Kuva: Kurukuru (Korekita)

Tiedättekö mitä yhteistä on herroilla Hikaru Kotobuki, Sadatoshi Tainaka, Katsuhiko Akiyama ja Teruo Nakano?

He kaikki olivat 80- ja 90-luvuilla toimineen elektropopbändin nimeltä P-Model jäseniä. Bändin, jota johti muuan soolourallaan sittemmin melkoisesti mainetta kerännyt Susumu Hirasawa.

Kakifly on ihan samanlainen fanipoika kuin me kaikki muutkin. Sinällään on ihan hauskaa, että K-ON!in suosio tuo nyt vastavuoroisesti lisähuomiota myös Hirasawalle – ainakin Twitterissä jos ei muualla. (Tätä kirjoitettaessa hänellä on lähemmäs 28 000 seuraajaa…)

Hyväntahdon levittämiseen liittyen: joka postauksesta löytyy tästä eteenpäin myös Flattr-nappi. Olisi mukavaa jos jokainen tämän lukeva viitsisi tutustua konseptiin edes tuon saitin etusivulta löytyvän esittelyvideon verran.

Itse olen sitä mieltä, että mikäli Flattr lyö itsensä läpi isommin se saattaa muuttaa pysyvästi Internetin rakennetta – kenellä tahansa olisi yhtäläiset mahdollisuudet sekä ansaita rahaa sisällöntuottajana että osoittaa kiitollisuuttaan niille sisällöntuottajille joiden töistä nauttii. Scott McCloudin kymmenen vuotta vanha unelma saattaisi käydä toteen…

Toisaalta tämä johtaa siihen, että japanilaisille animaattoreille on huomattavasti tärkeämpää osata piirtää käytännössä millä tyylillä tahansa. Välianimaattoreille tämä on helppoa, sillä hehän vain piirtävät mallista, mutta pääanimaattorit joutuvat sovittamaan oman tyylinsä hyvin tarkkaan hahmodesigneihin – muuten yleisö alkaa valittaa sakuga hookaista (kuten vaikkapa Gurren Lagannin nelosjakson tapauksessa). Toisaalta kohtausanimaattoreiden käyttö hahmoanimaattoreiden sijasta mahdollistaa sen, että kullekin pääanimaattorille voidaan antaa työstettäväksi kohtauksia jotka vastaavat heidän henkilökohtaisia taitojaan, erikoisalojaan tai mieltymyksyään.

YouTubesta löytyy loputtomasti yksittäisten pääanimaattorien töistä tehtyjä MADeja, joten eri animaattorien tyylin oppiminen on helppoa – mitä erilaisimmistakin sarjoista paistaa yleensä jossain määrin läpi kohtauksen pääpiirtäjän henkilökohtainen kädenjälki. Kuka enää viitsii väittää kaiken animen näyttävän samalta?

(Säätäkää resoa isommaksi jos videossa sellainen sellainen optio on, kuvanlaatu kun on parissa videossa melko huono.)

Muita kirjoituksia:

1. Naamanvääntely auttaa tunnelmaanpääsyssä
2. Tilaa! Tilaa!
3. Vaihteeksi erilainen lehdistökatsaus

Muistattehan vielä Takarazukan Phoenix Wright -musikaalin? Nimiroolissa Tomu Ranju?

Nyt myös tekstitettynä.

Tuntuuhan se vähän hassulta että ne esittävät Yhdysvaltoihin lokalisoitua versiota… mutta kun se kerran on ihan yhtä alkuperäinen kuin Japaniin sijoittuva versiokin, niin mikäs siinä.

Tänään onkin sitten blogin toinen vuosipäivä. Tämä vuosi sujui ilman taukoja; olen yrittänyt vähentää täytepostauksien määrää, mutta toisaalta se on johtanut päivitystahdin hidastumiseen… Pitäisiköhän jatkaa turhien video- ja uutispostausten tekemistä, vaikka se loppupeleissä laskisikin blogin painoarvoa?

Muita kirjoituksia:

1. Tervetuloa crossover-iltaan
2. Jokaveli tekee

Minori julkaisi tässä hiljan promovideon uudesta erogestään eden*, joka julkaistaan 18. syyskuuta.

