Kun jopa yaoinkustantajat joutuvat miettimään julkaisupäätöksiään kahdesti tiedät, että jotain on vialla.
(Kuvassa legendan maineen saavuttanut “RED HOT YOWEE” -mies.)
Yhdysvaltain mangamarkkinat törmäsivät lasikattoonsa alkuvuodesta 2005, kuten monet varmasti vielä muistavat – samoihin aikoihin kuin One Piecestä oli tulossa Suomen neljäs markettimanga. Manhwasarjojen julkaisuja lopetettiin kuin seinään, ja suosittujen sarjojen tekijöiden vähemmän suositut teokset jäivät lisensoimatta. Kuluneet kolme flippaamattoman pokkarimangan vuotta olivat olleet ylikuumentuneen kasvun aikaa, ja kustantajat – etenkin trendin aloittanut Tokypop – maksoivat siitä karvaan hinnan tungettuaan markkinat liian täyteen tavaraa jolle ei ollut riittävästi ostajia.
Mutta sen yli päästiin. Del Rey oli debytoinut juuri edellisenä vuonna (tuoden emoyhtiönsä Random Housen massan voimin mangan suomalaisiinkin kirjakauppoihin), ja järkevien bisnesvalintojen tekijät menestyivät. Ennen pitkää manhwasarjojakin – noita mangabisneksen kanarialintuja – alkoi jälleen näkyä. Mutta sitten saapui vuosi 2008, ja pahaenteiset merkit ilmestyivät jo ennen varsinaisen laman puhkeamista. Pikkukustantamoja alkoi kaatuilla; jopa yaoikustantajia, ja se jos mikä on hälyttävä merkki.
Pohjois-Amerikan mangamarkkinat eivät ole lainkaan niin pahassa jamassa kuin sen animemarkkinat: yhtään suurta kustantajaa ei ole kaatunut, kuten Geneonille kävi. Hätää kärsimässä ovat lähinnä pienet kustantamot ja typeriä julkaisupäätöksiä tekevät sellaiset – toisin sanoen Tokyopop maailmanmangoineen, ja sekin näyttäisi olevan hiljalleen pääsemässä jaloilleen. Toisin sanoen ollaan edelleen vuonna 2005 alkaneella tasanteella; markkinat eivät kasva, mutta eivät kutistukaan.
Sillä välin Euroopan mangakulttuurin kakkosmaassa Ranskassa tilanne on aika lailla samantapainen. Du9-sivuston Xavier Guilbert analysoi maan sarjakuvamarkkinoita tähän tapaan:
En juuri ostele suomalaisia animejulkaisuja – tai animea ylipäätään. Ehkä siksi että kuulun siihen sukupolveen, jolle animen ostaminen fyysisiksi esineiksi hyllyyn on yhtä pointittoman kuuloista toimintaa kuin sanomalehden tilaaminen kotiin, mutta enimmäkseen siksi että kotimaisten julkaisujen legendaarinen Laatu on pitänyt minut kaukana DVD-hyllyiltä.
Sanovat Hopeanuolen ja Weedin muodostavan Future Filmin animemyynnistä niin ylivoimaisen suuren osan, että muiden sarjojen laadunvalvontaan ei ole intressejä uhrata resursseja – eikä kääntäjäksikään ole tarvetta hankkia ketään legendaaristaHåkan Mäkelää kalliimpaa, mutta kyllä sitä osataan muillakin firmoilla: Sandrew Metronomen julkaiseman Kino’s Journeyn tekstitysten selkeät käännösvirheet (jotka näkyivät mm. ristiriitoina kuvan ja tekstityksen välillä) sekä säännölliset kirjoitusvirheet ja hajonneet ääkköset olivat vieraannuttaneet minut kotimaisten julkaisujen parista pysyvästi.
Huhujen mukaan ainakin hiljan julkaistuissa Hellsing Ultimate -levyissä polttavimmat laatuongelmat olivat kuitenkin hiljalleen karsiutuneet minimiin – ruudulla näkyviä tekstejäkin on kuulemma alettu jo kääntää! – joten kun kerran arvostelukappaletta tarjotaan niin mikäpä ettei. Käsittelyssä on siis tällä viikolla julkaistu kolmen levyn Serial Experiments Lain -boksi.
(Sattumoisin Lainista julkaistiin tänään juttu myös ANN:ssä. Lukekaa ihmeessä, jos sarjan sisältö itsessään kiinnostaisi enemmänkin kuin mitä sitä tässä puin.)
