Uuden Anime-lehden numeroa on nyt pureskeltu pari viikkoa, ja kansa on puhunut. Sanallisessa palautteessa vanhaa toimituskuntaa kaipaillaan kovasti, ja noiden muutaman vanhan avustajan esiinnostaminen on tässä yhteydessä suoraan sanoen lähinnä naurettavaa.

Viime kerralla mainitsin jo siitä, miten ongelmallista tällaisessa tilanteessa olevalle kustantamolle on se, että otakukulttuurin kirjoittajapohja on niin kapea. Uusimmassa Anime-lehdessä oli yksitoista sivua juttuja vailla mainintaa kirjoittajista, ja monet spekuloivat niiden olevan vanhan toimituksen käsialaa. Näin ei kuitenkaan ole; ne ovat NEO-lehden numerossa 35 ilmestyneitä artikkeleita, lisenssillä ostettuja sellaisia.

Lehden tason lasku on varmasti vain tilapäinen, mutta jää nähtäväksi miten se tästä tokenee; lisenssijutuilla ei pitkälle pötkitä, ja saa nähdä mistä lehti saa uusia sisällöntuottajia. Uuden päätoimittajan linja on muokata lehteä kotimaakeskeisempään ja myös muille kuin otakuille lähestyttävään suuntaan, joten jää nähtäväksi millainen lopputuloksesta muodostuu.

Ensi viikonloppuna vierailen H-Townin Töölön luolassa katsomassa, mitä vanhasta lehdestä on pelastettavissa. Mutta jo sitä ennen kustantamoa on odottamassa varsin ikävä yllätys vyön alle… Koska sanotaanko vaikka näin: toimitusjohtaja Harri Mannisen epäilykset siitä, että Animen vanhan toimituksen joukkopaon syynä olivat suunnitelmat kilpailevan julkaisun perustamisesta eivät olleet lainkaan kaukaa haettuja. Eivät ollenkaan.

Mimiko Median julkaisema Japan Pop – tilattavissa ja levityksessä ensi viikolla. (Ei ainakaan vielä lehtipisteissä, mutta Fantasiapeleissä kyllä.) Lehteä tekemässä arvatkaa ketkä.

Avainsanat: Anime-lehti, H-Town, Japan Pop, Juha Wakonen, Mimiko Media, NEO

Syksy on jo pitkällä, ja se näkyy säässä. Japanissa kevät sen sijaan on vasta päättymässä, ainakin mitä TV-animeen tulee; on käsillä taas se hetki, kun kevätkaudella alkaneet kaksikuriset eli 24-26-jaksoiset sarjat ovat päättymässä ja antamassa tietä syksyn uutuussarjoille.

Tämä /a/:sta talteen otettu kollaasi sisältää suurin piirtein kaikki syyskauden animesarjat; ohjelmistosta löytyy mm. pari odotettua kakkoskautta, jonkin verran deittisimutaustaisia haaremisarjoja (etenkin Clannad, koska Key + Kyoani = profit), jokunen lupaavan kuuloinen shounensarja sekä tietysti Ghost Hound, Masamune Shirow’n uusin. Kollaasissa on iloisesti sekaisin kaikkien kohderyhmien sarjoja, mutta Japanin ulkopuoliselle katsojallehan on tunnetusti herttaisen yhdentekevää onko torrentin mukana imuttuva jakso nauhoitettu arkiaamun piirrettyjen seasta vai keskellä yötä maksukanavalta – tai TV:stä ylipäätään. Ellei sitten puhuta animaation laadusta ja ohjelman sisällöstä, joka ei ole enää katsomisen vaan harrastamisen piiriin kuuluva keskustelu.

Sen sijaan voisin herätellä keskustelua yritysnäkökulmasta. Ei kuitenkaan oikeuksienomistajien sellaisesta – johon en palveluntarjoajan käyttöehdoista johtuen ota kantaa – vaan medianäkökulmasta; tarkemmin sanottuna kriitikon näkökulmasta.

Joidenkin katsantakantojen mukaan sarjoja riittää kyllä arvosteltaviksi ilman että käsiteltäisiin “uusia” (eli lännessä julkaisemattomia) sellaisia lainkaan. Tämä näkökanta ei kuitenkaan ota huomioon sitä tosiseikkaa, että suomalaiset ostavat muutenkin hyvin vähän animea. Suomalaisessa animenjulkaisukulttuurissa ei tulisi mieleenkään ajatella koulun säilytyslokeron näköistä metallista School Rumble -artboksia, jonka sisään DVD:t kerätään ja jonka voi koristella jokaisen DVD:n mukana tulevilla pikku magneeteilla. Mangan kanssa asia on ostamisen kannalta kokonaan toinen; osaksi siksi että näytöltä lukeminen ei ole kivaa, osaksi siksi että tarjonta ja hinta ovat kokonaan eri maailmasta.