Niin Equality Nown pornonbannauskampanja kuin erogeteollisuuden sisäinen kukkahattupelkokin jatkuvat edelleen, joten minorin nettisivut blokkaavat edelleen ulkomaiset IP-osoitteet. Muiden firmojen kohdalla tilanne on sama – Yuzusoft ei ole vaivautunut laittamaan edelleenkään ilmoille edes mitään ilmoitusta siinä missä VisualArts on korvannut aiemman viestinsä “PLEASE PLAY THE GAME OF YOUR COUNTRY IF YOU PRAY FOR THE WORLD PEACE! :-)” hieman hillitymmällä pahoittelulla.

Mutta meidän gaijinpaholaisten onneksi minori on sentään upannut videonsa YouTubeen. Shinkai tosiaan tykkää tuosta kameranpyörätysefektistä nykyään… Mutta hoippuvien 3D-mallien päälle piirretyt hahmot ovat enää muisto vain. Ja kuinka moni enää edes muistaa Voices of the Distant Starin vielä sitäkin haparoivampaa hahmoanimaatiota?

Muita kirjoituksia:

1. Haruhi Suzumiyan hämmennys
2. Kissojen kokoonajot
3. Mutta miksi Dekabutsu eikä Space Dai-Gun ohjaa Cathedral Terraa?

KyoAnin sarjoista julkaistavia OSTeja ja character song -julkaisuja ja mitälie mahtuu kolmetoista tusinaan, eikä niistä suosituin tietenkään ole poikkeus – viime viikon keskiviikkona julkaistu Suzumiya Haruhi no Gensou on kolmastoista Haruhi-CD. Tällä kertaa kyseessä on orkesteritulkintoja sarjan tunnus- ja taustamusiikeista sekä character songeista; jotain, mikä tietenkin oli ennen pitkää väistämätöntä.

Yllättävintä albumissa on itse asiassa se, että sarjan OST on saatu sovitettua orkesterimuotoon hyvinkin kivuttamasti. Olen aina pitänyt sitä oikein hyvänä soundtrackina, joka myötäilee hyvin KyoAnin linjaa sen suhteen että hyvä animen osatekijä ei paista katsojan silmään tai kiinnitä huomiota, vaan enemmänkin lentää tutkan alla huomiota herättämättä. Taustamusiikkien osalta se on eittämättä kiitettävän monipuolinen, mutta samalla kuitenkin riittävän pliisu ollakseen varastamatta katsojan huomiota tai jäämättä mieleen – klassisen musiikin varsinainen antiteesi siis.

Lisäksi sarjan ne kappaleet jotka jäävät mieleen ovat enimmäkseen poprockia, ja minulla oli varaukseni sen suhteen miten ne istuisivat Japanin filharmonisen orkesterin esitettäväksi. Sitä jotenkin luulisi että hyvin hyvin huonosti, eikös vain?

[Embedattu audio, ks. postaus]

Kenties kyse onkin siitä puoliperverssistä mielihyvästä, että tietää lähes sadan yleensä klassista, arvostettua ja vakavaa musiikkia soittavan ihmisen kokoontuneen jonnekin varta vasten soittamaan jotain, joka alun perin oli puputytöksi pukeutuneen, tulevaisuudesta tulleen taistelutarjoilijan laulama midi-biisi myöhäisyön animaatiossa.

Ei sillä että muutkaan albumin sovituksista huonoja olisivat – koko albumin voi ladata täältä, ja kaikki kappaleet löytyvät tietysti myös YouTubesta. Taidokkaasti esitetty musiikki vain valitettavasti korostaa Aya Hiranon ja Minori Chiharan laulutaitojen keskinkertaisuutta ja kyvyttömyyttä pysyä nuotissa…

Siitä on kauan kun Gainax onnistui viimeksi tuottamaan niin ison hitin kuin Gurren Lagann. Joten ei sinällään ole ihmekään, että musiikkivideoiden sarjan ja kahden elokuvan jälkeen siellä haluttaisiin tehdä vielä jotain muutakin.