Newtype USA lopettaa helmikuun numeroonsa. Vuonna 1985 perustetun japanilaisen lehden yhdysvaltalainen versio ehti ilmestyä viiden vuoden ajan; sen ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 2002. ADV aikoo korvata lehden heti maaliskuussa starttaavalla lehdellä nimeltä PiQ, joka tulee käsittelemään “animea, mangaa, musiikkia, videopelejä ja muuta teitä kiinnostavaa”; Newtype USAn tilaukset siirtyvät uuteen lehteen.
Tästä huolimatta paniikkihäiriöisimmät ovat jo tulkinneet tämän jälleen uudeksi maailmanlopun enteeksi Pohjois-Amerikan animeteollisuudelle. Hätäisiä johtopäätöksiä lienee turha vetää. Yksittäistä syytä lopettamispäätökseen on hankala merkata kartalle: siihen ovat varmasti olleet osasyyllisiä paitsi menetetyt Geneonin mainostulot myös Internetin merkityksen kasvaminen viime vuosina ja kilpailun viimevuotinen kiristyminen. Esimerkiksi sitä ei nimittäin käy kiistäminen, etteikö Otaku USA tarjoaisi halvemmalla hinnalla paljon asiapitoisempaa sisältöä: Manga Xanadu kertailee syitä jälkimmäisen paremmuuteen hieman yksityiskohtaisemmin, ja toimituskunnan skenetuttuus näyttäisi olevan Jenkeissäkin varsin tärkeä piirre. Pari kuukautta sitten tapahtunut päätoimittajanvaihdoskin liittynee asiaan; sitä onko se syy vai seuraus voi vain arvailla.
Toisaalta, lukijoiden lisäksi myös mainostuloista kilpailu (etenkin pääkilpailija Anime Insiderin kanssa, joka on sisällöltään mainstreamhöttöä á la Shonen Jump ja myy siksi 85000-100000 kappaletta kuussa) olisi saattanut olla liian kuluttavaa. Japanilaiset voivat olla armottomia tulovaatimustensa suhteen; Dentsu veti töpselin Geneon USAsta ilmeisesti siksi ettei se tuottanut “tarpeeksi” voittoa, ja Newtypen kanssa tilanne oli todennäköisesti samantapainen. Kadokawa saattoi olla vain tyytymätön lehden myyntilukuihin eikä halunnut enää uudistaa Newtype-nimen lisenssiä.
Vielä todennäköisempää kuitenkin on, että ADV vain päätti, että muuttuneessa taloudellisessa tilanteessa ei ollut enää järkevää maksaa Newtype-nimestä ja siitä vähäisestä sisällöstä, jota brändin mukana tuli. (Vastoin yleistä luuloa jenkkilehti kun on viime vuosina ollut käytännössä kokonaan omavarainen asiasisältönsä suhteen – ja Satsuki Igarashin pulloposkia kovin moni tuskin jää kaipaamaan.) Tästä vihjaa erityisesti se, että ADV aikoo jatkaa lehtijulkaisuaan näin tiukalla aikataululla.
Loppujen lopuksi kyse lienee siis ylipäätään positiivisesta asiasta. Newtype oli journalistisesti kilpailukyvytön ja ulkoasultaan tarpeettoman korea ja kallis riippakivi englanninkielisen animelehdistön joukossa; on vain hyvä, että luonnonvalinta toimii kuten pitääkin. Kilpailun olemassaolo on hyväksi kuluttajille: toivottavasti ADV saa aikaan uudesta lehdestään jotain entistä parempaa nyt, kun Japanista saatu puffausmateriaali ei ole enää lehden näkyvintä sisältöä. Aikeet ovat kuulemma ainakin sellaiset, ja samaa voi päätellä myös täysin uudentyylisestä nimestä.
Muokkaus 12.1: ANN:n mukaan syyt formaatinvaihtoon olivat “erimielisyydet Kadokawan kanssa.” Ilmeisesti ensimmäinen vaihtoehto olikin siis oikea.
Sanokaa mitä sanotte, mutta Lucky Starin suosio lännessä perustuu tasan yhteen ässään: Konataan. Ilman päähenkilöään ja tämän mahdollistamia alakulttuurihuumoriaspekteja sarjalla olisi hihassaan vain rentouttavaa elämänviipaletunnelmointia, sarkastista dialogikomiikkaa joka on enemmänkin “he-he”-hauskaa kuin “ha-ha”-hauskaa – ja moea. Näillä aseilla ei lännessä myydä; katsokaa vaikka, mitä Kamichu! ja muut laadukkaat mutta marginaaliset sarjat tekivät Geneonille.
