Tagilla “Gurren Lagann” merkityt kirjoitukset

Viime aikoina Anime News Networkia selanneet tuskin ovat missaneet sen uutta sponsorileiskaa. Nettianimepalveluitaan on Justin Sevakiksen avoimen kirjeen jälkeen rynnännyt julkistamaan taho jos toinenkin, mutta toistaiseksi vain ADV on lähtenyt suorinta tietä; Anime Networkin nettisivuilla pystyy nyt katsomaan mainoksilla rahoitettua animea. Valikoimaan kuuluu mm. Ah My Goddess ja Comic Party Revolution, mutta sen lippulaiva on tietysti Gurren-Lagann (josta tosin aiotaan ennakkotiedoista poiketen näyttää vain kolme ensimmäistä jaksoa – ilmeisestä syystä).

Jaksoja pystyy katsomaan parin viikon ajan, joten länsimaiset kuluttajat ovat (ainakin tulevaisuudessa, kun sarjoja saadaan kokonaisuudessaan ja aikaviive saadaan pienemmäksi) lopultakin käytännössä samalla viivalla kuin japanilaiset (jotka saattoivat katsoa sarjansa telkkarista ennen sen ostamista). Tai no, ainakin pohjoisamerikkalaiset kuluttajat – mutta tämän pikku rajoituksenhan pystyy käden käänteessä ohittamaan proxylla. 0rion testasi ja vaikuttui.

Jätetään (semi)laillinen animenkatsominen kuitenkin joksikin aikaa sikseen ja keskitytään sivuston muuhun sisältöön. ADV ilmoitti elokuussa hankkineensa Kanonin lisenssin, ja ensimmäistä jaksoa streamataan tällä hetkellä ANN:ssa. Sekin on luonnollisesti IP-rajattu, mutta proxyjen kanssa pelleilemättäkin dubbauksesta pääsee näkemään näytteen Anime Networkin etusivulta; jos se ei näy ensimmäisellä kerralla, päivittäkää sivua kunnes se tulee vastaan.

Tai katsokaa se vaihtoehtoisesti tästä.

ADV – tappaa moen sisällä ja puutarhassa. Yleisesti ottaen dubbia on kehuttu, mutta sitä ei käy kieltäminen että Brittney Karbowskin Ayu uguuttaa ihan väärin – puhumattakaan siitä että se kuulostaa ainakin kymmenen vuotta Yui Horien Ayua vanhemmalta! Ja miksei ADV voi opettaa ääninäyttelijöitään lausumaan nimiä oikein? (Olkoonkin, että traileri itsessään ei ole mitenkään kamala.)

Nyt kun narutardit ovat aloittaneet loputtoman puhekielisen valituksensa puhekielen kamaluudesta on ehkä loppujen lopuksi on ihan hyvä, ettei tässä maassa meidän tarvitse sietää muita dubbauksia kuin Pekka Lehtosaaren satunnainen “arigaatto sinulle” -Ghibli aina silloin tällöin. Huh.

Avainsanat: , , ,

Comments 3 kommenttia »

“Mutta missä on laatu?” huutaa kansa. “Miksi tänä syksynä tulee vain haaremisarjoja ja muuta tuubaa? Ei me mitään clannadeja tai kodomonojikaneita haluta!”

Ennakkosuosikkien lisäksi syyskauden tarjonnasta löytyy kuitenkin useampiakin mustia hevosia. Niistä yksi on Coharu Sakuraban mangaan perustuva Minami-ke, joka kertoo kolmen sisaruksen elämästä; sen tyyliä voinee kuvata parhaiten lauseella “elämää Lucky Starin jälkeen.” Katsokaapa.


Mutta entä jos moehuumori ei kelpaa – olitko enemmänkin Gurren-Lagannin fani? Ihan samanlaista sarjaa ei tämän kauden sarjoista kyllä löydä; Gurren-Lagannin postmodernin järjetön mechamachoilu tulee odottamaan voittajaansa kauan.

Shounensarjojen joukosta löytyy kuitenkin eräs varsin miehekäs tapaus, Nobuyuki Fukumoton mangaan perustuva Gambling Apocalypse Kaiji, joka on juuri sitä miltä kuulostaakin. Fukumoton edellinen animesovitus, mahjongsarja Akagi, oli varsin laadukas tuttavuus – ja kun animoimassa on Madhouse, ei sarjalta voi odottaakaan muuta kuin skitsahtaneen laadukasta teknistä toteutusta.


Jos taas haluaa pöytäpelinsä vähemmän testosteronia pursuavana, kannattaa tutustua seinensarjaan nimeltä Shion no Ou. Se perustuu Jiro Andoon piirtämään ja entisen ammattilaisshoginpelaaja Naoko Hayashiban salanimellä Masaru Katori käsikirjoittamaan mangaan, joka on tällä hetkellä kuudennessa tankoubonissaan. Se ei kuitenkaan ole “Hikaru no Go shogilla”; sen päähenkilö ei ole perinteisen urheilusarjakaavan mukainen tavallinen, ensimmäistä kertaa pelilaudan eteensä saava poika, vaan vanhempiensa seitsemän vuotta sitten tapahtuneen kaksoismurhan mykäksi traumatisoima tyttö, joka on naapurin pariskunnan adoptoimaksi tulemisen ja ammatilaispelaajaottoisänsä shogikoulutuksen jälkeen ottamassa ensimmäisiä askeliaan ammattilaispeluu-uralla. Soppaan kuuluu niin salaperäisiä tappouhkauksia kuin pelottavia stalkkaajiakin; tämä on tummasävyinen psykologinen trilleri, ei shoginopetussarja.

Studio DEEN on parantanut profiiliaan huomattavasti viime aikoina, ja vaikka pelilaudat ja -nappulat ovatkin 3D-rendattuja ne on kuitenkin saatu istumaan muuhun animaatioon oikein sulavasti. Ohjaaja Toshifumi Kawasella on mm. molempien Higurashien ja Yami to boushi to hon no tabibiton käsikirjoitukset ja Boogiepop Phantomin storyboardit sulkina hatussaan, ja nimihenkilö Shionia ja hänen arkkivihollistaan Ayumia esittävät Mahorona muistettu (ja lähinnä sisäisissä monologeissa puhuva) Ayako Kawasumi ja Romi Paku.


Ja sitten on tietysti Moyashimon, jota on useassa yhteydessä verrattu moderniin klassikkoon Mushishiin ja jonka Fuji TV on sijoittanut osaksi animen kohdeyleisöjen laajentamiseen tähtäävää noitaminA-blokkiaan. Se perustuu Masayuki Ishikawan mangaan, josta Veli Holopainen kirjoitti maaliskuussa. Päähenkilö siis tosiaan näkee bakteereita, homeita, sieniä ja viruksia… ja pystyy juttelemaan niiden kanssa. Vaikuttaa siltä että animeversiosta on tulossa yhtä opettavainen kuin alkuteoksensa, ja lisäksi sen animaatio on upeaa – ja sillä on myös vetävä, live-actionia ja 3D-animaatiota yhdistelevä opening.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

Comments 4 kommenttia »