“Aniki on kuollut. Hän ei ole enää täällä. Mutta minun selässäni, minun sydämessäni, hän elää edelleen!”
Myönnän hätkähtäneeni. Mieleeni palasivat kaikki mahdolliset mentorien kuolemat Gandalfista Ben Kenobiin – ja sitten tapa, jolla ensimmäinen jakso oli alkanut. Mieleeni alkoi hiipiä kuin varkain ajatus “saattaisiko Gainax tällä kertaa jopa tietää mitä se oli tekemässä?” Vasta tässä vaiheessa tajusin katsoa krediittilistaa tarkemmin ja huomasin, että pääkirjoittajan pallilla istuvaa Kazuki Nakashimaa tituleerattiin näytelmäkirjoittajaksi. Hetken googlauksen jälkeen sain selville, että siinä missä moni muu käsikirjoittaja on nykyään alentunut tekemään spesifejä sarjoja vähemmistöyleisöille on Nakashiman ylpeä tavoite edelleen tehdä viihdettä massoille – jotain, johon kaikki voisivat samaistua.
Jatkossa seurasin sarjaa entistä kiinnostuneempana. Mielipiteitä polarisoivasta vaikutuksestaan huolimatta kyseessä oli niin huolella rakennettu juonielementti, että aloin epäillä omia epäilyjäni. Voisiko olla, että Gainax oli lopultakin palannut entisille raiteilleen – löytänyt lopultakin tuon tasapainon viihdyttävyyden ja laadun välillä, joka sille tuntuu olevan niin kovin vaikea ylläpitää?
Gurren-Lagann ja muut gunmenit toimivat päättäväisyydellä ja sisulla samaan tapaan kuin Getter Robo aikoinaan getter-säteillään.
Tengen Toppa Gurren Lagann on tällä hetkellä Kupolin viikon teos. Tätä aasinsiltana käyttäen voin laittaa tänne tämän esseeni, joka toimitti Otaku 1/2008:n pääarvostelun virkaa. Jaan sen kolmeen osaan, koska netissä kaikilla on aina kiire eikä kukaan jaksa lukea nälkävuoden pituisia kirjoituksia.
Kokeilin tätä kirjoittaessani hieman uutta tekniikkaa; kirjoitin sitä nimittäin samanaikaisesti sarjaa katsoessani (tietysti kaikki spoilerit ja muiden arvostelujen juonikuvaukset etukäteen lukien, jotta sain aluksi valmiin runkosuunnitelman). Työ vaati keskimääräistä enemmän viilaamista katsomisen edetessä, mutta olen lopputulokseen varsin tyytyväinen. Oman tyylinsä hiominen on loputtomiin jatkuva prosessi…
Muokkaus: Sattumoisin myös Japan Pop arvosteli sarjan uusimmassa numerossaan. Valittu “minä olen tämän sarjan yläpuolella” -käsittelytapa on eittämättä mielenkiintoinen.
- – - -
Tännepäin, tännepäin, te moenvihaajat! Saavatko söpönhöpsöt tavaramerkkiäännähdykset joka lauseen perässä selkäpiinne karmimaan? Oletteko osallistuneet /a/:ssa luckystarinvihaukseen? Onko enin osa nykyanimesta mielestänne mätää otakumössöä? Onko perinteinen miehekkyys mielestänne animen ainoa oikea arvo? Jos vastaus on kyllä, tietänette todennäköisesti jo kaiken nyt käsittelyssä olevasta sarjasta – mutta lukenette tämän jutun siitä huolimatta, eikös?
Sitähän minäkin.
Minullakin oli omat epäilykseni, kun Tengen Toppa Gurren Lagannjulkistettiin kesäkuussa 2006. Gainax? TV-sarja? Mechoja? Isotissinen sinkopimu? Projektin päälle tuntui olevan kirjoitettu “epäonnistuminen” niin monin eri perusteluin, että promojulistetta tuskin edes näkyi sen kaiken alta – vaikka sen ohjaajana olikin Dead Leaves -mies Hiroyuki Imaishi. Koko muu maailmankaikkeus vaikutti olevan samaa mieltä; kukaan ei aluksi edes fansubannut sarjan paria ensimmäistä jaksoa.
