Tämä on varsin yksinkertainen juttu. Onkohan se jopa niin yksinkertainen, että moni ei ole ikinä tullut ajatelleeksi sitä?

Hymyileminen ei muutenkaan ole ikinä ollut itäaasialaisissa kulttuureissa niin merkittävässä asemassa kuin se länsimaissa on. Jokainen on varmasti kuullut japanilaisten firmojen aikoinaan (kenties nykyäänkin?) järjestäneen työntekijöilleen hymyilykursseja – samaan tapaan kuin suomalaiset firmat ovat kouluttaneet työntekijöitään small talkin ja eurooppalaisen poskipusuetiketin saralla. Mutta tästä huolimatta monen japanilaisen hymy näyttää länsimaiseen silmään teennäiseltä.

Hymyilyn sijaan Aasiassa on totuttu tunteiden näkyvän silmistä, ja tällähän animehahmojen suurisilmäisyyttäkin on monelle ihmettelijälle perinteisesti perusteltu. Nyt kun asiaa alkaa ajatella – kuinka monesti dramaattisissa kohtauksissa rajataan kuva nimenomaan hahmon silmiin?

Ja miltähän ulkomaalaisten silmäilmeet japanilaisista näyttävät?

Muita kirjoituksia:

1. Mr. Marianne-karkki

Sarjassamme “hulluja tiedemiehiä”…

Japanin kuuluisin keksijä on 80-vuotias tohtori Yoshiro NakaMats: mies jolla on sulkina hatussaan eniten patentteja koko maailmassa – kolme kertaa enemmän kuin niiden määrässä kakkossijaa pitävällä Edisonilla, minkä hän muistaa mainita jopa käyntikortissaan – ja 144 vuoden elinikätavoite.

Hän väittää keksineensä myös super-Viagran jolla kääntää Japanin syntyvyys nousuun, laitteen jolla kääntää Pohjois-Korean ohjukset takaisin sinne mistä ne ovat tulleetkin sekä ilmaston lämpenemistä vastustavan keinon tuottaa energiaa vedestä. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kuntoilu, neljän tunnin yöunet, politiikkaan pyrkiminen (toistaiseksi tuloksetta), kameroiden haistelu ja jokaisen ateriansa dokumentoiminen (mitä hän on tehnyt viimeiset 38 vuotta). Hän saa parhaat ideansa veden alla vain sekunnin murto-osien päässä hukkumisesta, minkä vuoksi hän sukeltaa vedenkestävän lehtiön kanssa.

Hän ei ole kuitenkaan pelkkä naapureitaan radio-ohjattavilla autoilla ahdisteleva tusinaeksentrikko: hänen keksintöihinsä kuuluvat (ainakin hänen väitteidensä mukaan) mm. CD-levy, faksi, karaokekoppi, pachinkoautomaatti, taksin taksamittari, syntetisaattori ja digitaalikello. Useimmin hänestä kerrottava tarina kertoo kuinka hän keksi keksi disketin vuonna 1952 ja lisensoi sen IBM:lle 1979, joka toi sen markkinoille samana vuonna. IBM kertoo firmalla olevan hedelmällinen ja pitkäkestoinen suhde tohtorin kanssa, mutta ei kommentoi asiaa enempää.

NakaMats väittää ettei ole järin varakas mies koska käyttää kaikki rahansa saman tien uusiin kehitysprojekteihin – mutta hänen valtavassa, energiataloudellisesti omavaraisessa talossaan sijaitseva firmansa Dr. NakaMats Innovation Institute työllistää joka tapauksessa yli sata tutkijaa. (Yksi talon vessoista on päällystetty kullalla – ja sen portti on tietysti 200 tuuman levykkeen näköinen.) Hänen nimellään myydään Japanissa mm. lukuisia terveyselintarvikkeita; hän opettaa filosofiaa Tokion Yliopistossa, josta hän itsekin aikoinaan valmistui; kampanjoidessaan viimeksi Tokion pormestariksi hän sai yli 90 000 ääntä.