Jos animea ei osteta, sitä ladataan. Tämä liittyy erääseen otakuuden avainpiirteistä; se ei ole kuin ihan nuorten nyypiöiden kohdalla sellaista kritiikitöntä fanittamista, jollaisena media sen usein esittää. Aktiivinen harrastaminen tarkoittaa kaiken muun ohessa myös sitä, että fanitetaan tiettyjä sarjoja – ja jos näitä sarjoja ei ole lännessä julkaistu, se ei otakun näkökulmasta katsoen ole otakun itsensä vika. Ei kukaan voi odottaa, että fani odotettaisi pahimmassa tapauksessa jopa vuoden, että jokin tietty nimike saisi englanninkielisen julkaisun. Suomi ei ole kulutusjuhlan Yhdysvallat; näillä importhinnoilla pelkät heräteostokset DVD-hyllyillä eivät kerää hyvällekään sarjalle kovin montaa uutta fania.

Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että sarjaa seurataan silloin kun se tulee nyt; tämän syksyn uutuuksille onkin jo perustettu parikin ketjua. 90-luvun kasettiklubikulttuurissa otakukasteensa saaneille tämä on itsekäs ja ahne tapa harrastaa, mutta ilman sitä harrastajakulttuuri ei olisi koskaan kasvanut niin suureksi kuin se nyt on. Tämän tiedostaa myös alan suurin media Anime News Network, jonka artikkelirepertuaariin on jo vuodesta 1999 asti kuulunut kauden uusien sarjojen esittely; se miten näihin sarjoihin on tutustuttu jätetään hienovaraisesti lukijan pääteltäväksi. Ajan hermolla pysyvän median kannattaa tiedostaa tämä, mikäli se aikoo vedota kohdeyleisöönsä.

Resurssit tietysti vaikuttavat asiaan. Kannattaa muistaa, että ANN:lla on peräti kaksi täysipäiväistä sisällöntuottajaa; se on enemmän kuin esimerkiksi Anime-lehdellä oli loiston päivinäänkään.

Avainsanat: Anime-lehti, Clannad, Ghost Hound, Key, Kyoto Animation, Masamune Shirow, School Rumble

Vietämme parhaillaan cosplayviikkoa. Ajatus cosplayaamisen tunnettuuden kasvattamisesta on ihan söpö, samaten ajatus ajoittaa tempaus vuoden viimeisen tapahtuman yhteyteen – ikävästä syyssäästä huolimatta.

Myös ajatus cosplayn ottamisesta osaksi otakun arkipäivää on eittämättä mielenkiintoinen. Se tuo mieleen Xuenayn Anime 3/2005:ssä ilmestyneen kolumnin Otakun päiviä, joka sai aikoinaan aika nihkeän vastaanoton. Näin jälkikäteen katsottuna kolumnin välittämä sanoma oli ihan aiheellinen, vaikka se suurimmalta osalta lukijoista ilmeisesti hukkuikin hieman överiksi vedetyn kärjistyksen alle. (Tuo sanomahan siis oli “Japani ja sen harrastaminen on kiva juttu, mutta pitää elämässä muutakin olla.”)

Näkemykset ovat siis tavallaan osittain vastakkaiset. Cosplayviikko (johon ei sivumennen sanoen kuulu väliviivaa sen paremmin kuin “animetapahtumaan” tai “olympiakisoihinkaan”) on herättänyt positiivista vastakaikua ainakin nuorempien harrastajien taholta, mutta soraääniäkin on kuulunut jonkin verran. Onko cosplay sellainen asia, jonka ylipäätään tarvitsisi olla osa arkea? Cosplayasut ovat kuitenkin naamiaispukuja, sanan laajemmassa merkityksessä. Nämä ovat eittämättä hyviä pointteja.

Joka tapauksessa asia on varmasti monessa mielipiteitä herättävä – ja positiivinen julkisuushan on aina hyväksi. Kunhan se vain pysyisikin sellaisena.

Avainsanat: Anime-lehti, cosplay

Tarinan virallinen versio:

Uudeksi Anime-lehden päätoimittajaksi on valittu fil. yo. Juha Wakonen, 30. Hän seuraa työssään entistä päätoimittajaa Jari Lehtistä.

Pitkän linjan animeharrastaja Wakonen on toiminut vapaana toimittajana ja kirjoittanut moniin kotimaisiin julkaisuihin, mm. Aamulehteen, Sue-lehteen ja Pelaaja-lehteen. Hän on opiskellut mediatutkimusta ja journalistiikkaa Turun yliopistossa ja toiminut Helsingin avoimessa yliopistossa elokuvatutkimuksen opettajana.

