Tässä lupaamani Nekocon-luento sellaisena kuin sen lupasin; muutamalla lisäinfon palasella höystettynä ja kahteen palaseen katkaistuna. Jälkimmäinen puolisko ensi kerralla.

Lue lisää »

Avainsanat: Aura Ijäs, Elli Puukangas, Emma Kantanen, Hollow Fields, Ken Akamatsu, Kiyohiko Azuma, Maura Manninen, Nelly Sääksjärvi, Päivi Niinikangas, Vartijat

(Arvosteluun liittymättä toivoisin, että mahdollisimman moni lukisi Vehin parannusehdotukset Animeunionin verkkopuolen suhteen. Asia on tärkeä ja ajankohtainen, ja näistä aiheista löytyy aivan liian vähän julkista keskustelua – minkä lisäksi kyseisten ehdotusten toteuttaminen keventäisi Animeunionin organisaatiota huomattavasti demokraattisempaan, merkityksellisempään ja ennen kaikkea toimivampaan suuntaan; sellaiseen, jollainen sen piti alun perin ollakin.)

Heikki Valkaman Vartijat -projektin historia on pitkä ja värikäs – niin pitkä, että Watchmenin suomenkielinen julkaisukin oli sen nimen keksimisen aikoihin vielä haave. Sarjan kuvittajaksi alun perin kaavailtu piirtäjä vetäytyi projektista koska piti juonta kliseisenä ja hahmoja yksiulotteisina, minkä lisäksi häntä arvelutti projektin epävarmuus; sen budjettia hierottiin koko kesä 2006, ja jossain vaiheessa näytti jo siltä ettei sellaista saataisi lainkaan. Hän vetäytyi projektista lopulta aikataulusyistä.

Matalammat standardit omaava piirtäjä löytyi, kun asianomaiset törmäsivät arvosteluun Elli Puukankaan Shunkashuutou 1 -omakustanteesta Kvaakissa. En tiedä millainen budjetti projektille loppujen lopuksi saatiin aikaan, mutta kovin mittava se ei ilmeisesti ole: Puukangas joutui käymään koulun ohella myös töissä sarjakuvaa tehdessään, mikä valitettavasti näkyy jäljessä.

Lue lisää »

Avainsanat: Elli Puukangas, Heikki Valkama, Pauliina Högman, Reima Mäkinen, Sangatsu Manga, Vartijat

Sangatsu Manga aloittaa maaliskuussa Elli Puukankaan piirtämän ja entisen mangakääntäjä Heikki Valkaman käsikirjoittaman Vartijat-sarjakuvan julkaisemisen. Huhujen mukaan projekti on ollut Sangatsulla tekeillä jo pitkään – niin pitkään, että ehdin jo luulla huhujen kylmenneen – mutta ongelmana on ilmeisesti ollut käsikirjoitukseen koskemaan suostuvan piirtäjän löytäminen.

“Jännitystä ja huumoria yhdistelevä sarja sijoittuu Suomeen ja erityisesti sen metsiin. Nuori Seiya, joka on äitinsä puolelta japanilainen, saapuu suomalaisen isänsä kotimaahan – ja tulee heti vedetyksi outojen tapahtumien pyörteeseen. Keitä ovat salaperäiset ”vartijat”, joiden sukua hän kuulee olevansa? Mitä ovat eriskummalliset otukset, joita hiippailee kylmän ja pohjoisen maan metsissä? Ja mikä on Seiyan itsensä osa kamppailussa, jota käydään piilossa tavallisten ihmisten katseilta…?”

Levottomuutta herättävästä kuvauksesta huolimatta tulossa on todennäköisesti varsin kelvollista tavaraa, sillä Erwilin ongelmana on hänen aiemmissa töissään ollut lähinnä vain käsikirjoituspuoli. Vähän omaperäisemmän nimen perään voisi natista, mutta allekirjoittaneessa herättää pään seinäänhakkaushaluja lähinnä teoksen wapanilainen lukusuunta… Miksei tekstejäkin voisi saman tien latoa oikealta vasemmalle, koska japanilaisetkin tekevät niin? Ja ääniefektitkin lienevät tietysti jälleen kerran kanoin? Ei sentään, huh.

Typeryyksiä löytyy tietysti muualtakin. Koska sarjakuvan mainostettiin olevan “SE 2″ on sitä vastaan luonnollisesti syntynyt jo runsaasti pettynyttä porua. Enin osa on onneksi vain sitä, mutta mukaan mahtuu myös anaalista “pseudomanga ei oo oikeeta mangaa” -vinkumista ja itkemistä siitä, kuinka vähempiarvoiset länsimaiset sarjakuvat yrittävät naamioitua pyhäksi mangaksi. Kertokaas minulle kuitenkin yksi asia, oi te pseudomanganvihaajat: miksi enimmän osan elinikäänsä japanilaista sarjakuvaa lukeneiden piirtäjien piirtotyylissä ei saisi näkyä vaikutteita japanilaisesta sarjakuvasta? Eikö se ole ihan, no, luonnollista?