Tietty voi olla että hänen kriitikkonsa ovat oikeassa, ja että hän on vain egomaaninen versio Tri Tolosesta – mies, joka elää vuokraamalla vierashuoneitaan höperöille faneilleen jotka ostavat hänen terveystuotteitaan kiskurihintaan. Mutta mielenkiintoinen mies hän näyttäisi olevan siitä huolimatta…

Muita kirjoituksia:

1. Otamatone

Voi Tomoko Kanedaa… Harvemmin 36-vuotiasta naista luullaan ravintolan ovella yläasteikäiseksi, vaikka hän olisikin 146-senttinen. Edes ilman tuota hänen ääntään, joka japanilaisenkin suusta kuulostaa äärimmäisen teennäiseltä ja jollaisella puhumiseen suurin osa länsimaisista naisista tarvitsisi puoli kiloa kurkkupastilleja päivässä.

En ikinä olisi uskonut että kukaan olisi voinut esittää Chiyo-chania normaalilla äänellään. (Sanovat että hän pystyy tuottamaan ääniä jotka ovat ihmisen kuuloalueen ulkopuolella, ja että hänen äänensä muuttuu heliumin hengittämisestä tuskin lainkaan.)

Mutta mikäs sen kannustavampi tarina kuin tämä. Oli äänesi sitten miten kummallinen tahansa (ja olit sen takia sitten miten sopimaton normaaleihin OL-töihin tahansa) voit aina löytää töitä ääninäyttelijänä!

Keksijä-taiteilija Nobumichi Tosa on höpsö mies. Hänen uusimman soittimensa nimi viittaa nuijapäähän, ja siltähän se näyttää ja vähän kuulostaakin… Tai nuijapään ja nuotin jälkeläiseltä.

Nettisivuilta saa melko huonon kuvan hänen erilaisista masiinoistaan, mutta tässä videossa näkyy niistä muutamia.

Muita kirjoituksia:

1. Darth Vader soittaa patarumpuja
2. My brain is very important

Muistattehan vielä Takarazukan Phoenix Wright -musikaalin? Nimiroolissa Tomu Ranju?

Nyt myös tekstitettynä.

Tuntuuhan se vähän hassulta että ne esittävät Yhdysvaltoihin lokalisoitua versiota… mutta kun se kerran on ihan yhtä alkuperäinen kuin Japaniin sijoittuva versiokin, niin mikäs siinä.

Tänään onkin sitten blogin toinen vuosipäivä. Tämä vuosi sujui ilman taukoja; olen yrittänyt vähentää täytepostauksien määrää, mutta toisaalta se on johtanut päivitystahdin hidastumiseen… Pitäisiköhän jatkaa turhien video- ja uutispostausten tekemistä, vaikka se loppupeleissä laskisikin blogin painoarvoa?

Muita kirjoituksia:

1. Tervetuloa crossover-iltaan
2. Jokaveli tekee

(Viimeksi mainittu näyttää häiritsevän paljon Tommy Tabermannilta. o_O)

Cutin alla muutama video lisää.

Pienten vihaisten tsunderetyttöjen ja pienten vihaisten alkemistien pikkuveljien erikoisosaaja Rie Kugimiya:

KyoAni-fanipoikien märkä uni Aya Hirano:

Herkkien, hämmentyneiden tai muuten vain pihalla olevien roolien taitaja Mamiko Noto (tässä Monsterin nauhoituksissa):

Sukupuolisen tasa-arvon nimissä voisi tietysti linkata myös tämän kaksiosaisen 2×2 Shinobudenin näyttelijöiden haastattelun, jonka kirkkaimpana tähtenä loistaa luonnollisesti Onsokumarua esittänyt Norio Wakamoto. Sen ensimmäinen osa löytyisi Youtubestakin, mutta ilman tekstityksiä – joten ottakaa sen sijaan tämä.