Anime-lehden tekijäjoukkoihin liittyy samalla uusia alan asiantuntijoita, mm. mangatuntija, sarjakuvapiirtäjä Reima Mäkinen sekä kotimaisen fanijulkaisun Otakun päätoimittaja Petteri Uusitalo.

Anime-lehti on perustettu vuonna 2005 ja se ilmestyy 8 kertaa vuodessa.

Tarinan epävirallinen versio:

H-Town oli taloudellisissa vaikeuksissa yritettyään julkaista useampaa pelilehteä kuin mitä maan markkinoille mahtui – kustantamon aiempi tavoitehan oli olla vuoteen 2007 mennessä “Pohjoismaiden suurin pelilehtien julkaisija”. Kaikessa hiljaisuudessa haudattu PCpelaaja-lehti ja muut kokeilut söivät rahaa, eikä esimerkiksi Anime-lehden avustajille maksettu kovin paljoa. Tai tarkemmin sanoen myös “toimittajiksi” nimitetyt toimituksen jäsenet saivat palkkionsa avustajaluonteisesti, juttukohtaisilla korvauksilla.

Tämän lisäksi kustantamon ja lehden välinen dialogi ei oikein pelannut. Animen vanha toimitus oli hyvin autonominen, ja informaatiokatkokset esimerkiksi sen suhteen keille ja kuinka paljon oli maksettava Finnmanga-palkkioita olivat tavallisia. Ennen pitkää myös Kekko leipiintyi päätoimittajuuteen jouduttuaan tekemään lopulta puolet jokaisesta lehdestä itse ja erosi.

Samaan aikaan osa H-Townin osakkaista oli tyytymättömiä siihen, ettei haluttua kasvua ollut tapahtunut, ja halusi pistää pillit pussiin lopullisesti. Kustantamo päätti keskittyä tuottaviin julkaisuihinsa, toisin sanoen Pelaajaan ja Animeen; liian vähän tuottavat Finnmanga ja Roolipelaaja saisivat mennä. Silloista toimitusjohtajaa Petteri Moisiota tämä ei miellyttänyt, joten hän lähti lätkimään ja vei Roolipelaajan mennessään. Finnmangan jatko on toistaiseksi epäselvä, mutta Tomokon mukaan hän aikoo ehdottomasti jatkaa sitä tavalla tai toisella.

Kaikki tämä yhdessä jo toukokuussa levottomia huhuja synnyttäneen Lassi Kurkijärven siirtymisen Pelaajan riveistä Sanoman leipiin sai aikaan sen, että Kekon lisäksi myös käytännössä koko Animen vanha toimitus irtisanoutui. Osa heistä teki myös varsin selväksi sen, että he eivät enää tämän kustantamon kanssa asioi.

Noin kuukautta myöhemmin sain virkaatekevältä päätoimittajalta sähköpostin, jossa haeskeltiin Animelle uutta toimitusta. Olin jo jonkin aikaa kuullut huhuja, joista joissakin oli puhuttu jopa konkurssista, joten tiesin varsin hyvin mitä vastata. Päätoimittajaksi tai muuhunkaan vastuutehtävään en alkanut pääasiallisesti siitä syystä, että tämän maan ainoa henkilö, joka osaisi tehdä Animen kaltaista lehteä on Kekko. Koen kuitenkin moraaliseksi velvollisuudekseni estää Suomen animelehdistön keskiarvon tippumista pakkasen puolelle, joten suostuin lehden taustalla toimivaksi “asiantuntijaksi”. (Mikä ei tiedotteesta käy ilmi. Reimakaan ei ollut täysin tyytyväinen siihen, miten hänen roolinsa siinä ilmaistaan.)

H-Townin uusi toimitusjohtaja Harri Manninen on sitä mieltä, että Anime on jo riittävän vahva ja tunnettu julkaisu menestyäkseen, vaikka sen tekijät vaihtuisivatkin – mutta kuten hän itsekin myöntää on otakuyhteisön tiiviys hänestä poikkeuksellista. Pidän lisäksi hieman huolestuttavana sitä, että päätoimittajan lisäksi lehden uudesta toimituksesta ei ole vielä mitään tietoa… etenkin, kun hyvin suuri kokonaisprosentti kyvykkäistä ja mahdollisista henkilöistä kuului jo edelliseen toimitukseen.

Joka tapauksessa olen varsin skeptinen Anime-lehden tulevan tason suhteen. Se oli hyvä ja otakuystävällinen lehti pääasiassa Kekon juttujen vuoksi; jos hänet otetaan pois, mitä jää jäljelle? Palaamme asiaan, kun se on selvillä.

Avainsanat: Anime-lehti, Anna Stenman, Finnmanga, H-Town, Jari Lehtinen, Juha Wakonen, Reima Mäkinen