Sketch, Hiroyuki Yamaga, Ichigo Mashimaro, K-ON!, Kanon, Ken Akamatsu, Kimi ga Nozomu Eien, Kiss×Sis, Kyooran Kazoku Nikki, Love Hina, Lucky Star, Mahou Sensei Negima, Sketchbook, Strike Witches

Huumorirajoitteisille tiedoksi, että seuraava teksti on parodiaa. Tarkkanäköisimmät voinevat spekuloida siitä mistä se sitä on.

Desuconin järjestämisestä on vierähtänyt jo lähemmäs kolme viikkoa, ja Otakunvirkakin on viettänyt sen ajan hyvin ansaittua kesälomaa. Conin järjestämisessä on nimittäin melkomoinen määrä työtä – sen verran, että muutama uneton yö ei siihen ihan riitäkään. Niistä viimeisin tuli vietettyä conilauantaina green roomissa AMV-kisan keynote-esitystä pikkutunneille asti viimeistellessä. Siinä ehtii jo sitkeinkin coninjärjestäjä päättää mielessään “ei koskaan enää” useampaan otteeseen…

Lue lisää »

Niidel peräänkuulutti aikoinaan conien erikoistumista perimmäisenä ajatuksenaan tietysti se, että japaniaiheisia tapahtumia on jo sen verran paljon, että niille kaikille ei vain riitä kävijöitä jos ne kaikki olisivat samanlaisia. Tällaista kehitystä onkin ollut havaittavissa; Tsukicon on tietysti aina ollut jrock-tapahtuma, Tracon on painottunut sisältötarjontaansa sellaiseen johon kävijät voivat omakohtaisesti osallistua, ja viikko sitten pidetty toinen Bakacon oli tällä kertaa lähtenyt CosplayGaalan jalanjäljissä selvälle cosplaytapahtumalinjalle.

Desuconin ideana on ollut painottua puheohjelmaan, etenkin manga- ja animeaiheiseen sellaiseen. Syynä on alusta alkaen ollut paitsi ideologinen – jotta animeharrastamienn pysyisi animen harrastamisena sen oheisilmiöiden sijaan – myös käytännön peruste: tapahtuma pysyy miellyttävämpänä sekä kävijöille että järjestäjille, kun otetaan selkeä kohdeyleisö ja pyritään miellyttämään sitä.

Mutta tietysti eräät ovat alusta alkaen olleet sitä mieltä, että yritti tapahtumasta tehdä miten erilaista hyvänsä kävijät tulevat kuitenkin todennäköisesti näkemään sen melko samanlaisena muihin tapahtumiin verraten. Sellaistakin on kuulunut, että varsinkaan Desuconin tapauksessa toivottua kohderyhmää nyt ei vain yksinkertaisesti riitä tarpeeksi, ja hengaajaernuja tulee silti olemaan.

Kenties, kenties ei.

Kuunnellessani muiden juttuja Conconista ja lukiessani nettiin laitettuja luentoslaideja mieleeni tuli kuitenkin muuan seikka, joka saattaisi hyvinkin osoittaa että kohderyhmäajattelulla on kuin onkin merkitystä.

Lue lisää »

Avainsanat: Tähtivaeltaja

Toinen tapa jolla kielen dynaamisuus aiheuttaa ongelmia on itse tuotettujen teosten korruptoituminen, ja se on suoraa seurausta termien korruptiosta.

Mitä syvemmälle harrastajakuntaan nämä termit juurtuvat sitä enemmän myös tuottajat ovat tietoisia niistä, ja mitä kauemmin niitä käytetään sitä enemmän ne vaikuttavat myös heidän ajatteluunsa. Tämä on normaalia lamarckistista kulttuurievoluutiota – memetiikkaa. Näin ollen termien laajeneminen, laimeneminen ja ylimalkaistuminen vaikuttaa paitsi siihen miten harrastajat harrastuksensa kohteesta keskustelevat myös siihen miten sitä ylipäätään tuotetaan – onhan toki helpompaa pitchata tuottajalle tai kustantajalle ideaa kun on suosittuja buzzwordeja joilla sitä kuvata, kuten olen jo aiemmin toisaalla maininnut. Pahimmassa tapauksessa tekijät itsekin ovat näiden termien kasvattamia, eivätkä osaa enää murtautua ulos aiemmista muoteista kun eivät ole muuta ikinä nähneetkään.

Lue lisää »

Avainsanat: Bakemonogatari, Haruhi Suzumiya, Katanagatari, Lucky Star, Maaria Laurinen, One Piece, To Aru Kagaku no Railgun, Toradora!, Zero no Tsukaima

Jargon on tarpeellinen asia.