Moe ei myy lännessä, ja sillä on täällä myös paljon katkeria ja äänekkäitä vihaajia; katsokaa vaikka mikä sota syntyi Bamboo Dongin valittua Airin osaksi vuosiarvosteluaan. Syy tähän piilee loppujen lopuksi japanilaisen populaarikulttuurin tarjonnan eroissa, jotka vaikuttavat “otakun” määritelmään. Toisin kuin Japanissa, lännessä itseään “otakuiksi” sanovista monilla on itse asiassa hyvin mundaani maku viihteen suhteen – otakuja heistä tekee vain se, että animen ja mangan aktiivinen kuluttaminen määrittelee länsimaisen ihmisen sellaiseksi ilmeisen automaattisesti. Niinpä suurin osa heistä pitääkin ehkä vain miehekkäistä testosteronimätöistä tai korkeaotsaisista juonivänkkäyksistä, vaikka Japanissa koko sikäläinen hahmokulttuuriotakuus rakentuu nykyään nimenomaan moelle. On kuvaavaa, että Kujibiki Unbalance oli Japanissa suositumpi kuin Genshiken – ja olisiko Saimoe voinut syntyä länsimaisessa animeskenessä? Eipä oikein.
Toisaalta, animea tehdään nykyään yhä enemmän länsimaisia markkinoita ajatellen (usein myös osittain länsimaisella rahalla). “No ehkä jotain Cowboy Bebopeja, Samurai Champlooita, Hellsingejä, Witch Hunter Robineja, Ergo Proxyja, Darker than Blackeja ja Black Lagooneja”, te sanotte, “mutta että Kyoto Animationin kaltainen moefirmakinko muka?” Myönnän, että tämä kuulostaa siltä kuin olisin puhumassa itseäni pussiin. Katsokaapa kuitenkin KyoAnin yritysesittelysivua; siellä lukee “Viime vuosina japanilainen animaatio on levinnyt ympäri maailmaa. Me Kyoto Animationilla pidämme tärkeänä tuottaa viihdettä, josta kaikki pystyvät nauttimaan.”
Teoriani on että KyoAnilla tiedetään kyllä, mikä lännessä myy ja mikä ei (ja vaikkei tiedettäisikään, ei vaadita neroa laskeskelemaan miksi Haruhi ja Lucky Star myyvät länsimarkkinoilla Airia ja Kanonia paremmin); he vain ovat valinneet toisen reitin länsimaisen yleisön lompakoille kuin “länsimaisia” sarjoja (joita Wendy Siuyi Wong kuvaa Mechademia 1:n kirjoituksessaan “kulttuurillisesti hajuttomiksi”; niiden sisällössä ei ole mitään leimallisesti japanilaista) tekevät muut studiot. Haruhi ja Lucky Star repivät molemmat suosiota sisäpiirin otakuvitseillä: kenties juuri siksi Lucky Star -manga päätettiin animoida sen kroonisesta hauskuudenpuutteesta huolimatta. Toista kauttahan animesta ei tule, koska alkuteos “vaati huomattavasti parantelua”; verratkaapa.
Ja tämä esimerkki oli vieläpä ensimmäisestä jaksosta – ajalta ennen kuin Yutaka Yamamoto potkaistiin neljännen jakson jälkeen kyvyttömänä pois ohjaajanpallilta ja korvattiin sarjan myöhempään intertekstuaalisuusiloitteluunsa nostaneella Yasuhiro Takemotolla. Tuosta yksittäisestä helmestä huolimatta Yamamoto kun yritti kokemattomuuttaan selvästi pitäytyä Kyoto Animationin hyväksi koetulla “jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä” -linjalla – joka kuitenkin osoittautui tällä kertaa vääräksi ratkaisuksi; Lucky Star -manga kun nimenomaan ei ole hauska.
(Itse asiassa on harmi, että sovitukseen uskallettiin lisäillä suurempikuvioisia omia sävellyksiä vasta ihan sen loppumetreillä; jos tuollaisia sydäntälämmittäviä elementtejä olisi ollut enemmänkin, sarjasta olisi tullut huomattavasti tasalaatuisempi. Nyt se parani koko ajan edetessään mutta alkoi heikohkona, mikä luonnollisesti sai monet jättämään sen katsomisen pariin jaksoon ja leimaamaan koko sarjan surkeaksi. Tätähän tietysti edesauttoi, jos enin osa edellämainituista intertekstuaalisuuksista lensi gundamin verran pään yli.)
Mutta vaikka sekä Haruhi Suzumiyan että Lucky Starin animesovitukset sisältävätkin otakuhuumoria (ja kohdeyleisöään puhuttelevia medianylityksiä) pohjautuu Haruhin suosio enemmän käsikirjoituksellisiin ansioihin kuin siihen; Lucky Starin myyvyys taas – ainakin lännessä – jälkimmäiselle lähes täysin. Sen alkuteoksella ei ole juuri muita avuja kuin moensa, joten sen Japanissa saamasta otakusuosiosta huolimatta lännessä siitä ei ollut kukaan kuullutkaan ennen animeversiota.