Muita kirjoituksia:

1. Tilaa! Tilaa!

No jaa, voisi tuo tukka olla vähän töyhtömäisempi… ja tietysti tummempi, kuten tässä esiproduktiokuvassa. (Edgeworthin tukka on parempi.) Puhumattakaan siitä, että alkuperäistä soundtrackia olisi voinut hyödyntää enemmänkin…

Mutta joka tapauksessa sielua korpeaa, ettei tule koskaan näkemään tuota livenä. Tssh.

Muokkaus 3.3: Ja jatko-osaa pukkaa. Hohoho…

Muita kirjoituksia:

1. Joillekin taito, joillekin kirous
2. Nice konata
3. Koska realistisempi grafiikka on paremman pelin merkki

             

Mainichi Shimbun kertoo Kazuo Umezun voittaneen oikeudessa keskiviikkona! Hänen kichijojilaiset naapurinsahan olivat haastaneet hänet oikeuteen, koska heidän mielestään hänen erikoinen talonsa “tuhoaa maiseman.” Tylsimykset.

Tuomari Minoru Hatakeyaman mielestä talo ei kuitenkaan ollut niin kamala kuin mitä naapurit sanoivat. “Sen värityksen voi toki sanoa pistävän ympräillä asuvien silmään, mutta ei sen voi sanoa tuhoavan maisemaa”, hän sanoi syytteen hylkäämisen jälkeen.

72-vuotias eksentrikko Umezu itse näytti varsin tyytyväiseltä oikeussali-istunnon jälkeen – tyylilleen uskollisesti pukuun ja punavalkoraidalliseen kravattiin pukeutuneena. “On kuin kevät olisi tullut aikaisin”, hän sanoi. “Uskon että aika parantaa asiat (naapureiden suhteen).”

Tässä aiempi uutisvideo niille, joille tapaus ei ole tuttu. Kuinkakohan helppoa Umezun kämppä olisi löytää, jos matkustaisi Musashinoon? Tekisi melkein mieli lähteä pyhiinvaellukselle…

Muita kirjoituksia:

1. Lucky Star OVA main theme
2. Shunkashuutou
3. Taro Asosta Japanin pääministeri

Tämä Rin Kagamine -biisi on nimeltään meltdown, ja se on Xiao-Spheren käsialaa. Se miehitti toissaviikolla ykkössijaa Nico Nicon viikottaisissa Vocaloid-rankingissa, eikä ihme – kiinnittäkää huomiota sanoihinkin.

Ja tietysti jonkun oli jo aivan pakko vetää huppu päähänsä ja tehdä kyseisestä biisistä anonyymi sähköviuluversio. Mahtavaa…

Tämä ryo/supercellin pikku Miku Hatsune -helmi sen sijaan on nimeltään World is mine. Siinäkin sanoitukset ovat varsin tärkeässä osassa, mutta omaan kastiinsa videon nostaa sen kuvitus.

Muita kirjoituksia:

1. I wanna love you tender
2. Ernupoppia
3. Gorillaz joutaa mäkeen

Magabon on 22-vuotias floridalainen Japani-fani, jonka harrastus on ladata YouTubeen videoita joissa hän tuijottaa kameraan, poseeraa söpösti ja sanoo silloin tällöin pari sanaa japania. Hänestä tuli tänä vuonna Japanissa todella epätodennäköinen youtubejulkkis, kun J-Cast kirjoitti hänestä tammikuussa.

Tätä videota on tällä hetkellä katsottu 2 200 000 kertaa. Ihmeellisiä ovat Internetin sattumat…

Huhtikuussa TV-kanava Gyao kutsui hänet vieraakseen erääseen ohjelmaansa. Siinä hän ei ollut ihan yhtä edustavan näköinen…

Varsin japanilaiset hampaat ainakin! Selvää tarento-ainesta siinä suhteessa, niin teennäinen kuin muuten onkin.

Muita kirjoituksia:

1. Jokaveli tekee
2. Nice konata