Se helpottaa kommunikaatiota poistamalla tarpeen määritellä joka keskustelun aluksi ne asiat joista puhutaan. Tästä syystä taidehistoriakin jakaa aiheensa tyylisuuntiin ja aikakausiin; ilman sitä jokainen aihetta käsittelevä kirja olisi tuplasti paksumpi, vuosilukujen ja tyylien kuvailujen virratessa kymenä. Luonnollisesti nämä kaikki termit on yleensä keksitty jälkeenpäin, kuvaamaan menneisyyttä ja helpottamaan sen jäsentelyä: hyvä esimerkki on esimerkiksi se tapa jolla amerikkalaisten sarjakuvien fanit ovat jakaneet harrastuksen kohteensa historian kulta-, hopea-, pronssi- ja nykykauteen. Samaan tapaan esimerkiksi termi tsundere on keksitty vasta vuosia ensimmäisten tsundereiden ilmaantumisen jälkeen – jotta Asuka Langleyn ja Naru Narusegawan kaltaisille hahmoille saataisiin kattotermi, ja keskusteleminen yksinkertaistuisi. (Termin lanseerasi vuonna 2001 julkaistu Kimi ga Nozomu Eien.)

Ongelma tulee kuitenkin siitä, että kielellä on taipumus muuttua. Suuremmissa sosiaalisissa rakenteissa se on kielen normaalia kehitystä ja arvolatausten vaihtelua, mutta kun kyse on jargonista joita aktiivisesti keskustelevat pienet piirit käyttävät se saattaa aiheuttaa ongelmia. Kahdella tavalla, tarkkaan ottaen.

Lue lisää »

Avainsanat: Afternoon, Akiko Morishima, Azumanga Daioh, Clannad, Ef, Genshiken, Hidamari Sketch, K-ON!, Kaiji, Kanon, Lucky Star, Princess Maker, Vocaloid

Ensi kuussa ollaan pitämässä Tampereella Concon, Suomen ensimmäinen vapaaehtoistapahtumien järjestäjien seminaari. Idea on vallan loistava, sillä se on ainakin minulle selventänyt sitä kuinka erilaisia jo pelkästään animetapahtumienkin järjestäjät ovat mentaliteeteiltaan ja arvopohjiltaan – roolipeli-, scifi- ja lanitapahtumista puhumattakaan.

Yhdeksi keskustelunaiheeksi tapahtuman irkkikanavalla nousi muutama päivä sitten kävijöiden vähäinen pukeutuminen ja se, miten sitä tulisi rajoittaa sekä heidän itsensä että conien turvallisuuden vuoksi. Keskustelun seuraaminen oli varsin silmiä avaavaa.

Vasemmalla oleva cossi on Impstatuksen, oikealla oleva puolestaan Bladon. Molemmat ovat olleet Animeconissa
sallittuja asusteita (joskin Traconissa Bladoa käskettiin vetämään vaatetta päälle). Saa nähdä ovatko jatkossa.

Lue lisää »

Avainsanat: cosplay

Minulla ei ole enää tapana käsitellä juurikaan ajankohtaisia aiheita, mutta viimeviikkoinen Nick Simmonsin tapaus on moraalin kannalta kiintoisa.

Lue lisää »

Avainsanat: Bleach, Hellsing, Shueisha, Viz

Katsoin So-Ra-No-Wo-Toa, ja tulin ajatelleeksi… jos Haibane Renmei tehtäisiin nyt, sanottaisiinkohan sitäkin tyhjänpäiväiseksi, juonettomaksi moetyttösarjaksi?

Ihmislajille on luontaista se että kokemuksen (=iän) karttuessa osa yksilöistä tulee kyynistymään, ja että näiden yksilöiden ajatusmaailmassa “ennen oli kaikki paremmin” -asenne tulee valtaamaan entistä suuremman prosenttiosuuden. Tämä johtuu osaltaan siitä, että ihmisen preferensseillä on tapana lukkiutua totuttuihin asioihin; osaltaan taas siitä, että lapsena omaksumisaste on korkeampi eikä tyyliseikkoja osaakaan kyseenalaistaa vielä niin paljoa. Jokainen joka on harrastanut animea riittävän kauan tietää omakohtaisesti, että tällaisia ihmisiä löytyy paljon myös tämän harrastuksen parista. (Sivupalkin kysely on tähän aiheeseen relevantti.)

Lue lisää »

Avainsanat: Bakemonogatari, Haibane Renmei, K-ON!, Kuuchuu Buranko, Mononoke, Sayonara Zetsubou Sensei, SHAFT, So-Ra-No-Wo-To

Ei se nyt ihan näin mene. Onneksi.

Kun aletaan puhua mangan aitoudesta ja länsimaisesta mangasta keskustelu kulkee yleensä aina suunnilleen samaa rataa.