Tengen Toppa Gurren Lagann: Kirameki Yoko Box ~ Pieces of sweet stars~, Yokon idolisingle, julkaistiin viime keskiviikkona. Siitä julkaistiin tietysti myös musiikkivideo-DVD:llinen versio, jonka mukana tulee myös 132-sivuinen taidekirja ja seiyuu Marina Inouen haastattelu. Markkinointi on ollut luonnollisesti Yokon parhaisiin avuihin keskittyvää; koko musiikkivideoprojektihan kuulemma lähti käyntiin lähinnä siitä että tyypit halusivat piirtää lisää tyttöjä. Mikäs siinä.

Niin, ja onhan se biisikin toki ihan kiva.

Muita kirjoituksia:

1. Parallel Works
2. Vaihteeksi erilainen lehdistökatsaus
3. Mutta miksi Dekabutsu eikä Space Dai-Gun ohjaa Cathedral Terraa?

Tässä niconiconilinkki siltä varalta että tuo poistetaan. Ja tässä alkuperäinen versio:

Muokkaus 18.5: Voi jeesus noiden höpsöjen japsien kanssa. (Alkuperäinen tässä, jos joku ei tiedä.)

Muita kirjoituksia:

1. I wanna love you tender
2. Pikachu Daikazoku
3. Nice konata

Tässä hiljan julkaistiin uusi One Piece -soundtrack Brookin miehistöönliittymisen kunniaksi. Sillä on paljon metkoja kappaleita – mukaanlukien monia ennenjulkaisemattomia Thriller Bark -taustamusiikkeja – mutta allekirjoittaneen henkilökohtainen suosikki on tämä yhdeksänhenkinen orkesteriversio We Aresta.

[Embedattu audio, ks. postaus]

(mp3)

Pesee sen kymmenentenä OP:nä käytetyn version mennen tullen, sanoisin. Yohoho.

Muita kirjoituksia:

1. Lucky Star OVA main theme
2. Suzumiya Haruhi no Gensou

Voisin alkaa veistelemään siitä miten tyylilliset intertekstuaalisuudet tekevät videosta paljon hauskemman kuin mitä se muuten olisi tuolla kevyen minamikevaikutteisella kasvojenpiirtotyylillään, ja että kuinka noiden alkujaan mangakulttuurista peräisin olevien ja sieltä kaikkeen moderniin japanilaiseen hahmokulttuuriin levinneiden visuaalisten kerrontakikkojen käyttö helpottaa tarinan seuraamista ja poistaa monimutkaisemman animoimisen tarvetta (toisin kuin vaikkapa tässä memevyöryvideossa), ja mitä lie. Mutta en taida viitsiä tällä kertaa…

Pitkälti sen vuoksi että tuo peukkua näyttävä Hideyo Noguchi noissa 1000 jenin seteleissä saa minut repeämään joka kerta. Haha!

<@hrst> Biisi nimeltä KAUPPA, täähän on hyvä juttu.
<@hrst> OSTAN SAARIOISEN LÄPYYYYSKÄÄÄÄÄN, LOMPSASSA ON 70 SENTTIÄÄÄÄäää…

Muita kirjoituksia:

1. Uutuudenhimoa
2. Suzumiya Haruhi no Gensou
3. Ihmemaa

Tämä Rin Kagamine -biisi on nimeltään meltdown, ja se on Xiao-Spheren käsialaa. Se miehitti toissaviikolla ykkössijaa Nico Nicon viikottaisissa Vocaloid-rankingissa, eikä ihme – kiinnittäkää huomiota sanoihinkin.

Ja tietysti jonkun oli jo aivan pakko vetää huppu päähänsä ja tehdä kyseisestä biisistä anonyymi sähköviuluversio. Mahtavaa…

Tämä ryo/supercellin pikku Miku Hatsune -helmi sen sijaan on nimeltään World is mine. Siinäkin sanoitukset ovat varsin tärkeässä osassa, mutta omaan kastiinsa videon nostaa sen kuvitus.

Muita kirjoituksia:

1. I wanna love you tender
2. Ernupoppia
3. Gorillaz joutaa mäkeen