Onneksi olin väärässä. Mutta aloitetaanpa alusta. (Spoilerrific!)
Japan Popin neljäs numero ilmestyi, ja Pohjantähden alla -palstalla Kyuu peräänkuulutti conaktiiveja. Onkin varmasti totta että iso osa suomalaisten conien ongelmista juontaa juurensa työvoimapulaan, mutta totta on myös se että paljon olisi parantamisen varaa myös siinä miten coneja Suomessa ylipäätään järjestetään. Vertailukohteeksi voitaisiin ottaa vaikkapa pohjoisamerikkalaiset conit, koska on tunnetusti aina järkevää oppia vanhempiensa virheistä.
Yleensä parannusehdotuksia esitettäessä ilmaantuu joku entinen järjestäjä ärisemään “tee ite parempi.” Leikitäänpä nyt kuitenkin hetki aikuisia ihmisiä ja ajatellaan idealistisesti, miten asioita voisi kehittää – tiedättehän, tehdä toisella tavalla kuin ennen.
Muistatteko vielä vuoden 2006 animesyksyn sleeper-hitin, Hataraki Manin? Se perustui Moyoco Annon mangaan. Annoa ei tunneta vain “Hideaki Annon vaimona”, sillä hän on myös menestynyt (joskin lännessä aika lailla tuntematon) joseimangaka. Hänen menestyneimmät teoksensa ovat kuitenkin olleet muille kohdeyleisöille suunnattuja; Hataraki Man oli seineniä, sitä vanhempi Sugar Sugar Rune puolestaan shoujoa.
Näistä kahdesta ehdottomasti parempi on Sugar Sugar Rune. Annon joseitausta näkyy kaikkein selvimpänä siinä hilpeässä tavassa, jolla hän kieltäytyy noudattamasta taikatyttötarinoiden konventioita: kahdeksan tankobonin aikana kenkää saavat niin puuduttavat “viikon pahis” -juonirakenteet, ärsyttävän täydelliset Mary Sue -päähenkilöt, parista laatikon pohjalta kaivetusta kliseestä kasatut fantasiamaailmat ja – mikä tärkeintä – lennossa keksaistut ja epäuskottavat tarinat. Kaiken huipuksi sarja vielä paranee loppuaan kohden; siksi onkin sääli, että animeversiota tehtäessä tarina laimennettiin enemmän perinteiseksi henshintaikatyttöilyksi (vaikka Princess Tutun mangasovituksen kaltaiseen taiteenmurhaan ei onneksi sorruttu).
Bookplusin lipsautuksen myötä ensi vuoden Otaku-palkinnon saajien kandidaattilista heitti juuri häränpyllyä. Sugar Sugar Rune voi kärsiä ajoittain hoputetuilta tuntuvien juonenkäänteiden, klaustrofobiaa aiheuttavan sivusommittelun ja jännitteen fokuksen lukuisten sivujuonien sekaan hajaantumisen kaltaisista kauneusvirheistä, mutta se ei voittanut vuonna 2005 Kodanshan 29. mangapalkintoa lastenmangakategoriassa ihan turhaan. Lisäksi se on oikein sopivaa tunnustelua sen odotettavissa olevan vanhemman yleisön shoujon suuntaan; vaikkei se eittämättä sellaista olekaan on se kuitenkin huomattavasti vähemmän skitsofreenistä ja ADHD:n vaivaamaa kuin vaikkapa Tokyo MewMew. Lukekaapa, mitä Shaenon Garrity kirjoittaa siitä.