Joka tapauksessa on sanomattakin selvää, että tämä on Iso Asia – kyseessähän on kuitenkin ensimmäinen suuren kustantamon julkaisema, täysin suomalaisin voimin tehty mangatyylinen sarjakuva. Siitä riippuu epäilemättä paljon.

Avainsanat: Elli Puukangas, Heikki Valkama, Sangatsu Manga, Vartijat

Comic Campusin voittajat julkistettiin joulun alla kaikessa hiljaisuudessa; voittosijoille ylsivät Erwil, Anniina85 ja Noke.

Otakun lukijoille Erwil onkin vanha tuttavuus ainakin loppuvuodesta 2006 ilmestyneen omakustanteensa kautta. Ilmeisesti – tai ainakin toivottavasti – hän on saanut tässä numerossa 3/2006 julkaistussa arvostelussa kritisoimiani ongelmakohtiaan kuriin.

Shunkashuutou 1

Erwil (Elli Puukangas)
Pokkarikoko, n. 150 sivua
Erwil.deviantart.com, Fruitless.eu

Shunkashuutou 1 tarttui mukaan Tracon II:n taidekujalta. 12 euron hinta on omakustanteelle harvinaisen suolainen, mutta onhan pokkarilla toisaalta paksuuttakin yli 140 sivun verran. Itse tehty liimasidonta on varsin luova ratkaisu, joka ei varmasti olisi monelle tullut mieleen ensimmäisenä. Kasassapysyvyys on selvästi yksilöllistä, mutta ainakaan oma kappaleeni ei ole vielä sivujaan menettänyt.

Teoksesta näkee, että tekijä on halunnut saada omakustanteestaan muutenkin mahdollisimman paljon “oikean” tankobonin kaltaisen – aina tekijänoikeusjulistusta, (varsin suppeaa) sanastoa, sisällysluetteloa (josta tosin ei varmaan kauheasti hyötyä ole sivunumeroiden puuttuessa itse teoksesta) sekä “Seis! Aloitit väärästä päästä” -ohjetta myöten. (Eri asia sitten on, kuinka moni pokkarin ostaja sitä oikeasti muka tarvitsee.) Lukusuuntahan on siis tosiaan oikealta vasemmalle, ja teoksesta henkii muutenkin – jo nimensäkin puolesta – vähän turhan paljon juuri se turhanpäiväinen japanilaisuuden ihannointi, jolle valtavirtamedia on viime vuosina oppinut virnuilemaan. Koomisimmillaan tämä ilmenee kohdissa, joissa japanin onomatopoeettisia äännähdyksiä on käytetty sellaisenaan.

Ensimmäisessä pokkarissa ehditään aloittaa useampikin tarina, mutta näin vähäisen materiaalin perusteella niistä on paha sanoa vielä mitään. Jää nähtäväksi, millä tavalla Yumerian moniongelmainen koiravaltakunta sekä ihmisten maailma saadaan sovitettua yhteen. Kovin koherenttia maailmankuvaa tästä kaikesta ei vielä kasaudu, mutta jatkoa on toki luvassa vielä kolmen osan verran.

Piirrosjälki on vaihtelevan tasoista, mutta eläinhahmojen ja etenkin koiraeläinten piirtämisestä tekijällä on keskimääräistä enemmän harjoitusta. Yoshihiro Takahashilta saadut vaikutteet näkyvät vahvoina aina puiden oksilla hyppiviä koiria myöten. Hänen vaikutuksensa näkyy myös hahmosuunnittelussa, vaikka jälki onkin kulmikkaampaa ja karheampaa. Sen parhaita puolia ovat hahmojen ilmeily ja hyvä näppituntuma dynaamiseen sivusommitteluun.

Rastereiden tai tietokoneen sijasta varjostamiseen on käytetty enimmäkseen lyijykynää ja puuvärejä, mikä luo paikoin vähän huolittelemattoman oloisen yleisilmeen. Viivanpaksuuden vaihteleminen saattaisi myös parantaa ratkaisevasti yleisilmeen selkeyttä ja ruutujaon erottumista. Parempien välineiden lisäksi “yhden naisen tuotanto tiimille” voisi jatkossa suositella myös ainakin oikolukijaan turvautumista.

Puutteistaan huolimatta kyseessä ei ole mikään hetken mielijohteesta kasaan lätkitty läystäke; jo sen pituus ja oheistuotteiden (pehmoleluja!) valmistaminen kertovat siitä, että tämä tekijä on valmis upottamaan projektiinsa aikaa ja vaivaa. Ehdoton usko omiin kykyihin ei tietenkään aina ole hyvä asia, mutta toki paikallaan silloin kun kyseessä on näinkin kehityskelpoinen sarjakuvantekijä. Lisäksi työtä pelkäämättömyys ja kykeneminen pitkäjänteiseen tarinankerrontaan ovat Suomen mangavaikutteisten sarjakuvantekijöiden joukossa ehdottomasti harvinaisempia ominaisuuksia kuin olisi hyväksi.

Suden talvi -osuus on teksteittä nähtävänä tekijänsä dA-galleriassa.

Avainsanat: Comic Campus, Elli Puukangas