Elitistinyyppä A huutaa naama punaisena että vain japanilainen manga on mangaa; ekumeniaspede B heittelee takaisin määritelmäpyyntöjä siitä millaista sarjakuvaa piirtäisi vaikkapa japanilainen mutta lännessä kasvanut tekijä tai länsimainen mutta Japanissa kasvanut tekijä; pseudomanganpiirtäjä C sanoo väliin että ainakin hän itse käyttää mieluiten vain sanaa “sarjakuva”, ja että on hassua että niin moni elitistinyyppä kuitenkin piirtelee itsekin mangatyylisiä hahmoja; kustantaja D sanoo että eikös nyt kaikkea voisi sanoa mangaksi kun sehän kuitenkin tarkoittaa lähinnä tiettyä tapaa myydä ja kuluttaa sarjakuvaa; kustantaja E nokittaa että eivät he ainakaan ole mitään omaa tuotantoaan ikinä mangaksi sanoneet, ainoastaan mangavaikutteiseksi… ja niin edelleen. Jossain vaiheessa joku ehkä linkittää keskusteluun tietoja länsimaisista piirtäjistä mangapiirtäjien avustajina, ja keskustelun toinen osapuoli alkaa hekottaa että näihin teoksiin pitäisi sitten varmaan lätkäistä varoitustarra “saattaa sisältää länsimaisen ihmisen kädenjälkeä”, heh heh.

Suurin ongelma tässä keskustelussa on se, että kaikki osapuolet puhuvat eri asioista. Elitistinyyppä puhuu niistä tarinoista ja hahmoista joita rakastaa ja joiden kaltaisia hänen ei ole onnistunut löytämään länsimaisista yritelmistä; ekumeniaspedelle on aivan sama miksi sarjakuvaa kutsutaan koska hän lukee sarjakuvaa siksi että se on sarjakuvaa; sarjakuvantekijä ei haluaisi leimautua “mangapiirtäjäksi”; kustantajilla on eri julkaisuohjelmat ja motiivit määritelmiensä takana. Mangan määritelmiä on yhtä monta kuin väittelijääkin.

Lue lisää »

Avainsanat: Kodansha, Peepo Choo, Stuart Levy, Tokyopop, Vertical

Jokunen vuosi sitten eräät kyyniset sedät vitsailivat sillä, että joku voisi hyvin vain vuokrata jostain ison tehdashallin ja laittaa sen oven päälle kyltin “Animecon”. Uhkarohkeimmat naureskelivat, että melkein voisi laittaa parin euron sisäänpääsymaksunkin! Mitään muuta ei tarvitsisi tehdä, eikä kukaan valittaisi.

Siihen aikaan se tuntui vielä hauskalta.

Mutta jättäen syrjään sen tosiasian että pari tuhatta ihmistä maksoi kuluneena viikonloppuna ilolla seitsemän euroa siitä että pääsi isoon tyhjään halliin jossa oli myyntipöytiä… Tämänvuotinen Tsukicon oli mielenkiintoinen myös siinä suhteessa että se epäonnistui lähes kaikessa mahdollisessa.

Ihmiset jonottivat tihkusateessa pitkälle iltapäivään, koska lippuja myymässä oli vain pari ihmistä eikä kukaan ollut siitä vastuussa; joku oli hukannut rannekkeita joten sisälle ei voitu ottaa niin paljoa ihmisiä kuin olisi voinut; muotinäytöksen malleja ajettiin kesken vaatteidenvaihdon käytävään koska joku oli unohtanut kertoa että pukuhuoneen täytyy olla tyhjänä bändien kulkiessa sen läpi haastatteluista nimmareita antamaan; osa ohjelmasta peruuntui koska järjestäjien ainoan läppärin omistaja oli lähtenyt illalla kotiin; kesken sunnuntain salista katkaistiin valot useiksi minuuteiksi (kuuleman mukaan “tarkoituksella”); osa myyjistä oli polttanut hihansa pöytien ylibuukkaamisen ja/tai maileihin vastaamattomuuden takia ja jätti kokonaan tulematta; osa ohjelmanjärjestäjistä sai kuulla ovella että joutuu sittenkin maksamaan itsensä sisään, osaa taas käytettiin conin laskuun syömässäkin…

Sitä nyt edes mainitsematta, että conin nettisivuilla lukee edelleen joidenkin aikataulujen selvenevän lähempänä tapahtumaa. Tai sitä, että kävijöille ei ollut lainkaan vettä eikä tuoleja, ja ohjelmaa piti seurata lattialla istuen. (Olettaen että siitä sai edes mitään selvää, koska lavat olivat lähekkäin ja äänentoisto olematonta – silloin kun ääni ei kiertänyt kaiuttimissa.) Kaiken kaikkiaan tilanne oli se, että kukaan ei tiennyt mistään mitään eikä kukaan ottanut vastuuta mistään.

Mutta se siitä – kaikkea tätä on ruodittu jo valmiiksi toisaalla niin Anikissa kuin yhdessä sun toisessakin blogissa, ja tullaan alkuviikon kuluessa varmasti ruotimaan vielä paljon lisää. Loppujen lopuksi voisin kuitenkin heittää villin arvauksen sille, miksi tällä kertaa kävi niin kuin kävi… sellaisen, joka on hyvinkin linjassa sen suhteen mitä kirjoitin Bakaconin jälkeisen postauksen lopussa.

Conilla ei ollut päävastaavaa.

Mitäpä siihen enää voisi sanoa?