Linkkasin jo aiemmin tähän Teikoku Databankin tutkimukseen. Sen mukaan animestudioiden voitot olivat vuonna 2009 laskussa jo toista vuotta peräkkäin; vuodesta 2005 alkanut nousu oli vain tilapäinen buumi, jonka keskiössä olivat “moetyyliset sarjat”, kuten se niitä kutsuu. Mutta vuoden 2007 jälkeen moesarjoja on tunnetusti tullut vähemmän ja vähemmän joka vuosi, ja se kupla on puhjennut – nykyään animen tuottaminen on entistä vaikeampaa “laittoman striimaamisen, vähentyneiden TV-slottien ja kutistuvan DVD-myynnin” johdosta.
Mangaka Ken Akamatsu kommentoi tutkimusta blogissaan (yksittäiseen postaukseen linkkaaminen ei onnistu, mutta postaus on tämä) seuraavasti:
Certainly, the moe boom is finished, and from last year on I think we’re seeing the following phenomena:
1. Male protagonists are absent
Many anime are now nothing but girls, and the role of the “male character being excited by female characters for viewers to empathise with” has disappeared.
2. Male buying power has reduced
Now women buyers of both anime and manga are predominant. Oricon comic rankings show most of the top titles are women-oriented.
3. Male viewers can now empathise with female characters
The number of male fans who simply don’t view female characters as objects of sexual desire at all is increasing, even in titles like “K-ON!”. No more are they just thinking “I want to be part of that circle,” now they are getting into the characters themselves.
A friend of mine was saying “this will be the year of yuri!” thanks to number 3, but unfortunately I get the feeling the popularity of yuri is not quite that great…
Joku voisi tähän sanoa, että kenties haaremit ovat tosiaan menneet muodista, mutta onhan moesarjojahan silti nykyään aivan helkkaristi. Tähän väliin ensimmäinen luetunymmärtämisharjoitus: mikä on moesarja?
Se helpottaa kommunikaatiota poistamalla tarpeen määritellä joka keskustelun aluksi ne asiat joista puhutaan. Tästä syystä taidehistoriakin jakaa aiheensa tyylisuuntiin ja aikakausiin; ilman sitä jokainen aihetta käsittelevä kirja olisi tuplasti paksumpi, vuosilukujen ja tyylien kuvailujen virratessa kymenä. Luonnollisesti nämä kaikki termit on yleensä keksitty jälkeenpäin, kuvaamaan menneisyyttä ja helpottamaan sen jäsentelyä: hyvä esimerkki on esimerkiksi se tapa jolla amerikkalaisten sarjakuvien fanit ovat jakaneet harrastuksen kohteensa historian kulta-, hopea-, pronssi- ja nykykauteen. Samaan tapaan esimerkiksi termi tsundere on keksitty vasta vuosia ensimmäisten tsundereiden ilmaantumisen jälkeen – jotta Asuka Langleyn ja Naru Narusegawan kaltaisille hahmoille saataisiin kattotermi, ja keskusteleminen yksinkertaistuisi. (Termin lanseerasi vuonna 2001 julkaistu Kimi ga Nozomu Eien.)
Ongelma tulee kuitenkin siitä, että kielellä on taipumus muuttua. Suuremmissa sosiaalisissa rakenteissa se on kielen normaalia kehitystä ja arvolatausten vaihtelua, mutta kun kyse on jargonista joita aktiivisesti keskustelevat pienet piirit käyttävät se saattaa aiheuttaa ongelmia. Kahdella tavalla, tarkkaan ottaen.
Voisin muun sisällön puutteessa näyttää tämän toissapäivänä julkaistun trailerin Ef – The Latter Talelle, joka on toinen osa Minorin menestyksekkäässä ja kehutussa Ef-erogesarjassa. Jos en muusta syystä niin huoratakseni jälleen kerran Makoto Shinkaita, joka tällä kertaa näyttäisi uskaltautuneen yrittämään parin sekunnin verran 3D-hahmoanimaatiotakin. Tuubilaatua parempaa haluavat löytävät sitä täältä.
Myös viimevuotinen SHAFTin animeversio kannattaa katsoa, koska sekin on ihan kelpo sarja. Ja miksei sovituskin.
Kirjoitukset (RSS)