Niin, ja tuleehan sieltä sitten se yksi haalarininjakin vielä – ikään kuin joku ei olisi sitä vielä arvannut. Naruto.fi on luonnollisesti jo räjähtänyt viesteistä, joissa kaksitoistavuotiaat itkevät sitä että kymmenvuotiaatkin pääsevät nyt lukemaan heidän lempisarjakuvaansa – ja vieläpä englantia osaamatta.
(Miten puhekieltä voi muuten raiskata? Laittamalla hahmot puhumaan luonnollisen kuuloisen puheen sijaan kirjakieltä, kenties?)
Muokkaus 5.1.2008:Juuri näin, lapset. Juuri näin. Jännää, minkä kokoinen “Naruto dubataan!!1″ -paniikki tuosta yhdestä heitosta on siinnyt.
Hideaki Annon lempihanhi Neon Genesis Evangelion jatkaa loputtomalta tuntuvaa voittokulkuaan. Ensimmäinen neljästä Rebuild of Evangelion -elokuvasta, Evangelion: 1.0 You Are [Not] Alone, saapui elokuvateattereihin 1.9. ja pyyhkäisi saman tien lipputulolistan kärkeen.
Elokuvan ilmaantuminen teattereihin tönäisi listalla yhdeksänneksi sillä kahdeksatta viikkoaan roikkuvan kymmenennen Pokémon-elokuvan, Pokémon Diamond & Pearl: Dialga vs. Palkia vs. Darkrain. Levittäjä Nikkatsun mukaan 1.0 tuotti ensi-iltaviikonloppunaan 280 miljoonaa jeniä, ja 236 158 katsojaa näki sen yhteensä 84 teatterissa. Alle sadan teatterin ensi-ilta on Japanissa harvinainen, mikä selittää loppuunmyydyt näytökset: 1046-paikkainen Milano 1 -teatteri Shinjukussa esitti elokuvan ensi-iltana seitsemän kertaa täydelle katsomolle, johon myytiin kaiken lisäksi vain seisomapaikkoja.
Alkuperäinen Evangelion oli 90-luvun tärkein animeteos, eikä Yoshiyuki Sadamoton tekemä mangasovitus häviä sille yhtään piirua. Aiheesta on kirjoitettu paljon ja olen tehnyt niin itsekin, joten en näe mitään syytä toistaa itseäni tässä; se tuskin tulisi muuttamaan Evangelionin vihaajien mielipiteitä tai kertomaan siitä pitäville juurikaan uutta.
On joka tapauksessa kiintoisaa nähdä, mitä Anno on saanut aikaan nyt kun hänellä on lopultakin käytettävissään projektinsa arvoinen budjetti (jonka ovat kasanneet kuluneen vuosikymmenen aikana myydyt loputtomat oheistuotteet, uudelleenjulkaisut ja spin-offit). Lämmitteleekö hän vain vanhan ruoan tähteitä kun ei parempaakaan keksi, vai onnistuuko hänen välittää sanomansa tällä kertaa onnistuneesti, kokonaan uudelle sukupolvelle? Vai onko hän vain antamassa fanimassoille sitä, mitä ne ovat kaivanneet? Aika tulee näyttämään. Sitä ei kuitenkaan pidä vähätellä, että Evangelion on viimeisiä oikeasti merkityksellisiä asioita, joita Gainax on saanut aikaan.
Evangelion: 1.0 You Are [Not] Alone käsittää juonellisesti TV-sarjan jaksojen 1-6 tapahtumat; erojakin tietysti on, ja ne on tietysti jo tarkkaan listattu Wikipediaan. Toinen elokuva saa ensi-iltansa ensi vuonna.
Hideaki Annon lempihanhi Neon Genesis Evangelion jatkaa loputtomalta tuntuvaa voittokulkuaan. Ensimmäinen neljästä Rebuild of Evangelion -elokuvasta, Evangelion: 1.0 You Are [Not] Alone, saapui elokuvateattereihin 1.9. ja pyyhkäisi saman tien lipputulolistan kärkeen.
Kirjoitukset (RSS)