Huomatkaa kuitenkin, että Konata ei ole – etenkään KyoAni-käsittelyn jälkeen – niinkään eskapistinen ja esineellistetty fantasiahahmo kuin vain realistinen sellainen: henkilö, jollaisen olemassaolo olisi ainakin teoriassa mahdollista. Hän on ihanteellinen tyttöystäväehdokas otakulle, mutta ei vain niiden tavallisten syiden (katsoo animea ja cosplayaa) takia: hän ei myöskään välitä urheilusta eikä ole niin fyysisiltä mitoiltaan (loli mutta laillinen) kuin luonteeltaankaan (tsundereus voi olla fantasia, muttei realistinen sellainen) lähellä sellaisia mittoja, jotka olisivat uhkaavia huonoitsetuntoisille otakuille. Sen sijaan että hän olisi kliseisesti huono laittamaan ruokaa hän on huono piirtämään. Kaikkein tärkeimpänä piirteenä hän on otaku olematta kuitenkaan fujoshi – sen sijaan hän keräilee figuureja, tahkoaa MMORPGeja ja pelaa erogejä (isänsä kasvattama kun on). Hän on siis loppujen lopuksi sekä moen kohde että samaistumiskohde.
Jotkut – mm. Justin Sevakis – ovat julistaneet moesarjojen prosenttiosuuden kasvun viime vuosina olevan merkki Japanin animeteollisuuden kuolinkamppailusta; yrityksestä tuottaa yhä suurempi osa sarjoista sille kansanosalle, joka kuluttaa rahaansa eniten. Mutta onko tämä kauhukuva realistinen, vai onko sen alta pintautumassa jotain muuta? Se tullaan näkemään seuraavan parin-kolmen vuoden sisällä…
Muokkaus 23.6.2009: Hah, tiesin että en voi olla ainoa joka näin ajattelee…
Muistanette vielä viimekuisen sensuurijupakan – Nice Boat ja niin edelleen? Tapahtumat jatkuvat edelleen.
School Daysin myötä myös murhamysteerisarja Higurashi no Naku Koro ni Kai laitettiin usealla kanavalla jäähylle ilmeisistä syistä. Kyseinen sarjahan on siis siitä mielenkiintoinen, että yliluonnollisista syistä sen aikajana kiertää painajaismaista luuppia – ja tapahtumat päättyvät aina huonosti ja verisesti. Jokaisella kerralla tämä tapahtuu eri tavalla, ja katsojalle annettu käsitys “totuudesta” ja syyllisestä muuttuu jatkuvasti. Kiehtovan hitaasti paljastuu myös lopullinen totuus tämän kaiken takana.
Alkujaan Higurashi oli visual noveleja tuottavan entisen doojinsoft-circle 07th Expansionin tuottama yhdeksän huippumenestyneen visual novelin sarja, joka on sovitettu kaksikautiseksi, Studio DEENin tuottamaksi animesarjaksi; 2006 esitetyksi Higurashi no Naku Koro niksi ja tämänvuotiseksi Higurashi no Naku Koro ni Kaiksi. Koska sarja tullaan joka tapauksessa esittelemään numerossa 3/2007 en viitsi nyt esitellä sitä tämän tarkemmin; voitte lukea olennaisuuksia vaikkapa emigranttiystävämme NovaJinxin blogista.
24-jaksoinen Nikai pyörii tällä hetkellä Japanin TV:ssä. Ensi keskiviikkona esitettävästä jaksosta 12 eteenpäin jokainen jakso tulee kuitenkin olemaan katsottavissa myös netissä Animate TV:n sivuilla. Sekä Animate että viralliset sivut mainitsevat syyksi nimenomaan usean kanavan ilmoittamat esittämisen peruuttamiset. Jokainen jakso tulee olemaan netissä viikon; katsominen vaatii Windowsin, Internet Explorerin ja tietysti japanilaisen IP:n.
Kiintoisaa tästä tekee se, että näin tehtiin vaikka AT-X ja Sun TV (ja 13. jaksoon asti myös TV Saitama) esittävät sarjaa edelleen. Ratkaisun takana lienee yksinkertaisesti halu saada sarja mahdollisimman monen fanin silmille; DVD-myyntiin se tuskin vaikuttanee pätkän vertaa.
Länsimaiselle loppukäyttäjälle tällä ei tietenkään ole vaikutusta suuntaan jos toiseenkaan, hankki hän sarjansa sitten mitä kautta tahansa. (Laillista kautta hankkimisen mahdollisuus lienee joka tapauksessa epävarma Geneonin markkinoiltavetäytymisen vuoksi, ellei sitten myös Higurashille löydy uutta levittäjää.)
Kirjoitukset (RSS)
